Pukkaa neljänkympin kriisiä, auttakaa...

Mikset etsisi uusia kiinnostuksen kohteita ja päämääriä?



Ovatko lapset jo isompia? Aikaa omalle harrastukselle? Uusi kieli? Musiikki, kuvataiteet, lukeminen, puutarhanhoito?



Uusi rakastaja piristämään?

Ei oo kivaa tämäkään.

kaikki saavutettu mitä tavoitteeksi olin asettanut, mitähän sitä kehittäisi nyt... taidan testata viehtäytvoimaani erääseen mieheen.. ;) mutta siihen taidan sitten jättää.

Rupea käymään kuntosalilla, kylpylässä ja kauneushoitolassa. Flirttaa mukavien parikymppisten miesten kanssa, lähde kavereitten kanssa kiertämään maailmaa. Sä olet vielä noin kymmenen vuotta ihan hyvän näköinen kun vaan laitat itseäsi. Panosta siihen nyt ja nauti "nuoruudesta" niin kauan kuin vielä voit.



t. viiden äiti 41 v

En usko.

ja tuntuu jo valmiiks, että kaikki loppuu siihen... Elämä on ohi, ei ole enää mitään odotettavaa. Kaikki mitä tapahtuu seuraavaksi on pelkästään negatiivista.

Ja 44 tuli just tänään täyteen =)

Miten niin kaikki loppuu siihen eikä ole mitään enää odotettavaa? Miten sulla voi unelmat ja toteutettavat asiat loppua alle nelikymppisenä?

Nyt sun täytyy alkaa elää täysillä tätä päivää ja miettiä mitä kaikkea ihanaa haluaisit tulevaisuudeltasi. Mulla on ainakin ihania suunnitelmia tulevillekin vuosikymmenille, toivottasti terveys kestää sinne saakka =)

mikään ei ole valmista vaikka olen nelkyt, lapset vielä pieniä, aion hankkia uuden ammatin, aloittaa kuntoilun..eikä talouskaan ole kummoinen. Onpahan ainakin sitä elettävää edessäkin :-D

Kuinka vanha itse olet, kun kuvittelet noin? Kyllä minulla ja monella saman ikäisellä alkaa ikä näkyä ikävästi. Mä en ainakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni, vaikka joku mies joskus vilkaisis, itkettää kun katson aamulla peiliin. (Asiaahan auttaa se että ilme on myrtsi, kun on koko ajan kauhee vitutus).

Lapset on eri ikäisiä, vanhin aikuinen ja nuorin 3v. Siittä johtuen ei ole kauheesti aikaa harrastaa. Käyn kyllä jumpassa, kosmtologilla jne. Mutta ei se riitä elämän sisällöksi.

Joskus toivon, että mies pettäis, saisin jonkun syyn erota! Tai ehkä se alkais taas tuntua houkuttelevammalta, kun kelpais muillekkin. Hulluja ajatuksia, mutta kuvastaa mun epätoivoa. Tietysti ihmisllä pitää olla kriisejä, että tapahtuis henkistä kasvua. Mulla tuntuu menevän toiseen suuntaan... ap

Ap, ehkä sua vähän helpottaa, että kohtalotovereita on. Ja ihan samanmoisin aatoksin.

Saat uuden näkökulman elämään.

ja minusta tuntuu, että elämä vaan paranee ja käy mukavammaksi. Lapset kasvaa, on enemmän aikaa itselle. Miehen kanssakin menee mukavasti, pahimmat rosot tasoittuneet parissakymmenessä vuodessa. Ryppyjä tulee ja maan vetovoima toimii, mutta nekään eivät ole tärkein huolenaihe elämässä. Elämän rajallisuus on kuitenkin vahvasti mielessä koko ajan, mutta ei mitenkään paniikinomaisesti. Toivon vaan, että pysytään terveenä ja saadaan miehen kanssa viettää mukavaa aikaa kahdestaan, kun kuopuskin on aikanaan omillaan.



Elämä minusta on neljänkympin jälkeen itse asiassa paljon mukavampaa kuin nuorempana.

kriisiä pukkaa. Nuorin on 4v ja ikää minulla 42v? kai, kyllä totta se on. Talous on kohdallaan ja miehen kanssa menee ihan o.k. sitä haluaisi vaan kokea taas sen ihastumisen tunteen, joku katsoisi ja haluaisi,muutkin kuin oma mies. No töissä on yksi 10v. nuorempi mies joka vilkuilee ja muutenkin antaa ymmärtää, etten ole vain 42v työkaveri. Suutelikin yhteisessä illan vietossa. Huh, mutta ei muuta. Erota en halua,vaan jotain,en tiedä mitä. Kiihkoa, himoa muiltakin kuin omalta mieheltä. Taidan olla ihan kahjo.

Mahdollisimman hyvää orastavaa keski-ikää meille orastavassa keski-iässä oleville. =) ja muillekkin.

Ihmettelen niitä, joille kriisi tulee siitä, että tavoitteet elämässä saavutettu. Miksi ihmeessä olette asettaneet jotain tavoitteita? Tai miksi ette aseta uusia tavoitteita? Siinähän sitä olisi ap:llekin tavoitetta saattaa parisuhde mallilleen!

ja minusta tuntuu, että elämä vaan paranee ja käy mukavammaksi. Lapset kasvaa, on enemmän aikaa itselle. Miehen kanssakin menee mukavasti, pahimmat rosot tasoittuneet parissakymmenessä vuodessa. Ryppyjä tulee ja maan vetovoima toimii, mutta nekään eivät ole tärkein huolenaihe elämässä. Elämän rajallisuus on kuitenkin vahvasti mielessä koko ajan, mutta ei mitenkään paniikinomaisesti. Toivon vaan, että pysytään terveenä ja saadaan miehen kanssa viettää mukavaa aikaa kahdestaan, kun kuopuskin on aikanaan omillaan.

Elämä minusta on neljänkympin jälkeen itse asiassa paljon mukavampaa kuin nuorempana.

euraamista ja mahdolliset lasten lapset.

Se alkoi puolisen vuotta ennen 40-v synttäreitä ja päättyi juuri muutama viikko sitten, eli reilua vuotta myöhemmin. Minusta tuntui myös että elämä oli sitten tässä: tylsä työ, tavallinen talo ja laina, lapset, ihan ok mies, arkinen avioliitto. Ja rupsahtava ulkonäkö.



Kärsin unettomuudesta, masennuksesta, olin jotenkin surullinen ja voimaton koko ajan, mikään ei tuntunut oikein miltään. Muutaman kuukauden kuvittelin että voisin jatkaa nuoruuttani...laihdutin ja aloitin uusia liikuntaharrastuksia, laitoin uuden kampauksen, kävin tiheään kosmetologilla, ostin uusia vaatteita ja kenkiä, meikkejä. Laittauduin jokaiselle kauppareissulle, kävin yksin viihteellä. Ja seuraa olisi kyllä löytynyt! Mutta...kaikki tuntuikin vain entistäkin tyhjemmältä. Syksyllä lopetin yrittämisen ja annoin vain päivien tulla ja mennä.



Jokunen viikko sitten vain jotenkin ymmärsin, että täytyy luovuttaa mennyt elämänjakso ja odottaa mitä tuleman pitää. Ja sehän on oikeastaan helpottavaa kun kukaan ei katso perääsi! Olo on jotenkin helpottunut ja nyt tuntuu jopa, että elämällä on vielä jotain annettavaa. Uusi polku taitaa jo avautua edessäni...Tsemppiä, kyllä se kriisi ohi menee!

Itselläni tuli 30-kriisi 34-vuotiaana. Se oli kamalaa ja tuntui vievän mennessään. Nyt olen 37-v eikä kriisistä tietoakaan :). Olen huomannut, että moni ikäiseni on paljon kulahtaneemman näköinen kuin minä :).



Oikeasti, kyllä se siitä helpottaa. Nyt vaan kipuile ja kärvistele niin paljon kuin tarpeen ja vielä jonain päivänä huomaat taas auringon paistavan.

mutta aika tylsältä tämä elämä vaikuttaa. Ainoa mistä saan aitoa iloa, on ihana kuopukseni (myös 3v.)



Miehen kanssa todella väljähtynyttä, mutta toisaalta toivon, et voitais löytää vielä jotain. Isompien lasten kanssakin menee lomilla ja viikonloppuina, mut arkea en jaksais yhtään.



Yhden oluen tai viinilasillisen jälkeen mulla ei ole mitään ongelmia ja elämä hymyilee. Siksipä tulee liian usein otettua se lasillinen tai kaksi.



Nyt olen innostunut matkailusta ja muista vapaa-ajan touhuista. Mutta kun töissä on käytävä...