"Ihana mies sulla kun se on lasten kanssa"

että kun olet itse poissa ja lapset ovat isänsä kanssa, niin lapset katsovat lastenohjelmia ja isä tekee jotain muuta ?????

Mulal on mies "joka on ihana koska on paljon lasten kanssa".

Joo, se laittaa lastenojelman pyörimään ja surffaa itse netissä.

On tehnyt "kirjoja", eli siis saduttanut ja kuvittanut lasten kanssa..



On tehnyt lasten kanssa biisejä, mitkä on siis kirjoitettu nuoteille myös:)



Leipoo aika usein lasten kanssa..



Sylittelee, halittelee ja hassuttelee joka päivä..



Tutkii kaikkia avaruus yms. juttuja niiden kanssa..



Näitä on todella paljon. En pidä mitenkään erityisen ihmeellisenä, että viettää niin mieluusti aikaa lasten kanssa. Tykkäänhän minäkin lasteni seurasta.

se surffaa kaukosäätimellä kanavia. Jos olen 8 tuntia poissa, koko sen ajan he keskittyvät olohuone-elämään. Mies katselee televisiota ja lapset joko leikkivät vieressä tai sitten mies haluaa katsoa jotain ei lasten nähtävää, jolloin lapset häädetään omaan huoneeseen.

jotka ylistävät mun miestä "kun se on lasten kanssa". PRKL, se on niiden ISÄ, sen kuuluukin olla! Ei muakaan kehuta että voi kun sä nyt tän lauantain olet ollut lastesi kanssa, tapu tapu. Mun mies ei myöskään ollessaan lasten kanssa tee sitten yhtikäs mitään muuta, vetoaa siihen että on niin vaikeaa kun on kaksi lasta hoidettavana. Niinpä, meillä käy vissiin joku keiju tekemässä ruuat ja pesemässä pyykit sinä aikana kun itse olen lasten kanssa ja mies töissä.

Ikävä tosiasia on, että aika moni isä ei nykyäänkään esim. ulkoile lasten kanssa oma-aloitteisesti tai edes patistettuna, jos äiti ei lähde mukaan.



Joten olkaa tyytyväisiä edes siihen vähään ja kannustakaa miestä vielä ylittämään senkin! Ainakaan lasten kanssa olemista ei lisää se, jos vaimo narisee siitä, että "jumalauta, taas ootte maannut vaan olkkarissa koko sen ajan kun mä uhraudun shoppailemalla..."

Mä tiedän läjän naisia, äitejä, jotka ei osaa olla lasten kanssa.



Itse olen isä, joka on lasten kanssa.

Ei sitä aina jaksa, mutta pyrin jaksamaan

Mä tiedän läjän naisia, äitejä, jotka ei osaa olla lasten kanssa. Itse olen isä, joka on lasten kanssa. Ei sitä aina jaksa, mutta pyrin jaksamaan

Täälläkin moni nainen myöntää, ettei osaa leikkiä lastensa kanssa. Että lapset hoituvat huushollauksen SIVUSSA. Eli tavallaan äiti pakenee kotitöihinsä, eikä ole läsnä lapsilleen.

-6, joka siis itse on kahden lapsen ÄITI-

koska on ihan loistava vanhempi. Ei tarvitse miettiä koskaan, että miten ne pärjää, jos olen pois kotoa. Hienosti, eikä lapseltani puutu mitään silloin. On huolenpitoa, hellyyttä, syliä, puuhaa, puhtaat vaatteet, kuivat vaipat ja kylläinen maha.

että mies "pakenis" noita lapsia kotitöiden pariin ennemmin kuin nettiin, television tai jonkin pleikkarin ääreen.



Minä en muuten koe, että pakenen lapsia, kun teen kotitöitä. Ne on vaan pakko tehdä ja lapset on todellakin kotitöiden ajan siinä sivussa, leikkii, askartelee, piirtää tms.

siksi että olen meidän lasten kanssa, voisin kai tarjota samaa ihailua hänelle. Mutta minä olen itsestäänselvyys lapsille ja niin saa olla mieskin, kun on lapsia halunnut.

Ikävä tosiasia on, että aika moni isä ei nykyäänkään esim. ulkoile lasten kanssa oma-aloitteisesti tai edes patistettuna, jos äiti ei lähde mukaan. Joten olkaa tyytyväisiä edes siihen vähään ja kannustakaa miestä vielä ylittämään senkin! Ainakaan lasten kanssa olemista ei lisää se, jos vaimo narisee siitä, että "jumalauta, taas ootte maannut vaan olkkarissa koko sen ajan kun mä uhraudun shoppailemalla..."

että mies "pakenis" noita lapsia kotitöiden pariin ennemmin kuin nettiin, television tai jonkin pleikkarin ääreen. Minä en muuten koe, että pakenen lapsia, kun teen kotitöitä. Ne on vaan pakko tehdä ja lapset on todellakin kotitöiden ajan siinä sivussa, leikkii, askartelee, piirtää tms.

ettet sitä silti tekisi ainakin alitajuisesti. Tottahan ne lapset siinä sivussa touhuaa omiaan, mutta pointti olikin, että voisiko sen päivänsä suunnitella toisin, niin, että olisi aktiivisemmin lapsiensa kanssa, lasten ehdoilla.

Nythän monilla elämää säätelee se, miten paljon ÄITI katsoo tarpeelliseksi pestä ja puunata ja millä kellonlyömällä.

siksi että olen meidän lasten kanssa, voisin kai tarjota samaa ihailua hänelle. Mutta minä olen itsestäänselvyys lapsille ja niin saa olla mieskin, kun on lapsia halunnut.

Ikävä tosiasia on, että aika moni isä ei nykyäänkään esim. ulkoile lasten kanssa oma-aloitteisesti tai edes patistettuna, jos äiti ei lähde mukaan. Joten olkaa tyytyväisiä edes siihen vähään ja kannustakaa miestä vielä ylittämään senkin! Ainakaan lasten kanssa olemista ei lisää se, jos vaimo narisee siitä, että "jumalauta, taas ootte maannut vaan olkkarissa koko sen ajan kun mä uhraudun shoppailemalla..."

Niin se vaan on, että yhä Suomessa on miehillä ja naisilla erilaiset rooliodotukset. Et kai oikeasti muuta luullut, olitko uskonut tuon "Suomi on tasa-arvoinen maa" -potaskan?

Ikävä kyllä se on vielä utopiaa, ja homma kiteytyy juuri lapsiperheiden arjessa.

Mietis vähän, onko tuosta "määhän en kehu, kun ei mieskään kehu" -ajattelusta enemmän haittaa kuin hyötyä? Kannattaako itsepäisesti lyödä päätä seinään?

Se nimittäin on yhä ihan tosi, että porkkana tehoaa monta kertaa paremmin kuin keppi.

Hän on lasten kanssa omalla tavallaan.



Esikoisen läksyt on koko syksyn ja talven tullut hoidettua isän toimesta, jo ennen kuin tulen töistä kotiin.



Päiväkoti-ikäinen touhuaa isän kanssa kovasti. Pelaavat pleikalla ja katsovat lasten elokuvia (joo, olohuonetouhua), rakentavat legoilla, korjaavat autoa minkä kykenevät, tekevät ruokaa ja pyykkäävät, siivoavat. Toisinaan laiskottelevat ja sotkevat ja minä möykkään.



Mieheni on ollut kotona jo yli vuoden, sairaseläkkeellä. Joten kaksi kertaa viikossa annan hänelle huilipäivän ja vien lapsen päiväkotiin "sosiaalistumaan", mies saa olla itsekseen sen neljä-viisi tuntia, minkä alakoululaisen koulupäivä kestää. Koululainen saa isän jakamattoman huomion, samoin kuin päiväkotilainen niinä päivinä kun ei ole hoidossa. Minä saan kohtuullisen rennot lapset ja suurinpiirtein siistin kodin sekä hyvät ruoat.



Win-Win. Paitsi rahaa on kyllä aika vähän. Mutta kyllä tämä on ollut hyvää aikaa siitäkin huolimatta. Tulevaisuudessa mieheni ehkä kuntoutuu sen verran, että pääsee takaisin työelämään. Sitten on uudet kuviot. Surraan ja pohditaan sitä sitte.

lasten kanssa, mutta mun mielestä sitä ei pitäisi nykyään pitää sen kummempana ihmeenä. Yhtä lailla me käymme töissä ja paljon, joten minkä vuoksi se ei olisi näin.

Samoten kuulen itse tätä jatkuvasti 'ja se laittaa vielä ruokaa'... no miehelleni ruoka on tärkeämpi juttu kuin minulle, tekisin ihan perus safkaa, että jos hän haluaa jotain erikoista ja tykkää sitä tehdä, niin tehköön.

Jossain Sinkkosen kirjassa luki mielestäni, että jos mies on vähänkään lasten kanssa, hän on heti loistava isä.. ja eikös se ole aika hölmöä - yhtä lailla miehen pitää nykyään lasten kanssa olla.

On tehnyt "kirjoja", eli siis saduttanut ja kuvittanut lasten kanssa.. On tehnyt lasten kanssa biisejä, mitkä on siis kirjoitettu nuoteille myös:) Leipoo aika usein lasten kanssa.. Sylittelee, halittelee ja hassuttelee joka päivä.. Tutkii kaikkia avaruus yms. juttuja niiden kanssa.. Näitä on todella paljon. En pidä mitenkään erityisen ihmeellisenä, että viettää niin mieluusti aikaa lasten kanssa. Tykkäänhän minäkin lasteni seurasta.

niin todellakin on sitä; käyvät uimassa, luistelemassa,keilaamassa, kalassa jne. On paljon pois kotoa työn vuoksi, mutta vastapainoksi saa ylimääräisiä lomia ja ottaa yleensä muksut (3kpl) mukaan ja lähtee viikoksi-pariksi jonnekin lomalle. Lapset olivat 2v,3v ja 9v kun ekan kerran näin teki ja minusta on ihanaa, että saan samalla omaakin aikaa. Toki meilläkin mies osaa kanavasurffata, mutta eihän niiden lasten kanssa tarvitse koko aikaa jommankumman aikuisen leikkiä, pelata, vaan touhuavat paljon keskenäänkin.

Kyse on hänen lapsistaan, tottakai hänen kuuluu viettää aikaa niiden kanssa, kuten minunkin kuuluu, koska olen lasteni äiti. Ei minuakaan ylistä kukaan siitä, että synnytin itse omat lapseni, tai siitä, että laitan niille ruokaa joka päivä, tai että käyn uimassa heidän kanssaan, että piirrän ja askartelen ja ulkoilen heidän kanssaan. Mieheni joskus natisee siitä, kun en koskaan kiitä häntä siitä, että hän on hoitanut lapsia (perusteettomasti, koska kiitän kyllä, mutta lähinnä siitä, että itse pääsin esim. joogaan tai kahville ystävän kanssa). Olen sanonut hänellekin, että kyse on hänen omista lapsistaan - jos lapset olisivat jonkun toisen, kiittäisin kyllä, koska silloin hän hoitaisi lapsia hyvää hyvyyttään, ei siksi, että on heidän isänsä. Eikä hänkään sitä paitsi kiittele minua vastaavista asioista.



Mun mies on kyllä oikeasti hyvä isä, osaa hoitaa ja huolehtia lapsistaan eikä tosiaan tarvi miettiä yhtään, onko kaikki hyvin mun poissaollessa - tottakai on, se on itsestään selvää. Mutta mun mies taas ei hallitse ollenkaan sellaista, mitä taas monet muut miehet harrastavat, eli käyvät lasten kanssa ulkoilemassa, uimassa, luistelemassa yms. urheilemassa ja tekemässä. Ei, mun mies ei mene ulos vapaaehtoisesti. Nyt talvella on liian kylmä, kesällä on liian kuuma ja liikaa ötököitä. Syksyllä on liian sateista ja keväällä kadut lainehtivat sulavan lumen vuoksi. Ulkona ei vain yksinkertaisesti ole koskaan "elinkelpoiset olosuhteet". Eikä mun mies mene uimaan (ei tosin osaa uida itsekään), kävelemään, juoksemaan, urheilemaan, ylipäänsä tekemään yhtään mitään kodin ulkopuolella lasten kanssa. Mutta mitä sitten, minä hoidan sen homman sitten.

ns. vanhoina hyvinä aikoina. EIVÄT TODELLAKAAN OLLEET LASTEN KANSSA. Ja sukulaiseni joilla on 10+ lasta eivät edes ehdi olla lasten kanssa.

Tämä on niin peestä, että nykyään ajatellaan, että lapsen kanssa pitää jatkuvasti 'olla'. Lapset ovat perheen jäseniä, osa perheestä - eivät joku harrastus tai pätemisen väline. Heidän kanssaan ollaan siinä, mitä muulta elämältä ehditään, mutta koko elämän ei tarvitse pyöriä sen ympärillä, että mitä meidän 3vee haluaa leikkiä tänään.

En edes usko, että lapset toivovat voivansa pyörittää koko perhettä tai että se on mitenkään terveellistä. Ärf, ärysttää tämä, että tälläistä edes mietitään. Lapsien kanssa ollaan tietysti vähän enemmän nykyään, mutta ei päiviä tarvitse pyörittää niin, että luinko meidän martalle tänään 5 kirjaa ja askarreltiinko 1.5 tuntia ja oltiinko kaksi kertaa ulkona..................

että mies "pakenis" noita lapsia kotitöiden pariin ennemmin kuin nettiin, television tai jonkin pleikkarin ääreen. Minä en muuten koe, että pakenen lapsia, kun teen kotitöitä. Ne on vaan pakko tehdä ja lapset on todellakin kotitöiden ajan siinä sivussa, leikkii, askartelee, piirtää tms.

ettet sitä silti tekisi ainakin alitajuisesti. Tottahan ne lapset siinä sivussa touhuaa omiaan, mutta pointti olikin, että voisiko sen päivänsä suunnitella toisin, niin, että olisi aktiivisemmin lapsiensa kanssa, lasten ehdoilla. Nythän monilla elämää säätelee se, miten paljon ÄITI katsoo tarpeelliseksi pestä ja puunata ja millä kellonlyömällä.

Kyse on hänen lapsistaan, tottakai hänen kuuluu viettää aikaa niiden kanssa, kuten minunkin kuuluu, koska olen lasteni äiti. Ei minuakaan ylistä kukaan siitä, että synnytin itse omat lapseni, tai siitä, että laitan niille ruokaa joka päivä, tai että käyn uimassa heidän kanssaan, että piirrän ja askartelen ja ulkoilen heidän kanssaan. Mieheni joskus natisee siitä, kun en koskaan kiitä häntä siitä, että hän on hoitanut lapsia (perusteettomasti, koska kiitän kyllä, mutta lähinnä siitä, että itse pääsin esim. joogaan tai kahville ystävän kanssa). Olen sanonut hänellekin, että kyse on hänen omista lapsistaan - jos lapset olisivat jonkun toisen, kiittäisin kyllä, koska silloin hän hoitaisi lapsia hyvää hyvyyttään, ei siksi, että on heidän isänsä. Eikä hänkään sitä paitsi kiittele minua vastaavista asioista.

Miksi pitää olla hapannaama ja inttää, että "se on sun velvollisuus". Juu on se, mutta jospa sillä kehumisella ja kannustamisella saisi toiselle hyvän mielen ja usuttaisi tekemään vielä enemmän...?

Tää on tätä suomalaista "kateus tappaa kalat vedestä" tyyppistä jurnotusta, ettei voida edes omaa siippaa koskaan kehua, koska "eihän sekään mua kehu".

ns. vanhoina hyvinä aikoina. EIVÄT TODELLAKAAN OLLEET LASTEN KANSSA. Ja sukulaiseni joilla on 10+ lasta eivät edes ehdi olla lasten kanssa. Tämä on niin peestä, että nykyään ajatellaan, että lapsen kanssa pitää jatkuvasti 'olla'. Lapset ovat perheen jäseniä, osa perheestä - eivät joku harrastus tai pätemisen väline. Heidän kanssaan ollaan siinä, mitä muulta elämältä ehditään, mutta koko elämän ei tarvitse pyöriä sen ympärillä, että mitä meidän 3vee haluaa leikkiä tänään. En edes usko, että lapset toivovat voivansa pyörittää koko perhettä tai että se on mitenkään terveellistä. Ärf, ärysttää tämä, että tälläistä edes mietitään. Lapsien kanssa ollaan tietysti vähän enemmän nykyään, mutta ei päiviä tarvitse pyörittää niin, että luinko meidän martalle tänään 5 kirjaa ja askarreltiinko 1.5 tuntia ja oltiinko kaksi kertaa ulkona..................

että mies "pakenis" noita lapsia kotitöiden pariin ennemmin kuin nettiin, television tai jonkin pleikkarin ääreen. Minä en muuten koe, että pakenen lapsia, kun teen kotitöitä. Ne on vaan pakko tehdä ja lapset on todellakin kotitöiden ajan siinä sivussa, leikkii, askartelee, piirtää tms.

ettet sitä silti tekisi ainakin alitajuisesti. Tottahan ne lapset siinä sivussa touhuaa omiaan, mutta pointti olikin, että voisiko sen päivänsä suunnitella toisin, niin, että olisi aktiivisemmin lapsiensa kanssa, lasten ehdoilla. Nythän monilla elämää säätelee se, miten paljon ÄITI katsoo tarpeelliseksi pestä ja puunata ja millä kellonlyömällä.

Kas kun LASTEN KANNALTA NE EIVÄT OLLEETKAAN MITÄÄN HYVIÄ AIKOJA!

Vielä 70-luvullakin hyväksi lastenkasvatukseksi katsottiin se, että lapsilla oli siistit vaatteet, kaksi lämmintä ateriaa ja piiskattiin jos mokattiin.

Virikkeistähän ei kukaan puhunutkaan.

NYT onneksi on toisin. Useimmat panostavat lapsiinsa ja nauttivat heidän kanssaan olemisesta. Pointtini ei kuitenkaan ollut - eikä siitä edes tässä ketjussa puhuta - miten paljon lapsien kanssa tehdään asioita. Olen samaa mieltä, joutenolokin kehittää lapsien älyä ja mielikuvitusta.

Mutta pointtini oli, että JOS nainen ajattelee, että tietty määrä yhteistä tekemistä lasten kanssa on lapsille hyväksi, MILLÄ LIHAKSILLA HÄN KATSOO OLEVANSA OIKEUTETTU JAKAMAAN SEN MIESTEN VASTUULLE?

Jos kerran siis itse mieluummin puunaa ja kiillottaa sohvapöytää ja kokee sitä kautta itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi.

Ihmisillä - MYÖS miehillä - on tarve rentoutua ja tarve olla tarpeellisia ja päättää itse tekemisistään. Jos vaimo asettaa itsensä perheen pomoksi, joka päättää, milloin lapsien kanssa harrastetaan ja milloin mies saa katsoa tv:tä, ollaan todella pahasti hakoteillä. Tuollaisten päätösten pitäisi syntyä spontaanisti kunkin omasta tahdosta.

Kieltämättä osa miehistä on syrjäytynyt perheissä Äidin Pikku Apulaisiksi, jotka nöyrästi vievät lapsen ulkoilemaan vain, kun Äiti komentaa (että saisi itse siivota vimpan päälle ja täydessä rauhassa).

Minusta sitä miehen oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta kohentaisi roimasti paljon enemmän (kuin nalkutus) se, että häntä kannustettaisiin ja kehuttaisiin ja että NAINEN ITSEKIN ARVOSTAISI SITÄ LASTEN KANSSA OLOA ENEMMÄN KUIN SIIVOAMISTA.

Jos se kodin siivoaminen on hänestä tärkeämpää kuin lasten kanssa oleminen, miten hän luulee miehen siihen suhtautuvan?