Mitä ajattelet äidistä, joka ei halua osallistua mihinkään mammakerhoihin ja tapaamisiin

vaan haluaa olla omissa oloissaan?

itse en ole koskaan minkäänlaisissa perhekerhoissa lapseni kanssa käynyt, enkä ole edes ajatellut että siitä pitäisi olla jotain mieltä?!

Miksi jotain kiinnostaisi käynkö kerhoissa vai en?

Tapaamme ystävien kanssa ja tuttavien, joten en ihan erakko ole.

eikä tarvitse osallistua noihin rientoihin tavatakseen ihmisiä. Olen kade ;)

Että hänellä on muita ystäviä niin paljon,ettei jaksa kerhot kiinnostaa. Tai sitten on vain niin ulkopuolinen olo (niinkuin tällä äidillä) niissä,ettei huvita mennä sinne tuppisuuna toisten juttuja mennä kuuntelemaan...

Ei minunkaan kaveripiirissä kaikki äidit käy tuollaisissa kerhoissa, niin kuin en itsekään. Me tavataan tuttavien kesken lapsinemme. Itse harrastan lapseni kanssa askartelua, piirtämistä ja maalaamista sekä ulkoilua ja uimista enkä ole koskaan tarvinnut siihen mitään kerhoa. Jokainen toimii itselleen sopivimmalla tavallaan, toiset käy kerhoissa ja toiset ei, ei siinä mitään erikoista ole.

Leikkipuisto aikataulukin meni vaihtoon ettei tarvitse niiden Reymatec-nipo äitien kanssa olla samaan aikaan.

Itse olin neljä vuotta kotona, enkä käynyt yhtään kertaa perhekerhossa.

En ole kovin sosiaalinen, tai olen arempi. En tuntenut ketään.

Talvisin lapset oli aina sairaana, kun on useampi, on aina joku vähän kipeä.

Maitoallergiaa, ja kaikenlaista, korvatulehduskierrettä, influenssat, ja vatsataudit ja kaikki!



Mammakerhoon oli tämän lisäksi hankala mennä, ei ollut ihan lähellä.

Siellä oli myös jotain erityispäiviä paljon 3 krt viikossa, maahanmuuttajille, eri ryhmille, suomalaisille ei ollut, ja jos menin maahanmuuttajien kanssa samaan, olin ainut suomalainen, ja toiset puhuivat omaa äidinkieltään. Ei kovin kivaa sitten lopulta edes tämmöisestä viherpiipertäjä-vasemmistolaisesta!



Toisilla oli näissä kerhoissa myös vain yksi lapsi mukana yleensä, minulla monta, ja aikani meni omia lapsiani vahtiessa ja toisaalta he eivät ole myöskään niitä lapsia, jotka heti ovelta menee sosialisoitumaan toisten lasten kans iloisena, ja antaa äiteen kahvitella rauhassa, vaan nysväävät kimpussa ja melkeen itkua tihrustaa, jos joku yrittää lähestyä.



Muskarissa lapseni eivät viihtyneet laisinkaan. Eivät liikkuneet, tai alkoivat riehua, ja minä säntäilen sinne tänne lasteni perässä.



Väkisin oli yksinäistä ja pisti masentamaan, et ei edes päässyt ajoissa liikkeelle, vaan puolen piävän jälkeen, jolloin missään ei enää ollut ketään.



Kyllä vaan ne kaverit ja lasten kaverit sitten tuli hankittua muualta. :)



Että tämmöinen tarina. Mikä tässä opetus? Ei kannata hankkia lapsia pienellä ikäerolla ja hoitaa ite kotona, jos haluaa käydä mammakerhoissa kahvittelemassa.

No mun mielestä on vähän hassua jos haluaa olla pelkästään omissa oloissaan, kyllä ihmisellä nyt hyvä on olla jotain kontaktia ulkomaailmaan. Vaan, en minäkään käy paljon perhekerhoissa kun moni ystävistäni ja naapureista on ollut samoihin aikoihin vapailla.



Sen sijaan: myöhempää käyttöä varten on hyvä tutustua samanikäisten lasten vanhempiin. Paljon helpompi ja mukavampi järjestellä vaikka 6-vuotiaan kyläilyjä eskarikaverin luokse kun tietää ennalta ne vanhemmat. Tää nyt tietysti edellyttää, että asuu samalla alueella vielä silloinkin.

Ei mulla nyt niin hirveästi äitikavereitakaan ole, mutta en vain ole jaksanut lähteä kerhoilemaan. Olisko se tarpeen? Pelottaa kun en kuitenkaan tunne siellä ketään enkä osaa jutella vieraiden kanssa.



Onneksi on kuitenkin pari ystävää ettei ihan mökkihöperöksi tartte tulla. :)

ja omilla aivoillaan ajatteleva nainen!

Ei mulla tuollaiset kiinostaneet, eikä ollut aikaakaan. Mulla oli elämää ihan ilman mammakerhojakin. :)

Mielummin kotona omissa oloissaan kun niissä mammakerhoissa ynm. tapaamisissa omissa oloissaan. Yleensä näihin mennään jo jonkun tutun kanssa tai sieltä tunnetaan useampikin. Tai jopa kaikki muut tuntee entuudestaan toisensa. Asun aika pienellä paikkakunnalla ja olen tänne aikuisena muuttanut. Kyllähän nuo mammat tuntee toisensa jo kouluajoilta.



Kai ulkomuotoni on luontaan poistyöntävä tai jotain, mutta ei kukaan ala keskustelemaan kanssani yrityksistä huolimatta. Katsotaan vaan kieroon tai vastataan jotain vaivautuneena. En oikein osaa isossa porukassa avata suutani, kun tuntuu ettei kukaan kuitenkaan kuuntele.

En ole itsekään kerhomamma-tyyppiä. Vauvauinnissa käyn ja jossain muskarissa ja jumpassa voisin käydä, mutta en missään perhekerhossa. Mulla on kavereita, joita tapaan.

Oon jo pitkään ajatellu että mussa on jotain pahasti vialla kun perhekahviloihin ja -kerhoihin meneminen tuntuu supervastenmieliseltä ajatukselta. Oon ihan varma että kun astun sisään, mammarinki tuijottaa mua pitkin nenänvarttaan ja jatkaa sitten omia juttujaan. Pelkään että tuntisin itseni täysin ulkopuoliseksi.

mutta en tehnyt siellä lähempää tuttavuutta yhtään kenenkään kanssa, koska ei kiinnostanut.



Suurinosa äideistä oli siellä tyyppiä seurustelu-kihloihin-naimisiin-lapsi ja vielä niin että ensin opiskelu-vakkarityö-oma asunto.



Ei hirveästi ollut yhtäläisyyksiä kun oli itse jäänyt työttömyydestä äitiyslomalle ja lapsen isäkin oli vaan satunnainen siittäjä.



Eli en kaipaa äitikerhoja seuraavankaan lapsen kohdalla.

Ei olisi vähempää voinut kiinnostaa. Tekemistä ja kavereita on aina riittännyt. Isompien lasten kavereiden vanhempiin on kyllä kerennyt tutustua myöhemminkin. En ole jaksannut ottaa paineita kerhoista.



T:5*äippä

ei vois pahemmin piinata ku laittaa johonkin tollaseen mammakerhoon! Oiken ahdistaa ajatus moisesta. En silti nyhjää yksikseni kotona ja sosiaalista elämää on aivan riittämiin.

ystäviä on muutenkin ihan riittävästi meillä! Ei noilla pippaloilla olisi meille mitään annettavaa...

joissa ohjaajat yrittävät keksiä jotakin väkisin väännettyä ohjelmaa ja teemaa tapaamisiin eikä ketään oikeasti kiinnosta