Elämäsi suurin kriisi/murhe/huoli/trauma tähän mennessä?

Sen myötä hankala lapsuus ja näin aikuisena suru siitä ettei koskaan saanut tuntea äitiään terveenä omana itsenään.

Pahoinpitelyt, raiskaukset, lastenkodit, itsemurha yritykset, alkoholi, tupakka, varastelut..yms.

sen jälkeen omat sairaudet.

mutta voin sanoa yhden ajanjakson joka sattui kun olin noin 30 vee, silloin kuoli kaksi läheistä, joista toinen sairasti pitkään ja ankarasti, kaksi muuta läheistä leikattiin, itte sain keskenmenon ja uuden vauvan, vaihdoin työpaikkaa, mies vaihtoi työpaikkaa, muutettiin, käytiin muutama vuosi homevaurioista oikeutta ja lapsenhoitajakin muutti Pohojammaalle.

en saanut aikaa huollattamaan mun hiusidennyksiä!

se varjostaa niin pahasti koko elämääni eikä siihen totu eikä sen kanssa opi elämään



vaikka läheisen kuolemakin on surullista ja ajoittainen työttömyys on surullista ja hankalaa niin kullä tämä mun sairaus on se josta eniten kärsin

traumaattinen synnytys

- vanhempien ero ja isä hylkäsi lapsensa

- isäpuoleen tottuminen(vaikka mitään ihmeellistä ei siinä suhteessa ole tapahtunutkaan)

- paha koulukiusaaminen

- ekan poikaystävän kuolema auto-onnettomuudessa

- aviomiehen sotatrauma

- lapsen kuurous

Sanoisin, että koko peruskoulun jatkunut rankka kiusaaminen. Sen "jälkitautina" surkea itsetunto, joka edesautttoi anoreksiani puhkeamista, väkivaltaisen miehen käytöksen sietämistä ja yleisenä kynnysmattona toimimista hyväksikäyttäville "ystäville". Nyt vasta melkein kolmekymppisenä koen olevani, ehjä, terve ja onnellinen.

Ja jotta säästyisi vittuilulta, niin löytyy myös:



- väkivaltainen alkoholisti-isä

- veljen kuolema

- oma vakava loukkaantuminen onnettomuudessa

sanan vakava.

Perheessäni minut kasvatettiin ymmärtämään, että olen merkityksetön persoona. Tästä kriiseillessä kaksvitosena seurustelin miehen kanssa, joka sanoi toivovansa meidän yhteistä lasta - kunnes painosti mut aborttiin. En osannut pyytää ajoissa apua.

kaiken pahan alku ja juuri on jälleen kerran vanhemmat, enimmäkseen juoppo ja aggressiivinen isä, ja äiti, jota ei oikein lapset kiinnostaneet. Lisäksi varmaan pakko-oireinen häiriö, jonka takia luulin kymmenvuotiaasta asti olevani jonkinsortin paholainen, ennen kuin parikymppisenä sain tietää, että ajatukseni johtuvatkin häiriöstä, ei minun pahuudestani.

ja siitä aiheutunut lapsen sairaus joka lähes vei kuolemaan. se ettei mistään saa tukea tuossa tilanteessa, se kun yrittää iltamyöhään olla lasten kanssa ulkona/kaupungilla ettei tarttis olla kotona kun sinne meinaa kuolla. kunnalta ei mitään tukea/avustusta. tuskaa.

Suurin kriisi tähän mennessä on ollut avioero. Seuraavaksi suurin lapsettomuus. Koen kuitenkin päässeeni elämässä toistaiseksi vähällä; nyt on uusi onnellisempi liitto ja jo toinen lapsi tulossa. Myötätuntoni teille, joilla on oikeasti ollut vaikeaa!

Kai sen kanssa oppii elämään.

Onnettomuuden aihettaja oli rattijuoppo ja säilyi hengissä.

burnoutin ja psykoottisen masennuksen seurauksena