Kokemuksia vuorotyöstä
Olen tehnyt vuorotöitä nyt 4 vuotta, ja olen aivan loppu.
Teen seuraavanlaista systeemiä:
2 x 12 tunnin päivystys(viikonloppu)
perään 5 x ilta
sitten vapaa viikonloppu
sitten 5 x aamu
sitten vapaa viikonloppu
-> 5 x yö
-> 7-8pv vapaata
ja sama kierros taas uusiksi.
Millaisia kokemuksia teillä on?
Vuorotyöhän tunnetusti "vanhentaa" ja siinä piilee terveydellisiä riskejä?
Kommentit (28)
Pahimmillaan voi olla vaikka muutama yövuoro, jonka perään iltavuoro ilman mitään vapaata (siis kun aamulla päääsee töistä, iltapäivällä jo takaisin), ja seuraavana päivänä jo aamuvuoro.
Teetkö keikkaa vai miksi on noin? Monelta yövuoro loppuu ja monelta pitää iltapäivällä olla takas töissä?
Olen tehnyt vuosia epäsäännöllistä kolmivuorotyötä. Ennen lapsia jaksoin hyvin, mutta nyt kun kuvaan on tullut hoitoon ja harrastuksiin viemiset, sekä kokeisiin kyselyt, niin epäsäännöllisyys rasittaa. Opiskelin ja opisekelen edelleen työn ohessa, mutta nyt minulta on jäänyt yövuorot pois. Edelleen teen ajoittain iltavuoroja (joista pidän). Tuntuu, että nyt jaksan kyllä paremmin ja aikaa jää lapsille enemmän. Lisät ovat aika olemattomat, mutta ei haittaa.
etten jaksa päivätyön heräämisiä, mutta vuorotyön viikonloputkin ovat aika raskaita.
Tällä hetkellä teen vuorotöitä, mutta ehkä tulevaisuudessa toisin.
Ainoa, mikä todella harmittaa, on iltavuorot, kun ei ehdi hirveästi näkemään lasta.
aloitin opiskelut lähihoitajaksi, ja mulle kyllä vuorotyö sopii. Mun mielestä taas mikään ei ole inhottavampaa kuin joka aamuinen töihin herääminen. Ja yleensä töissäkin on rauhallisempaa iltaisin/öisin.
Pahimmillaan voi olla vaikka muutama yövuoro, jonka perään iltavuoro ilman mitään vapaata (siis kun aamulla päääsee töistä, iltapäivällä jo takaisin), ja seuraavana päivänä jo aamuvuoro.
Teetkö keikkaa vai miksi on noin? Monelta yövuoro loppuu ja monelta pitää iltapäivällä olla takas töissä?
Meillä nyt vaan vuorot menee niin, että viikossa on se tietty tuntimäärä, oli vuorot sitten mitä tahansa. Yövuoro loppuu klo 6 ja iltavuoro alkaa kolmelta tai neljältä. Mutta eihän tuollaisia onneksi jatkuvasti ole, yövuorojakaan ei satu läheskään joka viikolle eikä aina yövuorojen jälkeen ole ilta, joskus voi alkaa vapaat siitä yövuorosta.
itselläni vuorotyölisät tekevät kuukaudessa 700-1000 euroa. Toisaalta vuorotyö on raskasta.
Yövuorolisäni on 8 euroa, iltavuorosta saan 6 euroa. Sopimus on tältä osin ihan ok.
On ihan tutkittu, juttu, että terveys kärsii niillä, jotka tekee yötyötä. Erityisesti aika ennen puoltayötä on aivojen kannalta tärkeää aikaa nukkua.
En ikinä pysty saamaan unta ennen puoltayötä, en ole nuoruuden jälkeen niin tehnyt. Olen yöeläjä, teen siksi yötöitä.
Meillä yön jälkeen on välillä yksi vapaa vaan. Esim. pari aamua/iltaa ja sitten se yö ja yks vapaa...
joka toinen ilta joka toinen viikko aamu ja vkl vapaat, ja ihan hirveetä mun mielestä! mieluummin meen klo 4 aamulla duuniin ja oon yhessä vuorossa! vuorotyö on ihan perseestä!
Ei se ole sitä.
Palkkakaan ei ole häävi, iltalisä 4 euroa, yölisä 8.
t.ap
jälkeen on vapaaviikko.
Eniten siis tässä on ongelma sosiaalinen rajoittuneisuus, iltaviikolla ei paljon ehdi näkemään lapsiaan(isä hoitaa), ei harrastamaan ym. Lisäksi yövuorot ovat todella raskaita.
Kyllä tämä raskasta on.
t. ap
että on vain yksi vapaa yön jälkeen.
vuorosysteemi tunnu pahalta. Olisipa ollut tuollainen, kun olin hoitoalalla(9 vuotta vuorotyötä).
Mutta olen samaa mieltä, tein vuorotyötä ikävuodet 28-37, lopussa rupesi olemaan todella raskasta. Onneksi oli mies, joka hoiti lapset iltaviikkoina. Ei tuo kivaa kyllä ollut heillekään, eikä minulle.
2 vuotta sitten vaihdoin, en vain jaksanut enää.
Meillä lisät eivät olleet noin hyvät, ei läheskään.
on todella kuluttavaa. Itselläkin takana yli vuotta sairaanhoitajan työtä vuorotyönä.
Olen miettinyt alan vaihtamista.
tuo lista vaikuttaa ihan hyvältä, paitsi 5 yövuoroa peräkkäin on aika paljon.
Itse teen vuorotyötä, ja päivätyö haussa. Inhoan aikaisia aamuvuoroja sekä ilta-aamu yhdistelmiä. Haluan muutakin elämää kuin työn...
paljon saatte palkkaa vuorotöistänne, aloitta ja muut?
Itse saan noin 2800 euroa, teen terveydenhuoltoalalla kolmivuoroa.
5 yötä vaikuttaa aika paljolta, ja 7(?) iltaa peräkkäin.
Oon sairaanhoitajana vuorotyössä, mies myös vuorotyössä, mutta ei tee yövuoroja. Monet säännöllistä päivätyötä tekevät kauhistelevat meidän elämää, eivätkä käsitä miten saadaan pyörät pyörimään :) Meillä 4v perhepäivähoitajalla hoidossa, vanhin lapsi tokaluokalla, kolmas lapsi vielä mahassa. Lisäksi rakennetaan. Yhteistä aikaa ei juuri nyt ole, mutta eipä tarvi lapsia raahata hoitoon aikaisin aamulla kuin todella harvoin. 4v:llä hoitoviikot lisäksi vain n. 3 päiväisiä. Minulla jaksotyö, eli yövuoron, joskus kolmenkin yövuoron jälkeen vain yksi vapaa, mutta jossain vaiheessa jaksoa sitten on taas enempi vapaata. Lisäksi saan toivoa vuorot aika pitkälle, lisäksi molemmilla onnistuu hyvin vuoronvaihdot. Hankalia on yhteiset aamu- tai iltavuorot viikolopuisin, onneksi mummut asuu lähellä ja ainahan voi sen vuoron vaihtaa. Sopii tällä erää eille. Minulle ois ihan kamaluus viedä 4 v joka arkipäivä hoitoon klo 5-6 ja tokaluokkalainen saisi lähteä yksin kouluun.
viime vuonna keskipalkka oli kuussa noin 3300 euroa, laskin sen vuosipalkan mukaan.
Ei korvaa kyllä raskautta millään, ei ole häävi palkka vuorotyöstä mielestäni.
t. ap
on vaarallista terveydelle!