Akateeminen työtön, miten helvetissä se on mahdollista
eihän kannata kouluttautua työttömäksi.
Nyt kun työttömyys lähtee nousuun, niin onneksi olen akateeminen, nin ei tarvitse kärsiä työttömyydestä, vaan osaajat nousevat entistä kovempaan arvoon.
Näissä talouselämän muutostilanteissa koulutus tuo entistä lihavemmat korotusprosentit palkkaan, kun osaamattomia potkitaan pois tehokkaampien ja osaavampien alta.
Itsekin sain yli 10 % korotuksen juuri ja kun toimintoja yhdistetään tai taa tulla lisää vastuuta ja palkkaa roppakaupalla, ei sen mitään, olen valmis siihen.
Kommentit (48)
Olipas typerän yleistävä kirjoitus.. olettaen että kirjoitus ilmeisesti on akateemisesti koulutetun ihmisen kynästä peräisin.
t. akateeminen itsekin
Jos on opiskellut jotain harvinaista kieltä, kulttuuriantropologiaa tms, niin voi olla etteivät työnantajat revi työmarkkinoille.
kannattaisi tutustua tuoreimpiin tilastoihin.
kulttuuriantropologian laitosten ylläpitämiseen? Luulis kulttuurin olevan jo tutkittu, ainakin menneen kulttuurin.
Siirtäisivät nekin opiskelupaikat vaikka jollekin työllistävälle alalle, esim. vanhustenhoidon maisteri, maahanmuutonongelmien maisteri, yms.
Ap:n kannattais katsoa vähän oman navan ulkopuolelle. No, taitaa olla tyypillinen KTM...
käynyt, joka kuvittelee olevansa akateeminen. He voisivat kirjoittaa jotain näin typerää. Tai sitten olet vain porvoolainen lähihoitaja.
kulttuuriantropologian laitosten ylläpitämiseen? Luulis kulttuurin olevan jo tutkittu, ainakin menneen kulttuurin. Siirtäisivät nekin opiskelupaikat vaikka jollekin työllistävälle alalle, esim. vanhustenhoidon maisteri, maahanmuutonongelmien maisteri, yms.
kemian alan DI on kyseessä, hänen äitiysloman sijaisuuttaan haki 100 irtisanottua kemian alan akateemista.
enemmän käyttöä nykypäivänä kuin joitakin vitun savusaunamaistereita kouluttavalla kulttuuriantropologian laitoksella.
Ja perseenpyyhinnän maistereitakin vois kouluttaa vanhustenhoidonlaitos, niin ei tarttis tänne mamuja sitä varten raahata.
akateemisikin on työttöminä, valitettavasti.
Käsittämätöntä, mutta totta. Yhteiskunnalta todellakin voimavarojen väärinkäyttöä.
Ne akateemiset jotka "saavat säilyttää" työnsä, ovatkin sitten usein nousuputkessa ja keräävät lamatalkoissa kerätyt eurot korotuksina omiin taskuihin ja nousun alkaessa menee entistä paremmin.
Paljon parempi olla akateeminen menestyjä, kuin vähemmän koulutettu resurssi, joista nyt luovutaan säästöjen nimissä. Hyvä niin.
Työttömille akateemisille tsemppiä ja nokkapystyyn, sillä kohta kun suuret ikäluokat poistuva työelämästä, alkaa koulutuksen arvostus näkymään ja kokemuksen, mutta ymmärtämättömyyden aika väistyy. Silloin repeää erittäin kahtia ero osaavan ja koulutetun ja kouluttamattoman resurssin välillä.
Muutama vuosi vielä.....
mitä yritys tekee juuri valmistuneella ja lukisit lehtiä, niin olisit tietoinen, että akateemisiä on paljon työttöminä.
Työttömiä on nyt paljon ja lisää tulee. Fiksu ihminen lukee myös lehtiä ja on asioista tietoinen.
tulee näkymään erityisen paljon osaavan ammattihenkilöstön (=duunareiden) kohdalla. Vaikka itse olenkin akateeminen, en todellakaan kuvittele osaavani esim. LVI-alan töitä tuosta vaan..
Koulutuspaikkojakin supistetaan juuri korkeakoulujen osalta, ei ammatillisen koulutuksen puolelta. Ap:n ja monien muiden kannattaa seurata koulutuspolitiikkaa ja muuta maailman menoa...
Itse asiassa suurten ikäluokkien poisjääminen työelämästä tulee näkymään erityisen paljon osaavan ammattihenkilöstön (=duunareiden) kohdalla. Vaikka itse olenkin akateeminen, en todellakaan kuvittele osaavani esim. LVI-alan töitä tuosta vaan..
tulee näkymään erityisen paljon osaavan ammattihenkilöstön (=duunareiden) kohdalla. Vaikka itse olenkin akateeminen, en todellakaan kuvittele osaavani esim. LVI-alan töitä tuosta vaan..
duunareiden työt on ulkoistettu ulkomaille tai tehtaat automatisoitu Suomessa, paska puhetta koko suurten ikäluokkien jättämä suuri aukko työelämässä, koko ajan heitä jää sankoin joukoin eläkkeelle eikä ainakaan vielä näy missään työvoimapulana. Kuinka monta suomalaista duunaria esim tekee surulisen kuuluisaa ydinvoimalaa? Ulkomaalaiset halpistyöntekijät tekevät nälkäpalkalla paskaa.
Joo, ne työthän onnistuvatkin näppärästi etänä Intiasta :-DD
t. akateeminen talonrakentaja, joka arvostaa ammattimiehiä ja -naisia
sillä itsekin olen joutunut huomaamaan sekä henkilökohtaisesti, että vierestä seuraten, miten 55 vuotias kansakouluön käynyt ei voi palkata akateemista alaisekseen.
Miksi ei voi palkata... no tietenkään siksi, että kokee tulevansa nöyryytetyksi, kun alaisena olisi paljon itseään fiksumpi henkilö. Akateemisen on vain vaikea saada tuollaisissa paikoissa työtä, vaikka osamiselle olisi huutava pula.
Ja miten helvetissä on mahdollista, että kansakoulun (tai jonkun -60 luvulla käyty opistotutkinto) käynyt on johtavassa asemassa. No se jos mikä onkin perseestä, mutta niin se oli vielä 30-40 vuotta sitten, kun kantapään kautta opittua kokemusta arvostettiin. Nykyään opiskelleet nuoret ovat älyllisesti ja älyn käytön osaamisen kannalta ihan toisella tasolla.
Osaamista kaivattaisiin monissakin pikkufirmoissa, mutta moniko kouluttamaton 59 vuotias uskaltaa palkata alaisekseen 35 vuotiaan akateemisen ja jäädä välittömästä keskusteluissa niin altavastaajaksi, että pitäisi mennä vetämään itsensä narun jatkoksi. Tähän ei juuuri kukaan eläkettä odottava uskalla...... sääli tuota ikäryhmää. Tämä este poistuu onneksi parissa vuodessa.
Joo, ne työthän onnistuvatkin näppärästi etänä Intiasta :-DD
t. akateeminen talonrakentaja, joka arvostaa ammattimiehiä ja -naisia
puolalaisesta putkimiehestä. Jopa suomeen on kovasti tulijoita LVI ja muillekin duunarialoille puolasta, liettuasta, intiasta jne.
Jopa vanhusten perseiden pesu hoidetaan etänä. Käytännössä siis kaukoidästä tulee sairaanhoitajia/perushoitajia suomeen keikkatyöhön.
Sehän nimenomaan liittyy eri kulttuurien "kohtaamiseen" ja siihen, miten erilaiset ihmiset voivat paremmin elää samassa yhteiskunnassa, on osaltaan löytämässä ratkaisuja maahanmuutosta seuraaviin ongelmiin.
Itse asiassa jouduimme odottelemaankin, että saimme haluamamme osaavan putkimiehen ja muurarin (joka osasi tietyn rappaustekniikan) talotyömaallemme. Ne kokemukset virolaisista rakennustyöläisistä, joita tuttavillla on, eivät ole kovinkaan mairittelevia.
Ja muuten, tiesithän varmasti että Intiasta ja Kiinasta tulee niitä yhtä lailla "osaavia" akateemisia pilvin pimein? Ainakin minun ja mieheni alalla heitä on enemmän ja enemmän, ja töitä ulkoistetaan vähintään samaa vauhtia kuin ns. duunaritöitä!
Joo, ne työthän onnistuvatkin näppärästi etänä Intiasta :-DD
t. akateeminen talonrakentaja, joka arvostaa ammattimiehiä ja -naisia
puolalaisesta putkimiehestä. Jopa suomeen on kovasti tulijoita LVI ja muillekin duunarialoille puolasta, liettuasta, intiasta jne.
Jopa vanhusten perseiden pesu hoidetaan etänä. Käytännössä siis kaukoidästä tulee sairaanhoitajia/perushoitajia suomeen keikkatyöhön.
tekee ihmisestä hyvän ja tuottavan työntekijän? Ei. Siitähän se ponnistelu hyväksi ja tuottavaksi työntekijäksi vasta alkaa kun astut uuden työnantajan leipiin. Ei työnantaja ainakaan yksityisellä puolella mittaa, millainen tutkintopaperi takataskussasi on, kuinka hyvä olet väittelemään esimiehiesi kanssa tai kuinka sukkelia kommentteja heität kahvipöydässä. Merkitystä on sillä, millaista tulosta tuotat työssäsi, kuinka tehokas olet ja paljonko voittoa tuotat yritykselle. Koulutus eli oppimasi asiat ovat vain työkalu muiden joukossa joita käytät työssäsi, koulutus ei ole mikään itseisarvo joka tekisi ihmisestä hyvän työntekijän.
Ja noista 55 vuotiaista sanoisin että moni sen ikäinen on todella hyvä työntekijä. Koulutuksesta riippumatta. Itse olen muuten alta 3-kymppinen.