******Támmikuun tähdet vko2******
Kommentit (91)
Heippa! Aiemmin käväisinkin kertomassa pojan syntyneen,nyt on hetkonen aikaa tarinoida enemmänkin. esikoinen ja keskimmäinen ovat mummilassa ja pikkuisin nukkuu.
Lauantai-aamuna olo oli ihan normaali(n tukala) ja kävimme kaupoilla yms. Iltapäivällä alkoi supistella ihan säännöllisesti ja vähän kipeästikin ja tätä kesti pari tuntia. Sitten supistukset vaan lopahtivat! Olimme jo ehtineet sopia lapset isovanhemmille hoitoon ja pakanneet heille tavarat kassiin. No,lähdin sitten lenkille koiran kanssa ja käväisin vanhemmilleni sanomassa,ettei tänään mihinkään synnyttelemään lähdettäisi. Kotona sitten kävimme saunassa ja laitoimme lapset yöpuulle. Ja sitten se alkoi. Kahdeksan-yhdeksän aikoihin alkoivat ihan kunnon supistukset ja kymmenen jälkeen kannoimme lapset nukkuvina autoon ja mies vei heidät hoitoon. Sen jälkeen lähdimme pikkuhiljaa sairaalaa kohti,kovin kauaa ei uskaltanut kotona vitkutella,kun melkein tunnin ajo oli edessä. Sairaalassa olimme puolenyön jälkeen ja minut laitettiin käyrille 20:ksi minuutiksi. Ilokaasua olisin tuossa vaiheessa jo kaivannut. Onneksi aika kului nopeasti ja pääsin tutkittavaksi:kohdunsuu ruhtinaallisesti kaksi senttiä auki! Siis hä? No,sain jonkun pistettävän kipulääkkeen ja ilokaasua,joilla sinnittelin muutaman tunnin. Kätilö sanoi suosivansa uudelleensynnyttäjillä minispinaalia,joten sen sitten sain. Kivut olivat tosi kovat tuossa vaiheessa ja kätilö totesikin,että taisi tulla puudute ihan yhdennellätoista hetkellä. Totta oli. Voi mikä onni ja autuus,kun puudute hetken päästä vaikutti. Siitä sitten ponnistusvaiheeseen menikin ihan suht mukavasti ja poika syntyi klo 5.18.
Kotiuduimme eilen iltapäivällä ja tänään kävimme esikoisen 6-vuotisneuvolan puitteissa myös punnitsemassa pojan. Hyvin oli paino lähtenyt nousuun.
Poika vaatii sapuskaa,palaillaan!
-Hedgehog
Tulen myöhemmin kertomaan tarinaa.... Nyt vaan sen verran, että poika syntyi hätäsektiolla viime perjantaina eli 8.1.
Painoa oli 5430gr ja pituutta 57cm...
Et silleen...
Tulen kertomaan jahka jaksan:)
Onnea muille nyyttinsä saaneille ja masukeille vielä tsempitykset:)
Ciira ja pienisuurimies:D
Ciira: Täällä meinattiin tukehtua teehen! Onnea pojasta! Mikä oli viimeisin painoarvio ultralla Hyvinkäällä? On kyllä tosi iso. Ei ihme että oli vatsa kipeä ja mustelmilla.
Syntyikö poikanne Hyvinkäällä? Mietin vaan kun olin osastolla ti-la. Niin pe iltana iltapalan aikaan näin "pikkumiehen" isänsä kanssa ja kätilö leperteli kuuluvaan ääneen "ei pysy edes pipo päässä kun on pää niin iso" ja "ei saatu mitattua kun on jo synnyttyään 2kk ikäisen kokoinen" jne.
Sande87 38+6 *pyörittelee silmiään*
12.1 syntyi 53cm ja 3510g poika, tarkemmin voin kirjoitella myöhemmin, nyt iltapalaa -> :) ja poika siis syntyi klo: 06:14
Onnittelut kaikille vauvan saaneille tasapuolisesti.
Nyt seuraa valitusta, eli jos joku ei halua lukea niin kannattaa hypätä yli. Mä olen NIIN kypsä olotilaani, että vaan itkettää. Mä olen tänään siivonnut, tapannut jopa matot, saunonu ja harrastanut seksiä mutta silti ei mitään tapahdu. Olo on ihan kauhea. Öisin ei tahdo saada nukuttua kun lonkat on kipeet, päivällä sitten on tietysti väsynyt. Mä haluun tän lapsen jo pihalle. Huomenna neuvola ja aion taatusti valittaa kaikesta, mä haluun käynnistyksen jos ei synny ens viikon aikana. kaiken kukkuraksi nyt on alkanut virtsankarkailu aina vessassa käynnin jälkeen, ei muuten. Mun hajoo pää kohta.
Mä olen tosi iloinen teidän kaikkien puolesta, jotka jo vauvan olette saaneet mutta itken kurjuuttani ja olotilaani jokaisen vauvauutisen myötä. Musta vaan tuntuu, että olen epäonnistunut kun en saa synnytystäkään käyntiin.
Anteeks tää valitus.
Vauva- 10 ja Muukalainen 38+3
Ciira...ensin en edes tajunnut noita mittoja! Siis ihan uskomatonta :D Nyt jännittää mitä täältä omasta masusta syntyy.. Toipumisia sektiosta:)
vauva-10: Kyllä se sieltä kohta tulee etkä todellakaan ole missään epäonnistunut! Vauva haluu vielä kasvaa masussa!! Mullakin välillä tuntuu ettei jaksa, varsinkin kun nukkuminen niin hankalaa ja väsyttää.. toisaalta olen nyt yrittänyt nauttia viimeisistä raskauspäivistä ja tytön kanssa kahdestaan olemisesta koska kohta taas kaikki muuttuu:) Pitkästä 9 kuukaudesta enää muutama päivä jäljellä!
Mmamma rv 39+3
Suuret onnittelut synnyttäneille! Olipa ihana nähdä, kuinka synnyttäneiden lista oli yhtäkkiä pidentynyt kovasti! Pitkiä vauvoja tosiaan, en ole ikinä kuullut että vauva syntyisi 57-senttisenä!
Meillä oli juuri synnytystapa-arvio ja vauva oli onneksi pää alaspäin ja kiinnittynyt (edellinen yllätti viime hetkellä olemalla perätilassa ja jouduttiin leikkaamaan), nyt vaan odotellaan että milloin synnytys käynnistyy. Kipuja on välillä kovasti, ja kova paineen tunne alhaalla. Vaikka on vihlovia kipuja ja hankala liikkua niin olen tavallaan noista kivuista iloinen, kun tietää että vauva siellä valmistautuu syntymään. Viime kerralla kun ei ollu juuri mitään tuntemuksia, ehkä tällä kertaa ei tarvis mennä yliajalle..
No sen näkee sitten.
Synnyttäneille iki-ihania hetkiä vauvojen kanssa ja muille tsemppiä & jaksamista!!
JeanetteJ 37 + 3
Joo hyvältä näyttä tuo lista tässä vaiheessa kuuta. Vielä odotellaan ainakin Elisabetin ja Jennulin tietoja.
Täällä siis tänään äitipolin aika, TAAS. Mä en enää jaksais rampata siellä. No kohtahan se loppuu... Paineet on pysytelleet 160/100, vaikka olen vaan lepäillyt kotona. Nyt sitten varmaan flunssa on iskemässä, kun keuhkoja ahdistaa ihan hitosti. Yskiminen ei onnistu kun se sattuu mahaan. On mullakin ongelmat :)
Nuori odottaja: te myöhästyitte siis vain reilu 6 tuntia la:sta. Aika hyvin etten sanois. Onnea pojasta!
Vauva-10: Nyt puhuu mielenterveyshoitaja... On täysin normaalia haluta jo synnyttää ja tuntuu ahdistavalta kun mitään ei tapahdukaan. Yleensä tähän liittyy kuitenkin pieni pelko että pärjääkö kuitenkaan vauvan kanssa. Koita nyt jaksaa vielä hetki. Sitten saat nauttia tuhisevasta nyytistä :)
Sitten puhuu kanssa odottaja: Mä haluan kanssa tän vauvan pihalle. Paineet katossa jonka takia jatkuvaa ramppaamista äitipolilla, lepohoitoa jne. Kunto on varmasti niin pohjassa etten jaksa ponnistaa kun sen hetki tulee :/ Niin ja varmasti kun lääkärit puhuneet jo viikon verran että ihan näinä päivinä syntyy. Kyllä supistelee, mutta eihän niihin pontta saa kun ei saa liikkua! Plääh...
Sande87 39+0
SAnde.... Synnytin kyllä hyvinkäällä ja kuulostaa ihan meijän herroilta ja kyseiseltä hoitajalta:)
Viimesin painoarvio edellisenä maanantainaoli 3900gr eli ihan täysin päin he*******...
Kyseinen arvioitsija ei edes suostunut käynnistämään synnytystä silloin maanatina vaa laittoiseuraavan ajan päivää ennen laskettua aikaa eli se olisi ollut tänään...
Kyseinen arvioitsija myös tuli ponnistusvaiheeseen ja leikkasi minut sitten...
Täytyy kyllä sanoa, että kaikki, mikä vain pystyi mennä pieleen niin meni...:(
keeron stoorin vähän myöhemmin...
Ainiin ja Jennuli on tunnistettu:)niin sekin varmaan minut kuhansynnyttämästä pääsee:)
Ciira
... kylläpä on Ciiran vauvalla ollut kokoa :O ONNEA isostapienestä miehestä :) Ja toipumista sulle itselle rankasta kokemuksesta! Ja nuorelle odottajalle myös onnea vauvelin syntymästä!
Omaa napaa... kävin tänään neuvolassa ja eipä siellä mitään hirmu ihmeitä ollut. Painonkehitys oli tosin taas +2,5kg/vko, kun se viimeksi oli -2,8kg/vko :O Turvotustakin nyt hieman oli. Paineet myös hieman koholla verrattuna entisiin, nyt oli 120/86. Pissa kuitenkin puhdas. Käski mitata illalla vielä kotimittarilla tuon paineen, jos laskisi. Mutta itse luulen johtuvan ihan vain huonoista öistä, viime yönäkin heräsin aika tarkalleen tunnin välein :S Liitoksia pakottaa, hikoiluttaa, vessassa juoksuttaa, janottaa, kylkeä pitää kääntää... huoh. Että ei mullakaan tässä olossa ole hurraamista. Päivisin väsyttää aivan kamalasti enkä saa edes nukuttua, kun on kuopus kotona ja esikoinenkin sit iltapäivästä lähtien (eskarissa aamun). Eilen kyllä kahdesti torkuin/olin horroksessa sohvalla...
Jaksuja mahakkaille edelleen!!! Koetetaan jaksaa viime hetket :)
-aLmA rv 39+2
Eli yhä yhdessä paketissa... Kävin tänään äippäpolilla päivystyskäyntinä kun ollut ylämahakipua. Oli verenpaineet koholla eli alkavaa raskausmyrkytysepäilyä/pelkoa siitä. Lisäksi epäillään raskaushepatoosia, jotain maksaan liittyvää ja sen vuoksi otettiin verikokeet. Niistä tulokset tulee huomenna. Ultrassa muuten kaikki ok, mutta lapsivesi oli vähentynyt ja istukan virtaukset heikentyneet. Meinasivat että saatetaan puhkaista kalvot, mutta tilanne kohdunsuulla ei ollut tarpeeks kypsä, 2 cm kohdunkaulaa jäljellä ja löysästi sormelle auki. Miettivät myös että ottavatko osastolle tarkkailuun, mutta keskusteltuaan muiden lääkärien kanssa päättivät että saan vielä tulla kotiin. Pitää vaan seurata tilannetta tarkkaan ja tulla heti jos tulee mitään niitten luettelemista oireista.
Että semmoista täällä.. Edelleenkään ei supistele ja vointi ihan ok.
Sognatore 41+0
Ja mitä ihania uutisia! Onnea kaikille synnyttäneille. Kyllä mukaan mahtuu monen kokoisia vauvoja.
Täällä oli tänään neuvolalääkäri. Keskikäyrillä mennään koon puolesta ja nyt omat turvotukset aavistuksen helpottaneet, mutta alapaine minullakin 99. Lisäksi päänsärkyjä ollut useampana päivänä. Helposti siis otettava yhteyttä äippäpoliin. Pissa onneksi puhdas. Samalla kaavalla mennään kun aikaisemmissakin raskauksissa, eli paineet kohoaa loppua kohden.
Oman olon tutkailu jäänyt nyt vähemmälle kun 4v kuopuksella joku kumma virus-tauti. Kuumeet huitelee parhaimmillaan 40 asteessa. Maanantaina alkoi kovalla väsymyksellä ja lämmön nousulla, tiistaina illalla, kuumeen ollessa nousussa, oksensi kerran. Yöllä kuume sitten 40 asteessa. Olen antanut 6h välein panadolia ja buranaa vuorotellen. Vielä tänään kuume nousi 39,3 lääkkeiden annon välillä. Olen ollut yhteydessä terveysneuvontaan, jatketaan näillä lääkityksillä ja tärkeää on että lapsi juo tarpeeksi. Näin siis tehdään. Huolestuttaa silti kovasti. Nyt en toivo kyllä synnytyksen käynnistyvän.
Onnea vielä kerran kaikille vauvansa jo synnyttäneille!
Minsku rv 38
Ekaksi: onnittelut herra Haikaran lähetyksen saaneille ja tervetuloa, Jeanette!
Huh huh, Ciira, kerrohan synnytyksestä jahka kerkiät, voin vaan kuvitella, jos olet yrittänyt alakautta synnyttää jättikokoista poitsuasi ja kuinka tilanne on yht'äkkiä vaatinut hätäsektion.
Samalla alkoi myös pelottaa, kun mullekin arviotiin viikko sitten vauvan painoksi 3900g, niin mitähän se oikeasti sit on???
Käväisin neuvolassa tänään, kaikki oli OK, pissa puhdas, RR 139/84, painoa tullut reilussa viikossa 1260g, SF-mitta 36cm, lapsivettä norm.määrä, vauvan syke n.145 ja vauvan pää tuntui kiinnittyneen ja olevan todella alhaalla.
En ollutkaan tajunnut, että kun perjantaina äippäpolilla sisätutkimuksessa kävi ilmi, että kohdunkaula on hävinnyt ja auki 1 sormelle, niin se tarkoittaa samalla, että limatulppa on lähtenyt huomaamattani jossain vaiheessa.
Neuvolatädin mukaan vauva tuntui nelikiloiselta ja että h-hetki voi olla hetkenä minä hyvänsä. Painotti kovasti, että jos vedet menee tai alkaa supistella säännöllisesti, niin äkkiä vaan menoksi.
Välillä on tuntunut siltä, kuin joku viiltelisi puukolla alapäässä, alavatsassa on paineen tuntua ja peppua ja alaselkää jomottaa. Kävellessä tuntuu, kuin masussa olisi vedellä täytetty ilmapallo, joka meinaa tippua. Masutuubista on hiukan apua masun kannattelussa.
Kävelytyyli on varmasti huvittavaa katsottavaa, vaapun kuin ankka.
Jännästi tuntuu myös, että pitäisi istuutua tosi varovasti, koska haaroissa on selvästi jotain ylimääräistä.
Toivottavasti en joudu odottamaan synnytyssuppareita viikonlopun yli. LA on lauantaina ja elättelen toiveita, että typy ottaa siskostaan mallia ja syntyy la-su -välisenä yönä.
Täältä pitäisi tosiaan tulla tasoitusta poikavoittoiselle syntyneet-listalle :)
Riesa, tohtiiko kysyä lapsilukunne syytä, onko teillä jokin uskonnollinen vakaumus vai oletteko vain lapsihulluja? Urheilu- ja siivoushullu ainakin olet ;)
Äitsyliini rv 39+5
Viikkoja kasassa 39 ja lopun alku käsillä.
Lääkärikäynti takana, varmasti 5. ultra jonka lääkäri teki. Erittäin mukava miespuolinen ylilääkäri, joka jo tuntee minut niistä monista kerroista hänen puheillaan...
Paikat auki 2 cm. Teki sellaisen "kalvojen hieromisjutun" ja sanoi että odotellaan.
Nyt siis vaan odotellaan. Mies oli tänään kotona, ja käytettiin sitten hiljainen iltapäivän hetki ihan kaksistaan tuolla "työhuoneen" puolella. :-) Eli miehen panos on ollut valtava täytyy sanoa tammikuun aikana. Sitten siihen päälle se tavallinen trippi, eli tunnin lenkki, josta käytin puolituntia umpihangessa tarpomiseen.
HULLULLA ON HALVAT HUVIT, MUTTA YRITYS HYVÄ KYMMENEN!
Äitsyliini kyselee että ollaanko tässä uskovaisia. EIPÄ OLLA! Uskon itseeni, joskin välillä usko horjuu, ja muihin suhtaudun hyvin epäilevästi. :-)
Tuo usko kun on jokaisen itsensä korvien välissä, ja sieltä löytyy sekä helvetti että taivaanportit, ihan miten kukin itse valitsee.
Uskon kaikkeen sellaiseen, mitä ei silmillä kaikki näe, mutta monesti tuntee "hengityksen niskassa". Olen pelannut spiritismiä ja lasi on liikkunut hullunlailla. Kukahan sitä liikuttaa?
Olen joutunut tilanteisiin, joissa olen miettinyt VOODOO nuken tekoa, mutta jättänyt sen kuitenkin vielä taka-alalle...
Olen asunut kaksi vuotta Israelissa, ja menettänyt kaiken sen pienenkin uskon, kiitos juutalaisten!!! Rasisti? Tokkopa, mutta ei niin kaukanakaan siitä...
Rakastan lapsia, varsinkin omia! Ja siksi niin monta tenavaa talossa.
Synnytys on minulle haaste ja oman kehon kontrollointi ylimmillään. En kuulu niihin jotka valittavat, kiljuvat, huutavat, vaativat...ehei.
Jos tänään synnytän niin huomenna olen jo lenkillä :-)
Urheiluhullu aivan totta. Siivoushullu täsmää myös.
Nyt lopetan. Palataan astialle taas huomenna.
Pusut kuonoon ihanat naiset.
Muistakaa, että TE olette kauniita!!!
Riesa ja alle kolmen kilon keiju vatsa 39 viikkoa.
Ette kyllä ikinä arvaa missä mä olen! Siis taas lepohoidossa Hyvinkäällä. Että mua suututtaa. Paineet oli 155/111 ja lääkäri puhui lupaavasti käynnistyksestä. Kuitenkin kävi kysymässä vanhemmalta erikoislääkäriltä neuvoa. Tuloksena yrittävät aloittaa mulle sitä uutta lääkettä, jonka sivuvaikutuksena on sileiden lihasten rentoutuminen ts. estää supistukset. What the fuck? Mähän en sitä lääkettä suostunut ottamaan, joten odotellaan huomiseen mitä mieltä osastonlääkäri on asiasta. No ompa sentään huonekaveri tällä kertaa...
Reilun ronklauksen tulos: pari tuntia veristä vuotoa ja epäsäännöllisiä, mutta sitäkin kipeempiä supistuksia, jatkuen edelleen. Jotain posiitivista sentään, painoarvio oli nyt 3150g. Eli viimeiseen 10päivään 350g lisää.
Äitsyliini: Täällä kanssa tuota viiltävää kipua alapäässä. Se kuullema johtuu vauvan päästä, joka tökkii kohdunsuuta. Täällä pidellään peukkuja että pääset pian tositoimiin ja tuot meille yhden tytön listaan =D
Sognatore: Jotenkin mun korvaan kuulostaisi vahvasti että käynnistyksen indikaatiot täyttyvät. On kuintekin mennyt jo yli la:n ja varmasti olisi vauvalle parempi olla kohdun ulkopuolella. Näyttävät lääkärit pelkäävän käynnistystä, kun täälläkin makuuttavat vielä pari päivää ja sitten harkitsevat uudelleen.
Ciira: Kuulostaapa todella mukavalta :/ Jään tänne odottamaan tarinaa. Eli siis painoarvio voi mennä noin paljon päin persettä. Minkäs näkönen lääkäri teillä oli? Ajattelin vaan että osaa ehkä suhtautua pienellä varauksella...
Sande87 39+0
Sande: Niin se lääkäri ekaks meinasi että voisivat puhkaista kalvot jos kohdunsuun tilanne tarpeeksi kypsä. Alapään tutkittuaan meinasi ettei tilanne siellä ole vielä ihan otollinen puhkaisulle. Mua ei sinänsä haittaa ettei käynnistetty kun vähän pelottaa koko käynnistys. Mutta tärkeintä mulle kuitenkin on vauvan paras ja luotan siihen että he tekevät ratkaisunsa vauvan parhaan mukaan. Mulla on herännyt ihan hirvittävän vahva rakkaus ja huoli tuota pientä asukkia kohtaan.. Meinasi itku tulla kun ajattelinkin, että jos hänelle jotain pahaa sattuisi! Eli täällä yritetään nyt pitää masusta huolta! Tsemppiä sulle sinne osastolle!!! Jospa ne käynnistäis sulla, kun sitä itsekin toivot..
Meillä painoarvio rv 39 lasketulle ajalle oli 3700-3800g. Nyt tänään 41+0 painoarvio oli taas 3700g eli eipä noista oikein selvää ota.. Sanoi kyllä että painoarvio ei enää ole niin tarkka kun lapsivesi on vähentynyt ja lapsi on jo niin iso ja monella mutkalla kohdussa. Tuommoinen paino kuulostaisi ihan hyvältä, paljoa enempää ei tarttis ehtiä tulla..
Riesa: Sä kyllä oot mielenkiintoinen persoona :) Luulenpa että oot kuullut saman ennenkin. Mutta ei siinä mitään, hyvä että uskallat ja olet oma itsesi :) Tsemppiä sinne odottelemiseen ja toivotaan että käynnistyy nyt sitten tässä viikon sisällä..
Ja tosiaan, ONNEA vielä kaikille vauvan saaneille ja tsemppiä meille vielä odottaville!!
Sognatore 41+0
Kuopuksen kanssa oli taas todella vaikea ja kuumeinen yö. Aamulla jaloissa ja selässä punaista ihottumaa. Lääkärissä käytiin ja tulirokkoa epäili lääkäri???!!! Nielu oli punainen ja nielurisat suuret. Angiina kuulemma kuuluu tulirokkoon. Nyt odotellaan sitten labravastauksia. Empä haluaisi vauvaa nyt syntyväksi tähän, jos tulirokko perheessä :(
Alavatsalla kummaa viiltelyä koko yön, taitaa liitokset joutua koville. Mutta ihanaa kun voi nukkua taas muutakin kun yhdellä kyljellä. Kivuttomia supistuksia tulee niin, että suolisto on ihan solmulla. Mulla on ollut koko loppuraskauden todella huono ruokahalu. Syön säännällisesti vähän pakolla. Tuntuu, että vatsa täyttyy heti pienestäkin ruoka määrästä.
Painoarvioista. Kättärillä sanoi kätilö, että heillä painoarvioiden TÄYTYY osua kohdalle ....g:n tarkkuudella, jotta voidaan puhua turvallisesta synnyttämisestä. Nyt en muista tarkkaa gramma määrää, mutta kätilön tekemä painoarvio käsikopelolla synnyttämään mennessä heitti 26g meillä. Naistenklinikalla sanoivat toisesta lapsesta, että on max 3500g, mutta oli sitten 3900g. Että tiedä sitten näistä.
Voimia teille sinne sairaalaan. yrittäkää ajatella, että ei mene enää kauaa kun on jo vauveli kainalossa. Tietenkin itse olen ensi viikolla lepäämässä minäkin. Toivottavasti silloin muistan nuo sanat. Varsinaista päänsärkyä ei nyt ole, mutta välillä pää tuntuu jotenkin " raskaalta " ( ? ). Eilen oli se alapaine 99 ja jos päänsärkyjä ilmenee, niin äippäpolille olisi mentävä. Kertokaapa te asiantuntijat, mitä se pelkkä korkea verenpaine tässä vaiheessa vauvelille voi aiheuttaa? Kun kuitenkaan myrkytysoireita ei ole. Riittääkö se, että vauva liikkuu hyvin mittariksi?
No joo, nyt täytyy mennä juottelemaan tuota pientä potilasta, joka viihtyy ihailtavan hyvin Muumien seurassa.
Minsku rv 38 + 1
Beckham-poika putkahti maailmaan rv 42+2 110110 klo 19.47. Mittoina 3885g ja 54cm. Eilen tultiin kotiin ja kaikki on mennyt ihan ok.
11. päivä aamulla mentiin Jorviin joskus 09 aikaan käyrälle makaamaan ja lääkärin ronklattavaksi. Kaikki oli edelleen kunnossa, muttei enää annettu odotella synnytyksen käynnistymistä, vaan komennettiin sairaalavaatteet päälle ja synnytyssaliin kalvojen puhkaisua varten. Pelotti ja ahdisti, vaikka lääkäri sanoikin, että tippaa ei välttämättä tarvita, ja että anturipiuhojenkin kanssa voi liikkua.
Itse toimenpide suoritettiin 11.15 ja vauvalle laitettiin myös scalp-anturi päähän ja vatsalle supistusanturi, piuhat 1 ja 2. Toimenpide oli todella epämukava, kun kohdunkaula oli jotenkin vauvan pään "takana", ja lääkäri joutui sieltä kopeloimaan kovakouraisesti. Omalla jännityksellä oli myös vaikutusta.
Omat supistukset alkoivat sitten melko pian, tulivat 10min välein ja pystyin ne hyvin hengittelemään läpi. 2h jälkeen pyysin, että anturipiuhat voisi hetkeksi irrottaa mittareista, jotta voisin mennä jaloittelemaan käytävälle ennen tipan laittoa. Karattiin miehen kanssa kahvilaan, ja sinne kävellessä supistuksia tuli 4 min välein. Tipan laittoivat silti, vaikka sanoinkin, että liikunta tehostaa suppareita.
Annostus aluksi 15ml/h ja supistuksia nyt 5min välein. Ei kivunlievitystarvetta, keinuttelin keinutuolissa, kävelin piuhoissa n. 1.5m matkaa eestaas, istuskelin sängyn reunalla ja kätilön mukaan hienosti keskityin hengittämiseen. Annostus nostettiin joskus kolmen aikaan 20ml/h ja siihen sai onneksi jäädä lopuksi aikaa. Anturi irtosi pari kertaa ja sen takaisin paikalleen ronklaaminen oli koko hommassa kaikkein kivuliainta. Supparit muuttuivat voimakkaammiksi ja nyt sain todella keskittyä. Asentoa oli myös hankala löytää. Ilokaasua naukkailin jonkin verran loppua kohden. En kivunlievitystä huomannut, mutta olipahan jotain, mihin keskittyä supistuksen aikana.
Klo 19.15 tehtiin kohdunsuun tarkistus, ja 5cm auki. Usko alkoi mennä. Kävin sitten vessassa, ja sitten iski ponnistamisen tarve supistusten aikana. Puolelta ilmoitin kätilölle, että ei pysty pidättelemään, ja sitten niille tuli kiire valmistella synnytystä. En uskonut. Kuitenkin paikat oli siinä reilussa vartissa sitten auenneet loput 5cm, ja sain luvan ponnistaa. Ponnistusvaiheeksi merkittiin 10min ja poika oli maailmassa 19.47. Ponnistin sängyllä puoli-istuvassa asennossa, kun en pystynyt yksinkertaisesti vaihtamaan asentoa edes kylkimakuulle. Olin sen verran jännittyneessä tilassa ja supistukset aika non-stop. Vauva mahtui hyvin ulos, vaurioita ei tullut, tikeille ei tarvetta.
Toipuminen on ollut nopeaa, maito on noussut (turhankin) tehokkaasti, poika syö ja nukkuu :) Alkupäivinä osastolla oksenteli lapsivettä, mutta muita ongelmia ei ollut. Ei se käynnistys niin kamalaa ollut, henkisesti vain. Kun vertaan esikoisen synnytykseen, oli tämä paljon positiivisempi kokemus. Esikoisen kanssa ainoa positiivisempi osa-alue oli spontaani käynnistyminen.
Sanoin miehelle, että jos meille tulee lisää lapsia, niin lasketun ajan voi samantien heittää romukoppaan, ja ilmoitella ihmisille, että 42+2 se kuitenkin syntyy :)
Onnea tuoreille vauvautuneille ja muille tsemppiä loppumetreille. Olen hengessä mukana, olisi kiva jatkaa kirjoittelua myös vauva-puolella sitten aikanaan.
Elisabet ja Beckham 5pv
Minsku: Voimia sinne mahdollisen tulirokon kanssa taistelemiseen. Elikkä mulla ei ole raskausmyrkytystä, mutta korkeet paineet, päänsärky ja täplät silmistä löytyy. Sanoivat että korkea verenpaine vaikuttaa istukan toimintaan, voi jopa lakkauttaa sen kokonaan. Vauva ei siis saa happea ja ravinteita kunnolla. Meillä on nuo napavirtaukset olleet kuitenkin jokaisessa ultrassa normaalit. Eli lääkärit odottavat joko myrkytystä tai sitten virtausten heikkenemistä.
Mä en onnistunut enään kieltäytymään lisälääkityksestä. Yritin kovasti ja ilmoitin halukkuuteni käynnistykseen. Lääkäri piti pintansa ja kävi hakemassa vielä seniorilääkärinkin paikalle. Eli siis eivät suostu käynnistämään. Joudun siis syömään lääkettä jota en missään nimessä haluaisi. Sain kuitenkin mahdollisuuden että jos paineet ei pysy alle 149/99, niin sitten maanantaina käynnistys.
Ei tässä muuten mitään, mutta tiedättekö kuinka puuduttavaa tämä on? Niin ja selkä on todella kipeä eilisistä supistuksista, etten todellakaan kaipaisi vuodelepoa tähän. "Joitain päiviä enää", hoen itselleni että pysyy pääkoppa jotenkin selvänä.
Onnittelut Elisabetille! Ihanaa että käynnistys oli noin "mukava" kokemus.
Sognatore: No jospa sullakin asukki ymmärtäisi oman parhaansa ja tulisi vapaaehtoisesti ulos sieltä :)
Sande87 39+1
Aivan ihana tyttö teillä. Noin paljon mustaa tukkaa päässä :) Onnea kovasti!
Jennulille tsempitykset! Kohta on nyytti kainalossa. Kunhan kerkiät, niin tänne päivittelemään. Minä jännitän täällä että koska siellä alkaa tapahtumaan ja milloin on poika maailmassa.
Supu: Kiva kuulla pitkästä aikaa. Ei mene enää kauaa kun pääset liitoskivuista eroon. Eiköhän ne sitten aika äkkiä unohdu.
Larubia: Täällä nyt edelleen kummastelen teidän neidin pituutta... Kuinkas pitkä itse olet? Lähinnä mietin että millaisessa kerässä hänen on tarvinnut masussa olla :D
Täällä paineet edelleen koholla, mihinkä ne siitä laskisi. Jotenkin stressaan sitä huomista äitipoliaikaa. Milläköhän asenteella siellä mahtaa lääkäri olla? No supistuksia tuli eilen sen 7 tuntia Ensin 10min välein ja sitten tiheni 5 minuuttiin. Kyllä teki selkään ja reisiin kipeää. Loppuivat sitten kun kun olin nukahtanut. Mullahan ei tule olemaan mikään kiire sairaalaan supistusten takia, kun näyttävät olevan mahdottoman tehottomia. Hitaasti tekevät työtään. Kun tekee niin kipeää ettei kotona pärjää, niin sitten vasta lähdetään.
Sande87 38+6