Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt olen karpannut 10 viikkoa ja

Vierailija
27.05.2008 |

paino on tippunut 700 g vaille 10 kiloa:-)



Tavoitteeseen on vielä matkaa 15 kiloa ja toivottavasti saavutan sen loppusyksystä.



Olen laihduttanut tai yrittänyt laihduttaa aiemminkin, mutta en ole onnistunut. Nyt tuntuu helpolta, sillä syön todella vähän sellaisia hiilihydraatteja (käytännössä en lainkaan), jotka koukuttavat. Hiilareita kyllä tulee kasviksista, joita syön runsaasti, mutta kasveistakin olen jättänyt tärkkelyspitoiset pois. En olisi uskonut, että leivän ja muiden viljatuotteiden, sokerin ja perunan pois jättäminen tekevät laihduttamisen helpoksi. Helpolta tämä on siis tuntunut. Ensimmäiset kaksi viikkoa podin vieroitusoireita ja teki koko ajan mieli karkkia yms. herkkua. Sitten ihan yks kaks helpotti eikä enää tee edes mieli, vaikka joku herkuttelisi karkeilla vieressäni. Olen vasiten testannut halujani myös kaupan karkkihyllyn kohdalla eikä ole ollenkaan tullut sellaista tunnetta, että haluaisin karkkeja. Olen ihan äimänä tästä.



T. kolmen äiti, jolla jo housut lököttää pahasti ja on pitänyt siirtyä pienempään kokoon.

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

vaikuttaa samalta mitä itse noudatan

South Beach Diet



olen nimittäin markkinoinut sitä täällä tämän kevään aikana useasti ja kiloja on tippunut minulta jo 21 ja tiputettavaa on edelleen.



Yllätyin itsekin tämän helppoudesta. Uskon että tällä painonhallinta on mahdollista jatkossakin sitten kun olen pudottanut riittävästi.



Sain samannimisen kirjan lahjaksi ja kirjoittaja on dietin kehittäjä jonka nimi ei just tule mieleenni.



Tsemppiä jatkossakin !!!! Kyllä lähtee !!!!

Vierailija
2/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on nyt takana puoltoista viikkoa karppausta ja ekan viikon saldo oli -5 kg! :) Nestettähän se tietty oli, mutta onhan niistäkin päästävä.. Olo on mitä mainioin ja hiilaripommeja ei todellakaan tee mieli kun muistaa kuinka väsyneeksi ne saa.



Lauantaina taas uusi punnitus, saa nähdä onko paino pysynyt samassa vai pudonnut (menkat tuntuu turvottavan). :)



Tää ei muuten mun osalta ole "laihdutuskuuri", ennemminkin pysyvä muutos elämäntapaan. Pirteämpänä pystyn olemaan myös parempi äiti!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kaipaa niinkään ruokaohjeita tai keskustelua rasvoista vaan rautalankamallia hyvästä karppauksesta. Onko siis idiksenä jättää pois viljat, sokeri ja peruna kuten kirjoitit? Kivahan se olisi perehtyä aiheeseen kuin aiheeseen syvemmin mutta ei ole aikaa...



terv. läskiensä epätoivoisen kyllästynyt äiti

Vierailija
4/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Innostuin oikeastaan ystäväni kanssa keskusteltuani. Hän oli kokeilemassa. Huomasin keskusteltuamme, kuinka vaikea minun oli vastustaa mitään makeaa ja halusin irti sokerikoukusta. Oli tarkoitus olla vain 2 viikkoa, jotta pahin makeanhimo menisi ohi, mutta en halunnutkaan lopettaa, koska minullekin karppaus teki niin paljon hyvää: 1) En ole enää väsynyt! Jaksan tehdä ja puuhailla enemmän ja jopa ihan mielellään

2) Jalkani eivät ole enää turvoksissa, niin kuin edeltävässä ajassa aina olivat joikainen päivä, 3) haluan laihtua, mutta en minä tätä vähähiilarista lopeta laihduttuani, vaan jatkan vähintäänkin hyvähiilarisella dieetillä loppuelämäni. Silti syön varmaan lasteni häissä palan kakkua tai muissa juhlissa, kunhan se pysyy pienenä palana. En halua tätä hyvää oloa vaihtaa makeaan herkkupalaan.

4) Verenpaineeni on nyt tippunut (ei se korkea ollut ennenkään, mutta nyt alapaine on jo 75 ja yläpaine 108 ja just hyvät mulle) 5) Tunnen oloni tyytyväisemmäksi ja iloisemmaksi 6) En ajattele enää syömistä koko ajan!!!



Ai niin. Ennen kuin aloiti, kävin karppausfoorumilla lukemassa ihmisten kokemuksia ja sain innoitusta myös ennen-jälkeen valokuvista, joita ihmiset olivat sinne laittaneet itsestään.



Harmittaa ainoastaan se, etten ole kokeillut aiemmin. Miten monta turhaa vuotta olen ollut laiskamato, kun ei ole energiaa tuntunut olevan, vaikka energiaa onkin ruuasta tullut liikaa ja miten monta turhaa vuotta olen kantanut ja häpeillyt ylipainoani.



t. AP

Vierailija
5/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli minä en varmaan noudata mitään tietyn nimistä karppaamista, vaan olen kokonaan jättänyt sokerin pois, viljat ja perunan sekä maissin ja herneet. Jotkut karppaajat syövät kyllä muuta viljaa, mutta eivät käytä valkoisia jauhoja. Tärkkelyspitoisia kantsii vältellä eli myös perunajauhoa.

Karppaamista on monenlaista ja on tiukkaa ja vähemmän tiukkaa linjaa.

Minä en ole muuta tehnyt kuin jättänyt vain noita ruoka-aineita pois. Olen syönyt silti joka päivä pisteitä tai kaloreita laskematta itseni kylläiseksi. Ravintoni koostuu nykyisin pääosin erilaisista salaateista, monenlaisista vihanneksista, marjoista, lihasta, kalasta, pähkinöistä/manteleista, rahkasta (kermastakin), maustamattomasta jugurtista, kananmunista, juustoista (feta, mozzarella, muut juustot). Syön niitä juuri niin paljon kuin haluan, mutta olen huomannut annoskokojen pienenevän ja syömiskertojen määrän vähenevän ihan itsestään, sillä tunnen pitempään itseni kylläiseksi. Ruokalautasella on aina vuori salaattia. Käytän myös yhtään laskematta öljyjä, voitkain joskus, mutta sitä ei mene paljoa.

Vierailija
6/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli kannattaa aloittaa siitä ja tuon lisäksi selvät vehnäleivät. Muitakin hillareita kohtuudella. Välttämättä ei kannata jättää kaikkea hiilaria pois, tulee vahingossa syötyä rasvaa enemmän ja liikaa. t. vahingosta viisastunut ja oikean tien löytänyt, -22kg :) alle vuodessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://karppaus.info/wiki/index.php?title=South_Beach_Diet



terveisin 2 jolla -21 kg



Oloa on minunkin kehuttava, turvotus on hävinnyt ja verenpainelääkitystä pienennetty.



En olisi uskonut tähän ennen kuin on omaa kokemusta.

Vierailija
8/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toinen mitä mietin on miten vatsan toimii jos ei syö puuroa tai ruisleipää?

Muuten kuulostaa tosi hyvältä nuo teidän ruokavaliot. Laihduttaminen syöden kuulostaa juuri minulle sopivalta ;-) Mahtavia kilomääriä olette saaneet pudotettua!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pidän kuituen saamista tärkeänä. Syön myös paljon hedelmiä (omenat, päärynät, appelsiinia, ananasta jne.) ja kaikkia vihanneksia runsaasti. Syön myös täysjuväpastaa, tummaa riisiä, mutta melko vähän. Ehkä 1,5 dl per annos muutaman kerran viikossa. Tämän lisäksi runsaasti proteiinia, vähärasvaista lihaa, paljon kalaa ja marjoja. Syön myös vähärasvaisia maitotuotteita paljon, mikä tämäkin erottaa karppaajista.

Vierailija
10/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuin mitä kahden viikon startin aikana sai syödä. Kasviksia söin todella runsaasti ja syön edelleen.



Vatsan toiminta helpottui sen jälkeen kun aloin syödä päivittäin ruislesettä (myös kauralesettä olen syönyt mutta ruis on mun juttu) maustamattomaan jogurttiin sekoitettuna päivittäin ja siihen myös laitan pakastemarjoja silloin tällöin



Hedelmiä syön nykyisin useita viikossa max 1 päivässä



Kuukauden jälkeen ostin Hermesetas keinomakeaa ja sitä käytän joskus. Olen tehnyt suklaamoussea tummasta suklaasta muutamia kertoja sehän on sallittua jos on kaakaopitoisuus yli 70 %.



Filepekoni ja paistetut kananmunat avaa aamun 2-3 kertaa viikossa muulloin jogurttia/salaattia yms



Ensimmäiseen kahteen viikkoon ei syödä porkkanoita ollenkaan vaan pääasiassa vihreitä kasviksia, onneksi broccoli on suurta herkkuani



Fetasalaattia olen syönyt todella usein ja muitakin juustosalaatteja, paistan lohta vähintään kerran viikossa, syön broileria/kalkkunaa



Pois pitää jättää valkea vilja, riisit, perunat, pastat, makeat ja niitä ei edes kaipaa.



Leipää syön joskus ja se on tummaa kojyväleipää jossa jyvät on näkyvissä.



2

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

miten nopeasti painosi alkoi putoamaan? En ole hakemassa mitään pikapudotusta mutta olisi kiva saada aika pian kokemus siitä että paino oikeasti lähtee putoamaan. Makean syöminen kun on valitettavasti stressin hallintakeinoni nykyisessä tiukassa elämäntilanteessa. Tsemppiä siis tarvitsen tähän muutokseen, jotta oikesti jaksan sen tehdä.

Toisaalta koen hyvänä tuollaisen järkevän linjan tyyliin puuroakin saa syödä. Sitä kun jaksaa todennäköisemmin ylläpitää pidempään.

Kiitos kaikille vinkeistä; ja onnittelut teille jo painoa pudottaneille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kuoli keski-ikäisenä. Liika proteiinien saanti on vaarallista maksalle ja munuaisille pitemmän päälle kun elimistö kuitenkin tarvitsee myös hiilareita toimiakseen kunnolla. Toki hiilaripitoisten ruokien laatuun ja muuhunkin syömiseen on tärkeä kiinnittää huomiota, mutta kannattaa olla varavoinen proteiini-, rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnan sekoittamisen kanssa.

Vierailija
14/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja kuoli keski-ikäisenä. Liika proteiinien saanti on vaarallista maksalle ja munuaisille pitemmän päälle kun elimistö kuitenkin tarvitsee myös hiilareita toimiakseen kunnolla. Toki hiilaripitoisten ruokien laatuun ja muuhunkin syömiseen on tärkeä kiinnittää huomiota, mutta kannattaa olla varavoinen proteiini-, rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihdunnan sekoittamisen kanssa.

Kuka saa liikaa protskua? Ja hiilareita karppikin syö, ei vaan niitä huonoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

nyt 500g viikossa jo usean viikon ajan. Pudotusta jäljellä vielä 7kg.Enkä siis suosittele karppaamista liiallisen rasvan saannin vuoksi. Mutta turhat hiilarit pois ja runsaasti proteiinia tilalle. t. 7



herkutellakin voi, jos se on sinulle merkittävä asia ja haluat pitää esim. yhden herkuttelupäivän viikossa, se on varmasti ok. Tiedän useita, jotka ovat laihtuneet näinkin. Eli ei kannata olla liian ankara itselleen! Kunhan vaan ei siitä yhdestä herkkupäivästä repsahda! eli kannattaa pohtia mikä sopii itselle.

Vierailija
16/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuli varoitus siitä että voin olla suunnilleen vainaa jos näitä noudatan. No ehkei sentään mutta mitä dieettiä nyt sitten noudattaa? Haluan tehokasta painonpudotusta mutten aio tehdä lapsistani puoliorpoja.

Vierailija
17/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

tuli varoitus siitä että voin olla suunnilleen vainaa jos näitä noudatan. No ehkei sentään mutta mitä dieettiä nyt sitten noudattaa? Haluan tehokasta painonpudotusta mutten aio tehdä lapsistani puoliorpoja.

Vierailija
18/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

4

Vierailija
19/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tällä hetkellä tietääkseni hyväkarppi, syön 90-100 g hiilihydraatteja päivässä. Kuukaudessa on lähtenyt kaksi kiloa. Tarkoitus olisi jatkaa, ja jossain vaiheessa tiukentaa vielä dieettiä vähemmille hiilihydraateille.

Vierailija
20/21 |
27.05.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

A.Agatson, S.B-dieetti kirjailia, kannattaa rasvatonta lihaa, öljyä, kasviksia, marjoja, hyviä hiilihydraattien lähteitä, ruokia joiden GI on pieni.

Se pieni ero.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä seitsemän kaksi