Tänään selvisi etten koskaan saa toista lasta :( Kertokaan mitä hyvää on siinä että

olen samanlaisessa tilanteessa, siis en tule koskaan saamaan toista lasta (terveydellisistä syistä). Aluksi asia ahdisti minua, mutta nyt olen pelkästään tyytyväinen.

Meillä on aikaa kaikkeen, voimme panostaa lapsen kanssa olemiseen, toisiimme, matkusteluun yms. emmekä ole koskaan väsyneitä. Yhden lapsen saa myös helposti hoitoon jos on tarvis.

Lapsemme on sosiaalinen, mutta osaa olla myös itsekseen. Tämä on iso ero verrattuna moniin tuntemiimme lapsiin, joilla on sisaruksia.

Lapsi osaa olla ja keskustella hyvin myös aikuisseurassa vaikka on vasta eskarilainen. Hän ei pitkästy eikä kitise, tästä olemme saaneet paljon hyvää palautetta. Lapsi on myös älyttömän luova ja kekseliäs koska hän on pakotettu keksimään itselleen puuhaa. Sosiaaliset taidot hän on omaksunut hyvin, ehkä päiväkodilla on tässä suuri merkitys.

Elämämme on kaikenkaikkiaan helppoa ja mukavaa ;o)

Ja minulla on vanhempiini hyvin läheiset välit. Olen melkoisen taitava sosiaalisissa suhteissa, seurallinen, empaattinen paljon ystäviä, akateeminen tutkinto, esimiestehtävissä ja johtavassa asemassa. Enkä kyllä itsekäs pätkääkään. Enkä materiaalisesti hemmoteltu, tosin huomiota ja rakkautta olen saanut yllinkyllin. Ehkä siksi osaan rakastaa takaisin täysillä ja näyttää tunteenikin avoimesti.



Olen kovin lapsirakas ja olisin kovasti toivonut useampaa lasta. Valitettavasti elämä ei mennyt suunnitelmien mukaan ja upeaa että saan olla pienen nauravaisen eskarilaisen äiti. Joka hänkin sai eskarinopelta pelkkää kiitettävää palautetta mm. sosiaalisista taidoistaan, ikäkypsyydestään ja muista taidoistaan. Kavereina on sekä tyttöjä että poikia. Meillä kotona on melko tiukat rajat mutta yhteistä puuhaa ja touhuamista on paljon. tehdään mitä päähän pälkähtää kaikkea metsäretkistä ja taidenäyttelyssä käymisestä alkaen.

On todella itsekästä edes kirjoittaa tuollaista!!! Eiköhän maailmassa ole ihan tarpeeksi kodittomia lapsia. Ja jokainen lapsi lisää kasvattaa hiilijalanjälkeäsi. Siinä tärkein hyvä syy olla hankkimatta toista lasta.

Vai onko omat geenit niin niin ylivoimaisia, että niitä on pakko jatkaa?

On todella itsekästä edes kirjoittaa tuollaista!!! Eiköhän maailmassa ole ihan tarpeeksi kodittomia lapsia. Ja jokainen lapsi lisää kasvattaa hiilijalanjälkeäsi. Siinä tärkein hyvä syy olla hankkimatta toista lasta. Vai onko omat geenit niin niin ylivoimaisia, että niitä on pakko jatkaa?

vaikkapa Intiassa tai jossain muslimimaassa, jossa lapsiluku/perhe on vahan eri luokkaa kuin Suomessa.....

Biologia ei tee kenestäkään vanhempaa. Sosiaalinen vanhemmuus ja rakkaus on merkityksellisempää.



Jos sinä 19 olet kyvytön rakastamaan rajattomasti, ei se tarkoita, että kaikki ihmiset ovat kaltaisiasi.



Vanhemmuus ei synny "kertaroiskaisusta". Vanhemmuus syntyy arjessa elämisestä, ristiriidoista ja onnen hetkistä.



T: adoptiotytär, jolla neljä biologista lasta ja joka haaveilee jonakin päivänä olevansa myös hyvä sijaisvanhempi jollekin aikuista tarvitsevalle lapselle/ lapsille.

sen ainokaisen ei tarvitse käydä perintöriitoja sisarusten kanssa.

Näitä vastauksia oli tosi kiva lukea. Itsekin haaveilen toisesta lapsesta, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Sain teidän vastaustenne avulla paljon uusia näkökulmia asiaan. Ehkä tosiaan elämä on hyvin näin yhdenkin kanssa.

on lapsen kannalta se että sinulla on PALJON enemmän aikaa hänelle, voit panostaa häneen ihan täysillä. ja sinun tuleekin koska ei ole sisaruksia viihdyttämässä. huonoja puolia ei sinänsä ole muutakuin vauvakuumeinen olo jos sulla sellainen on.

että on se yksikin, kaikki ei saa sitäkään.

älä sitten tee lapsesta sellaista kun jonkun ainokaiset tai iltatähdet.

ei se niin kamalaa lapselle ole olla ainut.

ettet kertakaikkiaan saa enää toista lasta?



Jos kyse on ensimmäisestä, voit todellakin saada vielä lapsia. Jos adoptio tai sijaisvanhemmuus ei ole sinulle henkilökohtaisista syistä (oma korvien väli) vaihtoehto, et oikeastaan voi sanoa, ettet voisi saada toista lasta.



Anteeksi tyly vastaus mutta fakta on näin.

biologia (jos kyse on siitä?) ei tee kenestäkään hyvää äitiä. Eli jos todella haluat toisen lapsen, on sinulla vielä vaihtoehtona adoptio.

En kokenut oloani yksinäiseksi, pihassa oli kavereita. Minulla on myös hyvä mielikuvitus, sillä keksin kaikkia omia juttuja yksin leikkiessäni. Olin myös hyvä piirtämään ja luin paljon (josta seurasi hyvä koulumenestys, minulla on kaksi yliopistotutkintoa). Nyt huomaan, että joukkuelajit eivät olleet juttuni (varmaan itsenäisyyteni takia), vaan harrastin yksilölajeja, joissa menestyin hyvin. Soitin pianoa, kävin tanssitunneilla ja ratsastamassa. Eli en nyt näe, että olisin kärsinyt mistään :D



Olipas kiva muistella. :)

Lapsihan saa seuraa muutenkin kuin vain sisaruksistaan. Tietenkin se vaatii sinulta/vanhemmilta vähän vaivaa.

lapsellesihan se on vain myönteinen asia.Sinulla on aikaa ja resursseja enemmän häneen. Myös oman elämäsi laatu saa tilaisuuden pysyä hyvänä.

t. Ainokainen, samanlainen

Enkä ole "tyypillinen ainokainen", kuten moni asian ilmaisee. (Mikäli luonnehdinnalla tarkoitetaan itsekeskeistä, itsekästä ja kaiken saamaan tottunutta henkilöä...)



Olen myös sosiaalinen ja empaattinen, hyvä kuuntelija ja minulla on paljon kavereita.



Ainut miinus on se, että joskus vanhetessani mietin, kuinka hoidan omia vanhempiani, jos/kun he ovat vanhuksina ainoastaan minun harteillani.



Lähisukuun minulla on läheiset välit, miehenikin sanoo, että serkkuni ovat minulle kuin sisaruksia. Ja mitä tulee sisaruuteen, niin onhan niitäkin monenlaisia suhteita. On riitaa, katkeruutta ja kateutta - viimeistään perinnönjaossa.



Mottoni onkin, että kaverinsa voi valita, muttei sukulaisiaan.

Yksityisellä lapsettomuusklinikalla annettujen hoitojen ansiosta olin 2 kk kuluttua tuosta jo raskaana.

-yhden lapsen kanssa on helpompi ja halvempi matkustella. On eri asia ostaa perhematka kolmelle, kuin esim. viidelle hengelle.

- automatkat sujuu mukavasti(yhden on vaikea kinastella yksinään takapenkillä :)ja kokemusta siis löytyy siskon lasten kanssa matkustamisesta, jotka kinastelee koko ajan autossa)Mun lapsi yleensä nukkuu tai lueskelee pidemmät automatkat, kun saa olla rauhassa ;)

- sulla on kunnolla aikaa paneutua esim. lapsen koulunkäyntiin (kysellä kokeisiin yms)ja harrastuksiin.

- sukulaiset ja isovanhemmat ottaa mielellään välillä hoitoon yhden lapsen ,eri asia jos ois monta...joten "omaa aikaa" saa helpommin

- on varaa ostaa vähän kalliimpiakin harrastusvälineitä ja uutena

- töistä ei tarvi olla poissa niin usein, kun on vaan yksi lapsi, joka sairastelee

- kotona on ihanan rauhallista , kun lapsi on jo isompi ja hänellä alkaa olla oma kaveripiiri ja omat menot. (Meillä ollaan jo tässä vaiheessa)

Minäkin viihdyin hyvin itsekseni: luin, piirsin, kuuntelin musiikkia jne. Mutta suurimmaksi osaksi kyllä muistan lapsuudesta, etät erityisesti äitini puuhasi kanssani paljon. Askartelimme, pelasimme, teimme ruokaa, höpöttelimme, hiihdimme ja uimme. Muistan vieläkin sen rakkauden tunteen äitiäni kohtaan. En itse pysty olemaan puoliksikaan niin hyvä äiti.



Serkut olivat minullekin kuin sisaruksia ja vietimmekin miltei kaikki juhlapyhät yhdessä. Hiihtolomalla he tulivat meille "maalle" puuhaamaan kaikennäköistä.



En ole koskaan kaivannut mitenkään erityisesti sisaruksia. Minulla oli yksi bestis, joka viihtyi meillä paljon (heillä iso perhe) ja oli minulle myös kuin sisko. Harrastin yksilölajeja minäkin mutta eipä se elämääni ole mitenkään haitannut. Työtodistuksissanikin on miltei aina maininta "tiimipelaajasta ja hengenluojasta", joten en voi ihan tampio sosiaalisissa suhteissakaan olla :)

ja nyt niitä on kolme!



Mutta hyvää yhdessä lapsessa on juuri se aika mikä on käytettävissä yhteen. On helpompi liikkua ja matkustaa yhden kuin useamman kanssa. Lisäksi ainokaisilla on ainakin meidän lähipiirissä tosi hyvä mielikuvitus verrattuna omiin lapsiini.