Kaverimme antoivat koiralleen meidän lapsen nimen!?
Vähän yllätyttiin... ollaan kuitenkin tekemisissä jonkin verran ja kaveripiirikin on yhteinen. Lapsemme nimi ei ole mikään "eläimellinen", vaan ennemminkin tälle koiralle annettiin ihmisen nimi. Olisitko loukkantunut minun sijassani?
Kommentit (45)
Enkä kylla itse antaisi koiralleni ystäväni lapsen nimeä,kivoja nimiä kuitenkin riittää.
Jospa sivuuttaisit koko nimiasian kun tapailette
kyseisiä kavereita?
Uudet nimet yleistyvät ensin koirilla, sitten siirtyvät ihmisille.
Juuri mm. Ronja ja Roni.
Tainnut jäädä joku lapsettomussongelma hampaankoloon? Koira inhimillistetään oikeaksi perheenjäseneksi. No niinhän ne nykyisin tekevät, mitä köyhempi perhe, sitä paremmin koirat syövät ja hoidetaan. Lapsista ei niin väliä.
Taidat olla hieman katkera jostain. Nimet eivät ole suojattuja, ei ainakaan etunimet. Mitä väliä sillä on, että jollain koiralla on joku ihmisen nimi. Mitä ylipäätään on ihmisen nimet? Minä tunnen koiria jo 70-luvulta, joiden nimiä ovat olleet: Mira, Ronja, Lenni, Aada ja Samu. Ennen kuin se yleistyivät ihmisillä.
Meidän koiralle antoi lapsemme nimen ja sama nimi on parinkin tutun lapsella. Ei tullut mieleenkään, että nämä loukkaantuisivat asiasta.
Meidän koiran nimi kun on ollut aina suosittu koirilla ja vasta viime vuosina alettu antaa lapsillekin tätä nimeä. Tosin monet pitää nimeä ihmisen nimenä ei koiran.
Kyse on Peppi nimestä.
Olisin kuitenkin ehkä loukkaantunut siinä tapauksessa jos nimi selvästi ihmisen nimi ja vielä harvinainen koirilla. Tosin koiralla on voinut olla jo tuo nimi ostettaessa.
Omien lapsieni nimet on sellaisia, että ne voivat hyvinkin olla koirallakin ja en loukkaantuisi, vaikka joku tuttu antaisi koiralleen saman nimen.
mutta anna olla. Kyseessä koira, aika hassua käytöstä kyllä ystäviltä. Yksi parhaimmista ystävistäni antoi pojalleen saman nimen kuin meidän pojalla. Tuntui aluksi oudolta, mutta asumme niin kaukana toisistamme nykyään, että asialla ei oikeasti ole merkitystä. Lisäksi hän kysyi minulta ennen nimen antoa, että onko ok minulle. Mielestäni toimi fiksusti. Minusta on toisaalta jopa kiva, kun olivat tykästyneet poikamme nimeen, tai sitten ovat ajatelleet nimeä jo kauan, me vain ehdimme käyttää nimen ennen heitä.
:-)
Must kyl vähän törkeetä antaa läheisen tuttavan nimi
en ihmettele yhtään. Karvakuonoja on katonut jo vaikka kuinka monta sukupolvea.
Ei kai jokin KOIRAN nimi voi olla kellekään niin tärkeä, että sitä mietitään ja se päätetään vuosia etukäteen? Tai vaikka niin tehtäisiinkin että ei voisi muuttaa sitä jos jollain lapsella on sama lähipiirissä?
On niitä nimiä maailma väärällään - ei ole mikään pakko ottaa juuri sitä ihmisen nimeä, joka on jollain tutulla.
Eroaahan lapset ja koirat kuitenkin toisistaan jonkun verran, niin eivät mene sekaisin :)
ihan varma, että antoivat nimen itse? Jos koira on kasvattajalta/kennelistä, niin niillähän on nimi jo valmiina, kutsumanimikin usein (johdettu siitä virallisesta nimestä).
Jos on ihan seropi ja itse nimetty, niin minä en olisi antanut kaverin/tuttavan lapsen nimeä, mutta jos tykkäävät nimestä?
Meidän Iida hankaa peffaansa mattoihin, sillä on joku vaiva. Aamos söi aamulla tienpenkalta jäätyneen paskan. Lenni kieri oksennuksessa aamulla, kun oltiin pissalenkillä.
näinhän se usein menee lapsiperheissä(kin). Just syötin kakaroille matokuurin...
koirat ja kissat ON ihan oikeita perheenjäseniä omistajilleen, he tykkäsivät lapsesi nimestä ja päättivät antaa saman nimen heidän omalle rakkaalleen. Miksi siitä loukkaantuisi, itse asiassa tuollainen ajatus tulee ylipäätään mieleen vain sellaiselle ihmiselle, joka ei ole eläinrakas! Lapset on lapsia ja koirat koiria, mutta yhtä lailla perheenjäseniä ne molemmat ovat.
hetken mielessäni ihmettelin,mutta sanoivat tykkäävänsä nimestä,mitäpä siitä--ei heitä haitannut antaa koiran nimeä lapselleen.
Minun tuttavallani on koira nimeltä Emma - ja se on myös toisen lapsemme nimi. Mitäs tuosta! Lasta itseään tämä asia aina naurattaa kovasti. Tosi koira-Emma on hyvin kaunis ja luonteeltaan suloinen kultainen noutaja, joten se ehkä vaikuttaa suhtautumiseemme...
miellän vain ja ainoastaan koiran nimeksi esimerkiksi nimi Vili, en mitenkään voi kuvitella sen nimistä ihmistä,tosin tuttavapiirissä on Vili niminen poika.Itse pähkäilen just tytön nimeä joka on vanha ja kiva, normaali nimi että oisko se liian "koiran"nimi .Itse miellän sen kyllä ennemmänkin ihmisen nimeksi.Meidän koiran nimi oli muuten Roni,suloinen labradorinnoutaja josta jouduttiin luopumaan.Itse varmaan loukkaantuisin jos joku antaisi koiralle meidän lapsen nimen tai en tiedä... ainakin olisin ihmeissäni.
Ei taida olla ihan lähipiiriä siis.
Ja hyvin voi tosiaan olla, että koira on kasvattajan nimeämä.
Ei menen jakeluun. Tyyliin Tyyne, Pasi, Iida jne. Olisiko liikaa pyydetty jos koiran nimeäisi perinteisellä koiran nimellä kuten Moppe tai Musti? Kerrankin yksi napuri huusi kovaa Pasia. Luulin, että lastaan kutsui, mutta ei: metsästä laukkasi hirven kokoinen schäfer :-/
Koira on kuitenkin tärkeä perheenjäsen, jonka nimi on varmasti kauan mietitty. Meillä on juuri koiranpennun nimimietiskelyt meneillään. Pentu tulee meillä joskus helmikuun lopussa. Ja todennäköisesti nimeksi tulee jonkun pojan nimi.
"Hyi, Ritvaliisa, älä nuole naapurinkoiran pyllyä!"
Ida, Nella, Nelly, Vili, Jiri, Alpo, Ines, Aku, Topi, Alma. Eli ihmiskaimoja löytyy melko varmasti tuttavapiiristäkin. En nyt menisi tuosta loukkaantumaan.
Sehän ei sitten näistä vinkeistä itseään tunnista...