Ison vavan synnytys..

mulle sanottiin joskus rv38 maissa että jos nyt laskettuna syntyy niin 4kg ja risat ja jos yli menee enemmänkin niin iso on tulossa, kyllä hirvitti ja yli meni ihan käynnistykselle saakka. pelotti kovasti kun ajattelin vauvan olevan sitten reilusti yli 4kg. synnytys kesti käynnistettynä kokonaisuudessaan 5h ja vauva oli 3.6kg:)

Ponnistusvaihe oli vaikea vauvan ison koon takia, mutta ei tarvittu imukuppia enkä revennyt juurikaan, pieni nirhauma.

Synnytys, painoa 5150grpää iso kuin keilapallo. Oli hyvä ajoitus ja ennen kaikkea kunnon lääkitys. Olin tosi rento, ei tullut repeämiä. Eikä nuo muutkaan synnytykset pahoja olleet :-)

mut sit kuitenkin tulivat siihen tulokseen, että ehkä me kokeillaan alakautta kuitenkin. Itse olin vaan huuli pyöreenä vieressä enkä osannut sanoa oikein juuta enkä jaata. Esikoinen siis kyseessä.



Vauvaa mittailtiin kunnolla vasta joskus 36. viikolla. Siinä vaiheessa lääkäri piti minulle hirveän saarnan, että neuvolan olisi pitänyt lähettää minut aiemmin jo kokoarvioon, kun nyt vauvan koolle ei enää voitu tehdä mitään. Sf mitta oli ollut kokoajan n.3 cm korkeampi kun mitä sen kuuluisi olla. Ihmettelin vaan hiukan, että minunko asia se olisi ollut tietää näin ensisynnyttäjänä, että milloin täytyy lähteä kokoarvioon.



No sitten vauvaa mittailtiin jatkuvasti ja minut otettiin käynnistykseen viikolla 37. Yritykset eivät auttaneet ja vietin sairaalassa 8 päivää toivoen, että jokin kikka tepsii ja synnytys alkaa, kun kaikki hokivat siitä vauvan suuruudesta.



Synnytys ei sitten koskaan alkanut, vaikka kalvot puhkaistiin ja oksitosiini oli vuorokauden täysillä. Eli kiireiseen sektioon mentiin lopulta ja vaikka jännitti, niin olin vähän hyvilläni, kun se vauvahan saattoi olla vaikka mikä jätti!



Ja nämä arviothan olivat siis viikolla 36 4,2 kg ja siitä kasvaen 4,8 kg. Useamman henkilön tekeminä, aina näin. Eihän tuo nyt edes ole mikään valtava vauva ja kuulemma lantiossakin oli tilaa vaikka kuinka, joten mikähän siinä sitten että noin stressasivat kokoa... No kun tyttö sitten vedettiin leikkauspöydällä mahasta, anestesialääkäri sanoi "Ainakin 4,9 kg, onneksi tuli sektiolla". Kun tyttö sitten punnittiin, niin loppui vihdoin se jankkaus. Painoi 4,1 kg ja oli 53 cm pitkä.



Otti muuten raskaasti päähän, että lähes kuukauden ajan annoin sen "vauvan suurikokoisuuden" vaikuttaa itseeni. Stressasin ihan suotta kaikenlaista ja lopulta kaikki vaan olivat väärässä ja typy oli soma pieni vauva. Kaiken sen jankkaamisen takia oikeasti luulin, että ne nostaa sieltä masusta jonkun taaperon, eikä vastasyntynyttä. Sanoinkin kirurgille, että kyllähän tuo minusta pieneltä vauvalta näyttää, eikä miltään jätiltä ja kirurgi oli samaa mieltä. Jäntevä vauva tosin, kannatteli päätään heti ja väänsi vastaan kun yritettiin käännellä tarkastuspöydällä. :D



Eli odota vaan ap ihan rauhassa sitä omaa vauvaa. Ei se synnytys varmaan millään tapaa miellyttävää ole, mutta paras palkinto on luvassa :) Kyllä ne sitten siellä sairaalassa tietävät mitä tehdä kun se hetki tulee ja varmasti saat oman _pienokaisen_ pian syliisi :)

mutta jos odotat isoa vauvaa varmaankin kokoarvio tehdään vielä uudestaan ennen synnytystä. Onko sulla ollut ongelmia sokereiden kanssa? Oletko iso ihminen itsekin?



Synnytin itse 4,4-kiloisen tytön eikä synnytys tuntunut sen kamalammalta kuin 3,7 -kiloisen synnytyskään. Riippuu varmaan ihan lantion mitoista tuo.

Eli ei se riipu ainoastaan vauvan koosta.

Niin siis isokokoisen vauvan synnytys. :)



Itse olen 173 cm pitkä ja itsekin painanut 4300 grammaa syntyessäni. Painoa on nyt raskauden aikana tullut rutkasti, ennen raskautta painoin sen 63 kiloa, joten painoindeksini oli sen 21. Sokereiden kanssa nyt raskausaikana ei ole sen kummemmin ollut ongelmia; sokerirasitustesti näytti puhdasta. Painon nousu johtuu aika pitkälti turvotuksesta, jota on tullut kamalasti pitkin kehoa. :(



Kuinkahan helposti ottavat sairaalassa lantioista röntgenkuvat? Kuinkahan pitkälle niillä pystyy päättelemään?

Kysele neuvolassa ja terkkari voi lähettää sut äitipolille arviointia varten. Älä panikoi kuitenkaan hirveästi, usein nää jutut menee samalla tavoin kuin omalla äidillä. Ehkä sut on luotukin synnyttämään siis kookkaita vauvoja : )

kaksi päivää ennen synnytystä.



tyttö painoi vajaat 4400g.



synnytys oli vaikea, mutta johtui väärästä tarjonnasta, oli jotenkin sivuittain..

Mä olen synnyttänyt kaksi lasta, joista ensimmäisen painoarvio viikko ennen laskettua aikaa oli 3,2kg, hoitaja sanoi, ettei vauva enää paljon kasva niin loppuvaiheessa raskautta. Pelkäsin jo tuotakin kokoa etukäteen, koska painoarvion tehnyt hoitaja tokaisi ultrauksen jälkeen, että "ihan normaalin kokoinenhan tuo on, vaan on sulla siinä silti pusertamista, kun ite oot noin pieni." Olen 158cm ja painan (ennen raskautta, myös sen jälkeen) 50kg, ja tiedän kyllä olevani pienikokoinen. Olen ollut sitä aina, itse synnyin keskosena ja painoin hurjat 1,6kg.



No mutta, esikoiseni syntyi rv 40+1, synnytys kesti 8 tuntia, joista ponnistusvaihetta oli viimeiset puoli tuntia. Minulta leikattiin väliliha, johon ommeltiin neljä tikkiä, muuten ei tullut repeämiä eikä vaurioita. Sekä minun mielestäni että hoitaneen kätilön mielestä synnytys oli helppo. Kivut olivat kovat, ja sain epiduraalin, joka poisti kyllä kivun, mutta tunsin silti supistukset. Tyttäreni painoi 4,2kg.



Kuopuksen kohdalla painoarvioita tehtiin kaksi, ensimmäinen rv 36 ja toinen rv 38. Ensimmäisessä vauva arvoitiin 3,8kg ja toisessa "noin neljä kiloa, mutta hyvin tää voi olla neljä ja puolikiloinenkin sit syntyessään". Nyt en synnytystä pelännyt, uskoin, että kyllä se lantiostani läpi tulee, kun tuli edellinenkin, mutta täytyy myöntää, että pelkäsin, mitä alapäälleni tapahtuu näin ison vauvan synnytyksen myötä. Kuopus syntyi rv 39+1, synnytys kesti 6h, ponnistusvaihe 6min. Tässäkin synnytyksessä mulla oli epiduraali, ja oli se edelleen toimiva, joskin huomasin tällä kertaa itse paremmin, milloin avautumisvaihe alkoi lähestyä loppuaan. Välilihaa ei leikattu, ja kysyin kätilöltä, kuinka pahasti se repesi. Kätilö naurahti, että "ei tänne kuule tullut mitään, pikkusen tommosta asfaltti-ihottuman näköstä jälkeä vaan." Poika painoi kuitenkin vain 3,3kg.



Isonkin vauvan synnytyksestä voi siis selvitä hengissä, ja vaurioitta, jopa tällaiset pienet tirppanat kuin minä :) Mutta kannattaa puhua etukäteen noista peloistasi, kaikille mahdollisille ihmisille - neuvolan terkalle, lääkärille, kätilöille... kaikille, jotka vastaan tulevat ja jotka mahdollisesti voisivat siinä auttaa. Tiedätkö, miten äitisi synnytykset ovat menneet? Mulla on sellainen käsitys, että myös tuo lantion koko, joka on toki oleellinen osa synnytystä ja sen sujumista, periytyisi suht herkästi äidiltä tyttärelle. Ainakin mun suvussani se pitää paikkansa, ja toisaalta voi olla, että ehkä äitisi kanssa asiasta juttelu auttaisi myös sua (mikäli sun vain on mahdollista jutella äitisi kanssa).

että iso vauva tulossa kun menin synnyttämään, ultran arvio oli ihan päin prinkkalaa pari viikkoa aikasemmin ollu n. 3kg. pikkasen reilu 4kg vauva tuli ja hyvin mahtui. epiduraali toimi tosi hyvin. olen 170cm itse.

Ja ne vauvan kilot tulee muualle vartaloon.

edelliseen että mulla mahtui hyvin yli 4kg mutta siskolla kaksi sektiota lantion kapeuden takia, vaika meillä sama äiti onkin, siitä ei voi aina päätellä kuinka mahtuu..

Synnytin syksyllä,

lääkäri antoi arvioksi ultalla 38-39viikolla 3,5kiloa ja toinen lääkäri sanoin käsikopelolla, että on isompi kuin ultra näyttää, hän veikkasi lähemmäs 4,5kiloa ja 4,2kiloa sieltä tuli.

Ja ONNEKSI sektiolla, sillä huonekaverini repesi todella pahasti alatiesynnytyksessä, vaikka vauva painoi vain 2,7kiloa!

Vaikka ei sen puoleeen - kyllähän noista repeämistä toipuu varmaan nopeammin kuin sektiosta.

Olen alle 160cm ja hoikka, joten minut röntgattiin. Röntgenissä lantioni todettiin tilavaksi, kuulema 5kg klöntti mahtuisi.

Samana päivänä poika syntyi helposti ja nopeasti(luomuna alateitse) ja oli 4380g/55cm/py36cm.

otettu imukupilla . Keskimmäinen lapsi ollut 3 kg. Olen 177 cm pitkä. Ensimäinen imukuppisynnytys oli karsea kokemus, toisessa spinaalipuudutus, joten kipua ei ollut, mutta lapsi ei olisi mahtunut tulemaan omin voimin ja tarjontakin oli hieman hassu.

Mutta 4 kiloinen on ihan normi koko nykyisin...kilomääriä sinälään ei kannata liikaa tuijottaa...

Hankalin/haastavin kohta vauvassa on pää ja hartiat. Ja ne vauvan kilot tulee muualle vartaloon.

- niinpä: meillä molemmilla lapsilla oli iso päänympärys (mutta oli painoakin 4 kg ja risat), silti meni ok (ekan kanssa vaikeampaa, kuopus tuli helpommin kun oli jo isompi sisarus raivannut tietä :). Päähän se siinä vastusti :) - loppuvauva vaan luiskahti ulos "itsestään" kun pää oli tullut ulos.

Itse olen verraten pienikokoinen, ts ne lantion sisämitat merkkaavat eniten mikä mahtuu.

Muuten, painoarvioista; ekalla teki synnärin lääkäri ultran kanssa + arvioi että ei voi olla kovin iso tulossa kun olen itse pieni (??), veikkasi että max 3700 (vauva oli sitten 4115); tokaa arvioi kokenut "neuvolatäti" käsin + osui 100 gr tarkkuudella oikeaan.

Meille annettiin ultran perusteella painoarvio 4,0 kiloa, joka kuulemma saattoi heittää puoli kiloa suuntaan tai toiseen. Neljä päivää myöhemmin synnytin 4,7-kiloisen vauvan rv 42+6.



En saanut epiduraalia tms, mutta kipupiikin ja välilihan puudutuksen sekä ilokaasun, joka ei mielestäni ollut kovinkaan tehokasta. Pahinta mielestäni olivatkin supistukset enkä todellakaan aio seuraavalla kerralla vitkutella epiduraalin pyytämisen kanssa!



Ponnistusvaihe kesti tunnin ja jossain vaiheessa oli puhetta, että jos en saa vauvaa itse ulos ja voimat loppuvat niin vedetään imukupilla, sektiota ei harkittu missään vaiheessa. Vauva ikäänkuin nousi takaisin kohtuun supistusten välillä, tästä syystä tuo ponnistusvaihe kesti niin kauan.



Minulta leikattiin väliliha, se myös repesi ja sain toisenkin repeämän. Tämä johtui ainakin osittain siitä, että vauva syntyi käsi poskella ja takertui hartioista kiinni ja kiskottiin väkisin ulos, jolloin repesin -> tämä kipu oli käsittämättömän hirvittävää, mutta kesti kuitenkin vain hetken. Kun vauva oli ulkona niin kipukin loppui ja olo oli helpottunut.



Olin synnytyksen jälkeen todella poikki ja suuren verenhukan vuoksi en päässyt suihkuun enkä kyennyt itse kävelemään vuodeosastolle. Makasin sängyssä lähes 12 tuntia kunnes oli pakko nousta käymään pissalla. Synnytyksen jälkeen pari päivää oli kyllä tuskaista revenneen alapään kanssa, mutta kyllä siitäkin päästiin yli. Vauva piristi ja saahan sairaalassa lääkkeet ja vauvanhoitoapuakin.



Kotona toipumiseen meni melko pitkä tovi, mutta Panadolin avulla selvittiin arjesta.



Nyt 3 kuukautta myöhemmin alapää on kunnossa ja seksielämä voi hyvin ja saan nauttia jämäkän vauvan hoidosta :) Itse en osannut pelätä synnytystä vaan ajattelin, että tulee mitä tulee, pakkohan siitä on selvitä.

vauva tulee olemaan pieni - keskikokoinen tai sitä pienempi...Minulla oli kuulema paljon lapsivettä ja kerran pyysivät tutkimushuoneeseen uudelleen tuon lapsiveden määrän takia.



Kuljin kuin "tankki" viimeisilläni, ja luotin suureen määrään lapsivettä, varasin jopa 50cm vaatteita ettei vauva hukkuisi vaatteisiin...



Vielä käynnistysaamuna kätilö arvioi vauvan olevan n. 3500g. Kaksi edellistä vauvaa olivat tasan samoilla painoilla ja pituuksilla, synnytysten väli oli 6v näillä jotka syntyivät kuin "muotista" painaen molemmat 3600g ja 50cm pitkiä. Nyt edellinen 3500g oli vajaa 3-vuotias.



Muut sisarukset painaneet 3270g 50cm, 2900g 47cm, ja 4000g 53cm, joten hajontaa ollut ennen ja lääkäri joskus kyselikin miksi yksi on ollut noin pieni, johtui yliaikaisuudesta j istukan huonosta toiminnasta lopussa.



Meillä kaikilla lapsilla on ollut mm. pieni päänympärys joten olisiko se alkuun antanut väärää viitettä vauvan koosta.



Minulla oli mukava kätilö tässä isovatsaisessa synnytyksessä, kysyi haluaisinko synnyttää nelinkontin. Siinä ei ponnisteta vauvaa ylöspäin maaten selällään, vaan kuten eläimetkin, painovoiman avulla alaspäin. Suostuin ja halusinkin, koska vaikeita synnytyksiä takana ja ajattelin josko nyt mukavampi näin uudella tekniikalla.



Ihmettelin ponnitusvaiheessa mikä mättää kun en saakaaan vauvaa ulos. Pienikin piti olla kooltaan.



Minulla käynnistettiin jo edellispäivänä synnytys verenpaineen kohotesssa liikaa ja laskettu aika viikon yli joten tipasta tuli koko ajan vauhtia supistuksiin..ja silti en saanut vauvaa tulemaan.



Olin saanut ensin petidiiniä siihen 5cm:iin asti jolloin pystyi antamaan kohdunkaulapuudutuksen, kipuja ei ollut tällä viimeisellä kerralla, mutta ponnistus otti koville.



Nelinkontin olemalla piti auttaa, mutta ei, ennenkuin oikein karjaisin ja ajattelin että nyt on tultava!



Vauva syntyi ja sanoin -Punnitkaa uudelleen. Vauva painoikin 4500g ja oli 54cm pitkä, joten aikaisemmat ennusteet eivät pitäneet paikkansa.



Sanoin että jos olisin tiennyt vauvan suuruuden en olisi halunut alakautta yrittääkään, mutta en tiennyt kokoa.



Minulle ei tarvinut taaskaan ommella mitään, kai niin joustavat kudokset, vain ensimmäisessä ommeltiin kun en jaksanut noudattaa kätilön ohjetta ja ponnistin kätilön kääntyessä ottamaan tarvikkeita, repesi peräaukoon asti ja opin kyllä kuuntelemaan ohjeita sen jälkeen. Eikä seuraaviin viiteen synnytykseen tikkejä tullut enää.



Ihmettelin kun uusi iso vauva itkeskeli aina kun käsittelin häntä. Syy selvisi kotiinlähtötarkastuksessa, vauvan solisluu oli poikennut synnytyksessä. Sanottiin ettei vaadi mitään eri toimenpiteitä, mutta ei saa nostaa siitä kädestä, en kyllä kädestä jotenkin muutenkaan nostelisi.



Ei jälkitarkastusta solisluun takia ja parani hyvin kun varottiin.



Ei vauva olisi oikein mahtunut jos solisluu ei olisi napsahtanut poikki. Välilihaa ei leikattu, ei kai tarvinut kätilön mukan. Olisikohan se auttanut. Kudokset varmaan näyttivät niin joustavilta ettei katsottu aiheelliseksi ja kätilökin kai yllättyi isosta vauvasta.



Hyvää vointia ja synnytystä Sinulle. Hyvin se menee, usko vaan.

ultrattiin rv 41+5, arvio oli 3,7kg, ja vauva oli syntyessään 42+0 3,6kg. Olen itse 160/55. Vauvan päänympärys oli vain 32cm, (oli aivan puikulan muotoinen mutta nopeasti pyöristyi), väliliha leikattiin muuta silti repesin peräaukkoon asti..



Parantuminen kesti n. 8vkoa (että pystyi kunnolla istumaan) ja vähän jäi kyllä traumat, nyt 8kk synnytyksestä ja en kyllä tiedä uskallanko enää uudelleen...:(