Saako mennä naimisiin jos ei rakasta miehen lasta?

Jos pystyt huolehtimaan hänen fyysisistä ja psyykkisistä tarpeistsaan samalla tavoin kuin toisesta, mieluisammasta lapsesta, kaikki on hyvin. Ei toisen lasta tarvitse rakastaa, mutta häntä pitää kohdella hyvin. Asiattomuudet sanot ääneen sitten täällä tai vaikka terapeutin vastaanotolla.



Varaudu kuitenkin rankkoihin aikoihin. Ja tukeehan miehesi sinua varmasti?

rakastaa, riittää kun kohtelet tasapuolisesti

Varmaan miehen exää :D

Varmaan miehen exää :D

Taidat olla hieman yksinkertainen.

mutta sinun täytyy hyväksyä hänet sellaisena kun hän on ja kohdella häntä ystävällisesti ja arvostavasti. Voihan olla, että joku päivä huomaatkin, että tämäkin ihminen on sinulle rakas.



Jos tämän lapsen läsnäolo saa sinut värisemän inhosta, etkä pysyt olla näyttämättä näitä tunteitasi, unohda siiheen perheeseen liittyminen kokonaan. Älä ryhdy pahaksi äitipuoleksi.

omasta onnellisuudestaan ja aikuiset taas vastuussa lasten onnellisuudesta.



Tietääkö mies tunteesi lasta kohtaan?

..inhoaa lastani, tai käyttäytyy häntä kohtaan muuten negatiivisesti. Toki asiasta täytyisi ensin keskustella vakavasti.



..toisen lasta ei tarvitse rakastaa, riittää kun pystyy olemaan asiallinen ja ystävällinen.

jos arkenne pelaa mielestasi kuitenkin ihan hyvin.

näistä tunteista?

Mieheni tietää tunteistani ja vastasin kyllä.



Vaikka toisesta lapsesta pidänkin hyvin paljon ja tulen toimeen hänen kanssaan erinomaisesti, en usko, että koskaan rakastan häntä mutta pidän kovasti ja saatan ikävöidäkin.



Toinen lapsi taas on hirviö. Myös mieheni sukulaisten ja jopa äidinäitinsäkin mielestä. Häntä en voi sietää. Mieheni tietää tämän ja ymmärtää, koska hänkään ei sulata lapsensa käytöstä.

en menisi naimisiin sinun kanssasi.

Miksiköhän tuo toinen lapsista on hirviö????

Voisiko syy olla se, että lapsi kokee olevansa hylätty - niin isänäs, muun suvun ja tämän isänsä uuden vaimon myötä?

Mietipä tuota.

Älkää varta vasten kasvattako perheissänne "hirviö"-lapsia. Ja näin käy helposti, jos menette jo valmiiksi tulehtuneeseen tilanteeseen. Ja sellainen on mielestäni se, että jo ennakolta tietää, että ei voi sietää miehen/naisen lapsia/lasta

Mieheni tietää tunteistani ja vastasin kyllä. Vaikka toisesta lapsesta pidänkin hyvin paljon ja tulen toimeen hänen kanssaan erinomaisesti, en usko, että koskaan rakastan häntä mutta pidän kovasti ja saatan ikävöidäkin. Toinen lapsi taas on hirviö. Myös mieheni sukulaisten ja jopa äidinäitinsäkin mielestä. Häntä en voi sietää. Mieheni tietää tämän ja ymmärtää, koska hänkään ei sulata lapsensa käytöstä.

että tätä toista lasta minun on vaikeampi rakastaa. Olemme asuneet yhdessä jonkin aikaa, lapset asuvat luonamme koko ajan. Mies on siis myös nähnyt sen, millaista arki on ja miten tulen siinä lasten kanssa toimeen.



Pyrin olemaan tasapuolinen ja ystävällinen, mutta en voi sille mitään, etten pysty olemaan tälle toiselle lapselle samalla tavalla hellä ja kiva kuin olen toiselle. Ja on myös asioita, joista tälle vaikeammalle lapselle on oltava sanomassa koko ajan (myös mies sanoo).



ap

miehensa lasten fyysisia ja psyykkisia tarpeita tyydyttamaan. Lapsilla on omat vanhemmat sita varten. Tottakai jos yhdessa ollaan paljon, pitaa pystya huomioimaan, mutta aidiksi ei tarvitse ryhtya.



Mina entee juuri mitaan suoraan mieheni lasten kanssa, toki olen paikalla, autan tarvittaessa, teen ruokaa jne. mutta kasvatusvastuu ei ole minulla. Lisaksi miehen lapset tulevat meille isansa takia, eivat minun, joten olisi jotenkin outoa jos lahtisin toteuttamaan vanhemmuutta miehen puolesta.

Lisaksi miehen lapset tulevat meille isansa takia, eivat minun, joten olisi jotenkin outoa jos lahtisin toteuttamaan vanhemmuutta miehen puolesta.

laitta kätesi sydämmellesi ja kerrotte rehellisesti, että rakastateko itse lapsianne aina 100 % yhtä paljon? Uskon, että moni vastaa, että kyllä vaikka rakkauden on pakko olla erilaista. JOkainen lapsi on oma persoona.

Hän joutuu automaattisesti lapsille psykologisen äidin rooliin, halusipa tai ei. Hänen kanssaan lapset toteuttavat ne psyykkiset kehitystehtävät, jotka he äidin luona asuessaan kävisivät läpi äidin kanssa. Ei siinä ole myöskään lapsilla valinnan varaa, ja sen takia onkin tärkeää, että ap saisi apua vaikeaan rooliinsa.



Äitiydessä kuten vanhemmuudessa yleensäkin on monta puolta, monta roolia. Biologinen vanhemmuus on vain yksi ja se säilyy tuossakin tilanteessa lasten synnyttäjällä, mutta moni muu rooli täytetään joka päivä ihan siinä perheessä jossa asutaan. Isä voi toki ottaa joitakin osia myös äidin paletista, mutta silloin, kun perheessä on naispuoinen jäsen, ei tämä nainen voi mitenkään täysin väistää normaalisti äidille kuuluvia tehtäviä. Pelkällä olemassaolollaan hän näyttää lapsille, millainen nainen on.



Isä tekee karhunpalveluksen lapsilleen, jos antaa heille sellaisen perhe-elämän mallin, että naista ei perheessä kuunnella lainkaan eikä hänellä ole vastuuta mistään lapsiin liittyvästä.

..heille ap todennäköisesti tekisi palveluksen sitoutumalla perheeseen, ei hylkäämällä. Nämä lapset ovat jo jollakin tasolla menettäneet äitinsä, joka ei asu heidän kanssaan. He eivät tarvitse enää lisää hylkäämisiä, ap:hän asuu jo heidän kanssaan. Pienellä ammattituella ap:stä tulee hyvä äitipuoli ja perheenäiti.

miettia sita, mita itse haluat kuin etta saatko menna naimisiin. Sehan on sun elama, mihin asti pystyt venymaan. Te kai asutte yhdessa, joten avioituminen ei sita arkea muuta, toki se nyt olisi eron alla ikava valita joko heti erilleen muutosta tai avioitumisesta.



Kuinka vanha tama lapsi on? Miten pitkaan han asuu viela kotona? Jos inhoat hanta tosi paljon etteka pysty tasta miehen kanssa juttelemaan, voi tulla sulle liikaa nieleskeltavaa.



Kylla inhon kanssa parjaa, jos siihen saa tukea. Mutta ei parjaa, jos sita pitaa joka suuntaan nieleskella.



Mieti myos mista tan yhden lapsen hankaluus johtuu? Joskus se voi olla se oma puoliso, joka epamiellyttavaa kaytosta on ihan itsekin tukemassa. Sita ei aina heti huomaa. Esim. kylla musta mun mies on monissa kasvatuksellisissa asioissa varsinainen sokea pollo.

Päinvastoin. Aina arvostelemassa - onneksi vain mulle. Mutta kyllä se silti ottaa päähän.



Poika on jo teini, joten mitään lämmintä suhdetta ei ehdi enää muodostua. Keskustelevat kuin työkaverit. Eli suhde on neutraalihko.



Niin ja me olemme nyt naimissisa ja meillä on yhteinen 13-kuinen taapero.