Lue keskustelun säännöt.
Niin moni sanoo, että menee mielenterveys kotona pienen lapsen kanssa. Kertokaa mulle, miksi nämä
25.01.2010 |
tuntemukset ovat niin tavallisia ja mihin mielenterveyden järkkyminen perustuu?
Mun mielestäni ajasta kotona omien lasten kanssa saa varsin helposti älyllisesti haastavaa ja mielekästä kun näkee vähän vaivaa. Jos ei oman lapsen kasvun ja kehityksen tukeminen kiinnosta, niin missä vika? Jos oman lapsen seura ärsyttää?
MIkä on ihanampaa kuin lojua sohvalla hyvän laaturomaanin seurassa kun taapero katsoo titi-nallea? Tämän jälkeen yhteinen kahvihetki ja ulkoilu naapurin samanhenkisen äitikaverin kanssa?
Jos haluaa lisää haastetta, voi alkaa treenata erityistaitoja lapsella ja tehdä omia yksilötason tutkimuksia lapsen älyllisestä kehityksestä. puhumattakaan ihanista yhteisistä harrasteista isompien kanssa.
Kuka kaipaa 6.15 aamuherätystä ja stressiä työpaikalla???
Kommentit (73)
Minullakin se on usein lähellä. Taapero ja vauva pitää hereillä ollessaan niin kiireisinä ettei omaa aikaa juuri ole. Vauva ei suostu juomaan pullosta, joten en pääse mihinkään. Myös raskaus otti niin lujille etten oikein selviytynyt edes kauppareissuista itkemättä kivusta, olla möllöttelin siis kotona silloinkin. Voi kuinka kaipaan sitä vapautta, että voi lähteä vaikka jumppaan tai vaikka kirjastoon! Tai työn kautta tulevaa sosiaalista elämää! Blaah, nyt tuli ikävä töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli aikaa tehdä kaikenlaista, oli aikaa huolehtia itsestä ja harrastaa.. Iltaisin pystyi lähtemään hyvillä mielin harrastuksiin, kun oli kaikki kotityöt tehty, puuhailtu lasten kanssa ja ulkoiltu. Kyllä kotonaolo oli lomaa nykyiseen työssäkäyntiin verrattuna!
Itse haluaisin myös osa-aikatöihin vuoden tai parin päästä. Best of both worlds.
7
Itse haluaisin myös osa-aikatöihin vuoden tai parin päästä. Best of both worlds.
7
ja se oli myös erinomainen ratkaisu paitsi rahallisesti.
t: se, joka kokee olevansa lomalla töissä verrattuna kotonaoloon.
Tahan asti opiskelin lapsen mentya nukkumaan, mutta kun sain mielenkiintoiset opinnot paatokseen nyt joulukuussa, seuraava projekti on kirjan kirjoittaminen. Urakka tulee olemaan melkoinen, mutta nautittava. Tiedan jo etukateen, kuinka paa tulee hoyryamaan ajatuksia ja tuskin maltan odottaa lapsen paivauniaikaa, etta paasen tutkimaan lahteita jne. Omaa aikaa mulla ei ole kodin ulkopuolella ja paivisin joudumme pysymaan sisalla turvallisuussyista (asumme ulkomailla), joten lataan akkuni opiskelemalla/tekemalla pienimuotoista tutkimustyota illat/yot.
Paivat on omistettu lapselleni ja nautin valtavasti yhteiselosta taman pienen ihanuuden kanssa. Kotityotkin on nautittavia; kun avaan hanan ja puhdas vesi suihkuaa kasilleni, kiitollisuus kumpuaa sisimmastani ja ilo senkus jatkuu, kun pesukone pesee pyykit ja tiskit puolestani. Koti on kaunis ja viihtyisa, suurimman osan ajasta auringonvalo tulvii sisalle ja kaikki kylpee valossa. Ah, yleensa hymyilen aamusta iltaan, kun tuntuu vaan niin hyvalta :)
En koe jaavani mistaan paitsi kotiatina. Elama on rikasta, onnellista ja myos kutkuttavan alyllista. Mulle ihmiselama on aina tullut tarkeysjarjestyksessa ensimmaisena ja periaatteeni mukaisesti asetan nyt taman pienen elaman etusijalle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on neljä lasta ja kotona ollessa ehdin tehdä paljon sellaista, mitä en ole ehtinyt ikinä ennen työelämän sivussa.
Oli aikaa lukea ja opiskella ja olla lasten kanssa ja harrastaa liikuntaa ja tavata tuttuja.
En ole koskaan niin paljon urheillut esimerkiksi ja lukenut kuin kotiäitivuosina. Koskaan ei ole jaksanut ja ollut aikaa kun on ollut töissä.
Kotiäitivuosina ehdin opiskella loppuun ne pari juttua, mitkä on työvuosina jääneet roikkumatta.
Hyviä vuosia olivat ja ei todellakaan pälli hajonnut.
siis kotona oleminen oli parasta aikaa elämästäni. Kerkesin tehdä kaikkee mitä en nykyään kerkee.Kerkesin ulkoilla lasteni kanssa enemmän ja jaksoin. Tapailtiin muita äitikavereita joiden tapailuun ei oikeen jää enään aikaa. Nykyään kun töissä oon niin suorastaa ihmettelen miten joku haluaa lähtee harrastuksiin vielä töitten jälkeen ja olla senkin ajan erossa lapsistaan. Itse kyllä haluan viettää kaiken vapaa-ajan lasteni kanssa. Onhan pienissä lapsissa hommaa ja se on raskasta,mutta ne on vaan kerran pieniä. Ei ne sitten enään isompana halua seuraasi niin plajon vaan sitten on omat kaverit ja omat menot.
Mutta se jatkuva huoli taloudellisesta toimeentulosta! Mihinkään ylimääräiseen ei ollut varaa, ei edes kahvilareissuun saati sitten shoppailuun tai sisustamieen niinkuin joku täällä kirjoitti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun olin niin päättänyt, mutta kyllä sitä työpaikkaakin alkaa arvostamaan ihan eri lailla. Musta ainakin on ihanaa kun saan taas käydä töissä.
kun näköjään niin moni muu ehtii tekemään vaikka ja mitä kotiäitivuosinaan. Kirjan kirjoittaminen, shoppailu, sisustaminen, ystävien tapaaminen... täh?! Missä ne teidän lapset on sillä aikaa, kun teette tuon kaiken? Mun lapset ainakin vaatii hoitoa ja huomiota koko ajan, nuorempi ihan puntissa roikkuen (on vasta 10kk), isompi, 4v., ei muuten mutta kun on heti tekemässä pahojaan/typeryyksiä kun silmä välttää. Jouduimme hiljattain jopa muuttamaan nukkumisjärjestelyjämme, koska tämä 4-vuotias, joka siihen asti oli nukkunut omassa sängyssään omassa huoneessaan, alkoi esim. aamusella aikaisin herätessään tekemään kaikenlaista mielenkiintoista, omatoimista ja vaarallista - omasta huoneestaan hiippaili niin hiljaa, oikein varoen, ettei vaan isi tai äiti herää. Jos minä istuttaisin itseni sohvan nurkkaan kahvikupin ja romaanin kanssa, meiltä varmaan palaisi kämppä alta, tai jotain muuta yhtä mukavaa kävisi tämän armaan esikoisemme toimesta. Ei hän pahaa tarkoita, mutta kun on niin utelias ja osaava, muttei oikein osaa vielä ajatella syy-seuraus -suhteita, eikä voi uskoa, että jotakin pahaa voisi edes tapahtua, kun hän kuitenkin ajatteli olla äidille avuksi ja keittää puuroa tms.
Ystävien tapaaminenkin on vähän niin ja näin. Ystäväni ajalta ennen (mun) lastensaantia ovat vielä lapsettomia ja töissä, joten heitä ei juuri päiväsaikaan ehdi nähdä, eikä heillä toisaalta ole mielenkiintoa viettää kauheasti aikaa minun lasteni kanssa. Eikä toisaalta minullakaan ole juuri mielenkiintoa lähteä kahvilaan tai kylään, kun yhtään ei pysty keskittymään siihen, mitä toinen sanoo eikä vastaamaan, eli ylläpitämään keskustelua, kun koko ajan pitää vahtia lapsia, pyyhkiä nenää, suuta, poskea, vaihtaa vaippaa, syöttää... No, sitten on muutama niitä äitituttuja, tosin heistä vain yhdellä on samanikäisiä lapsia kuin mun esikoiseni. Hänen kanssaan tavataankin, kun lapset leikkivät yhdessä, jolloin saa edes vähän keskusteltua jotain järkevää. Hän kuitenkin asuu sen verran kaukana meistä, että tapaamiset onnistuvat max. kerran kuussa. Muiden äitituttujen keskustelunaiheet pyörivät siinä vauvan kakan värissä ja koostumuksessa, mikä taas ei minua kiinnosta, saati että ehtisin esikoisen vahtimiselta edes siitä puhumaan.
Ihan turha väittää, että tässä rumbassa ehtisi kotitöitä tekemään, kyllä ne tehdään vasta illalla kun mies on kotiutunut ja joko vahtii lapsia tai tekee itse ne kotityöt. Joskus käy niin hyvä säkä, että lapset sattuvat olemaan samaan aikaan päiväunilla, ja silloin minä kyllä nukun itsekin. Näin käy ehkä kerran kahdessa viikossa, tai harvemmin. Ei tarvi miettiä myöskään seinämaalin väriä, tai pitäisikö ostaa uudet kirjahyllyt tai vaihtaa uudet verhot, opiskelut, kirjankirjoittamiset ja lukemiset ja kaikki muutkin harrasteet voi ihan huoletta unohtaa. En minä uskalla jättää lapsiani valvomatta hetkeksikään, minun syyksihän se katsotaan, kun heille jotakin sattuu, oli se vahinko tai ei. Joko muiden lapset on heitteillä tai sitten mun lapset on viallisia, kun eivät pärjää itsekseen vieläkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei todellakaan ole VARAA kotihoidontuella shoppailla ja sisustella. Hyvä jos uimahalliin päästään ja se rajoittaa elämäämme tänne kotiin kovin paljon. Nauttisin ehkä enemmän kotiäitiydestä mutta jatkuva rahallinen huoli ja puute tekee tästä ahdistavaa. Ja kyllä, olemme kolunneet ilmaispalveluja ja liikkuneet ulkona, mutta silti olisi kiva käydä jossain... vaikka mummolassa mutta se vaatii tankillisen bensaa.
Varoituksen sananen, olen nyt ihan rehellinen. Oma vauvani on helppo ja nukkuu tosi hyvin, eli sitä omaakin aikaa jää kyllä vaikka millä mitalla, mutta se "oma aika" ei anna minulle mitään sisältöä elämään.
Pään hajottaa aikuiskontaktien puute ja se, etten saa mitään tyydytystä kotitöistä. Ne on minulle täyttä pakkopullaa. Kyllä minä siivoan ja hoidan pyykit, mutta teen sen ainoastaan, koska on pakko. En nää mitään älyllistä haastetta vessan pesussa tai pyykin silityksessä... Kaipaan työtäni, koska tunnen työskennellessäni olevani vireämpi, aktiivisempi ja sosiaalisempi, parempi äiti, kiinnostavampi yksilö... Nyt olen vain kalpea varjo itsestäni. Lähinnä imetysautomaatti ja kotitalouskone. Älyllistä tästä ei saa millään konstilla.
Olen aina lukenut tosi paljon kirjoja, niin kotiäitinä kun uraäitinäkin, joten en nää lukemista minään kotiäidin luksusasiana, toki luen edelleenkin paljon, mutta se ei yksin riitä siihen, että koen viihtyväni. Leffoja tai televisiota en katsele.
En tunne yhtään ainutta kotiäitiä alle kahdensadan kilometrin sisällä, joten sitä "samanhenkistä äitiseuraa" ei ole. Tuttavapiirissä on lapsettomia pareja tai sinkkuja, jotka häviävät kun tuhka lumeen kun äitiysloma alkaa. Ja ymmärrän sen oikein hyvin, kun ei ole mitään omaa elämää, kaikki pyörii lapsen navan ympärillä, olen sidottu vauvaan koska imetän, joten en voi lähteä enää samalla tavalla kahviloihin ja teatteriin kuten ennen. Eli ne normikaveritkin on jääneet vauvan syntymän jälkeen.
Että kyllä tämä kotiäitiys on huomattavasti ankeampaa kun töissä oleminen. En osaa nauttia esikoisen seurastakaan enää niin paljon kun ennen, emme keksi enää mitään uutta tekemistä kun kaikki on tehty jo sataan kertaan. Lapsikaan ei enää ihan selvästi jaksa "viihdyttää" äitiä, vaan leikkii ja touhuilee mielummin yksin tai kavereittensa kanssa. Toki teemme asioita yhdessä, mutta paljon esikoinen haluaa myös tehdä ihan ilman minua. Lasten kanssa on mukava touhuta, mutta ideapankki tyhjenee niin nopeasti kun sitä yhteistä aikaa onkin nyt niin paljon.
En ole ikinä ollut niin pitkästynyt ja elämääni väsynyt kun äitiyslomilla ollessani. Koen olevani vankina kotonani ja niissä pienissä ympyröissä missä nyt vauvan kanssa voi käydä, lähinnä kirjastossa ja ruokakaupassa (en pidä shoppailuista, enkä viihdy yksin kahviloissa). Näin kireiden pakkasten aikaan olen kirjaimellisesti kotini vanki kun ei ulkoilustakaan tule mitään. Rakastan lapsiani ja teen tämän vain heidän takiaan, mutta tämä on minulle pikemminkin uhraus kun nautinto...
Mieheni arvostaa kyllä kovasti sitä, että hoidan kodin ja lapset ja osallistuu kotitöihinkin edelleen, harrastaa isomman lapsen kanssa, leikkii ja hoitaa vauvaa iltaisin.
Silti olen pitkästynyt. Vika on ilmeisesti siinä, että rakastan työtäni. En ole ikinä vihannut maanantaita, päin vastoin, minusta on aina ollut kiva mennä töihin ja jo lapsena kouluunkin oli aina hauska mennä... Nyt ei arki poikkea viikonlopusta erityisesti mitenkään, joten elämästä puuttuu "se joku".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raha.
Eli olisin jos olisi taloudellisesti mahdollista. Itse kasvatusalan ammattilaisena koen tosi kiehtovaksi juuri sen että saan seurata läheltä oman lapsen kasvua ja kehitystä ja olla sitä tukemassa. Töitä ehtisin kyllä tehdä ja niiden toisenlaisten älyllisten haasteiden kanssa taiteilla sitten lopun ikääni.
En ymmärrä minäkään mikä ihme siinä työssä voi olla niin ihmeellistä ettei sieltä voi kolmea vuotta olla pois? Ja oman lapsen takia vielä.
olisin kotona siis, jos olisi mahd.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mielenterveydeltään siis.
Ei kotona olo kovin vaikeaa ole omien lastensa kanssa, rankempaa siellä töissä kuitenkin on.
todellakaan mielenterveys ole mennyt. Ihanaa on ollut olla toisen kerran elämässäni äitiyslomalla ja saada olla omien lasten kanssa sekä hoitaa kotia.
Joku kyseli mitä ihanaa töissä on, ettei voi olla kolmea vuotta sieltä pois. Mulla on sulle uutinen: ei mitään kotona olemista ihanampaa, mutta äitiysloma ei Suomessa kestä kolmea vuotta!
T. pian töihin palaava 9-kuisen äiti
todellakaan mielenterveys ole mennyt. Ihanaa on ollut olla toisen kerran elämässäni äitiyslomalla ja saada olla omien lasten kanssa sekä hoitaa kotia.
Joku kyseli mitä ihanaa töissä on, ettei voi olla kolmea vuotta sieltä pois. Mulla on sulle uutinen: ei mitään kotona olemista ihanampaa, mutta äitiysloma ei Suomessa kestä kolmea vuotta!T. pian töihin palaava 9-kuisen äiti
joten älä selittele asiaa noin.
mielenterveydeltään siis.
Ei kotona olo kovin vaikeaa ole omien lastensa kanssa, rankempaa siellä töissä kuitenkin on.
ennen viittä. ;)
Minusta lähinnä kamalaa ettei joku jaksa kotonaan.
Sen ymmärrän että pienen lapsen kanssa voi olla vaikeaa.
Enkä minä ainakaan tartte tai halua naapuristosta väkisin samankaltaista seuraa toisesta mammasta, kaikki mammakerhot ällöjä teeskentely paikkoja (esikoisen saaneet istuu tuijottamassa millä vaunuilla ja vaatteilla kukin liikkuu)!
Kiva että joku näkee lapsensa älyllisenä haasteena, minusta ne on ihan jatke elämälle. Ja elämässä saa väsyä (ilman lapsiakin).
onko tää joku uusi kiertoilmaisu sille, ettei pysty. Ja kun itse ei pysty, niin onkin niin helppoa haukkua kotiäitejä, joilla ei ole mitään "älyllisiä haasteita" elämässään.