Osittaisimetin puoli vuotta. Mielestäni imetys onnistui.
Miksi jotkut eivät tunnu olevan samaa mieltä? Ei onnistuneen imetyksen ainoa kriteeri voi olla täysimetystä puoli vuotta, vaan täytyyhän siihen vaikuttaa myös äidin ja vauvan olosuhteet.
Kommentit (13)
että lapsi täysimetyksellä niin kauan kunnes aloin antamaan kiinteitä(5kk), vaikka kerroin, että annoimme jo 3-kuiselle korviketta noin kerran viikossa kun minä kävin jossain omissa menoissani. Kuulemma osittaisimetys tarkoittaa sitä, että joutuu antamaan lisämaitoa tai muuten vaan antaa päivittäin myös korviketta. Itse ajattelen, että täysimetystä oli vain tuohon ensimmäiseen korvikkeenantokertaan asti, mutta en missään nimessä pidä imetystä epäonnistuneena, enkä usko että kukaan muukaan pitää. Eniten olen iloinen siitä, ettei vauva tarvinnut lisämaitoa edes sairaalassa, vaikka syntyikin sektiolla, mutta en siitäkään ota kunniaa itselleni. Tiedän, että tuo onnistui vain siksi, että vauva oli virkeä ja jaksoi imeä jatkuvasti, jotta maito nousi nopeammin. Mun mielestä imetys on onnistunut silloin, kun äidistä siltä tuntuu :) Toinen tyytyyy vähempään ja toinen enempään, minulle olisi riittänyt piemempikin onnistuminen, mutta minulla on ystäviä, joiden mielestä en täysin onnistunut kun sitä korviketta tuli kuitenkin annettua silloin tällöin myöhemmin.
Sinun imetyksesihän ja lapsesi se on.
Minä taas en olisi tyytyväinen tuohon, en itseni enkä lapseni suhteen.
ja tunsin epäonnistuneeni.
Hyvä että sä et koe samoin.
että äidinmaito,ja sen saanti EI OLE EPÄOLENNAISTA ihmisen elämän,ja terveyden kannalta.Tuollainen kommentti on kuin märkä rätti jokaisen imetyksen kanssa kamppailleen äidin kasvoille,ja taatusti virheellinen!
Äidinmaidon saanti EI ole se tärkein asia lapsen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta. Ja hyvä niin, sillä muuten nekin miljoonat lapset jotka tänään elävät ja voivat hyvin, olisivat kuolleet heti kättelyssä. Äidinmaidolla varmastikin on merkityksensä, mutta se ei ole kovinkaan olennaista eikä tärkeää jos ajattelee ihmisen koko elämänkaarta.

väittänytkään sen olevan TÄRKEIN asia,hassu :) Mutta mistä tiedät tärkeyttä elämänkaaren osalta,koska äidinmaidon saanti tutkitusti suojaa esim.syövältä?Koska imetys oli itselleni mahdollista,niin tietysti tahdoin antaa lapsilleni parhaat mahdolliset eväät elämään :)
Lapselle tarjottiin jo heti osastolla lisämaitoa alhaisen verensokerin vuoksi ja taitamattoman esikoisen äitinä en sitten sitä lisämaitoa osannut missään vaiheessa lopettaa. Ja imetyskin piti lopettaa sitten 4 kk iässä oman lääkitykseni takia. Nyt minulla on rakas, erittäin terve ja hyvin kehittynyt 5 vuotias. Toisen lapsen kanssa yrittäisin varmasti saada täysi-imetyksen onnistumaan, mutta en ruoski itseäni siitä, että ensimmäisen kanssa olin liian pallo hukassa.
Olen kanssasi samaa mieltä.
Täällä vain on valitettavan paljon porukkaa, joiden maailma on niin mustavalkoinen, että jos et ole täysimettänyt ekaa puolta vuotta ja sitten osittaisimettänyt (yhdessä kiinteiden kanssa) seuraavaa vähintään puolta vuotta, olet täydellisen epäonnistunut äitinä.
Itsekin osittaisimetin vauvaani ekat 1,5 kk, jonka jälkeen alkoi täysimetys, joka jatkui vauvan 6 kuukauteen asti. Nyt vauvani nautiskelee kiinteiden ohella vielä rintaa. En koe olevani epäonnistujaäiti, vaikka lapsi sai ekat 1,5 kk korviketta ja äidin maitoa. Maito vain nousi rintoihin vasta, kun vauva oli 1,5 kk vanha.
imetys"... jos olet sinut asian kanssa niin miksi välittäisit jonkun toisen kriteereistä?
koska sehän on melkeinpä vaativampaa kuin täysimetys. Hatunnosto siis sinulle.
Itse olen täysimettänyt monta kuukautta ja muutenkin imetin pitkään, mutta kavereita kun olen seurannut, niin se korvikkeen antaminen, imetys ja pumppaaminen on minusta paljon työläämpää ja on hienoa, että joku jaksaa nähdä sen vaivan. Hyvä kun onnistui!
Pulloruokinta on onnistunut ihan samoilla kriteereillä. Kymmenen vuoden päästä kukaan ei voi sanoa kenestäkään päältä päin, onko jotain lasta imetetty täysin, osittain vai ei laisinkaan. Ihmiset, joilla ei ole oikeita ongelmia elämässään takertuvat epäolennaisuuksiin paremman puutteessa.

AV:n kriteereillä,koska molemmat sektiovauvani saivat lisämaitoa sairaalassa :) Tämän jälkeen eivät ole pulloa tai korvikkeita nähneetkään.Ap on mielestäni enemmän kuin onnistunut imetyksessä,voin kuvitella että osittaisimetyksen jatkaminen noin pitkään on todella haastavampaa kuin täysimetys.sen sijaan lainaamaani kirjoitukseen tahdon kommentoida sen verran,että vaikken lääketieteellisesti aiheeseen olekaan perehtynyt,haluaisin todella uskoa,että äidinmaidon saannilla olisi oikeasti myös pitkävaikutteisia terveysvaikutuksia,positiivisia sellaisia..joten jonkin verran ihmisen fysiikkaan ja terveyteen olettaisin äidinmaidon vaikuttavan myös silloin 10 vuoden päästä,tätä nyt ei tietty päälle päin kukaan voikaan sanoa.