Lue keskustelun säännöt.
Olisiko sinusta ok, että puolisosi jättäisi sinut pitkän liiton jälkeen lapsettomuuden takia?
10.01.2010 |
Siis voisitte saada lapsia luovutetuilla munasoluilla tai luovutetulla spermalla, mutta ette täysin biologista lasta ja tämän takia mies lähtisi?
Eihän se lapsettomuus poista rakkautta puolisoa kohtaan, ainakaan minusta ja on muutenkin aika raukkamaista lähteä sillon kun toinen tarvitsis eniten tukea.
Minusta tuo siis ei olisi ok, mutta ihmeesti täälläkin puolison lähtö näytetään hyväksyvän kun kyseessä lapsettomuus ja kaikissa tapauksissa ei siis ole ainoa vaihtoehto vain adoptio.
Tämä tuli mieleen taas kun luin ketjua, jossa mies oli lähtenyt kun ap:lla todettu munasarjoissa kasvaimia ja siksi eivät saisi enää luomusti lasta, mutta luovutetuilla munasoluilla kyllä.
Kommentit (59)
Hiiteen rakkaus ja ihana mies/nainen, kunhan vaan saan lapsen. Näin näyttää ajattelevan moni av-mamma ja ihan todellisessakin elämässä olen tähän törmännyt.
Minusta on ihan Ok haluta saada ihan OMILLA geeneillä lapsi!
Jos mies ei halua olla kanssani niin ei väkisin!
Mutta saan haluta omia juttuja, mies omiaan. Erotaan jos se on edessä.
Ei lapsia tartte hankkia, mutta niitä saa halutakin (myös miehenä) ja vaikka niitä ihan OMILLA geeneillä jos siltä itsestä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja kyllä se elämä aika haljua alkoi olla. Rehellisyyttä, kiitos.
Ja kaksi lasta minultakin on kuollut, nyt on kaksi elossa.
mutta riippuu myös sosiaaliluokasta, paljonko erotaan ja missä vaiheessa.
Mikä ihme sinua syö? Jos alkaa seukkaan jonkun kanssa, niin mikä on sinusta asiallinen aika erota? Vuosi? Kun ei asuta yhdessä? Kun ei olla naimisissa?
Joka PÄIVÄ ihminen tekee valintoja, ehkä vaan äiti Amma tai Gandi tekee asiat ilman itsekkyyttä mutta ihminen on erehtyväinen!
Omat vanhemmat erosivat 23 vuotta oltuaan naimisissa, mitä sitten?
Kyllä saa erota jos haluaa. Oli sitten miten itsekäs ja kamala paska tahansa.
43
En haluaisi sitoutua elämään lapsetonta elämää suhteessa, joka saattaisia päätyä eroon.
Vaikka lausahdus on ehkä vähän naiivi, sanoisin kuitenkin, että tiedän milloin suhteessa keskinäisiin väleihin panostetaan ja vastaavasti taas milloin ei.
Olen itse kokenut kaksi pitkää suhdetta, joista ensimmäisen kanssa en olisi jäänyt lapsettomuutta katselemaan. Se suhde päättyi eroon sitten muutenkin ihan muista syistä. Tässä nykyisessä sen sijaan intiimiyden taso on aivan eri ja kyllä jäisin mieheni rinnalle, vaikka hän olisi hedelmätön. Elämäni hänen kanssaan kaksin olisi varmasti antoisaa. Meillä kuitenkin on kaksi yhteistä lasta, joten asiaa on sinällään vähän turhakin mietiskellä sen enempää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei voi olla näin ääliö...
Kyllä se minusta aika haljua on. Minullakin lapsettomia työkavereita. Matkustelevat ja harrastavat. Elävät samaa elämää jota ovat alkaneet elää vähän alta parikymppisinä. Loputtomiin. Joku tyttöjen meikki-ilta on ihan jees, mutta ei siitä elämänsisällöksi ole. Eikä ne sisarusten lapset tai kummilapset voi koskaan korvata omia lapsia. Tai lemmikit tms.
Ei mies, ei lapset, ei lemmikit, ei perhe-elämä, eikä mikään muukaan saa yksin riittää elämän sisällöksi. Mikään niistä ei yksin tuo onnea kenellekään. Ja mikään ei ole varmaa. Elämä on sattuman varaista ja sellaisenaan erittäin arvokasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kahden kauniin lapseni kanssa palelemassa pulkkamäessä, että kuinka ihanaa olisikin olla lapseton. Ei se elämä lasten kanssa ole todellakaan niin ihanaa ja tavoiteltavaa, kun liian monet, yleensä äidit, toitottavat.
Kyllä elämää voi elää monella eri tavoin.
vielä 50-60 vuotiainakin oman navan ympärillä pyöriviä itsekkäitä lapsia. Minäminäminä ja vain minä.
Ja kateellisiakin kaiken lisäksi katkeroitumisen päälle.
Se on helppoa vielä tuossa vaiheessa. Nainen tajuaa vaihdevuosissa ihan konkreettisesti ja syvältä, että juna meni jo, eikä enää pysähdy. Ystävät alkavat saada lastenlapsia jne. ja oma elämä on tyhjää.
että elämä koostuu vaan lisääntymisistä. Kyllä elämässä voi olla muutakin sisältöä, jopa lapsia, vaikkei niitä omia olisikaan.
Kuka sinulle on taannut sen, että saat lapsenlapsia? Entä jos omat lapsesi ovatkin lapsettomia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muille: Miettikää asiaa niin päin, että jos lapsettomuutenne johtuisi 100 % miehestä, auttaako se ymmärtämään, miksi joku päätyy lähtemään suhteesta? En ota kantaa, onko oikein vai väärin, mutta miettikää omalta kannaltanne, jos mies ei voisi saada lapsia ja itsellä olisi hedelmällisyys normaali.
Tätä just mietin itsekkin ketjua lukiessani. Asia on vaikea, mutta huomioikaa myös jos vika olisi miehessä. Naiselle lapsen saaminen voi ollakkin isompi juttu mitä miehelle.
että joku ei halua ruveta millään lahjamunasoluilla tai spermalla lapsia tekemään. Noihin lisääntymistekniikoihin liittyy paljon eettisiä ongelmia - ja kun käy lukemassa jo aikuisten lahja-solualkuisten ihmisten keskustelupalstoja, niin huomaa, että paljon touhuun liittyy psykologisiakin ongelmia. Monet haluavat vaan lapsikuumeessaan unohtaa sen lapsen edun ja keskittyy vaan omien toiveidensa täyttämiseen.
Minä en halua lapsia tuollaisin menetelmin. Adoptio sen sijaan kävisi - siinä minusta kuitenkin mahdollisuus selkeämpään identiteettiin lapsella - mutta meillä ikä tulee vastaan, kun prosessit niin pitkiä.Jos lapsettomuutemme ei IVF- hoidoilla hoidu, niin ymmärrän, jos mieheni haluaa minusta erota. Meillä minusta johtuva lapsettomuus.
Ei se jätetyksi tuleminen tietysti "OK" minulle olisi, mutta ymmärtäisin kyllä mieheni päätöksen syyn. Tässä vaiheessa mies on sitä mieltä, että haluaa minun kanssani elämänsä elää, tuli lapsi tai ei. Mutta sittenhän sen vasta näkee, kun hoidot on käyty loppuun ja jos lapsettomuus todetaan lopulliseksi asiantilaksi.
Ja vaikka kovasti lasta toivoisin, niin en todellakaan koe elämääni tyhjäksi lapsettomanakaan. Muut syyt minulla toivoa lasta kuin se, että hänen pitäisi tuoda elämääni sisältöä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia on varmasti helppo siinä vaiheessa, kun ei todellista lapsenkaipuuta ole vielä kokenut. On selvää että osa ajattelee puolesta, osa vastaan. Mutta TOTTA on että myöhemmässä vaiheessa voi ongelmia tuottaa jommankumman pääkopassa se lapsettomuus. Tai mitä jo puoliso jättääkin myöhemmin, etkä enää voi saada lapsia vaikka uuden miehen saisitkin. Siinä on katkeruuteen avaimia.
Nähkää asiat moniulotteisemmin- ei se oma mielipide ole koko totuus, tässäkään asiassa.
Onneksi lapsettomat ei tiedä, mistä paitsi jäävät. Monessa suhteessa niin on varmasti helpompaa. Mutta on myös niin, mitä ei tiedä ei välttämättä kaipaakaan:) Ja kyllä, varmasti myös lapseton elämä voi olla onnellista!
Koska se tarkoittaisi, että elämänarvomme ovat täysin erilaiset. Parempi silloin on erota. Omissa suhteissani nämä asiat on keskusteltu huolellisesti läpi jo ennen sitoutumista. Tietenkin elämänarvot voivat myös muuttua eikä sen varalta voi ottaa vakuutusta.
Ei toiselta voi rakkauden varjolla kieltää hänen tärkeimpien tavoiteidensa toteuttamista, olipa tavoite lapset, ura tai jokin muu. Itse erosin, koska mieheni halusi elää eri maanosasa kuin minä. Ristiriita oli yhteensovittamaton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis voisitte saada lapsia luovutetuilla munasoluilla tai luovutetulla spermalla, mutta ette täysin biologista lasta ja tämän takia mies lähtisi?
Eihän se lapsettomuus poista rakkautta puolisoa kohtaan, ainakaan minusta ja on muutenkin aika raukkamaista lähteä sillon kun toinen tarvitsis eniten tukea.
Minusta tuo siis ei olisi ok, mutta ihmeesti täälläkin puolison lähtö näytetään hyväksyvän kun kyseessä lapsettomuus ja kaikissa tapauksissa ei siis ole ainoa vaihtoehto vain adoptio.
Tämä tuli mieleen taas kun luin ketjua, jossa mies oli lähtenyt kun ap:lla todettu munasarjoissa kasvaimia ja siksi eivät saisi enää luomusti lasta, mutta luovutetuilla munasoluilla kyllä.
että nainen jättää miehen jos ei saa tämän kanssa lapsia, miksei siis hyväksyttäisi miestä joka jättää naisen samasta syystä?
Siis voisitte saada lapsia luovutetuilla munasoluilla tai luovutetulla spermalla, mutta ette täysin biologista lasta ja tämän takia mies lähtisi? Eihän se lapsettomuus poista rakkautta puolisoa kohtaan, ainakaan minusta ja on muutenkin aika raukkamaista lähteä sillon kun toinen tarvitsis eniten tukea. Minusta tuo siis ei olisi ok, mutta ihmeesti täälläkin puolison lähtö näytetään hyväksyvän kun kyseessä lapsettomuus ja kaikissa tapauksissa ei siis ole ainoa vaihtoehto vain adoptio. Tämä tuli mieleen taas kun luin ketjua, jossa mies oli lähtenyt kun ap:lla todettu munasarjoissa kasvaimia ja siksi eivät saisi enää luomusti lasta, mutta luovutetuilla munasoluilla kyllä.
Mutta mun mieheni on itsenäinen ihminen, jolla on vain yksi elämä elettävänä, kuten minäkin. Jos hän kokee elämänsä kanssani vääräksi ja sellaiseksi, ettei sitä halua, silloin hänellä on täysi oikeus lähteä. Me olemme yhdessä koska HALUAMME olla yhdessä, ei siksi, että joskus 20 vuotta sitten ollaan yhteen menty.
JA sama koskee tietysti minua. ON muuten huomattavasti helpompaa olla suhteessa, jossa ei ole PAKKO olla, ja jossa täytyy ottaa vastuu omista teoistaan, kuin roikkua jossain epätyydyttävässä suhteessa vain siksi, että joskus on tuntunut toiselta.
en halua lapsia enkä tekisi niitä vaikka mies uhkaisi lähteä.
Minusta ei ole äidiksi, enkä todellakaan halua pilata omaa elämääni ja lasten tekemällä lapsia.
kuten muutkin, mutta puolet liitoista loppuu silti. Ja oletteko koskaan kysyneet niiltä sisaruksilta haluavatko he, että heidän lapsensa sosialisoidaan. Minulla on lapsettomuuskriisinsä kanssa kamppaileva isosisko, joka myös jankuttaa, että sisarusten lapset riittävät hänelle. Meiltä kysymättä.
Miten joku voi olla niin itsekeskeinen, että kuvittelee sen olevan jotankin itseltä ja omasta äitiydestä pois, jos lapsilla on useampia läheisiä aikuisia? Ja niin ilkeä, ettei pysty yhtään tuntemaan empatiaa omaa sisartaan kohtaan.
Ei jessus millainen ihminen, hävettäisi olla sinä.
Kaksi lasta kuolleena synnyttäneenä voin ihan rehellisesti sanoa, ettei elämä ilman lapsia ole mitään haljua. Elämässäni on paljonkin sisältöä, mutta sitähän ei sinunlaisesi mustavalkoisesti ajatteleva ymmärrä.