Uusi laki, työttömän omaehtoinen opiskelu ja ansiosidonnainen päiväraha
Huomasin päivän lehdessä uutisen, että vuoden vaihteen jälkeen työttömänä työn hakijana oleva yli 25-vuotias voisi saada omaehtoisen opiskelun aikana työttömyysetuutta. Hieman epäselväksi jäi, voiko tämä kyseinen työttömyysetuus olla tosiaan ansisidonnaista päivärahaa ja voiko se koulutus olla jo alkanut ennenkuin työttömyyyttä.
Eli jos työssäollessa olet opiskellut jotakin monimuotoopintoja esim. amk:ssa, voisiko työttömäksi jäätyään saada normaalisti ansiosidonnaista päivärahaa ja samalla saattaa opinnot loppuun?
Asia on sen verran uusi, että voipi olla, etten vastausta saa täältä, vaan pitää kysellä suoraan työkkäristä, vai mitä Ely-keskuksia nyt sitten nykyisin ovatkaan :)
Kommentit (51)
voi hakea, mutta sitä ei missään nimessä saa ottaa vastaan ennen kuin työkkäri on tuon hyväksynyt ja että työllistymissuunnitelmassa on sovittu mahdollisista opinnoista.
Mitäs muille on tapahtunut, tai paremminkin tapahtumassa, kun tuo tuki uhkaa loppua? Ja opintoja valmistumiseen olisi vielä jäljellä. Mitä työkkäri sanoo? Mitä olette päättäneet tehdä? Mistä rahat?
Jäin työttömäksi viime vuoden lopussa. Hain ansiosidonnaista, mutta en saa kun olen vielä kirjoilla amk:ssa ja tutkinto kesken. Hain tänä vuonna työttömyysetuutta omaehtoiseen opiskeluun ja tutkinnon loppuun saattamiseen uuden lain myötä, mutta en saa kun tukea pitää hakea ennen opintojen aloittamista. Siis pitääkö minun erota koulusta ja jäädä makaamaan työttömänä sohvalle. Hakea uudelleen kouluun ja aloittaa ne sitten joskus että saan tämän tuen? Miksi ei voida tukea nyt heti...
Aina kun tuntuu, että nyt mennään järkevään suuntaan laki- ja työllisyysasioissa, niin eikös sinne aina sitten kuitenkin jää näitä ihan typeriä rajatapauksia.
Omasta mielestäni nimenomaan tuossa tilanteessa tulisia ehdottomasti saada kaikki mahdollinen tuki. Aktiivinen ihminen, joka on työnohessakin opiskellut laitetaan nyt työttömyyden vuoksi ihan mahdottomaan taloudelliseen tilanteeseen.
Onkohan kukaan vielä saanut tuota uutta koulutustukea..?
joten sen voi ihan itse lukea ettei ole kuulopuheen varassa. Myös Kelan sivuilla on hyvät tiedot päivärahoista.
Ja muistaakseni työssä ollessa aloitettujen opintojen loppuunsuorittaminen on mahdollista. Sen sijaan siirtyminen opintotuella opiskelusta työttömänä opiskeluun ei ole.
tiedosta. Koitin googletella ahkerasti, mutta ainakaan eilen nämä uudet tiedot eivät olleet TE:n sivuilta löydettävissä lukuunottamatta sitä tiivistä yleistä tiedotetta, mistä olennaiset tiedot puuttuvat mielestäni kokonaan.
Enkä myöskään finlexistä löytänyt "selkokielistä" tietoa.
Eli jos joku näppärämpi löytää, niin laittakaa ystävällisesti vaikka linkkejä tähän ketjuun :)
Kyllä mulla oli juuri tuo tilanne, että lisäkoulutus olisi ollut opettajaksi pätevöityminen. Mutta koska se ei ollut työkkärin koulutusta, niin sitä ei voinut tehdä työttömyysaikana. Nyt se pätevyys puuttuu minulta edelleen. Ja maalaisjärjellä ajateltuna se on ihan typerää, sillä olisihan se ollut kaikille järkevämpää antaa mun kouluttautua. Mutta ei siis onnistunut silloin.
Näissä jutuissa vaan tuppaa käymään niin, että niitä alkaa käyttämään kaikenlaiset muut kuin kenelle se tuki on tarkoitettu. Mutta toivottavasti kohdistuu nyt oikein.
Minä taas en saa, koska aloittaisin opinnot yliopistossa, jonne minut hyväksyttiin. Minulle taas sanottiin, että voisin jatkaa vähintäin vuoden keskeytyneenä olleita opintojani, mutta aloittaa ei saa. Myöskään avoimeen korkeakouluun ei saa mennä ansiosidonnaisella. Siispä koivet kohti kaakkoa vuodeksi. Näin niitä työuria alkupäästä jatketaan, Mari Kiviniemi ja opetusministeri Henna Virkkunnen. Työkkärin eukot päättävät, saatko opiskella ja ensin sanotaan, että juu, kyllä käy ja kun menet ja ilmottaudut, niin tuleekin päätös jostain ihmelautakunnasta, että ikävä kyllä sinun kohdallasi kävi näin, ettet ähäkutti saakaan. Siis ole aktiivinen ja opiskele, sanotaan työttömyysetuudella-opiskelu-sivuilla. Mutta nytpäs ei saa edes itse maksaa kurssejaan avoimessa kk:ssa. Saakohan lukea hesaria tai käydä kansalaisopistossa tällä aivan minimiansiosidonnaisella, kun on ensin raatanut puoli-ilmaiseksi 70km:n päässä pitkää päivää minimipalkalla????
Kyllä masentaa koko työkkärien ylivalta ja lain tulkinta.
myös avoimessa yliopistossa, kansalaisopistossa ja iltalukiossa, jos se ei estä työn vastaanottamista. Tutkintotavoitteinen on eri juttu, eli isoa pakettia ei saa olla. Työttömyysturvan ykkösedellytys laissa on että hakee kokopäivätyötä (tai on työllitysmistä edistävässä toiminnassa, esim. työttömyysturvalla päätoimisesti opiskelee). Työvoimavirkailijoiden täytyy noudattaa lakia, muuten ovat äkkiä itse työttöminä. Yksittäisellä työntekijällä on työkkärissäkin aika vähän valtaa itse harkita. Ja toimikunnat ovat juuri sitä varten olemassa ettei päätöksiä tehtäisi pärstäkertoimen mukaan.
Niin kauan saa ansiosidonnaista kuin siihen on päiviä jäljellä. Korkeintaan kaksi vuotta.
ja työvoimatoimiston pitää hyväksyä koulutus+ käsittääkseni koulutus pitää aloittaa vasta lain voimaantulon jälkeen.
Puolisoni opisekli töissä ollessaan monimuotokoulutuksessa toista tutkintoa varten; tutkinto lisäisi myös työllistymistä koska alalla jota opiskelee on tekijöistä pula. Jäi työttömäksi viime lokakuussa. Aluksi jäi ilman työttömyyskorvausta, koska opintopisteitä kerääntyi liikaa/ kuukausi. Opintoja hidastettiin. Vuodenvaihteen jälkeen, kun ko läaki tul ivoimaan, kysyi voisiko hän jatkaa opiskelua tuon lain piirissä, ja saada työttömyyskorvauksen, ei kuulemma onnistu. Syy oli se että oli aloittanut opiskelun jo vuotta aiemmin, eikä työvoimatoimisto ollut ko opintoja silloin hyväksynyt.
Nyt on sitten työttömänä- edelleen- ja opiskelee sillä hitaammalla tahdilla, jotta saa työttömyyskorvauksen.
Voisin lukea kandista maisteriksi ja olla ansiosidonnaisella.. Ei kai työkkäri saa tietää, jos en ota vastaan uutta määräaikaista työsuhdetta? Vai voiko firma ilkeyttää ilmoittaa sinne?
paria harvinaista poikkeusta lukuunottamatta, yliopisto-opintoja ei voi suorittaa tt-tuettuna.
Opiskelut voit aloittaa vasta kun TE-keskus on hyväksynyt opiskelusuunnitelmasi, joiden täytyy erittäin vahvasti tukea työllistymistäsi tulevaisuudessa. Tehtyäsi työllistymissuunnitelman voit saada korotettua ansiopäivärahaa opiskelujesi ajan...
Jäin työttömäksi viime vuoden lopussa. Hain ansiosidonnaista, mutta en saa kun olen vielä kirjoilla amk:ssa ja tutkinto kesken. Hain tänä vuonna työttömyysetuutta omaehtoiseen opiskeluun ja tutkinnon loppuun saattamiseen uuden lain myötä, mutta en saa kun tukea pitää hakea ennen opintojen aloittamista. Siis pitääkö minun erota koulusta ja jäädä makaamaan työttömänä sohvalle. Hakea uudelleen kouluun ja aloittaa ne sitten joskus että saan tämän tuen? Miksi ei voida tukea nyt heti...
sitten voit jatkaa opintoja tt-tuettna. JA miksikö, no siksi, että laki sanoo niin...eihän siitä mitään tulisi, jos kaikki opiskelijat hakisivat ko etuutta....
Kyllä mulla oli juuri tuo tilanne, että lisäkoulutus olisi ollut opettajaksi pätevöityminen. Mutta koska se ei ollut työkkärin koulutusta, niin sitä ei voinut tehdä työttömyysaikana. Nyt se pätevyys puuttuu minulta edelleen. Ja maalaisjärjellä ajateltuna se on ihan typerää, sillä olisihan se ollut kaikille järkevämpää antaa mun kouluttautua. Mutta ei siis onnistunut silloin. Näissä jutuissa vaan tuppaa käymään niin, että niitä alkaa käyttämään kaikenlaiset muut kuin kenelle se tuki on tarkoitettu. Mutta toivottavasti kohdistuu nyt oikein.
Nyt kipin kapin TE-toimistoon juttelemaan omaehtoisesta opiskelusta. Ja se EI todellakaan tarvitse olla työvoimapoliittista koulutusta.
Laki siis on jo voimassa. Kyllähän kahdessa vuodessa jo ehtii opiskella.
Ei mulla vaan hirmuista paperisotaa (onneksi) ollut, mistä moinen? yksi A4 piti täytättää koululla jonka perusteella työkkäri väsäsi lausunnon kassalle. Se on kyllä totta että työkkärissä oltiin aikaste pihalla koko asiasta mutta sain ne uusimaan työnhakusuunnitelmani :)
9 luku
Työttömyysetuudella tuettu työnhakijan omaehtoinen opiskelu
1 §
Opiskelun tukemisen tarkoitus
Tukemalla työnhakijan omaehtoista opiskelua parannetaan aikuisväestön ammattitaitoa ja mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikka sekä turvataan ammattitaitoisen työvoiman saantia.
2 §
Yleiset edellytykset ja etuudet
Työnhakijalla, joka on täyttänyt 25 vuotta ja joka opiskelee omaehtoisessa koulutuksessa, on oikeus työttömyysetuuteen työttömyysturvalaissa säädetyin edellytyksin, jos:
1) työnhakijalla on työ- ja elinkeinotoimiston toteama koulutustarve ja toimisto arvioi, että omaehtoisen opiskelun tukeminen on työvoimapoliittisesti tarkoituksenmukaisin keino parantaa työnhakijan ammattitaitoa ja mahdollisuuksia saada työtä tai säilyttää työpaikkansa;
2) opiskelun katsotaan olennaisesti parantavan mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille;
3) opiskelusta on sovittu työnhakusuunnitelmassa 4 §:ssä säädetyllä tavalla; ja
4) muut tässä luvussa säädetyt edellytykset täyttyvät.
Oikeudesta opiskelun ajalta maksettavaan ylläpitokorvaukseen säädetään 10 luvussa.
3 §
Opintoja koskevat edellytykset
Tässä luvussa säädettyä sovelletaan opintoihin, joita pidetään työttömyysturvalain 2 luvun 6 §:n 2 momentin perusteella päätoimisina ja:
1) joista säädetään ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa (630/1998), ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998), ammattikorkeakoululaissa (351/2003) tai yliopistolaissa (558/2009) ja jotka johtavat ammatilliseen perustutkintoon, ammattitutkintoon, erikoisammattitutkintoon tai yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettavaan alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon taikka joiden tavoitteena on mainittujen tutkintojen osien suorittaminen sekä mainittujen lakien mukainen lisä- ja täydennyskoulutus ja avoin yliopisto- ja ammattikorkeakouluopetus;
2) jotka ovat muuta Suomessa järjestettyä tai Suomessa toimivan koulutuspalvelujen tuottajan ulkomailla järjestämää ammatillisesti suuntautunutta koulutusta;
3) joista säädetään perusopetuslaissa (628/1998) tai lukiolaissa (629/1998), jos koulutuksen puuttuminen on ammatillisen kehittymisen esteenä; tai
4) joista säädetään vapaasta sivistystyöstä annetussa laissa (632/1998), jos koulutus on ammatillista osaamista ja pätevyyttä lisäävää ja opinnoista esitetään koulutus- tai opinto-suunnitelma.
Ellei erityisestä syystä johdu muuta, tässä luvussa säädettyä sovelletaan yliopistossa suoritettavan alemman tai ylemmän korkeakoulututkinnon opiskeluun vain, jos kyse on työnhakijan aiemmin harjoittamista opinnoista, joiden todisteellisesta keskeytymisestä on vähintään yksi vuosi.
Tässä luvussa säädettyä sovelletaan työnhakijan aiemmin harjoittamiin opintoihin vain, jos opintojen todisteellisesta keskeytymisestä on vähintään yksi vuosi. Rajoitus ei koske työsuhteen aikana aloitettuja opintoja.
Tässä luvussa säädettyä sovelletaan muiden edellytysten täyttyessä myös 1 momentin 1, 2 ja 4 kohdassa tarkoitettuja opintoja vastaaviin opintoihin Ahvenanmaalla.
4 §
Sopiminen opiskelusta työnhakusuunnitelmassa
Tuettavasta opiskelusta on sovittava työnhakusuunnitelmassa ennen opintojen aloittamista. Ajankohdasta, jona opintojen on tätä pykälää sovellettaessa katsottava alkaneen, säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Tuettavasta opiskelusta voidaan sopia työnhakusuunnitelmassa opintojen alkamisen jälkeen, jos siihen on painava syy tai jos työnhakija on aloittanut opinnot työsuhteen aikana.
5 §
Tukiaika
Opiskelua voidaan tukea tässä luvussa tarkoitetulla tavalla opintojen muodostamaa kokonaisuutta kohti enintään 24 kuukauden ajan.
Jos työnhakija esittää työ- ja elinkeinotoimistolle koulutuspalvelujen tuottajan antaman selvityksen opintojen tilapäisestä keskeyttämisestä ja keskeyttämiseen on pätevä syy, 1 momentin mukainen enimmäisaika ei kulu keskeytysaikana. Selvitys on esitettävä työ- ja elinkeinotoimistolle viipymättä keskeytyksen alkamisen jälkeen.
6 §
Työnhakijan velvollisuudet
Työnhakijan on osallistuttava säännöllisesti koulutus- tai opintosuunnitelman mukaiseen opetukseen.
Työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä on, että työnhakija etenee opinnoissaan. Korkeakouluopintojen katsotaan etenevän riittävästi, jos työnhakija saa tutkintoonsa kuuluvia opintosuorituksia keskimäärin 5,5 opintopistettä opiskelukuukautta kohti. Muiden opintojen osalta edellytetään, että opinnot etenevät koulutus- tai opintosuunnitelmassa tarkoitetulla tavalla.
7 §
Opintojen seuranta ja keskeytyminen
Työ- ja elinkeinotoimisto seuraa työnhakijan opintojen etenemistä työnhakusuunnitelmassa sovitulla tavalla.
Jos työnhakija ei etene opinnoissaan riittävästi tai laiminlyö ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle opintojen etenemisestä työnhakusuunnitelmassa sovitulla tavalla, työ- ja elinkeinotoimisto päättää, ettei työnhakijan omaehtoista opiskelua voida enää tukea työttömyysetuudella. Oikeus työttömyysetuuteen lakkaa tällöin ajankohdasta, josta työnhakijan opintojen ei voida katsoa edenneen riittävästi tai jona työnhakijan olisi tullut ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle opintojen etenemisestä.
Jos työnhakija on ollut poissa ilman hyväksyttävää syytä koulutus- tai opetussuunnitelman mukaisesta koulutuksesta siten, ettei hän ilmeisesti kykene hyväksyttävästi suoriutumaan suunnitelman mukaisista opinnoista, tai jos hän on muuten olennaisesti laiminlyönyt opintojaan, oikeus työttömyysetuuteen lakkaa poissaolon tai laiminlyönnin alkamisen ajankohdasta.
Ennen 2 ja 3 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemistä työnhakijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi.
8 §
Työnhakijan tietojenantovelvollisuus
Työnhakijan on esitettävä työ- ja elinkeinotoimistolle koulutuspalvelujen tuottajan todistus opiskelijaksi hyväksymisestä, opintojen aloittamisesta ja opintojen aikaisista lomajaksoista.
Lisäksi työnhakijan on esitettävä työ- ja elinkeinotoimistolle tarpeellinen selvitys opintojensa etenemisestä.
Työnhakijan on ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle opintojensa 5 §:n 2 momentissa tarkoitetusta tilapäisestä keskeytymisestä ja opintojensa päättymisestä.
9 §
Koulutuspalvelujen tuottajan tietojenantovelvollisuus
Koulutuspalvelujen tuottajan on annettava opiskelijalle todistus opiskelijaksi hyväksymisestä, opintojen aloittamisesta, opintojen aikaisista lomajaksoista, opintojen etenemisestä ja opintojen tilapäisestä keskeyttämisestä.
Koulutuspalvelujen tuottajan on viipymättä ilmoitettava työ- ja elinkeinotoimistolle opintojen päättymisestä ja 7 §:n 3 momentissa tarkoitetuista seikoista.
Edellä 2 momentissa tarkoitetun velvollisuuden toteuttamiseksi työ- ja elinkeinotoimisto toimittaa koulutuspalvelujen tuottajille niiden opiskelijoiden nimet ja henkilötunnukset, joiden opinnot on katsottu tässä luvussa tarkoitetuksi opiskeluksi.
Ja mitä sitten tapahtuu, kun tuo 2 vuotta tulee täyteen... Itsellä on 4-vuotinen AMK-opiskelu. Tänä vuonna tulee tuo 2 vuotta täyteen. 2 vuotta on sit vielä jäljellä. Työkkäristä virkailija sanoi, että hae opintotukea. Just joo! Lainalla elämiseen pakottavat (muuten olisi lainalla jo 3. tutkintoon elämässäni)! Jos siis edes saisin opintotukea! Et joo, näin Suomessa anno 2012!
Työkkärihän voi harkinnanvaraisesti antaa tukea opiskeluun (tai KELAhan sen maksaa, mutta työkkärin siunaamana), mutta lienee mahdotonta oikeasti saada...