Jos mulla olisi enemmän itsekuria olisin varmaan anorektikko.

Muut pitää minua pienikokisena ja hoikkana.

Itse en näe itseäni pienenä. Olen lihonut kaksi kiloa parissa vuodessa. Kolme lasta olen synnyttänyt.

Mahaani inhoan, näen sen suurena. Kuljen ihmisten ilmoilla lähes aina maha sisään vedettynä.



Ihailen ihmisiä jotka syövät vähän ja terveellisesti ja liikkuvat paljon.



Jos näen ihmisen joka on minua laihempi, niin olen heti hirveän kateellinen. Haluiaisn laihtua. MUTTA minä olen liian perso makealle ja laiska.

Nämä menee laihtumisen halun yli.

Mutta sitten herkkujen jälkeen mulla on kauhea morkkis ja ajtusmalli, että pitää alkaa nyt liikkumaan enemmän ja haluan laihtua.



Olet mitä syöt ohjlman ihmisiä ihailen, kun he pystyvät aloittamaan niin terveellisen ruokavalion.



Painoindeksini on 19.Haluaisin sijoittua asteikolla lievästi alipainoisen kohdalle.

Onko muillakin samansuuntaisia ajatuksi, vai onko mulla jotenkin kieroutunut ajatusmalli?

Ja miksi en voi olla herkuttelematta?