Mikä sua "ärsytti" tai ihmetytti kirjoissa, kun olit lapsi? ov

Barbapaa-kirjatkin taitaa olla jo aikas vanhoja - ja osa Viisikkojen suomennoksistakin niin iäkkäitä, että silloin puhuttiin meilläkin kuumasta suklaasta.



Nojoo, kyllähän kuvakirjojen kuvitus voi piilovaikuttaa lapsiin - mutta jos muuten heille viestitään kotona terveitä, tasapuolisia arvoja, tuskin joku kuvakirja siinä niin paljon merkkaa.



Ja Topeliuksen kirjoista voi lapsenkin kanssa keskustella, että sillon 200 vuotta sitten oli elämä tällaista ja naisilla ja miehillä oli tällaiset roolit... Topeliuskin oli kuitenkin esim. raittiusasiamiehiä ja muutenkin ajamssa naisille parempia oloja. Mutta aikansa lapsi hänkin, ei voi olettaa, että olisi 1800-luvulla elänyt voinut kirjoittaa nykyfeministin mieleen sopivia tarinoita. :)



Mua ihmetytti lapsena Ville Vallaton-sarjiksissa "kuumat suolatikut". Nyt jälkikäteen oon tajunnut, että ne on olleet ranskalaisia perunoita, joita Suomessa kuulemma 60-luvulla ei juuri saanut edes ravintoloissa (lehdet oli tätien vanhoja, siis 60-luvulta).



Mua ärsytti Maailman vahvin nalle ja Pellefantti, kun niissä oli kaikki niin mustavalkoista: kiltit oli ylikilttejä ja pahat tosi muttei niin pahoja. Ne oli liian lällyjä sarjakuvia,

että ne tytöt oli aina vähän nössöjä eikä yhtälailla messissä. Tutkimiseen ne osallistui kyllä, mutta kaikissa konflikteissa oli aina vaan poikia. :( Vihasin samaa juttua myös Neiti Etsivissä. Paula itse oli kirjojen fiksuin ja neuvokkain hahmo, mutta silti se poikaystävä (olisiko ollut Ned nimeltään?) joutui yleensä pelastamaan sen pulasta viime hetkellä. Ärsytti, koska olin sitä mieltä, että "oikeasti" Nti etsivä oli se sankari ja pelastaisi Nedin joten oli ihan epäuskottavaa, että Ned muka voisi pelastaa sen. Olin ihan närkästynyt siitä, että kirjailija vääristelee todellisuutta. :D



Mutta ruokakuvauksista kyllä tykkäsin, syöminen on aina ollut aina lähellä sydäntäni. Ja pidin "kuumasta suklaasta" kirjoittamista sympaattisesti vanhahtavana - ei kaakaossa olisi ollut samaa tyyliä. Samoin tykkäsin siitä, että Neiti Etsivissä oltiin niin tarkkoja ulkonäöstä. Musta oli hirveän hauskaa kuvitella niitä tyyppejä. Muihin kirjoihin siirtyessä mua vaivasi pitkään, ettei niissä oltu yhtä tarkkoja ulkonäöstä ja olin hirveän kiitollinen aina kun joku kuvailtiin tarkkaan.



Muistan myös, että mua ärsytti myös sellainen valistuksellinen sävy, jossa aikuinen kirjailija ikäänkuin kumartuu lässyttämään minulle, lapsilukijalle.

Liisaa ihmemaassa- minusta ne mitkä Liisaa siinä pompotti olivat tosi pelottavia.

kun Tiinalla oli paljon tiukemmat säännöt kuin sen isoveljellä.

ja ruokien yksityiskohtainen kuvaus sekä Viisikoissa että Salaisuus-sarjassa. Olikohan Blytonilla joku syömishäiriö...? ;)

lausuin sen maanalaisen maa-nalainen

ja ruokien yksityiskohtainen kuvaus sekä Viisikoissa että Salaisuus-sarjassa. Olikohan Blytonilla joku syömishäiriö...? ;)

Ovat kuulemma hyvin luokkatietoisesti kirjoitettuja ja jopa rasistisia.

Ovat kuulemma hyvin luokkatietoisesti kirjoitettuja ja jopa rasistisia.

Mulla ei silmään osunut niinkään se ruoka, vaan tämä. Esim. se vanhin niistä, Leo, käskytti jotain mustalais tai "maankiertäjän" lasta ihan oman päänsä mukaan.

Nyt aikuisiällä sitä selailin ja siellä on joku runo liittyen tyttöjen ja poikien touhuihin ulkona. Joku pojista taisi lohkaista olevansa nälkäinen ja jos yhtään muistan oikein, runossa sitten toinen kehotti että "voithan toki suoda, tyttöjen tuoda" jne. ärsyttävää :D. Koko kirja on täynnä näitä sen ajan piilosovinistisia juttuja, välillä peräti niin paljon että selailukin alkaa vituttaa. Esim. kirjailija itse kannustaa lapsia liikkumaan ja leikkimään, mutta haluaa pitää tytöt samalla kotitöiden kimpussa.



Tänään luin kirjastosta lainattua Barbapapaa 2-vuotiaalle ja siinähän Barbapapa tapaa Barbamaman. No, ilmeisesti MIEHEN rakastuminen riittää onnellisuuteen, sillä koko jutusta kerrotaan vaan kuinka Barbapapa rakastui Barbamamaan :D. Pienellä mainitaan myöhemmin että kyllä se mamakin sitä papaa rakasti...



Toisessa Barbapapassa on niiden lapsia ja kaikki naispuoliset on nimetty oksettavasti (mm. Barbatipu!!) eikä niillä ole järjellisiä harrastuksia (yksi mm. viettää päivänsä tuijottaen peilikuvaansa), mutta eräästä pojasta kerrotaan että "hänestä tulee varmasti tiedemies" ja yksi muukin pojista on "taiteilija". Musiikkia rakastava tyttö on onnekas kun muutkin haluavat soittaa hänen kanssaan, lukemista harrastava ei saa lukea sillä "tänään on hänen vuoronsa laittaa eväät" ja myöhemmin hän kirjottaa näytelmän, jossa ei edes näyttele itse (vaan toimii PAIKANNÄYTTÄJÄNÄ). Sekin ärsyttää, kun Barbapapojen pitäisi olla ns. muodottomia perusmuodossaan, mutta naispuolisilla on kurvit.



Ps. Barbamaman suurin meriitti samassa kirjassa on se, että hän laittaa aamiaista lapsilleen. Samalla aukeamalla yksi tytöistä syö sievästi pelkkää hedelmää, kun pojilla on kasa leipää ym.

että ne joi "kuumaa suklaata", en tajunnut että kääntäjä oli suoran kääntänyt kaakaon.

Agatha Christien kirjassa ihmettelin sitä hääkakkupalasen laitoi tyynyn alle, ennenkuin tutustuin englantilaisiin kakkuihin.