Lue keskustelun säännöt.
Miten nopeasti avioeron jälkeen alkaa elämä uudestaan?
27.12.2009 |
Mieheni on pettänyt minua useamman vuoden ajan ja nyt alan vihdoin tajuta, että erottava on. Lapset ovat 3v ja 6v. Olen viimeisen vuoden enemmän ja vähemmän surrut ja itkenyt nyt jo. Rakastan miestäni valitettavasti edelleen. Miten nopeasti pääsen tästä yli? Kokemuksia?
Kommentit (8)
eiköhän se sitten jossain vaiheessa suju...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitten alkaa näkemään elämästä uusia puolia.
t. miehen tahdosta eroava
Olisiko jollakulla ihan oikeasti omakohtaista kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Ymmärrän kyllä olevani onneton mieheeni takertuva raukka, mutta siitähän juuri koitan selviytyä takaisin tähän elämään.
ap
Riippuu ap myös paljon siitä, mitä tarkoitat elämällä. elämää on myös se surun, vihan ja katkeruudenkin aika. Avioero on kuin kuoleman kohtaaminen ja osittain vielä vaikeampaa. Välillä otetaan monta askelta eteenpäin ja välillä liu'utaan kielteisyyden liukumäessä alaspäin. Ylösnouseminen vain on joka kerran nopeampaa ja helpompaa.
Sinun ei tarvitse nauttia tällä hetkellä tai eroprosessissa elämästäsi; paljon kuitenkin opit, jos nytkin ja eroprosessin ollessa kyseessä elät täysillä. Käsittelet tunteesi, et rankaise lapsiasi isänsä virheistä (lasten ei kuulu kuulla keneltäkään moitteita kummastakaan vanhemmastaan, pidät huolen, että hankit hyvän asianajan. Pidät huolta itsestäsi ja hemmottelet itseäsi, vaikka kokisit, ettet sitä haluaisi.
Keskimäärin erosta selviää noin parissa vuodessa.
eiköhän se sitten jossain vaiheessa suju...
Olen kokenut avioeron lyhyen ja myrskyisän liiton päätteeksi, lapsia meillä ei (onneksi) ollut. Kyllähän se toipuminen aikansa vie, mutta viikko viikolta olo helpottaa. Välillä tuli huonompia hetkiä, mutta periaatteessa elämä oli eron jälkeen pelkkää ylämäkeä surusta ja epäonnistumisen tunteesta huolimatta. Jonain päivänä sitten huomasin, ettei suhteen ja eron ajatteleminen enää satu.
Sinulla on lapset, jotka pitävät sinut tiukasti arjessa kiinni ja kiireisenä. Tämän uskoisin auttavan jaksamaan eron yli.
Olet tehnyt jo osan surutyöstä suhteen aikana ja olet selvästi valmistautunut eroon henkisesti jo. Tämä varmaan myös tulee auttamaan kun saat päätöksen tehtyä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle suurten muutosten edellä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tarpeeksi ja pyyhit ne viimeiset kyyneleet, SITTEN alkaa elämä.
Vuoden verran harkitsin eroa, silloin siis vielä elettiin saman katon alla. Se vuosi ja siitä seuraava olivat elämäni rankimmat, suoraan sanoen aivan helvettiä. Kaksi lastamme pitivät minut kuitenkin edes hengissä. Itsemurhaa kuitenkin mietin paljon ja puhuinkin siitä jo lähipiirillenikin, ikään kuin valmistelin heitä asiaan. Töissä kävin ja lapset hoidin, muuta en niistä ajoista juuri muistakaan. Lopulta raahauduin lääkäriin ja sain vahvat masennus- ja nukahtamislääkkeet. Auttoivat ja jotenkin se aurinko alkoi hetkittäin pilkahtamaan.
Nyt elämä sujuu yllättävän mukavasti, vaikka huonoja hetkiäkin edelleen on. Olen alkanut hyväksymään sen, etten koskaan tule asiasta ihan täysin pääsemään yli, mutta pystyn elämään tämän kanssa. Lapsistani ainakin tuli eroperheen lapsia ja sekin asia vaan pitää yrittää hyväksyä. Mutta onhan tässä elämäntilanteessa ihan älyttömästi hyviäkin puolia. "Vapaa-aikaa" on säännöllisesti omille menoille, saat tehdä kotonasi mitä tykkäät ilman että mies puuttuu asioihin, uusi nuori poikaystävä silloin kun lapset ovat isällään, baari-iltoja kavereiden kanssa ja seuraavan päivän krapula poikaystävän kainalossa ja pizzalaatikko vieressä... Tässä saa vähän niinkuin molemmat: perhe-elämän ja paluun nuoruuden aikoihin. Tätä en olisi koskaan silti itse halunnut, mutta koska elämä meni nyt näin, niin otetaan ilo irti. Tee sinä samoin, kyllä se sisko siitä! :)
Joten et pääse koskaan asiasta yli. Tai sitten olet joku tylsä provoilija, jolla ei ole tekemistä, joten olet edelleen reppana, etkä pääse siitä koskaan.