voiko terapeutin kanssa ystävystyä?

ei ainakaan terapiasuhteen aikana, ja vähän arveluttaisi sen jälkeenkin. On vaikea pysyä ammatillisena ja objektiivisena jos asiakas on myös jossain muussa roolissa omassa elämässä. Terapiasuhteen aikana ystävystymistä voisi pitää tämän vuoksi jopa epäeettisenä. Ammattiauttajalle mennään juuri siksi, että saadaan ammatillinen, omasta verkostosta ulkopuolinen näkemys asioihin.



t. terapiatyötä tekevä

terapiasuhteessa asiakas on jatkuvasti tukea saava osapuoli, kun taas ystävyyssuhteessa myös terapeutti voi keventää huoliaan ja luottaa 100 %:sti kumppaninsa vaitiolovelvollisuuteen.



Tämä siis vain minun mielipiteeni asiasta.

ymmärrän kyllä ajatuksen, sillä oma terepeuttini on todella ihana ihminen eikä kukaan ole koskaan ollut minulle yhtä ystävällinen kuin hän. olisihan se mahtavaa, jos olisi sellainen ystävä.

Kiitos kaikille hyvistä, rohkaisevista ja "valaisevista" vastauksista!!

Kiva kuulla myös siitä että terapeutit voivat välittää aidosti asiakkaistaan.

Totta kyllä että asiakassuhde kärsii jos terapia suhteen aikana ystävystyy.



Minusta taas olisi kiva jos terapeutti kertoisi jotain itsestään, se ei häiritsisi minua.

Ja haluaisin sellaisen ystävyys suhteen jossa molemmat antaa itsestään. Terapeuttini tuntuu vain niin ihmeelliseltä ihmiseltä kun ymmärtää täysin minua, tuntuu ettei kukaan muu kykene siihen samalla tasolla. Harmi kun on kuitenkin tämä karu todellisuus. :( Pitää vain kai hyväksyä että ehkä se on hyväksi terapiasuhteen aikana.

voiko terapeutin kanssa ystävystyä?

Yksi lapsi (jo) tähän liittoon siunaantunut.

tai ihastumisella. Hänestä tuli kuitenkin terapeuttini sen jälkeen. Tarpeeksi terapioituaan en enää halunnutkaan häntä seksuaalisesti, mutta haluan pitää silti ystävyydestä kiinni elämäni loppuun saakka.

Toinen rakastaa ja toinen rahastaa. Eikä paljasta koskaan oikeaa minäänsä.

Totuus on että rahalla saa ja hevosella pääsee. Jos et maksa niin ymmärtäväinen kuunteleminen loppuu heti.

Toinen rakastaa ja toinen rahastaa. Eikä paljasta koskaan oikeaa minäänsä.

Totuus on että rahalla saa ja hevosella pääsee. Jos et maksa niin ymmärtäväinen kuunteleminen loppuu heti.

Joo komppaan! Itse tarvisin terapiaa mutta eniten ymmärtäväistä ystävää! Mitä sitten kun terapia joskus loppuu?Jääkö sitä sitten tyhjän päälle kun tärkeä ihminen elämästä häviää?

Se tässä juurikin masentaa että kun terapia joskus loppuu niin tuntuu niin pahalta luopua terapeutistani josta välitän. :(

Vanha aihe mutta nostetaan taas esille.

Minunkin terapeuttini on ihana ihminen ja olisin iki-onnellinen jos voisimme olla ystäviä muutenkin. Taitaa vain olla turha toivo :(

täysin yksisuuntaista. Ystävyyssuhteessa viestintää on molempiin suuntiin.

enkä ole kertaakaan ystävystynyt potilaani kanssa. Se olisi ammattietikankin vastaista.

tavallaan siihen prosessiin, että jossain vaiheessa asiakas ihastuu terapauttiinsa? Siis koska häneen on niin turvallista ihastua, terapeutti helposti idealisoidaan. Käsittääkseni jossain vaiheessa tulee sitten myös tietynlainen pettymyskin, kun ymmärretään, että terapeuttikin tekee työtään ja on vaan tavallinen ihminen, eikä asiakas ole hänen elämänsä keskipiste vaikka tapaamisen aikana siltä tuntuu.

Kiitos vastauksista. Minä en ole ihastunut terapeuttiini koska hän on samaa sukupuolta kun minä. Mutta jotenkin olen kovasti kiintynyt häneen. Ehkä se johtuu siitä kun kerrankin on joku ihminen joka kuuntelee ja on aidosti läsnä. Toki hän tekee vain työtään, eikä oikeasti taida minusta välittää. Mikä tuntuu pahalta. Olen lukenut paljon millaisia hoitosuhteita joillakin on terapeuttinsa kanssa ollut ja kaihoten kaipaan samaa.

Varmasti terapeuttisi 'välittää sinusta oikeasti'. Kyllähän terapeuteiksi hakeutuu ihmisiä, jotka ovat kiinnostunetia ja myötätuntoisia ja koulutuksen myötä nämä ominaisuudet ovat vielä kasvaneet.



Kuitenkaan kukaan ei voi olla kaikille paras mahdollinen kaveri saati jättää omia tarpeitaan sivuun... Terapeutti tekee sitä rahasta koska jollain tavalla hänen täytyy rajoittaa aikaansa - ja koska jollain hänen täytyy myös elättää itsensä. Mukavaa meille, jotka tarvitsemme heidänlaisiaan ihmisiä, että he eivät ole lähteneet vaikkapa paperitehtaalle töihin...



Jos hän tuntisi sinut muusta yhteydestä ja tietäisi sinusta, mitä nyt tietää, niin aivan varmasti välittäisi ja olisi myötätuntoinen. MUTTA ei ehkä jaksaisi pelkästään kuunnella sinua. Yleensähän ystävyys on vuorovaikutteista niinkuin muutkin tässä ovat vastanneet: sinä kuulet minua ja minä vuorostani sinua. Sinä ymmärrät minua ja minä sinua. Sinä tuet minua ja minä sinua.



Terapeutti pelkästään antaa, ei ota. Minua itse asiassa harmittaa jos oma terapeuttini alkaa puhua omsita kokemuksistaan (joskus häneltä lipsahtaa).



En usko, että terapeuttisi haluaa olla ystäväsi, vaikka aidosti pitäisi sinusta. Hänellä on kuitenkin ollut alusta asti mielessä, että suhteenne on ammatillinen.

teen terapiatyötä, ja oikeasti välitän niistä ihmisistä, joita hoidan. Joitakin asiakkaita kohtaan on helpompi kokea myönteisiä tunteita kuin toisia. Terapiasuhde on kuitenkin pääasiassa yksisuuntainen, vaikka terapeutti kertoisikin itsestään jotain (tämäkin rajatusti ja harkitusti.) Terapiasuhteen aikana en varmasti ystävysty asiakkaan kanssa.

tarkoittaa, että he oikeasti välittävät asiakkaasta. koska jos ystävystyvät, terapiasuhde kärsii - asiakas kärsii.

Teen ammatikseni terapiatyötä, eikä ammattieettisten rajojen pitäminen ole koskaan ollut hankalaa. Paitsi nyt, ensimmäistä kertaa. Välitän ihmisistä ja olen aina ollut mahdollisimman vastavuoroinen, mutta olen silti aina pitänyt potilasta omassa mielessäni " ratkaistavana tapauksena" ja asettunut parhaani mukaan hänen kenkiinsä, niin että vastaanottotilanteessa unohdan omat mielipiteeni ja omat elämäntilanteeni, ja pyrin näkemään asian hänen silmillään. Nyt kuitenkin kävi niin, että potilaaksi tuli samaa sukupuolta oleva henkilö, jonka kaikki aatteet, elämänhistoria ja mielenkiinnonkohteet käyvät yksiin omieni kanssa, ja hän on vielä saman ikäinenkin. Koen että toisissa olosuhteissa meistä voisi tulla mitä parhaimmat ystävät. Olen kyennyt tietysti pitämään hoitosuhteen hoitosuhteena, mutta pakostakin mietin, että kunhan en enää ole hänen hoitava tahonsa, voinko kertoa hänelle että pidän hänestä ihmisenä? Voinko sanoa että hoitosuhteen aikana oli ajoittain vaikeaa pitää oma pääni kiinni, kun olin jostain hänen ajatuksistaan niin samaa mieltä? Olisi ihana lähteä hänen kanssaan kahville. Eihän se mitään etiikkaa (saati lakia) riko, jos tekee tämän vasta hoitosuhteen päätyttyä?

kyllähän se on niin että terapiasuhde on terapiasuhde, ei ystävyyssuhde. Mutta elämässä voi tapahtua myös odottamattomia asioita. Jos minulla terapeuttina olisi sellainen tunne että alan pitämään jostain ihmisestä niin paljon että rajat hämärtyvät niin teen sen selväksi itselleni, niin kauan kun raha liikkuu ja on ammatillisesti toisen tukena, ei voi olla ystävä, mutta ehkä sitten kun asiakassuhde on päättynyt, voi jossain vaiheessa suhde muuttua ystävyyssuhteeksi. Tämä on kuitenkin asia jossa täytyy olla itselleen hyvin rehellinen, välimuotoja ei ole.