Lopetin muiden pillin tahdissa tanssimisen ja nyt kaikkien kanssa meinaa mennä välit solmuu?!?

En mä ainakaan ole mielestäni käytöstapojani minnekkään unohtannu....



Oma perheeni, siis vanhempani ja sisko ovat olleet niitä suurimpia vähättelijöitä/hyväksikäyttäjiä.Sisko aina valinnut kaverit ennnen minua ja vanhemmillani on aina ollut jotenkin vähättelevä suhtautuminen asioihini, sekä omituinen tapa syyttää elämäni karikoista minua....



Tänäänkin sain kuulla, kun kieltäydyin antamasta lasta mummolaan, koska olin lapsen kanssa jo suunnitellut päiväohjelmaa, että lapsemme (3v) änkytys johtuu mun "huonosta" käytöksestä?!?!?!?Lapsemme alkoi änkyttää hieman sen jälkeen ku täytti 3v. joka on ihan ikää kuuluvaa, kuten myöskin kuopuksemme hampaidenteko itkut/yömellastamisetkin ovat seurausta mun käytöksestä ja poikapuolen kanssa olevat ongelmatkin ovat ihan mun omaa syytä.....nii joo mähän halua ihan tarkoituksella olla kaikille ilkee....ja niinkuin olisin maailman ainut äiti jolla joskus on pinna kiree...en edes saannut puhelimessa kunnolla suunvuoroa, kun luurin toisesta päästä jo kuului älä huuda, vaikka puhuin aivan normaalilla äänellä ja kun yritin selittää, että en huuda, kuului luurista vaan, että ei tässä huutaminen auta, johon totesin etten ala tappelemaan lasten kuullen ja suljin puhelimen, josta sitten seuras tekstiviesti ryöpytys.....Pitäisköhän jossain muussa osoitteessa tarkastaa käytöstapoja????



Kyllä olen tänään taas tuulimyllyjä vastaan tasitellut....huoh...





Ap

niin ja siitä ruskeasta kastikkeesta sanoin jo 10v. sitten ja ihan kauniisti ilmaisin äidilleni, etten oikein pidä ko kastikkeesta.Ja vaikka olin aina ottanut ihan vähän, ei ollut äitini kiinnittännyt siihen mitään huomiota....

aggressiota. Kun he päättävät vihdoin ryhtyä sanomaan ilmi mielipiteitään, tapahtuu se usein juuri liian hallitsemattomasti ja tylysti, aggressiivisesti, sillä eihän aggressionhallintataidot ole päässet aiemmin kehittymään.



Liian kiltit eivät ole tasapainoisia, ja siksi heidän kanssa ei pääse tasaveroiseen, avoimeen vuorovaikutussuhteeseen, ja ihmissuhteiden ylläpito voi tuntua ongelmallliselta puolin ja toisin.

itse tein saman muutoksen vuosia sitten kun totesin että tällä meolla en pysty muuttamaan elämääni sellaiseksi jota haluaisin elää.



Joskus on pakko jopa panna välit poikki ihmisiin, jotka estävät elämässä sellaisen muutoksen, joka tekee elämästä elämisen arvoista. Monesti ihmiset estävät muuttumista, eli on pakko ainakin hetkeksi panna välit poikki. Jos muutoksen jälkeen pysytään ystävinä, niin ne olivat aitoja ystäviä, jos ei niin ei sillä niin väliä

Tein vastaavanlaisen suursiivouksen elämässäni ennen 40 ikävuotta.



Kaikkihan siinä meinasivat jäädä ihan lähisukuä myöten tien poskeen. Eivät olleet tottuneet, että minullakin voisi olla mielipiteitä, sanottavaa, prioriteettejä.



Vähän aluksi kirpaisi, mutta nykyisin olen onnellinen. Ei siihen kyllä monta toimivaa suhdetta jäänyt. Vaan eipä tarvitse olla kynnysmattona.

olen miettinyt samaa usein. Ehkäpä saan viestistäsi voimaa ja tsemppiä.

Onnea valitsemallesi tielle.

T: jo 37v

tossa sun projektissa. Ei neljässä viikossa ihmeitä tehdä. Totta kai ihmiset sun ympärillä on ihan ihmeissään, jos sä olet muuttanut käytöstäsi ja sun kanssa on hankala tulla toimeen. Puolensa pitäminen ei tarkoita, etteikö muiden kanssa voi tulla hyvin toimeen - päin vastoin, kaikki helpottuu kun oppii neuvottelemaan reilusti. Se vaan vie aikaa.

Olen samalla tiellä pysynyt nyt 2 vuotta ja todelliset ystävät ovat erottuneet akanoista. Olin aiemmin liia kiltti vässykkä, joka auttoi toisia väsymiseensä asti vaikkei oikeasti olisi halunnut tai jaksanut ja omat asiat jäi retuperälle.



Nyt on elämä vihdoin asettunut uomiinsa ja olen oikeasti onnellinen ja tyytyväinen enkä lainkaan väsynyt tai jatkuvasti kärsi huonosta omastatunnosta, riittämättömyydestä tai syyllisyydestä.

aina ollut sellanen muitten tahdissa menijä, enkä ole oikestaan koskaan kehdannu käydä asioista vastaan väittämään.Sinkku aikana kaikki höykytti ihan järettömästi;kun eihän sulla mitään menoa voi olla; onhan sulla aikaa.....ihan kiva on ystäviä autta, mutta entäs sitten kun itse tarvisi apua, tuntuu ettei kenelläkään olevan aikaa...olis kiva jos joku joskus edes kysyis miten jaksat, tai mitä sulle kuuluu...



Olin muuten yli 20v. kun kehtasin äidilleni sanoa, että olen aina vihannu sen tekemää ruskeaa kastiketta =)



Tällä hetkellä on joo aikamoiset solmut suuntaan jos toiseen.Puhelimella pommitetaan urakalla, ja kun en enää jaksa vastata on ihmiset hiiltyneet entisestään....Miehen kanssakin ollaan tänään tapeltu kun en taipunnu suvun tahtoon.



Voimia #2:lle ja onnea yritykselle!

kun mulla just ja koko ajan tuota huonoa omaa tuntuoa, riittämättömyyden tunnetta ja koko ajan mietin mitä muut sanoo...ja jatkuva väsyminen.



kiva huomata etten ehkä olekkaan ihan urpo =)



#5 on ap





Ap

Lopetin noin vuosi sitten toisten yksipuolisen auttamisen.

Pyynnöistä huolimatta kun en saanut vastavuoroisuutta toimimaan lasten vahtimisessa ja vähän muussakin. Maksuakaan en saanut kun pyysin, kun toistuvasti olin sairaita lapsia (toipilaita) kotonaan vahtimassa. Nyt ei sitten pidetä mitään yhteyttä kun en suostu enää hyväksikäytettäväksi.

tein viime vuonna saman teon, en enää tanssi anopin tahtiin, tein sitä 10cvuotta.

tähän auttoi myös se että sukuun tuli uusi ihminen jolla mielikuvitus lentää ja sai kaikki mua kohtaan vihaamaan, aluksi järkytyin olin hiljaa en puolustautunut, muttta hyvä niin, ne ihmiset on itse huomanneet kuinka kiero ihminen voi olla toiselle, ja ne todellliset ystävät erottaa huhut todesta-. rankkaa on ollut, mut minun ja mieheni välit senkun vaan parani kertaheitolla.

ei oo anoppia näkyny meidän välissä, mutta en oo kaivannutkaan. uskallan sanoa mielipiteeni ja hyvä niin, jos en kelpaa jollekin tälläisenä, ei tarvii kelvatakaan!



=)

Minä tein tuon päätöksen viime vuonna 35- vuotiaana, neljän lapsen äitinä ja aviovaimona.



Kannatti.



Mutta muista olla tarkka, ettei mene vttu:lun puolelle, alkuun se "oman elämän herruus" tahtoo mennä överiksi. Se tasaantuu kyllä, mutta ennen sitä sinun täytyy TIETÄÄ mitä tahdot ja miten.

kun aloin odottamaan toista lastani. Enää ei minua muut pompottele. Aina se on mennyt niin, että jos vähänkään olen puoliani pitänyt, olen ollut se itsekän joka ei koskaan välitä muista. Ainakin äitini, isäni ja sisarusteni mielestä. Nyt olen päättänyt, että munkin tunteilla on oikeasti arvoa ja muiden on välillä otettava nekin huomioon, olen huomannut, että lähipiirin on ollut erittäin väikeaa välillä olla tekemisissä kanssani.



Niin se vaan menee. Kun alkaa välittämään itsestään(kin) menettää ilmeisesti arvon muiden ihmisten silmissä. Olen päättänytkin nyt, että jos eivät voi tajuta sitä, että olen itsekin ihminen ja senkin voi joskus ottaa huomioon, olkoon tajuamatta. Saavat sitten aivan rauhassa loukkaantua ja riehua. Jos joskus tulee tilaisuus, yritän keskustella asiasta nätisti, mutta luulen ainakin tietäväni jo etukäteen, miten se keskustelu menee. =/ Taas olen kamala akka joka ajattelee vain itseään.

Toivon tottakai, että joskus tämäkin tästä helpottaa ja ihmiset tajuaa, millaisena kynnysmattona mua on pidetty. Tuskin, mutta sitten ei tajua. Aion kyllä vastakin olla huomaavainen ja ottaa muiden tunteet huomioon, mutta unohtamatta silti omia tarpeitani, toiveitani ja tunteitani.

2 pientä lasta ja naimisissa ollaan.

Miehen suvun ja poikapuolen kanssa taistelin 6v ja sitte heitin hanskat naulaan, kun en kelpaa, niin en kelpaa.Pitäisi olla hyvä äitipuoli, mutta samalla vietiin mattoa alta...eihän se onnistu.Nyt kyläilen miehen suvulla vain jos ihan pakko, mies voi kyllä lasten kanssa käydä vapaasti.Poikapuolen tekemisiin en puutu enää millään tavalla.Päätin että yritän olla yhtieille lapsilemme mahdollisimman hyvä äiti ja antaa heille hyvät lähtökohdat elämään.





Mulle meinaa vaan tulla mykkyys, kun en jotenkin jaksa kaikille asioita selvittää juurta jaksain...



Kiitos asiallisista vastauksista :)



Ap

ystävyyssuhteisiin. Eivät kaikki ole hyväksikäyttäjiä :).



Itse käänsin kelkkani 12 vuotta sitten. Välit meni anoppiin ja sen puoleiseen sukuun lopullisesti. Oma sukuni kasvoi asian kanssa sujuksi.

Minä ehdin elää yli 50 v ennenkuin tajusin, että minullakin on oikeus elää...

Nyt herään joka aamu iloisena odottamaan, mitä päivä tuo tullessaan.

Eikä terve itsekkyys tarkoita sitä, etteikö enää ikinä koskaan voi tehdä jotain muiden vuoksi, edestä tai puolesta - vaan sitä, että valitsee itse, milloin HALUAA auttaa.

tykkäät ap lukea kirjoja, niin suosittelen lukemaan Anthony De Mellon "Havahtuminen" -kirjan. Saat varmasti tukea ja pontta uudelle ajatusmaailmallesi. :)

Eiköhän tämä tästä.....alku aina hankalaa =)



Ja tuon kirjan taidan käydä lainaamassa, kiitos vinkistä.



Olen joskus aikaisemminkin ko. päätöksen tehnyt, mutta asian hankaluuden takia pikkuhiljaa lipsuin...jos nyt onnistuisin.





Ap