***TOUKOTOIVEET vk 3***
Kommentit (31)
AngaT, hammassärky on sitten inhottavaa! Minulla alkoi syksyllä särky ja silloin kyllä hammaslääkäri avasi paikan tarkastaakseen tilanteen, kuvata kun ei voinut. Mutta sulla on kyse viisaudenhampaasta, joten tilanne on eri.
Korasa oli henkilö, joka mietti sitä TES:a. Maalasjärki sanoo minulle ihan samaa, luulisi että koskee jos ei palaa ollenkaan töihin, mut sehän selviää kun soittaa liittoon. Ihmettelen kuitenkin tuota palkallisuuden takaisin perimistä, käsittääkseni Kela maksaa jotain korvausta työnantajalle, jos ta maksaa äitiysvapaan palkallisena (tai osan siitä).
Korasa, vielä niistä sun supisteluista. Oletko kokeillut tukivyötä? Minulla auttoi heti, mutta en olekaan seisomatyössä. Supistelut tulivat lähinnä ulkoillessa ja muuten puuhatessa. Nyt kun käytän tukivyötä, supistelut ovat lähes lakanneet.
Ja nyt takaisin töihin!
-marvik ja Touko- rv 23+3
Jaahas viikonloppu se hurahti tosi nopeasti ja maanantaiaamu alkoi taas selkäsäryllä.
Ei ole ollut oikeastaan mitään vaivoja, mutta nyt tuo selkä tuntuu vähän väliä reistailevan. Istumatyössä muutama tunti menee ihan ok, mutta sitten tuntuu, että selkä jumiutuu ihan täsyin ja hirveä särky alkaa. Olen yrittänyt säätää työpistettä mahdollisimman ergonomiseksi ja muutenkin venyttelen ja jaloittelen tarpeeksi usein, mutta ei tunnu auttavan. On tässä vielä taivalta edessä, jos Kelan sivujen mukaan äitysloma alkais vasta 26.3.09. Ajattelin nimittäin sinnitellä töissä kyllä siihen asti, mutta saas nähdä miten ton selän kanssa käy..
Nevuolassa ei olla käyty pitkään aikaan. Viimeksi joulukuun alussa. Huomenna olis sitten aika sekä terkkarille että lääkärille. Kelan paperitkin pitäisi käydä huomenna läpi. Saas nähdä miten noita kiloja on tullut, kun tuntuu, että on tässä paisunut ihan hirveesti. Ei nyt muualle kehoon oikeastaan mitään ylimääräistä, mutta masu on jo tosi iso. Mietiskelinkin tässä, että mitenköhän iso tuosta oikein kasvaa.
Olette paljon puhuneet noista hankinnoista. Me käytiin ostamassa vaunut ja sitten tuo turvakaukalo autoon. Tai lähinnä käytiin varmaamassa ja tilaamassa. Ostettiin tuotteet tuolta Suomen Lastenvaunutukusta. Ainakin nuo Knorin Alufly S malliset vaunut mielytti itseä ja oli tosi kevyeet ja meni aika pieneen kasaan. Maksettiin ainoastaan varausmaksu ja maksetaan loput sitten kun noudetaan tavarat. Meillä muutto tulossa helmikuunlopussa, joten sitten uuteen asuntoon voidaan ottaa tavarat. Nykyiseen kämppään kun ei enää mahdu yhtään mitään. Oli kyllä mukavaa, että aika moni sukulainen osallistuu sponssaamaan nuo vaunut yms. Mun vanhemmat nyt on muutenkin niin innoissaan ekasta lapsenlapsesta, että oksat pois.
Käytiin eilen kans miehen kanssa häämessuilla. Voi kiesus kun siellä oli kaikkea nättiä ja kivaa. Ei tosiaan olla vielä naimisissa, mutta päätettiin että mennään marraskuussa. Kihloissa ollaan oltu jo useamman vuoden ja häät oli alunperin tarkoitus pitää kesällä, mutta suunnitelmiin tuli kuin tulikin muutos...ja ihana sellainen. Eli talvihäät olis tiedossa. Kyllä noihin kaikkiin hääjuttuihin saa menemään ihan tolkuttomasti rahaa jos vaan haluaa. itse ei kyllä viitsi ihan järkyttäviä summia laittaa kiinni yhden päivän juhlaan, tai ainakin että pysytään ihan kohtuuksissa. Yks mikä kyllä kiinnostaisi olisi tuo hääilotulitus. Oli aika arvokasta, mutta olis se varmaan sen arvoista..ja vielä sitten talvella kun on pimeää, niin näkyy hyvin..No, tässä täytyy nyt ensimmäisenä yrittää varata kirkko ja juhlapaikka..sitten muut asiat ehtii kyllä järjestää.
No, tässä tuli nyt sitten lörpöteltyä vähän yhtä sun toista...Sori vaan.
Mä palailen asiaan huomenna, kun neuvolassa käyty. Katsotaan mitä sanovat.
Mukavaa maanantapäivän jatkoa kaikille!
T.Murunen82 + vauveli
rv24+3
Voi kun herkistää...nyyh, Murunen82, sun kirjoituksessa oli jotain mikä sai mut vollottamaan. Ihanaa lukea teidän suunnitelmia...uusi asunto, vauva, häät ja kaikkea. Onnea kovasti hääsuunnitelmista ja muutenkin.
Jotenkin sitä oli aina ajatellut sen punaisen tuvan, perheauton, vakityön ja kaiken olevan valmiina enne perheenlisäyksen tuloa. Nyt sitten havahtuukin siihen että LA lähenee ja mikään ei olekaan niin kuin joskus oli kuvitellut. Olen edelleen opiskelija vaikka käynkin pääsääntöisesti töissä. Mieskin on opiskelija, valmistuu keväällä vaikka hänkin tekee valmentajan työtä opiskelun sivussa. Meilläkin edessä on muutto tilanpuutteen vuoksi, mutta ehkä vasta sitten vuoden kuluttua. Uusi auto on ostettava, koska tuohon meidän purkkiin ei mahdu minkään valtakunnan vaunut takakonttiin. Naimisiin en halua ennen kuin olen aivan aivan aivan varma, nimimerkillä kerran kihloissa 6 vuotta ollut ja onnellisesti eronnut! Pessimisti, mikä pessimisti...sori. No mutta toivon kuitenkin, että tulevalle pienokaiselle riittää se, että äiti ja isä rakastavat häntä ja toisiaan. Eikä meidän elämä nyt mitään kuraa ole, mutta ei kyllä lähestulkoon sitä punaista tupaa ja perunamaatakaan :). Nyt lopetan tämän vuodatuksen, ryhtiä nainen!!
Jep, jep, uusi viikko käynnistyi ja minulla heti kaksi ihanaa vapaata töistä. Opinnäytetyötä pitäisi värkätä kasaan ja onneksi ilmakin on suotuisa sille ajatukselle. Täällää Tämpereella ripsii nimittäin vettä ja luntakaan ei ole enää kuin kinos siellä, toinen täällä.
Vaivoista oli puhetta ja minulla tosiaan on sitä kyljissä esiinrtyvää kipuilua, josta monet muutkin kärsivät. Nyt olen myös muutaman päivän tuntenut inhottavaa pistelyä alapäässä ja mahanahka kutisee todella voimakkaasti. Alkaa iho olemaan jo niin kireällä, että taitaa kohta repeillä. Mahan muodosta päätellen meille tulee poika, mutta sehän nyt on vain arvailua. Maha kasvaa jalkapallona suoraan eteenpäin ja olen kuullut, että tytöst se leviää sivuillekin. Harjoitussupparit on jo alkaneet ja niitä tuleekin lähes päivittäin. Kyllähän se aina pelästyttää kun maha yhtäkkiä kovettuu ja kiristyy, tuntuu kuin olisi iso banaani kuorineen poikittain mahassa. :) Eikä se kipuilukaan kivaa ole. Mulla on myös pullahtanut napa esiin ja mies sitä ihmetteli eilen illalla. Eikös jonkun muunkin mies ollut kysellyt miksi napa näyttää niin oudolta. Haha!
Niin joo vaunu asiaa taas. Nyt sitten löysin ne nelipyöräiset, heittoaisalla varustetut ja kunnon tavarakorilla varustetut yhdistelmät meidän tulokkaalle. Kova, todella tilava vaunukoppa kuuluu myös vaunujen varusteisiin, mikä sekin oli yksi ehdoistani hyville vaunuille. Ainoa ongelma on se, että vaunuja löytyy kahta kuosia: Harmaa-musta-viininpunainen ja harmaa-valkea-vaaleansininen eli aivan selkeästi tyttö/poika menetelmällä varustettu. Noh, me kun emme sitä sukupuolta tiedä niin iski aikamoinen tenkkapoo. Jokatapauksessa vaunut ovat ominaisuuksiltaan sellaiset etten niitä lähde enää vaihtamaan ja samapa se kuosin värikin sinällään on, mutta itselleni isi totaallinen valinnan vaikeus ja miehellekin on ihan sama. Joten mitä mieltä te olette. Kumpi kuoseista kuulostaa teidän mielestä sellaiselta sopivalta, oli tulokas sitten tyttö tai poika?? Jos värin olisin saanut valita niin se olisi ololut joko musta-harmaa tai sellainen nätti suklaanruskea. Mielipiteitä siis kiitos....
Nyt alankin täyttelemään loppuun noita kelan papruja. Mulla ei muuten ole hajuakaan miten tuo viimevuoden opintoraha vaikuttaa noihin mun avustuksiin vai vaikuttaako mitenkään. Olen kuitenkin tehnyt jo useamman vuoden töitä säännöllisesti vaikka virallisesti olenkin opiskelija. Tietääkö joku onko opintorahalla merkitystä jos on kuitenkin ollut myös säännölliset palkkatulot??
Olipas siinä taas juttua. Huh!
Ihanaa alkanutta viikkoa teille ja masuille!!
Rice + pikkune rv 24+0
Voi Anga-T:n hammasta, viisaudenhampaat ovat niin kivuliaita. Voin taas kerran olla onnellinen siitä, että multa ne on kaikki leikattu jo vuosia sitten pois. Toivottavasti sopiva lääke löytyy ja olosi helpottuu pian!
Rice - juu ei olla mekään naimisissa, eikä varmaan lähiaikoina mennäkkään. Mies on opiskelija, tosin on vakitöissä myös ja itse ehdin valmistumaan juuri ennen esikoisen syntymää, mutta vailla työpaikkaa olen minä. Opiskelija-asunnossa asutaan, eli kaukana on punainen tupa meidänkin elämästä. :D Mutta oikeasti olen onnellinen näin, tuo pieni poikanen ja kevätvauva ovat juuri se mitä haluankin, muu elämä saa nyt odottaa. <3 Vaunuista, ehkä itse valitsisin harmaa-valkea-vaaleansiniset, vaikea kyllä sanoa.. Meidän yhdistelmät ovat pääosin ruskeat ja muutama pikkujuttu on vaaleansinisellä, eikä siis niitä ostettaessa tiedetty kumpi on tulossa. :) Uskoisin, ettei opintoraha vaikuta äitiysavustuksiin (paitsi ehkä korottavasti). Kelassa mulle sanottiin (huhtikuussa 07), että nuo maksetaan aina äidille edullisimmalla tavalla, eli ainakaan pelkän opintorahan mukaan niitä ei siis sulle makseta.
Huh, meidän perheessä alkoi eilen kova flunssa. Ihmettelin kun iltapäivällä alkoi omia korvia särkemään, mummuni synttärikahveilla aivastelin jo jatkuvasti ja kotiin tullessa oli kurkkukin jo kuin tulessa ja kuumekin oli noussut. Poika myös on yskäinen ja räkäinen, joten viime yö menikin pääosin valvoessa, kun pieni raukka heräili jatkuvasti ihan tuskissaan ja oma olokin oli ihan liian tukkoinen kunnon nukkumiseen.. (Marvik - muuten meidän yöt ovat unikoulun myötä menneet ihan hienosti, toivottavasti tämä nyt ei vaikuta kovin paljoa!). Tässä odottelen että poika vihdoinkin nukahtaisi, niin pääsen itsekin hetkeksi lepäämään. Huoh, voi kun sitä voisikin olla saikulla, mutta kukapa tänne tulisi kotiäitiä tuuraamaan.. :(
Sohva kutsuu kyllä nyt!
Miimi 24+1
Onpa taas synkkääkin synkempi ilma, kun on tuollainen tasaisen harmaa päivä ja tuulee aivan mielettömästi. Kurjaa kun talvista on tullut tuollaisia syksyjä. =(
En tykkää ollenkaan.
Ei jaksettu sitten edes (tai toisin sanoen minä en jaksanut) lähteä pojan kanssa aamupäivästä uloskaan, kun ei yhtään huvittanut mennä tuonne ulos kökkimään. Koiran käytin aamupäivästä, kun mieskin meni niin myöhään töihin, niin silloin vihmoi vähän vettäkin. Noh.. ip sitten on kuitenkin mentävä, kun koiraa täytyy ulkoiluttaa, niin saadaan sitten siinä kuitenkin raitista ilmaa, molemmat.
Poikaa on kyllä niin vaikee saada välillä nukkumaan nykyään, että aaarrrgghh.. Kyllähän tuo menee varmasti sitten jossain välissä ohi (olihan tämä tiedossa tämäkin vaihe tulevaksi, kesti vain pojalla hetki tuo tajuta, että tuolta sängystähän voi itse kömpiä pois), mutta nyt se tieto ei jostain syystä aina lohduta. Mies tuntuu saavan pojan helpommin nukkumaan, joten se on vähän niin kuin luisunut hänelle tuo nukkumaanlaitto. Minä jos laitan pojan unille, niin ravaa sängyn väliä edes takas ja on aivan selvästi oikein hauska leikki, kun äiti tulee viemään takaisin sänkyyn. Ei siis näytä oikein toimivan se, että jäisin siihen lähettyville vahtiin palauttaakseni hänet takaisin sänkyyn. Päiväunilla oon sitten muutaman kerran nyt tehnyt niin, että muutaman kerran jälkeen tuun yläkertaan kuulostelemaan ja poika monesti tulee tuonne rappujen alapäähän pitämään ääntä itsestään. Yhdessä vaiheessa tuli ylös perässä, mutta nyt ei ole tullut. Olen sitten mennyt palauttamaan hetken päästä sänkyynsä, jos ei itse sinne ole mennyt ja yleensä tämän jälkeen on sinne jäänyt.
Meillä oli perjantaina se rakenneultrakin viimein ja kaikki näytti olevan ihan kunnossa pikkuisella. Painoa oli n. 400g ja mitä todennäköisimmin meille olisi tulossa toinen poika. Ei siis tämän äidin raskausoireet kertoneet sukupuolesta mitään.. heh.. (vaikka enpä mä nyt niihin niin uskokaan).
Tällä kertaa oli siis aika paljon ällötystä ja pitkään, kun esikosta ei oikeastaan ollenkaan. Ja naama kukkii aivan mielettömästi.
Vauveli oli tällä hetkellä aivan samoin päin kuin esikkokin oli jo pitkään ennen synnytystä eli pää alhaalla ja jalat tuonne oikealle puolelle koukistettuna. Liekö sitten masun malli sellainen, että se on paras asento tuolla. Mutta, tilaa on hyvin kääntyillä vielä vaikka miten, joten saa nähdä mikä on tilanne sitten toukokuulla. ;)
Istukkakin on sitten kuitenkin tuolla etuseinämässä, niin kuin edellisessäkin raskaudessa, joten eipä tuolla np-ulran aikaisella istukan paikalla oo mitään merkitystä, kun kohtu kasvaa ja paikka muuttuu. Oli kuitenkin ihan hyvässä paikassa, joten eipä siinä mitään.
Rice mietiskeli vaunujen värityksiä, niin itse ainakin ottaisin nuo musta-harmaa-viininpunaiset. Mun mielestä punainen on ihan ok väri pojallekin. Vaatteissa tietty aina välillä vähän riippuu punaisen sävystä, mutta viininpunainen rattaissa sopisi mielestäni ihan kummalle vain.
Tytöllehän tosin ei haittaa tuo vaaleansininenkään, mutta itse kallistuisin tuohon viininpunasävyseen. =)
AngaT:lle tsemppiä viisurin kanssa. Toivottavasti särky helpottaa. Mullakin on tiedossa viisauden hampaiden poisto sitten, kun tämä vauva tästä on syntynyt ja imetys päättynyt. Toinen täytyy ottaa ihan leikkaamalla pois, joten ainakin se on yksi syy miksi eivät sitä aiemmin rupea poistelemaan. Onneksi nuo eivät tosin ole tähän päivään mennessä vaivanneet (kop kop vaan), joten eipä se haittaa vaikka tuolla ovatkin. Mulla on itseasiassa kaikki viisurit tulleet ja tallella, mutta vain alhaalta ne tullaan poistamaan.
Jep..
Nyt tarttee kuitenkin varmaan lopetella taas vähitellen tätä romaania ja jatkaa sitten taas paremmalla ajalla lisää. =)
-viivi ja toivo rv 21+1-
pitkästä aikaa. Olen lomaillut ja sairastellut, enkä ole päässyt koneen äärelle. Rakenneultra oli ennen joulua, siellä kaikki hyvin. Lapsivettä normaalisti ja kaikki mitat kulkivat käsi kädessä pikkuisen perässä laskettua aikaa. Kyllä helpotti. Mutta sitten sain kauhean lentsun ja olen vieläkin antibioottikuurilla. Kyllä harmittaa syödä niitä, jos vaikka kyse onkin viruksesta, kun eivät varmuudella pystyneet sanomaan. Ottivat keuhkokuvankin.. Kävin sitten vielä viime viikolla ultrassa jossa pikkuinen painoi 500 g. Kohdun sf-mittakin menee inan yli keskikäyrän. Rakenneultrassa ei muuten suostuttu sanomaan kumpi on. Harmi juttu. Yritin kysellä useampaan otteeseen.. Menen uudestaan äitiyspolille parin viikon päästä ja yritän jälleen kerran udella. : )
Onko muilla muuten matalaa verenpainetta? Mulla on 92/60. Ensimmäisestä oli ihan samassa. Korkeimmillaan 95 yläpaine. Vähän väliä tuntuu silmissä sumenevan.
Sitten mulla on ihan ihme juttu, eli paino on tippunut 5 kiloa lähtöpainosta! Joudun sokerirasituskokeeseen. Onko muita menossa? Tuntuu että vieläkin kaikki erilainen etoo, saati sitten täytyy juoda jotain sokerilitkua tyhjään mahaan.. Onneksi maha kasvaa vauhdilla ja kohtu on kuulemma iso, mutta muuten kuihdun. Vaikka toisaalta, onpahan helpompaa päästä raskauskiloista (jos niitä vain tulisi)..
Nuo viisaudenhammasvaivat on kurjia! Mullakin puskee läpi yksi ylhäältä ja kerää koko ajan likaa. Inhottavaa kun sitä ei saa kunnolla harjattuakaan ja jos yrittää niin heti tulee verta.
Joku kirjoitteli äippärahahakemuksista. Minäkin vein ne postiin eilen. Jotenkin tuntuu nyt konkreettisemmalta että kai se vauva oikeasti on sitten tulossa.. Otin taas äitiyspakkauksen kuten ensimmäisestäkin. Musta ne oli laadukkaita ja kestäviä ensimmäisestä. Milloin teidän äitiyslomat muuten alkaa? Mun pitäisi jäädä pois töistä maaliskuun lopulla. Vasta nyt pomo heräsi että täytyy varmaan kiireesti tehdä jotain ettei jäädä tyhjän päälle kun lähden. Koskaan ei kuitenkaan tiedä vaikka joutuisi jo ensi viikolla jäämään pois..
Oikein mukavaa viikon alkua kaikille!
Puolukka 23+4
Moi taas kaikille!
Kysyisin ihan nopeasti teiltä muilta, jotka jo liikkeitä tunnette, että missä kohtaa vatsaa ne liikkeet tuntuu?
Eli itselläni on sellainen tilanne, että oon rv 20+4, enkä mitenkään erityisen selkeesti vielä tunne potkuja. Välillä tuntuu kyllä sellaisia pieniä hipaisuja, mutta ne menee niin nopeesti ohi, etten voi olla 100% varma oliko kyseessa potku vai joku muu. Luulen kyllä että ne on potkuja!
Mutta sitten sellanen asia, joka ihmetyttää, miten on mahdollista, että välillä nämä hipaisut, joita luulen potkuiksi, tuntuu melko ylhäällä. Eli aika usein näitä hipaisuja tuntuu ihan jopa navan yläpuolella - osaatteko sanoa onko se edes mahdollista? Luulin, että kohtu ei olis vielä ollenkaan niin korkeella, max. navan korkeudella?? Vai olenko väärässä?
Tunnetteko te liikkeitä myös ylävatsalla vai vaan selkeesti alavatsalla? Olis tosi kiva jos jaksatte vastata tähän mun sekavahkoon viestiin, kun alkoi mitetityttämään, että onko ne sit ollenkaan potkuja mitä tunnen kun niitä ihan samoja tuntuu myös niin ylhäällä...? Osaatteko sanoa?
Kiitos jo etukäteen!
-riikka 20+4-
Eli mulla tuntui ihan alkuun liikkeet oikeastaan pääosin tuolla oikealla alhaalla silloin, kun ne rupesivat tuntumaan ihan varmasti tuossa viikolla 16-17+.
Nytkin liikkeet on pääsääntöisesti tuolla samalla suunnalla mutta jumpsautuksia tulee nyt kyllä myös tuohon navan korkeudellekin jo, joten en nyt välttämättä ihan vääränä tuntemuksena pitäisi, että tuntisit vauvasi liikkeitä myös siellä.
Itselläni tuo istukka on tuossa edessä vasemmalla ja vauva oli ultrassa pää alaspäin jalat ja kädet juuri tuonne oikealle aivan sikiöasennossa jalat koukkuun vedettynä masunsa päällä, joten siitä johtunee nuo minun pääosin toispuoleiset tuntemukset. Kohdun korkein kohtahan kait näillä viikoilla on suurin piirtein siinä navan korkeudella tai jo hieman ylempänäkin...???
Itsekin olen tässä tuumaillut, että tuntuu aivan kuin vauva välillä tunkisi jalkaansa tuonne kylkiluun alle, kun tuntuu välillä aivan kuin siellä olisi jotain ylimääräistä, mutta tiedä sitten. Vauvan asennosta päätellen tosin voisi olla mahdollista, mutta en tiedä joko tosiaan ylettyisi sinne asti. Yksi päivä selkeästi potkaisi sinne suuntaan ja oikein hätkähdin, kun se tuntui niin kummalta tuolla kylkiluun alaosassa.
Juu, mutta tosiaan..
Uskoisin kyllä että voisit varmastikin tuntea liikkeitä. =)
Pian ei varmaan enää tarvitse arvuutellakaan.
-viivi ja toivo rv 21+1-
Tänään piti olla aamusta pitkästä aikaan tuo aika th:lle ja lääkärille, mutta just kun olin kotoa lähdössä soittivat, että lääkäri sairastunut ja aika siirtyy taas eteenpäin. Just joo..mä kun olin jo odottanut, että pääsis kuuntelemaan ne sydänäänet ja näin, mutta ei väkisin. Toi Th ei edes kysynyt, että miten olen voinut ja olisinko ehkä halunut tulla käymään. Sano vaan, että sulla varmaan kaikki ok ja kun toi raskaus ei nyt kerran kovinkaan pitkällä ole, niin ei ole mitään kiirettä tänne tai lääkäriin. Kysy vaan, että milläs viikolla nyt olitkaan. Sit kysyin siltä noista Kelan jutuista, niin sano vaan tympeesti, että mene nettiin ja tulosta sieltä hakemus tai täytä sähköisesti. Sille sit sanoin, että tarttis varmaan sen raskaustodistuksen, että voin papereita täyttää. Sen täyttää kuulemma ja huomenna olis noudettavissa. Siis toi terkkari on oikeesti tosi tympee, en tykkää siitä yhtään.
No, tuo terkkari vaihtuu onneksi, kun kerran tuo muutto on edessä. Se jotenkin vähät välittää yhtään mistään. Ainakin sellainen tunne mulle tulee.
Tossa yritin just katsella Kelasta noita lappuja ja lippuja. Pitäiskö ne oikeesti osata täyttää? Perustiedot varmaan osaan, mutta sitten meni vähän sormi suuhun. Pitääkö mun nyt sitten pyytää työnantajalta jotakin lomaketta vai? En kyllä yhtään muutenkaan tiedä millainen käytäntö täällä oikein on, kun vasta kesäkuussa aloitin ja ei ole tullut kysyttyä. No, kait sekin pitäisi selvittää.
Vitsi,että toi maha kutisee ja nahka tuntuu niin kireältä. Tuntuu siltä, että kohta räjähtää vaikka varmaan tuolla loppupuolella on varmaan sit oikeesti sellainen fiilis. Mulla on kyllä tänään oikein vali,vali päivä. Ei oiken mikään tunnu sujuvan ja muutenkin ottaa vaan jotenkin päähän...No, ehkä tää tästä. Pitisköhän suoda itsellensä yksi suklaalevy, jos se vaikka piristäisi mieltä. Sellaista kun ei ole tullut syötyä pitkään aikaan.
Mutta, mutta..ei muuta kuin päivänjatkoja Teille kaikille ja anteeksi tää mun marmatus.
T.Murunen82 + vauveli
rv24+4
Meillä sairastelu jatkuu.. Huh, oli kurja aamu, kun poikaa kiukutti tukkoisuus (nenästä valuvaa räkää olisi kyllä tykännyt syödä ja suututti kun äiti sen jatkuvasti pyyhki pois ;)) ja itseä sitten suututti kiukutteleva poika, kun oma olokin on ihan surkea. No, nyt on poju onnellisesti pinniksessä nukkumassa ja itsekin taidan mennä kohta peiton alle.
Murunen - mun mielestä Kelan sivuilla asiointipalvelun kautta lähetettävä hakemus oli aika helppo täyttää. Tulothan lasketaan 07 vuoden verotuksen mukaan, eli jos sulla ei paljoa ole tulot muuttuneet (yli 20% muistaakseni), niin mitään lappusia ei tarvitse lähetellä ja jos ovat muuttuneet, niin selvityksen (palkkatodistuksen tmv) voi toimittaa kelaan myöhemmin. Kurjaa että sun terkkari on noin tympeä, ei mun omakaan kyllä mikään erityisen empaattinen tapaus ole..
Riikka - luulisin että liikkeitä tunnet. Itse tunsin liikkeitä ensin vain ihan alhaalla, myöhemmin tuossa navan korkeudella ja nyt vähän siellä täällä. :) Mulla istukka on edessä ylhäällä, joten senkin vuoksi varmasti liikkeet pääosin tuntuvat enimmäkseen alavatsalla ja onhan tuo vauva ihan selvästi perätilassa, joten silläkin on tietty vaikutusta.
Vatsaa ja lonkkia on nyt särkenyt ja kolottanut pari päivää tosi kurjasti, eikä tätä tukaluutta ainakaan yhtään helpota tämä nuhakuume. Aaargh! Rasittavaa kun jo tässä vaiheessa olo on näin tuskainen, kun tosiasiahan se on, että toukokuuhun on vielä mooooonta pitkää kuukautta. Valivalipäivä täälläkin siis, nyt mars sinne vällyjen väliin!
Miimi, 24+2
Moikka kaikille mammoille pitkästä aikaa!
Arki koitti meidän perheeseen,työt aloitettiin ja nyt tuntuu ihan samalle mitä teilläkin tuntuu juttujen perusteella olevan ilmassa:masentavalta.ei siis sanan varsinaisessa mielessä,mut ei kyllä tee mieli pomppia riemusta (kuralätäköissä).Mieskin pakeni kaverinsa luo,kun töistä tullessa olin valmiiksi pahalla tuulella ja sit se oli hyvää hyvyyttään tehny nakkikastiketta minulle,mut siinä oli varmaan 20 pippuria,voitteko kuvitella..sit väittää et suutuin turhasta..niin kai sitten.
Rakenneultrassa kaikki oli hyvin, vauveli oli tosi nätistä koko toimituksen ajan ja vasta siinä vaiheessa kun hoitaja kysyi halutaanko vielä katsella vauvaa vai lopetetaanko, vauva alkoi "hieroa silmiään"(ainakin minusta näytti sille) ja liikutella itseään. Siellä se nökkönen pää alaspäin köllöttää.
Löysin vaunut,ne on emmaljungan viimevuoden kuosilla olevat hirvivaunut,tosi käheet..on ihan meidän näköiset..samalla ostettiin istuin autoon,otettiin sellanen jalustassa oleva,eipähän tartte sateessa tuhrata niiden vöiden kanssa, ja on yhdellä asennuksella varmasti tukevasti lapsi autossa kiinni.
Harmi et teille on sattunu nihkeät neuvola tätsät, meillä on tosi pirtsakka n.25v täti,josta tykkään kyl tosi paljon,hänen kanssaan on mukava asioida niin puhelimessa kun paikanpäälläkin.
niistä vaunujen väristä:itse ottaisin mieluummin sen punaisen yhdistelmän,jotenkin miellän et punainen on ihan hyvä poikienkin väri,riippuen tietenkin miten paljon sitä on.
nyt on pakko lopettaa tämän tuijottaminen,minun pitää rueta väsäämään vielä nettiin asunnon myynti ilmoitusta:mekin ollaan muuttamassa. Mies sai työpaikan jyväskylästä,joten 1.4 sinnepäin suunnataan.
aurinkoisia ajatuksia kurjiinkin päiviin!
nepsunen& masu 21+5
Heippa vaan kaikille. En oo käynyt sivuilla kirjottelemassa pitkään aikaan, on ollut mukamas niin muuta hommaa. Lukemassa kyllä monen muun tavoin oon yrittänyt käydä. Nyt oli tullut jo niin monta viestiä, että oli pakko tarttua tuumasta toimeen. Tosin nämä sivut on temppuilleet ihan tuon tuosta, ei oo aina päässyt edes lukemaan.
Ultra siis takana ja kaikki oli hyvin, siitä kirjoitinkin. Neuvola oli myös tässä viime viikolla ja kaikki ok, paino on sit joulun aikana ottanut kunnon pyrähdyksen, oli tullu 525 kg/vko. Huh, huh.. Jotenkin tosiaan ahdistaa, kun menee tuo lukema yli 70 ( joku mainitsi asiasta aiemmin), vaikka periaatteessa pituutta kuitenkin on ja kaikenkaikkiaan on tullut "vasta" vajaa 5 kiloa lisää. Silti se hieman mietityttää. Nyt kun tuntuu,että herkutkin alkaa maistumaan vähän liian hyvin. Itsekurista ei oo tietoakaan ;o)
Sf-mitta oli 17 ja mun mielestä yllättävän vähän, alakäyrällä meni. Mut tiedän kyllä,että paljon on mittaajasta kiinni, tämä meidän th ei ole ihan parhaasta päästä mittaajia. Maha on ainakin kasvanut ihan sairaan paljon, tuntuu,että voisi pian näyttää ihan viimeisillään olevalta ja varsinkin kun vauva alkaa saada vasta tästä eteenpin kunnolla painoa. Ehkäpä se tuntuu vaan, kun yhtäkkiä viikossa/ parissa pullahtanut tuo masu eteen.
likkeistä oli puhetta ja kyllä ne varmasti liikkeitä on Riikalla (?), äkkiä ne siitä voimistuu. Mulla liikkeet on tuntunut koko ajan enemmän vasemmalle, eli oli asentokin vauvalla selainen,että potkii vasemmalle.
Täällä oli vali-vali-päivä meneillään.. mä voin liittyä joukkoon. Työmotivaatio on nollassa ja kun töissä on vielä melko rauhallista, niin tuntuu,että aika matelee!! Kotona sit omat hommansa, vanhin murkkuikäinen poika meinaa aiheuttaa mulle jo harmaita hiuksia. Tupakoinnista jäänyt useasti kiinni ja aina on vannonut lopettavansa, kun on alkanut yskä tms. No, olikin ilman tupakkaa jonkin aikaa ( en ainakaan haistanut ja mun hajuaisti on kyllä sen suhteen tosi hyvä), mutta nyt taas oli alkanut poltella. Tekis mieli sitoa huoneeseen koko poika ja pitää siellä vierotuksessa pari viikkoa.. Hitto soikoon, missä se nuorison kuuluisa järki on?!! Niih, itsehän olen ollut aina helppo lapsi/nuori ;o)) No, joka tapauksessa nyt sitten lisästressiä tästä murkun ihanasta käyttäytymisestä ja rajojen kokeilusta.. Plaah, sit ku on itellä huono päivä, niin kaikki räjähtää käsiin eikä jaksais yhtään ylimääräistä.
Täytyypä toivoa huomisesta vähemmän stressiherkkää päivää..Nyt täytyykin mennä kattomaan,että oliko nemurkun matematiikan läksyt tehty ( kuten sanottiin) vai näkivätkö minun silmäni omia, kun oli ihan tyhjää matikanvihkosessa niiden tehtävien kohdalla ( kävin toisaan piiiitkästä aikaa tarkistamassa sen koulurepun tuossa tovi sitten)...
Riikka, jee, onnea tulevasta pojasta, samoja jalanjälkiä siis astellaan tässäkin asiassa :O))!! Sulla varmasti se etuseinässä oleva istukka ja ensikertalaisuus "vaimentaa" niitä liikkeiden tuntemisia ja tunnistamisia, mutta vauvan möyrintäähän se varmasti on! Mä tunsin ensimmäisiä hipaisuja jo 16+, mutta mulla istukka takaseinässä. Aluksi olivat varsin oikea voittoista tunnetta liikkeistä, mutta nyt mokoma käytää koko masua leikkikenttänään :O))! Siitä ne hiljalleen tuntemukset voimistuu!!
Miimi, pikaista paranemista sulle ja perheelle!!
Rice, musta kuulostaa kivemmalta toi sinisävyinen vaununkuosi!
Rice ja miimi jutteli tuosta naimisissa olosta ja punaisesta tuvasta lisukkeineen; mekään ei olla naimisissa, eikä se kyllä muuten häiritse, mutta mua jostain syystä inhottaa joutua mennä tunnustamaan isyys erikseen, tuntuisi kivemmalta kun se olisi itsestään selvä, ilman mitään vakuutteluja seksuaalisesta kanssakäymisistä hunnin alun aikaan, vielä jollekin lastenvalvojalle, vai mikä se nyt oli :OI!! Pieniä on ihmisen murheet, mutta siltikin!! Meilläkin kyllä vakaat aikeet naimisiin sitten tulevaisuudessa, kun ajankohta tuntuu sopivalta.
Uuniz, huh, tosissaan on alkaneet herkut maistua täälläkin, pitkän aikaa makea ei houkuttanut lainkaan (entistä karkkinakkaria ;O)!) mutta nyt otetaan sitten revanssia menetyistä herkuttelupäivistä :O))! Painoa onkin tullut ainakin 6 kg viime mittauksessa, josta jo pari viikkoa :O/... No mulla saa tota painoa vähän reilummin kait tullakin, kun lähtö-BMI n. 18, vaikka en mä nyt sentään ihan valtavaksi välittäisi paisua, mutta kun itsekontrolli ei nyt vaan pelaa lainkaan :O))).
Huih, hurjalta kuulostaa noi murkun touhut ja niiden kestäminen, hyvin voin vaan kuvitella kuinka tekisi mieli kahlita poika sänkyynsä ja huoneeseensa toviksi :O)!!! Kaikkea herkkua sitä saattaakin olla edessä vielä itselläkin tämän tulevan sällin kanssa...!?
Täällä tosissaan lomaillaan, ihan vaan kotimaisemissa, mutta niin kova polte tuli päästä matkalle, että hoitelin täältä lomalta käsin lisää lomaa pari viikkoa maaliskuulle ja varattiin matkat 6.3. bangkok/phuket!! Otettiin kyllä sellainen peruutusturva, ihan ajatellen jos raskaudessa ilmenee jotain sellaista, ettei voidakaan lähteä. Mulla silloin viikkoja 29-31, saas nähdä kuinka isoksi maha on kerennyt siihen mennessä kasvaa tai olo tukaloitua??! Lomalta en toivo kun ihanaa yhdessoloa miehen kanssa, hyvää ruokaa ja löhöilyä lämmössä, shoppailusta vaan unelmoin, mutta varaudun mielessäni mahdollisimman tukalaan oloon ja tuskalliseen lentomatkaan ja sen tuhanteen kremppaan, niin sittenhän kaikki parempi on vaan positiivista :O)))!! Onko kellään kokemuksia lämmössä matkailusta vastaavilla viikoilla?
Lupaava selkäkipu onkin nyt piinannut toista viikkoa, asteittain pahentuen. Kummalista jäytävää kipua vasemman pakaran päällä, lähinnä kävellessä, levossa ei juurikaan tunnu. Nyt pelissä sitten kivun karkotukseksi tukivyö ja shiatsuhierontatuolisessiot, seuraavaksi ajattelin valjastaa miehen kevyesti painelemaan kipeetä kohtaa kera ice power-geelin :O)!
Huomenna käydään vielä hankkimassa vauvan sänky ja pientä sisustusta vaatekomerosta väkerrettyyn "vauvan hoitohuoneeseen", se on muuten aikas hieno jo kun maalattiin se ja koottiin hoitopöytä sinne :O)!
No mutta siltä alkaa parahiksi uutuus Lipstick jungle, täytynee väijyä :O)!!
T. Hyttynen ja Hunni 21+5
Valitusta alkuun...Auh, mikä selkäjomotus; joka askeleella vetää lonkkaan. Välillä, kun nousee seisomaan, alaselkään/lonkkaan viiltää niiiiiiin vietävästi.
Jospa sitä tulisi iltaisin tehtyä muutakin kuin maattua sohvan nurkassa niin ehkä nämä selkäkivutkin siitä helpottaisivat :)
Viisurit on kyllä maailman ilkeimmät, poistattakaa vaan heti, kun mahdollista! Minä pelkäsin (lue:pelkään) hammaslääkäriä niin paljon, että kärsin ihan turhaan viisurikivuista. Toinen yläviisureista oli jo melkein tulossa poikittain poskesta läpi, kun uskaltauduin menemään. No, siinä kesti puudutuksineen alle 10 minuuttia ja hammas oli poistettu, että se siitä sitten... Kannatti venyttää lääkäriin menoa... Toinen alaviisureista jouduttiinkin sitten leikkamaan, onneksi tuli yhtenä kappaleena, mutta jos se olisi ollut se ensimmäinen viisuripoisto niin viimeiseksi olisi ehkä jäänyt :)
Maha se vaan kasvaa - juu, täälläkin painoa putkahtanut pari kiloa lyhyessä ajassa, mutta saa sitä tullakin, kun aikas nihkeästi on tähän mennessä tullut.
Vatsa on jo ihan selkeä vauvavatsa, enää ei mene minään "vähän tuli tuossa joulunpyhinä syötyä" -vatsana.
Liikkeistä: mulla liikkeet tuntuvat välillä ihan alavatsassa, välillä hieman molemmilla sivuilla, harvemmin kovin ylhäällä. Liikkeet on kyllä niin hassun tuntuisia, toisinaan kunnon potkuja ja sitten taas sellaisia jänniä muljahduksia.
Verenpaineista joku kyseli; mulla on normaalisti verenpaine aika matala, 100/60 tai vähän alle. Usein huimaa, jos nousee liian nopsaan ylös. Raskaus ei ole verenpainetta juuri nostanut, mikä on tietysti hyvä asia.
Hyttyselle kaukomatkailusta :) Asuimme Aasiassa, kun odotin esikoista. Lensin Suomeen synnyttämään muistaakseni viikolla 31. Lento oli pitkä ja mun mielestä aika rankka sillä mahalla (eikä mulla ollut edes mikään valtava masu). Karvahattuluokasta sain onneksi varattua käytäväpaikan ja vieläpä sellaisen paikan, että edessä ei ollut penkkiä, joten sain hyvin suoristettua jalkoja. Mutta penkki ei mennyt tarpeeksi makuuasentoon ja se noin 11 tuntia oli aika tuskaa. Olin ihan pökkyrässä lennon jälkeen.
Toista kertaa pitkää lentoa en noilla viikoilla lentäisi, ellei olisi pakko ja paikka olisi business-luokassa, jossa penkki on riittävän leveä ja sitä saa säädettyä sopivaan asentoon. Toinen juttu on tietysti se, jos matkalla sattuu jotain. Selvitä etukäteen, missä on lähin länsimaalainen sairaala ja miten sinne tarvittaessa pääsee. Onko mahdollisesti ennenaikaisesti syntyvälle vauvalle olemassa kunnon tehohoitoa saatavilla? Korvaako matkavakuutus? Sairaaloiden taso vaihtelee ja niissä on esim. sairaalabakteereita ihan eri tavalla kuin kotimaassa. En halua pelotella, mutta pitkään Aasiassa asuneena jotenkin suhtaudun näihin vähän toisesta vinkkelistä.
Itse lensin ekassa raskaudessa noin 3 tunnin lennon paikalliseen lomakohteeseen joskus rv 20. Sillä mahalla lentäminen on vielä ihan ok. Silloin periaatteessa jos jotain olisi sattunut, vauvaa ei olisi kuitenkaan voitu pelastaa. Mutta en siltikään raskaana suostuisi ihan mihin tahansa "paratiisiin" matkaamaan. Sitten on kuumuus, kosteus ja niistä (ja lennosta) tuleva turvotus; ne tekee raskaana olon noilla viikoilla tosi tukalaksi! Kun elohopea hipoo 35 astetta ja ilmankosteus 80 prosenttia..apuva... Raskaana hikoilee muutenkin viis kertaa normaalia enemmän. Aikaero ja matkaväsymys rasittaa, joten varaudu niihin myös. Lomailusta voi helposti mennä ensimmäinen viikko matkatoipumiseen :) Lentoreitti Thaimaaseen; ainakin nuo nykyiset Finnairin Aasian lennot menee kaikki tosi alkeellisten maiden yli; jos koneessa sattuisi jotain ja pitäisi tehdä välilasku niin ei siinä kovin montaa paikkaa ole matkan varrella, jonne haluaisi edes laskeutua... Ei oikeasti ole tarkoitus pelotella, kukin meistä tekee asiat omalla tavallaan, mutta itse matkailisin kaukomaille mieluummin jonain muuna aikana.
Mukavaa keskiviikkopäivää!!
Maria rv 23
Meillä on ollut remonttia yms. ja en ole pitkään aikaan päässyt näitä viestejä lukemaan tai kirjoittamaan, mutta pääasiassa kaikille taitaa kuulua ihan hyvää. Minulla vatsa pulpahti tuossa uuden vuoden tienoilla oikein kunnolla esille. Keskikäyrillä mennään, mutta rakenneultrassa vauva oli iso. Sukupuolta en kysynyt, mutta miehen mielestä näytti pojalta... Minulla ei suurempia vaivoja ole ollut, ehkä vähän hengästynyt olo ja nukun melkoisia yöunia! En ole vielä tehnyt mitään hankintoja, täytyy varmaan ryhdistäytyä ettei sitten jää viime metreille.
Onko muuten teillä muilla, jotka jo tiedätte vauvan sukupuolen, vanhan kansan uskomukset pitäneet paikkansa eli alhainen syke olisi poika yms...
Nämä tammikuun kelit kyllä alkavat jo kypsyttää. Täällä Etelä-Suomessa on pelkkää mutavelliä...
Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille!!! Vielä tämän keskiraskauden pitäisi olla suht helppoa aikaa, kunnes sitten viimeiset viikot saattavat olla jo aika tuskaisia...
Aamulla oltiin sitten koko perhe äitysneuvolassa, typykin sai ensimmäisen kerran kuulla Toukon sydänäänet.. Verenpaine ok, hemoglobiini 116, eli rautakuuri pitää nyt aloittaa ja painoa oli tullut yli 800 g/vko! Painon nousu ok, koska alkuraskaudessa oli nousu ollut tosi pientä. SF pn 21,5, eli yläkäyrillä mennään. Mutta niin se oli ensimmäisessäkin raskaudessa.
Aika sattumaa, kun olette aloittaneet keskustelun kaukomatkailusta. Minulla nimittäin on tällä hetkellä mietinnässä työmatka Kiinaan rv 30. Menomatka kestää 9 tuntia, paluu 10.
Minua ei mitenkään painosteta lähtemään, mutta kun nyt näyttää siltä ettei sijaista minulle löydy eikä puhelinkonferenssi oikein houkuta (yrittäisin vetää WorkShoppia puhelimitse, avustaja olisi paikan päällä), niin mietin asiaa vakavasti.
Neuvolassa ei nähty mitään syytä miksi en voisi lähteä, pelottaa vain tuo pitkä lentoaika. Toistaalta, saan päivän toipumisajan lennosta Kiinan päässä, paluunkin saan vapaasti valita.
Marialla oli kokemusta 11 tunnin lennosta näillä viikoilla. Shanghaissa ei ole kuuma vielä helmikuun lopulla joten se ei ole ongelma, mutta kysyisin vielä että montako päivää sinulla meni lennosta toipumiseen ja tuliko sinulle tästä mitään liitoskipuja, supistuksia tmv.?
Mukavaa loppuviikkoa kaikille!
-marvik ja Touko- rv24
Kiitos maria asiallisista näkökulmista! Nyt kieltämättä vähän jänskätys ja katumuksen poikanen meinaa nostaa päätään, oikeastaan jo heti varaamisen jälkeen heräsin miettimään näitä miinuspuolia... kääks! Toisaalta ainahan on riskit olemassa, matkustat sitten jo syntyneiden lapsien kanssa tai vaikka vain keskenäsi, ja kun toistaiseksi on kyseessä normaali raskaus kohdallani... enpä tiedä kauhea sekamelska nyt mietteissä. Vakuutuksen jo tarkastin; mulla if:ssa ympärivuotinen, joka korvaa siis ilman lisämaksuja raskaudessa ilmenneiden ongelmien ensiapuhoidon, siis synnytyksen ym. hoidon, kunnes suomeen pääsy mahdollinen. Lyhyesti myös lueskelin phuketin obstetrisista palveluista/hoidosta, kansainvälinen sairaala tarjoaa äkkivilkaisun perusteella kokenutta ja ajantasalla olevaa hoitoa.
Lennolla nukun tuskin koskaan, en edes bisneksessä matkustettaessa, vaikka penkin siellä saa lähes sänkymäiseen asentoon ja tilat on huimat, joten olen varautunut matkan olevan raskas, mutta uskon että kohteessa voi sitten ottaa jaksamisen mukaan, samahan se toisaalta on kremppojen kanssa on toisaalta kotonakin, ja toisaalta, en ole koskaan kuumuutta kavahtanut, ennemmin hikoilen kuin pieni sika kuin palelen t. armoton vilukissa :O))!! Eniten pohdituttaa kuitenkin vauvan kohtalo jos joku menisikin pieleen, onko tämä älytöntä toisen hengellä pelaamista... vieläpä täysin itsekkäiden tarpeiden vuoksi... Huoh, täytynee nukkua muutama yö ja jutella vielä neuvolassa perjantaina. Lisää kokemuksia kaivataan :O)!!
T. Hyttynen ja Hunni 21+6
Jiihaa, täällä alkaa flunssa jo vähitellen helpottumaan. :) Poikakin nukkui viime yönä ennätysmäiset unet, eli sinänsä on hyvä fiilis, vaikka pääkipu onkin aika valtava ja kuumettakin vielä on. Mies-raukka myös sairastui, mutta meni silti urheasti tänään vielä töihin, on sitten loppuviikon saikulla, niin saadaan parannuttua kaikki kunnolla, jes!
Uuniz - mulla on sf-mitta samoissa lukemissa kuin sulla, eli siellä alakäyrällä, vaikka omasta mielestä maha on jo aika iso. No, tärkeintä kai kuitenkin on, että maha kasvaa, ei niitä käyriä kannata niin kovasti tuijottaa. :) Tsemppiä sulle murrosikäisen kanssa, ei kuullosta helpolta ei..!
Hyttynen - mä myös jännitin sitä lastenvalvojan käyntiä ihan hurjasti, mutta oikeastaan se oli ihan hauskaa. Sitä tätiäkin nauratti ne kysymykset, eli tosi rento tapahtuma oli kaiken kaikkiaan. :) Luvattiin kyllä, että toista kertaa ei tulla, mutta tuskinpa tässä nyt naimisiin ollaan menossa ennen vauvan syntymää. Tuo on kyllä tosi hölmö käytäntö, ihan kuin naimisissa olevat ihmiset olisivat varmasti toisilleen uskollisia.. Matkustusasiaan en osaa kommentoida oikein mitään, kun ei omaa kokemusta ole. Tehohoitoa vierestä seuranneena kuitenkin olen sitä mieltä, että sitä on totta tosiaan hyvä olla lähellä saatavilla..
Ääh, kai se on pakko mennä katsomaan tuota sängyssään riehuvaa pojua, leikkii ilmeisesti pehmokoirillaan, kun kuuluu hau-hau-hau.. :) Mulle on tullut ihan hurja himo vauvan vaatteiden pesemiseen, mutta yritän nyt vielä muutaman viikon malttaa - niin ja meidän pesukonekin on vähän rikki, enkä oikeasti jaksaisi turhaan lähteä pesutupaan saakka niitä pesemään. Jotenkin vaan häiritsee, kun ne tuolla hintalappuineen kaikkineen ovat, siis ne kaikki 5 uutta vaatetta! :) Hah, hormonit...
Miimi, 24+3
Nyt näyttäisi siltä, että samaa kuraa on tämä keli koko suomessa joten en nyt pääse harmikseni siitäkään marmattamaan :0). Tuntuu, että aina on minulla jotain valittamisen aihetta täällä palstalla, mutta nyt ei tulekaan mieleen mitään. Katsotaan kun kirjoitus etenee....
Riikka: Liikkeitä tunsin kunnolla viikon 19 aikana, mutta jo viikolla 17-18 oli jonkinlaista epävarmaa kuplintaa havaittavissa. Liikkeet tunnen selvimmin oikealla alhaalla. Minulla istukka edessä vasemmalla, mutta olen kyllä jo sielläkin liikkeitä tuntenut. Navan korkeudella on ollut ylimmät tuntemani liikkeet, joten eiköhän se teidän salamatkustaja siellä melskaa :).
Murunen: Inhottava th ollut sulla. Mä olen ollut jo useamman vuoden sillä kannalla, että kelaan kannattaa mennä paikanpäälle ja esittää niin tyhmää kun vaan voi. Tulee yleensä kerralla sitten selville mitä ne siellä haluaa. Itse sain onneksi hyvät ohjeet lappujen täyttämiseen th.lta, muuten olisin varmaan taas kelan luukulla kolkuttelemassa.
Miimille ja muille flunssaisille rauhallista lepoa. Kannattaa oikeasti hoitaa itsensä kerralla kuntoon. Nyt on liikkeellä ankaria jälkitauteja ton flunssan kanssa. Meillä töissä muutama keuhkokuumeessa, koska eivät malttaneet hoitaa itseään kerralla kuntoon.
Nepsunen: Kannustusta Jyväskylään muuttoon. Se on ihana kaupunki!! Omat vanhempani asuvat siellä ja tunnen kaupungin kuin omat taskuni. Siellä asuu paljon lapsiperheitä ja on todella laadukkaita asuinalueita, sellaisia juuri lapsiperheille tarkoitettuja. Se on myös jatkuvasti kehittyvä kaupunki, joten tulevaisuuttakin siellä on.
Onnea vielä kaikille ultrassa käyneille. Onneksi tosiaan nyt vältyttiin kaikki ikäviltä uutisilta tämän rakenneultran kohdalla.
Niin ja kiitos kaikille vaunugalluppiin osallistujille. Ainoa harmillinen asiahan tässä nyt näyttää olevan se, että teidän äänet menee tasan, joten mitään konkreettista hyötyä tästä ei ollut. Mutta ainakin tiedän, että milemmat värit on ok, oli tulokas sitten tyty tai poju.
Viisaudenhampaista vielä sen verran, että itselläni kaikki suussa ja hyvin mahtuvat. Niiden puhkeaminen oli kivuliasta, mutta sillon kuvattiin ja katsottiin, että kaikki mahtuvat tulemaan ja niin mahtuivatkin.
ON: Nyt se herkuttelu on sitten alkanut. Syön jatkuvasti jotain makeaa tai suolaista naposteltavaa. Yksi päivä minun oli pakko saada kaupasta suklaata ja jäätelöä kun en osannut valita vain toista. Söin sitten milemmat automatkalla ja kotona lämmitin vielä korvapuusteja pakkasesta. Nam, nam! Tätä on jatkunut nyt viikon verran ja koko ajan tekee mieli jotain makeaa. Suolaisia napsin sitten illalla. Onneksi olen välttynyt sipseiltä, mutta suolakeksit ja party mixit uppoaa todella hyvin. Mieheltä kysyin onko huomannut asian, johon hän kannustavasti tokaisi huomanneensa kyllä ja ihmetelleensäkin miten herkuttelun alkaminen oli kestänyt näinkin kauan. Pyysin häntä auttamaan minua tämän lopettamisessa, mutta hänestä se on täysin sallittua koska olen raskaana. Juupa juu, näitä perinteisiä verukkeita. On näköjään tarttuneet jo mieheenkin nämä raskaana olevien naisten diipadaapat. :o)
Nyt alan valmistautumaan töihin. Mukavaa "pikkulauantaita" kaikille!!
Ps. Issiaskivuista kärsiville minulla olisi pieni vinkki, joka auttoi ainakin itseäni. Kun issias vaivaa kannattaa mennä kovalle alustalle (maahan) makammaan selälleen, levittää kädet sivuille ja koukistaa molemmat jalat jommalle kummalle sivulle. (Sille sivulle jossa venytys tuntuu tehokkaammin issiakseen). Tässä asennossa on hyvä olla 0,5-1 min. kerrallaan. Useita toistoja päivässä ja sitten ne jotka kehtaa :) niin sauvat käsiin ja lenkille. Se auttaa joka vaivaan. Kiertoliike on tehokkaampi keskivartaloon, kuin normaalissa kävelyssä.
Terv.Rice + pikkune rv 24+2
Vähän huonosti alkoi tämä viikko...tai jo viikonloppu oli...Hammasta nimittäin särkee! Olen joutunut syömään pe-su Panadolia hammassärkyyn. Viisaudenhammas ilmeisesti siellä puskee läpi niin kovaaa, että kipeää ottaa. Soitin hammaslääkäriin ja menen iltapäivällä ja ilmeisesti saan kuurin...toivottavasti on sit sellaisia lääkkeitä, mitä saan ottaa ettei tyssää siihen tämä homma! Mutta uudestaan siis joudun menemään...Nyt tuskin pyörryn, kun ei kai muuta kuitenkaan tehdä, kun vaan todetaan tilanne...Mut tympäsee silti, kun muuten olo ollut suurinpiirtein ok...paitsi, että närästystä meinaa taas olla...
Vauva hyörii ja pyörii välillä tosi paljon. Mieskin meinas tuossa lauantai-iltana, että "kylläpäs se siellä liikkuu tosi paljon", kun kättä mahallani piti. Tänä aamuna potkuja tuli oikeastaan vasemmalle puolella navan paikkaille ja sit oikeallakin tuntui jotain eli epäilen, että olis jotenkin poikittain siellä nyt...
Kukas se olikaan, joka oli sitä TES:ä lukenut...lukasin nopsaan vaan tuon sun kirjoituksen ja ite aattelisin, että voisi olla niin, että joutuisit maksamaan sen 1 kk:n palkan takaisin, jos lopettaisit kokonaan työt...mutta jos jäät hoitovapaalle, niin sitten ei...tai näin sanois mun maalaisjärki...
Innostuin viikonlopun aikana tekemään ristipistotyötä, joka jäi esikoisen odotusaikana kesken..Pitäisi tehdä se ensin valmiiksi ja sit jo kattelin seuraavia malleja, että mitä tekis. Toi on sellainen peittosysteemi...ja sit pitäis ainakin kastetaulu tehdä valmiiksi...tai no ilman nimeä ja tietoja tietenkin, mutta suurinpiirtein valmiiks...ja jotain muutakin tekis mieli tehdä, mutta ei taida aika riittää kaikkeen :)
AngaT 24+2