sain masennuslääkkeisiin reseptin, mut en hakenut niitä

Mulla omalla kohdallani ainakin lääkkeet mahdollisti sen, että saatoin terapiasta jotain hyötyä. Lievittivät ahdistusta sen verran, että saatoin ajatella.



Mutta missä sä käyt terapiassa? Eikö lääkäri voi konsultoida sun terapeutin kanssa? Ilmeisesti et siis käy psykiatrilla, koska psykiatrihan siis myös terapoisi ja kirjoittaisi lääkkeet.

saan siihen kelalta tukea. ap

itse sairastin vaikean masennuksen sekä painiikkihäiriön. En aloittaut myöskään lääkkeitä vaan etsin netistä tietoa ja päädyin hoitamaan aivojani kalaöljyillä, ruokavaliolla jne.



En ole katunut päätöstä!! MEnepä www.anttiheikkilä.fi sivuille ja lue sieltä kohta mieli...



Voimia elämääsi! :)

Masennus ei yleensä tule kenellekään "turhaan". Siihen on jokin syy, ja se on oikea reaktio johonkin, joko "todelliseen" fyysisen maailman ongelmaan tai psyyken sisäiseen ristiriitaan.



Eli ensisijaisesti se pitäisi selvittää käymällä päin sitä asiaa mikä sen aiheuttaa, ei turruttamalla mieli ja välttelemällä asiaa. Ongelma on siinä, että sepä ei olekaan helppo tehtävä, eikä pitkäkään terapia autuaaksitekevä.

Olen omasta kokemuksesta sitä mieltä, että terveydenhoidossa ei ihan loppuun asti tajuta masennuksen ja ahdistuksen olemusta. Ei tajuta sitä, että henkinen kipu ja tuska ei ole vika, vaan mielen asiallista toimintaa. Sitä ei pitäisi pyrkiä niin hartaasti turruttamaan.



Toisaalta taas kuten tuo yksi kirjoittaja kertoi, masennuslääkkeet auttoivat pääsemään sellaiseen vointtiin, että asioita pystyi käsittelmään. Eli jokaisen pitää tehdä päätös omalla kohdallaan ja asioita voi kokeilla. Jos terapia ei auta tarpeeksi etkä pärjää, ota ne lääkkeet että pääset pahimman yli. Mutta loppujen lopuksi asia on niin, että sitten kun ymmärtää miten masennus oikeasti poistetaan, tuskan ja kivun haluaa tuntuvan, koska se johdattaa sinne missä ongelma on. Ja sillä lailla siitä pääsee oikeasti eroon. Turruttamalla kohtaamista vain siirtää. Ehkä koko loppuelämänsä. Eikä ole myöskään tilaisuutta päästä toisenlaiseen, henkisesti kevyempään elämään.

Itse sivusta seuranneena ihmisiä jotka ovat lääkityksellä ei ole mukavaa katseltavaa. (ihmisesstä tulee tunneköyhä, hiukan hidasliikkeinen olento)Itseäni ahdistaa se että ihmiselle syötetään pillereitä liian helposti.

Kritiikkiä saavat lääkärit jotka kirjoittavat pillereitä hyvinkin nuorille ihmisille. Seurauksena että nuorten äkilliset itsemurhat ovat lisääntyneet. Kaikilla lääkkeillä on sivuvaikutuksia sitä on turha kiistää. Kymmeniä vuosia lääkkeitä napsineita ja lääkkeiden sivuvaikutkusista kärsiviä on järkyttävän paljon.



Muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Yritä ensin löytää vaihtoehtoja niistä mahdollisuuksista.

Itsellänikin on lääkitys ja se on ahdistukseen, lievään ja myös vähän masentuneisuutta. Ja kyllä on kannattanut. Pää on aivan erilainen kun ennen. Onneksi älysin alkaa syämään niitä kun ehdotettin. Olisi pitänyt jo aiemmin kai aloittaa. Eli minulla ainakin auttoi. Lisäksi olen käynnyt sh:n "terapiassa". Usein sairastunut ei itse ole paras arvioimaan lääkkeiden tarvetta, joten luota muihin ja etenkiin hoitavaan terapeuttiin ja lääkärin jos on tilannetta nähnyt tarkkemmin jo aiemmin.

Itselläni citaloprhamia.

Mutta loppujen lopuksi asia on niin, että sitten kun ymmärtää miten masennus oikeasti poistetaan, tuskan ja kivun haluaa tuntuvan, koska se johdattaa sinne missä ongelma on. Ja sillä lailla siitä pääsee oikeasti eroon. Turruttamalla kohtaamista vain siirtää. Ehkä koko loppuelämänsä. Eikä ole myöskään tilaisuutta päästä toisenlaiseen, henkisesti kevyempään elämään.

Minua arveluttaa kovasti tämä viimeinen pitkä vastaus, nimittäin en ole asiantuntija, mutta korvaani tämä kalskahtaa vanhentuneelta vastakkainasettelulta läkkeet versus henkinen syiden penkominen. Viime vuosina minulle on hiipinyt käsitys, että nykyaikainen psykologiantutkimus ei aivan tukisi tätä, vaan että masennukseen liittyvä aivokemian häiriö tosiaan ehkä pitäisi korjata kemiallisesti(kin) mitenkään toki keskusteluhoitoa vähättelemättä.

Minua arveluttaa kovasti tämä viimeinen pitkä vastaus, nimittäin en ole asiantuntija, mutta korvaani tämä kalskahtaa vanhentuneelta vastakkainasettelulta läkkeet versus henkinen syiden penkominen. Viime vuosina minulle on hiipinyt käsitys, että nykyaikainen psykologiantutkimus ei aivan tukisi tätä, vaan että masennukseen liittyvä aivokemian häiriö tosiaan ehkä pitäisi korjata kemiallisesti(kin) mitenkään toki keskusteluhoitoa vähättelemättä.

vuosien masennus- ja ahdistukierteestä ja moninaisista lääkkeistä. Ruokavalioista, joogasta, meditoinnista, rentoutumisharjoituksista, ammatinvaihdoista jne. Olin lopulta jo epätoivoinen, kaikkea kokeiltuani. Selkä seinää vasten oli PAKKO ruveta käsittelemään lapsuutta ja nyt elän täysin erilaista elämää. Ja koen olevani äärimmäisen onnekas. Lääkkeitä en enää tarvitse.

Ja ihan oikeasti lääkkeitäkin tarvitaan kun ihminen on vakavasti sairas. Näkee näkyjä on siis harhainen etc...



Mutta kun annetaan lääkitys esim.kiukkuisuuteen kun potuttaa, ollaankin jo hakoteillä. Ja näitäkin tapauksia on.



Ihminen ei tajua mitä kehossa todellakin tapahtuu kun takana on 10-20- 30 vuotta lääkkeiden väärinkäyttöä. Lääkitystä on lisättävä pikkuhiljaa ja silloin ihmisestä ei ole minuutta jäljellä kovinkaan paljon. Seksihaluista puhumattakaan.