Miten lohduttaa ja auttaa keskenmenon kokenutta?

jos asia on toistuva tai akuutti, melkein kaikki mitä sanot, on väärin tai tulkitaan väärin. Kysy vaikka, miten voit olla avuksi, halaa, lohduta sanoitta. Se on parasta mitä voit tehdä.

ja näytä vaikka joku ällötyskeharin kuva

Aloitan sillä mitä ei kannata sanoa.



1. Hyvä että se tapahtui jo tässä vaiheessa - ajattele jos olis tapahtunut vasta myöhemmin.

2. Se oli vaan luonnon tapa karsia pois elinkelvoton sikiö

3. Älä nyt murehdi kyllä te sen lapsen joskus saatte.



Sen sijaan jos et tiedä mitä sanoa niin sano suoraan että tuntuu pahalta hänen puolestaan mutten osaa sanoa oikein mitään järkevää. Ja että et voi sanoa tietäväsi miltä hänestä tuntuu koska et ole kokenut asiaa itse mutta uskot että hänestä tuntuu pahalta. Ja milloin vain hän haluaakin jutella niin sinä olet valmis kuuntelemaan (/vaikka sadatta kertaa saman asian uudelleen ja uudelleen).

Älä vähättele, eli ei mitään lauseita tyyliin "sehän oli vasta alkio eikä lapsi".



Keskenmenon myötä romuttuu kokonainen haave vauvasta, haaver tulevaisuudesta vauvan kanssa ja myös toivo vauvasta sillä kertaa.

pahinta mitä voit sanoa on, että ehkä oli parempi, että näin kävi

Olet pahoillasi heidän menetyksen vuoksi. Ja ole valmis kuuntelemaan.



Ei tosiaan kannata sanoa, ettei se ollut edes oikea lapsi. Itse olin menossa kättärille tarkistukseen ja pohdin puhelimessa ystäväni kanssa mitähän siellä tehdään, tarvitaankohan kaavinta. Ystäväni sanoi, että tuskin tarvitaan, kun silloin vasta kaavitaan kun siellä on ihan oikea vauva.



Se satutti, vaikka ymmärsin mitä ystäväni tarkoitti. Alkio oli kumminkin ajatuksisani jo liki sylissä tuhiseva vauva, ja itse olin niin jo äidiksi valmis.



Pahoittelu ja kuunteluvalmius, ne on ne tärkeimmät.

ja vauva se oli jo vanhemmilleen, vaikka viikoiltaan vielä pieni. Ja kyllähän me jokainen tiedetään, että kun kuulee olevansa raskaana, ajatukset laukkaa ja sitä suunnittelee tulevaisuutensa ihan uudelleen.



Ap

kuoli lapsi niin myöhään kohtuun, että joutui synnyttämään kuolleen lapsen.

Ei siinä voinut oikein muuta tehdä, kuin ottaa osaa ja sanoa, että aina voi jutella, jos on tarve. ja että olen hengessä mukana.

Ja sano että olet aina valmis kuuntelemaan jos toinen haluaa puhua. Mua lohdutti sekin kun tiesin että mua muistetaan ja ajatellaan.