Lukekaa
Suurin osa naisista vähentää juomistaan muutamaan annokseen viikossa tai lopettaa käytön kokonaan saadessaan tietää raskaudesta. On arvioitu, että noin joka 20. raskaana oleva juo yli yhdeksän annosta viikossa, joka on raskaudenaikaisen suurkulutuksen raja. Annos on yksi (33 cl) pullo keskiolutta, 12 cl mietoa viiniä tai 4 cl väkevää juomaa.
Alkoholi on sikiövaurioita aiheuttava aine. Äidin käyttäessä alkoholia myös sikiö altistuu alkoholille, koska alkoholi läpäisee istukan ja siirtyy napanuoran kautta sikiöön. Alkoholipitoisuus sikiössä voi olla jopa korkeampi kuin äidin veressä.
Vaikka ei voida todistaa, että aivan vähäinen alkoholimäärä olisi haitaksi sikiölle, vaaran olemassaoloa ei voida myöskään sulkea pois. Tätä syystä asiantuntijat eivät yleensä määrittele alkoholin käytön turvarajaa raskaana oleville.
Tilapäinen alkoholinkäyttö ennen kuin nainen on tietoinen raskaudesta ei todennäköisesti aiheuta ongelmia. Sikiön elimistö alkaa kehittyä heti kuukautisten jäätyä pois, joten alkoholin käyttö on hyvä lopettaa tai ainakin vähentää minimiin viimeistään silloin, kun epäilee raskautta.
Humalahakuinen alkoholinkäyttö on erityisen vaarallista sikiön kehittymisen kannalta. Sikiön elimet muodostuvat raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana. Alkuraskauden humalahakuinen alkoholinkäyttö voi aiheuttaa sikiölle epämuodostumia, esimerkiksi sydänvian.
Alkoholi hidastaa sikiön kasvua koko raskauden ajan. Vaarana ovat myös häiriöt istukan toiminnassa, verenvuodot ja niiden aiheuttama tulehdusvaara sekä istukan ennenaikainen irtoaminen. Keisarileikkaukset ovat suurkuluttajilla muita synnyttäjiä yleisempiä.
Sikiön aivot kehittyvät koko raskauden ajan. Lapsen tulevaisuuden kannalta merkittävin alkoholivaurio onkin keskushermoston toimintahäiriö, jonka vakavuuteen vaikuttaa alkoholiannosten määrä ja alkoholin käytön pituus suhteessa raskauden kestoon. Mitä pitempään nainen käyttää alkoholia raskauden aikana, sitä todennäköisemmin ja vaikeammin sikiön aivot vahingoittuvat. Alkoholin aiheuttamista keskushermoston vaurioista seuraa vakavimmillaan kehitysvammoja. Lievempiä lapsilla ilmeneviä oireita, kuten eriasteisia keskittymiskyvyn, oppimisen ja kielellisen kehityksen ongelmia, ei aina kyetä yhdistämään alkoholiin.