Onnetonta selittelyä viranomaisilta:
Lain mukaan Shkupolli olisi pitänyt karkoittaa:
"Karkottamisen perusteita ovat Ulkomaalaisalain 149 § perusteella mm. rikos, josta on säädetty enimmäisrangaistukseksi vähintään vuoden vankeusrangaistus tai toistuva rikoksiin syyllistyminen, sekä toisten turvallisuudelle vaarallinen käyttäytyminen."
Shkupollin rikokset:
Pahoinpitely (max. 2v vankeutta), 2 krt. ampuma-aserikos (max. 2v vankeutta) ja em. pahoinpitelyn yhteydessä tuomittu laajennettu lähestymiskielto - jokainen yksistään lain mainitsema peruste karkoittamiselle
Mitä vastaa Länsi-Uudenmaan polliisipiirin vt poliisipäällikkö Kari Ahola (IS):
"Paljon enemmän pahaa olisi pitänyt tapahtua, ennen kuin olisi syntynyt realistisia mahdollisuuksia kumota jo tehdyt päätökset. Perhesiteet ovati yksi tärkeimmistä statuksista. Shkupollilla oli ollut tiivis suhde suomalaiseen naiseen."
Siis väkivaltainen suhde, jonka takia nainen on hakenut lähestymiskieltoja, ja joutunut tuvautumaan yksityiseen turvamieheenkin olikin maahanjäämisen peruste?
Laki kuitenkin on yksiselitteinen. Kuka ja ketkä näitä rikollisia maassamme oikein suojelee?
Suomella on omissakin rikollisissa ihan tarpeeksi, emme tarvitse enää maahanmuuttajasellaisia, jokainen maa hoitakoon omat rikollisensa.
Ei tuotakaan tapausta ole karkoitettu vaikka syytä olisi!