Niin moni sanoo, että menee mielenterveys kotona pienen lapsen kanssa. Kertokaa mulle, miksi nämä

Esikoisen kanssa vaaleanpunaisin silmälasein varustettuna haaveilin ihanasta kotiäitiydestä, kunnes lapsi on 3-v. No, todellisuus oli sitten ihan muuta. Oli ihana päästä opiskelemaan, kun lapsi oli puolitoista vuotias.



Juu ja vauvan kanssa kyllä kuljettiin kahvittelemassa tuttujen luona/ m eillä kävi tuttuja tai sitten vietettiin aikaa kahvilassa kaupungilla (TRE). Kuitenkin kodin seinät alkoivat minua sosiaalista ihmistä ahdistamaan kaikista näistä aikuiskontakteista huolimatta. Älyllistä haastetta ei minulle tarjonnut riittävästi se, että saatoin keskustella eri kestovaippojen ominaisuuksista tai lelujen kehittävyydestä/ siitä mitä lapsi jo osaa tai mitä hän ei osaa...



Esikoinen oppi lukemaan kolmevuotiaana, joten todellakin hänen kanssaan touhusimme ja puolisoni on aina ollut ERITTÄIN osallistuva (mikä on mahdollistanut oman urakehitykseni ja yritystoiminnan.)



Kakkosen syntymän jälkeen muutimme uudelle paikkakunnalle ja opintoni olivat edelleen kesken. Sain myös kakkosen vanhempainvapaiden jälkeen mielekkään työn, jonka aloitin kakkosen ollessa 1v 6kk. Toinen lapsi on taiteellisesti erittäin lahjakas, esikoisen ollessa verbaalisesti ja matemaattisesti kyvykäs.



Kolmannen ja neljännen lapsen syntymien jälkeen olen ollut pian 6-vuotta kotiäitinä ja toiminut yrittäjänä. Arjen yhteensovittaminen omien töiden, lastenhoidon, kodinhoidon ja osa-aikaisen opiskelun sekä parisuhteen välimaastossa on välillä hektistä mutta ei lainkaan vaikeaa. Joskus tosin väsyttää mutta ketäpä ei.



Nyt useamman lapsen vanhempana olen oppinut vaatimaan oman tilanikin ja pidän huolta sivistyksestäni. Perhekahviloissa ei ole aikaa enää käydä mutta meillä on kouluikäisten ja pienempien kanssa valtavasti mielekästä tekemistä miehen kanssa ja oma työ antaa vastapainoa päivän touhuille (työaikani sijoitan lasten uni-/ kouluaikoihin ja todellakin teen erittäin lyhyttä työpäivää keskim. 2-4h/pvä).



Kuitenkin kaiken vanhempana kokemani pohjalta ymmärrän täysin niitä vanhempia (usein yhden lapsen vanhempia), joilla seinät kaatuu kotona päälle. Aikuinen ihminen tarvitsee usein muutakin virikettä kuin lapsiin liittyviä ja muitakin ihmissuhteita kuin vanhemmuuteen perustuvia.

Töissä käynti on lomailua kotona oloon verrattuna.

Jonkun lapset ei esim huuda koko ajan ja työ kodin ulkopuolella saattaa olla kovinkin fyysistä.

Minustä on itseasiassa täysin järjetöntä haukkua vastapuolta tässä ketjussa. Jokaisen lapset ovat aivan erilaisia, joillain nukutaan 12 h yössä, joillain huudetaan ja valvotaan, eikä omaa aikaa ole. Onhan se nyt aivan selviö, että sellaisessa menossa hajoaa itse kunkin pää vuosien mittaan.



Vaikka äitiysloman kotona jaksaisikin, voi pään hajoaminen alkaa vasta hoitovapaalla...



Minusta on hienoa, että on plajon kotiäitejä, jotka jaksavat tehdä hommansa valittamatta ja siitä nauttien. Toisaalta on myös upeaa, että on paljon äitejä, jotka jaksavat työelämässä hyvin, vaikka on pieniä lapsia. Heidän työpaikkansa ovat todennäköisesti sellaisia, joissa vanhemmuutta tuetaab tai heidän työnsä on kutsumustyötä.



Kukin siis, jälleen kerran, omalla tyylillään. Kukaan ei ole toista parempi, vaikka olisihan se hienoa niin kuvitella joskus... ; D Mutta kun ei olla, niin se siitä.

millään tavalla allekirjoita tuota, että lapset sairastaisi enempi hoidossa, kun kotona... Jos on korvakierteet, astmat ja ruoka-aineallergiat ja siitepölyallergiat, niin sairastamista kyllä riittää!!! Meillä on nuorimmainen sairastanut koko pienen elämänsä. Ikää nyt 1,5v. Mä en pystyisi kuvitellakaan, että menisin töihin. Miten ihmeessä jaksaisi niillä kolmen tunnin yöunilla töissä olla, en mitenkään!!!! Onneksi nuorimmainen on ollu todella hyvä nukkuja vauvana, se helpotti mun elämää. Ja nytkin, kun ei sairasta, niin nukkuu kokonaiset yöt. Se on mun onni!! Kukaan muu lapsistamme ei ole nukkunut juurikaan yöllä eikä päivällä...



Mutta mä en osaa kaivata työelämästä yhtään mitään... En lukeudu uraihmisiin, jotka kaipaavat sitä "älyllistä" haastetta elämäänsä. Mä saan sitä ihan riittävästi kotona!! Toki meillä helpottaa tilannetta suuresti se, että miehellä oma firma ja kotona toimisto. Niin kyllähän se joitain erilaisia vapauksia tuo minullekin. Mutta ei se tarkoita, että joka päivä, mutta joskus voin ottaa kampaajan aamupäiväksi, kun niitä aikoja on niin paljon paremmin saatavillakin. Ja kun itse valvon lasten kanssa öisin, niin usein aamusta mieheni laittaa lapset kouluun. Tottakai nää helpottaa omaa jaksamista hurjasti!! Mutta on tässä myös sellainen kääntöpuoli, että kun lapset nytkin ovat kuukauden sairastaneet putkeen, niin kyllä oma jaksaminen rupee olemaan kortilla... Ei pysty mihinkään lähteä, koska nuorimmainen huutaa sen koko ajan. Mitä sitä nauttii yksikseen olosta, kun tietää sen asian. Päiväunia ei nukuta, koska olo on niin hirvee! Koko aika istuu sylissä... Silti tässäkään olotilassa en kaipaa töihin!!!



Mä nautin olla lasten kanssa kotona!! Ihanaa katsella uusia taitoja ja kuunnella kuinka sanavarasto kehittyy koko aika!! Tykkään kiireettömistä aamuista. Saa nauttia olostaan. Ensi vuosi on sitten asia erikseen, mutta nyt vielä saa nauttia. Me nähdään muita äitejä puistoissa, kerhoissa ja tavataan toistemme luona. Onneksi itselläni on montakin saman henkistä äitiystävää, joiden kanssa saa vaihtaa ajatuksia joka päivä. Jos ei muuten, niin puhelimella. Siitä saa voimia arkeen, kun joku kuuntelee ja jaksaa aina kannustaa, että kyllä se helpottaa!! Ilman ystäviä toki en tätä jaksaisi!!



Nuorimmainen täyttää ensi vuonna kolme vuotta ja sitten ollaan suurten päätösten edessä... Sanonko itseni irti vai lähdenkö siihen kauheeseen oravanpyörään väsyttämään itseni... Olen jo ollut sairaslomalla kyseisestä työstä useamman kuukauden. En usko, että haluan!!!! Mutta varmasti sen sitten aika näyttää!!! Ja jos en töitä saa, niin jään kotiin ja teen mieheni firmaan tunteja. Luotan, että jotain hommaa kyllä löytyy!!!

Hei!



Oletko ajatellut lähteä mukaan vapaaehtoistyöhön/ -toimintaan esim. vanhainkotiin ystäväksi tai sitten omalla paikkaunnallasi päätöksentekoon mukaan?



Minulle tämän kaltainen toiminta antoi sitä älyllistä haastetta, jota kaipasin. Ja taas jaksan kotona päivät paremmin, kun pysyn mukana yhteiskunnan kuvioissa.



Hyvää kevättalvea kaikille ketjuun kirjoittaneille!

Äitiysloma/vanhempainloma eroaa hoitovapaasta siinä, että edelliseltä saa aikaisempiin tuloihin perustuvaa päivärahaa ja jälkimmäiseltä ei paljon mitään, ainakin jos vertaa hyvätuloisen työssäkävijän tilannetta. Toki sellaiselle, joka vaeltaa hoitovapaalta äitiyslomalle ja takaisin, ei asialla ole niin olennaista merkitystä.

Kirjoitin:

Kuule Suomessa on silti oikeus olla pois siihen asti kun lapsi täyttää 3v,

joten älä selittele asiaa noin.

Ja sinä vastasit: hoitovapaa ei ole äitiysloma (tm.)

Ehkä mun pää pehmennyt hoitovapaalla, kun en ymmärtänyt yhteyttä.

39? ja 43?

Minusta kotonaolo oli hyvin masentavaa ja olin aina väsynyt. Enpä tosiaankaan tiedä, miksi en jaksanut innostua silloin oikein mistään. Palasin siis töihin ja tilanne muuttui. Koko perhe on ilosempi ja tyytyväisempi. Parempi kakille jos tilannetta voi muuttaa, ennenkuin se menee vielä pahemmaksi. Lisäksi todella rakastan työtäni.

vuosia kotiäitinä ja sitten päätin ottaa haasteen vastaan ja aloittaa osa-aikaisen työn. Teen töitä vain 6 päivänä kuukaudessa ja saan olla tarpeeksi töissä ja sitten saan olla lasteni kanssa paljon kun ovat vielä hirmu pieniä alle 5v kaikki. Tässä yhdistyy sopivasti kaikki, enkä tunne olevani huono äiti tai kiireellinen uraäiti, sillä osa-aikaisuus on aivan loistava malli meidän perheelle.



Suosittelen lämpimästi, miksi aina pitää olla 100% työtä kun lapset pieniä tai koululaisia?

Me emme tienaa mun tuloilla paljoakaan, mutta voin kertoa että koko perheemme voi niin hyvin nyt, puhumattakaan omasta ihanasta työstäni, jonne voin palata aina silloin tällöin taas palatakseni ihana perheeni luokse.



Osa-aikatyö on parasta työtä äideille!

Öisin herätyksiä voi olla 10 kertaa, päivisin nukkuu n. 40 minuuttia. Mutta olen oppinut käyttämään hyväksi tauot ja jos ei muuta, opiskelen läpi yöt aamuviiteen tai kuuteen, nukun pari tuntia ja herään uuteen päivään yhdessä lapsen kanssa. Tai sitten herään aiemmin ja lapsen jatkaessa unia, teen kotityöt ja lapsen herätessä, voin antaa kaiken aikani hänelle. Tyttö on nyt 1v 4kk.

Mutta tosiaan, lapseni on ns. helppo. Nautin suunnattomasti yhteiselosta hänen kanssaan. Välillä on huolia sairauden vuoksi ja tyttö joutuu sairaalaan osastolle (olen siellä koko ajan työn kanssa, yöt ja päivät), mutta nyt koko tammikuu on mennyt ilman kohtauksia! :)

Suuri kiitos kuuluu miehelleni, hyvä parisuhde antaa valtavasti voimavaroja, koska se pitää mielen virkeänä ja ilo senkus kuplii sisimmässä. Mulla ei ole "omaa aikaa" kodin ulkopuolella (turvallisuussyistä), mutta miehen tultua kotiin 6 maissa töistä, syömme yhdessä ja sitten mies leikkii tytön kanssa, jotta saan "omaa aikaa" vaikka käymällä suihkussa ja kirjoittamalla päättötyötä, tekemällä tutkimustyötä tms.

ja tuskin maltan odottaa lapsen paivauniaikaa, etta paasen tutkimaan lahteita jne.

Vaan kun on ensin toista tuntia heijannut parkuvaa vauvaa, ennen kuin se suostuu nukahtamaan, ja sitten käynyt vessassa ja juonut lasin vettä, niin vauva herää jo uudelleen parkumaan, ja minä menen takaisin heijaamaan.

Ihmettelen vain, että missä välissä minun pitikään tutkia lähteitä ja tekstittää ajatuksiani, kun en edes ehtinyt työhuoneen ovelle...

Että onneksi olkoon vain kaikkien helppojen vauvojen äideille. Kyllä mä uskon, että hyvin nukkuvan kanssa onkin helppo nauttia siitä kotona olosta.

Osa-aikatyö on parasta työtä äideille!

Kuulun itsekin näihin äiteihin, jotka hajoavat kotona. Suurimman osan kotiäitivuosistani opiskelin, mutta kun jäin pelkästään kotiin pienimmän syntymän jälkeen, alkoi asteittainen hajoaminen. Ensin syynä oli yksinkertaisesti unenpuute. Olen näitä ihmisiä, jotka tarvitsevat 8-9 tuntia unta yössä. Ensimmäisen vuoden tuntui siltä, ettei ikinä saa nukkua tarpeeksi. Ensimmäisen kerran tunsin olevani ylipäätään täysissä järjissäni, kun kuopus oli melkein 1,5-vuotias!

Sen jälkeen alkoivatkin tuttujen kommentit: vieläkö sinä olet kotona/milloin ajattelit mennä töihin. Aina kun tapasin jonkun tutun, ensimmäinen kysymys koski minun "lusmuiluani" kotona! Se loi paineita, vaikka olimme mieheni kanssa yhdessä päättäneet, että nuorinkin saa olla kotona useamman vuoden.

Ja ei, samanhenkistä äitikaveria minulla ei ole ollut ikinä. Toiset meistä ovat samanhenkisempiä keskenään kuin toiset ja erihenkisten äitien kanssa hengailu voi olla rasittavampaa kuin yksin olo.

Oloni on helpottunut huomattavasti, kun aloitin osa-aikatyöt. Saan olla muutamana päivänä viikossa monta tuntia aikuisten maailmassa, rauhassa omien ajatusteni kanssa. Lopun viikkoa voin keskittyä lapsiini täysillä. Olen paljon parempi ja onnellisempi äiti, vaimo ja ihminen nyt kuin puoli vuotta sitten.

että se kotiarki on eri lasten kanssa eri perheissä hyvin erilaista, ja siten on itsestäänselvää, että kokemukset kotiäitiydestä poikkeavat toisistaan.

Töissä käynti on lomailua kotona oloon verrattuna.

Jonkun lapset ei esim huuda koko ajan ja työ kodin ulkopuolella saattaa olla kovinkin fyysistä.

Minä en kerta kaikkiaan pysty keskittymään noin olemattomilla unilla. Ehkä sinun selviytymiskeinosi onkin vähäinen unentarve.

Öisin herätyksiä voi olla 10 kertaa, päivisin nukkuu n. 40 minuuttia. Mutta olen oppinut käyttämään hyväksi tauot ja jos ei muuta, opiskelen läpi yöt aamuviiteen tai kuuteen, nukun pari tuntia ja herään uuteen päivään yhdessä lapsen kanssa. Tai sitten herään aiemmin ja lapsen jatkaessa unia, teen kotityöt ja lapsen herätessä, voin antaa kaiken aikani hänelle.

Minä en kerta kaikkiaan pysty keskittymään noin olemattomilla unilla. Ehkä sinun selviytymiskeinosi onkin vähäinen unentarve.

jos minä opiskelen aamuun asti ja nukun pari tuntia niin täpärästi pystyisin puhumaan, en juuri muuta. eikä siitä opiskelustakaan mitään tulisi noilla unilla...