Lue keskustelun säännöt.
Mitä tykäisit jos 20v lapsesi tulisi jo vanhemmaksi?
Kommentit (121)
aikojaan, parisuhde tuskin kestäisi eli lapsen perusturva tulisi järkkymään, taloudellisesti olisi tiukkaa ja vanhemmalla ei olisi vanhemmalle suotavaa elämänkokemusta. Luin lehdestä psykologin sanovan, että naisen psyyke kehittyy eniten 25-30 ikävuoden välillä ja kolmenkympin kriisihän on tuttu juttu. Mieluummin toivoisin lapseni tulevan vanhemmaksi kun hän on kypsä henkisesti. Toki yhteiskunta kaikki elättää ja parikymppinen pystyy lasta hoitamaan. Tärkeätä olisi, että lapsen omat vanhemmat ovat parhaassa mahdollisessa iässä eikä suinkaan mummon jaksaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 18-vuotias lh-opiskelija, syyskuun aikaan sain tietää olevani raskaana miehelle jonka kanssa asun yhdessä ja olemme olleet lähes 2 vuotta yhdessä. Lyhyt aika kyllä, mutta ei kaduta. Kaksi kertaa olen baarissa käynyt täytettyäni 18v elokuussa ja molemmilla kerroilla kuskina. Polttamisen olen lopettanut heti tiedon saatuani. Mieheni on onneksi työelämässä, ikäeroa meillä on reilusti. Rahaa meillä ei silti ole ylimäärästä ja yhteiskuntahan maksaa periaatteessa joka tapauksessa äitiyslomani, oli se sitten nyt tai sitten opiskeluiden päätyttyä. Mitä väliä sillä on jos tuntee itsensä valmiiksi? Tämän raskauden myötä itse olen ainakin aikustunut paljon, pakko jaksaa vaikkei aina jaksaisikaan, tieto tästä ihmeestä on parasta mitä on. Odotan innolla jo näkeväni tulokkaan, la toukokuussa. Ja toivon että lapsenikin hankkisi lapsensa heti kun kokee olevansa siihen valmis henkisellä tasolla. Tietenkään en teinejä kannusta äitiyteen, mutta aikuinen on aina aikuinen. Ja periaatteessa lain mukaan yli 16-vuotias saa harrastaa seksiä, joten minkä ihmeen takia yli 16-vuotias ei saisi hankkiutua raskaaksi jos kokee itensä valmiiksi? Itse en olisi kyllä 16-vuotiaana ollut valmis, mutta jos joku on niin se on hänen asiansa. Jos haluan lähteä jonnekkin synnytyksen jälkeen, olen vapaa menemään niin paljon kuin haluan,mieheni on täysin sitoutunut tähän lapseen. Enkä usko että kykenen niin vain jättämään lastani mihinkään, edes miehelleni :) Ehkä joskus oppii sitten irtautumaan ja saa käydä viihteelläkin, mutta nyt ei ole kiire. Ehtii sitä myöhemminkin. Niin kauan kuin lapseni ei siitä joudu millään tavoin kärsimään, se on mielestäni hyväksyttyä. Vaikka tämä onkin "vahinkolapsi", se ei kaduta tippaakaan ja innolla odotan kaikkea äitiyteen liittyvää, jopa niitä unettomia öitä! Ainakin joku tarvitsee minua oikeasti ja rakastaa ehdoitta. Olen aina ihaillut äitiyttä, pian saan itsekin sen kokea, onneksi! :) Minusta mitään ei saisi ikinä yleistää, kaikki on aikanaan valmiita ja jos ei ole, parempi jättää lapsenteko jollekkin muulle. Paitsi, lapsia ei tehdä, niitä saadaan :) Älkää ihmiset tuomitko ulkonäön perusteella,jos ette tilanteista mitään tiedä! Kuten joku jo sanoi täällä, tiedän itsekin muutamia 3- ja 4-kymppisiä, jotka ei todellakaan edes olisi kypsiä vanhemmiksi vaikka lapsia olisivatkin tehneet. Murehtikaa heidän kaltaistensa lastensaantia mieluummin. Kyllä me nuoretkin osaamme jos haluamme! :)
toki "kokea" olevansa valmis ja tietää kaikesta kaikki. Se nyt ei kuitenkaan ole muuta kuin lapsuudesta pyristelevän teinin kokemus.
Minusta luonnolisin ikä saada lapsi on juurikin parikymppisenä! Parikymppisenä rakennetaan elämää, perhettä, lapsia, ammattia, uraa jne. Eri asia on sitten teini-ikä, mutta ap ei puhunut teini-iästä vaan parikymppisistä nuorista aikuisista? Minusta on ihan vääristynyttä, että 2-kymppinen olisi jotenkin liian nuori vanhemmaksi. Kyllä normaali ihminen on ihan jo aikuinen siinä vaiheessa. Ja ken lapset kokee rasitteeksi, olkoot kokonaan tekemättä heitä.
Just lukiosta tai amiksesta päässyt? Ja eikä olisi parempi jakaa asioita ettei lapsi kärsi uran rakentamisesta? Mitä kolmi-nelikymppinen tekee jos kaikki tehdään parikymppisenä?
Minusta luonnolisin ikä saada lapsi on juurikin parikymppisenä! Parikymppisenä rakennetaan elämää, perhettä, lapsia, ammattia, uraa jne. Eri asia on sitten teini-ikä, mutta ap ei puhunut teini-iästä vaan parikymppisistä nuorista aikuisista? Minusta on ihan vääristynyttä, että 2-kymppinen olisi jotenkin liian nuori vanhemmaksi. Kyllä normaali ihminen on ihan jo aikuinen siinä vaiheessa. Ja ken lapset kokee rasitteeksi, olkoot kokonaan tekemättä heitä.
Just lukiosta tai amiksesta päässyt? Ja eikä olisi parempi jakaa asioita ettei lapsi kärsi uran rakentamisesta? Mitä kolmi-nelikymppinen tekee jos kaikki tehdään parikymppisenä?
rakentamisesta siinä kolmen kympin tietämillä? Kyllähän parikymppinen aloittelee työnteon yms. Eikös se ole jo jonkinlaista uran tekemistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kokea maailmaa ja kypsyä? Myös opiskelu sujuu äitinäkin. Lapsen kanssa yhdessäkin voi ihmetellä maailman suuruutta ja ihmeellisyyttä. Ei siihen välttämättä mitään nuorten suurta porukkaa tarvita. Usein noi nuorisoporukan kesken tehdyt matkat ei ole niinkään ihmisen sisintä kasvattavia.
ystävien kanssa kuin lasten kanssa. Yksin matkustelu, asuminen ulkomailla ym edistää itsenäistymistä ja antaa elämänkokemusta. Ystävyyssuhteita tarvitsee jokainen jokaisessa elämäntilanteessa. Lasten kanssa voi matkustella sitten myöhemmin, mutta se on ihan eri asia.
jakelevat. Parikymppinen sitä paitsi on iältään jo täysin kypsä äidiksi, aikuinen ihminen jolla on täysi valta tehdä omat valintansa.
Sen sijaan, etenkin esikoisen vauva-aika on niin ainutlaatuista aikaa, että soisin olosuhteiden olevan otolliset silloin. Näinhän ei aina mene, mutta toivoisin että tytärteni rinnalla olisi siinä vaiheessa hellä ja rakastava mies ja olisi aikaa paneutua rauhassa äitiyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sinä voi minua tuntematta käydä väittämään, että minun nuoruuteni meni hukkaan koska sain esikoiseni jo parikymppisenä! Minusta se aika oli elämäni ihaninta aikaa. Valitsin sen omasta tahdostani paljon mieluummin kuin nuo kaverireissut yms. Sain kokea suurta rakkautta perheeni taholta, elää ihanaa aikaa ja paljon merkityksellisempää kuin mitä bilereissut kavereiden kanssa olisi olleet.
kokea maailmaa ja kypsyä? Myös opiskelu sujuu äitinäkin. Lapsen kanssa yhdessäkin voi ihmetellä maailman suuruutta ja ihmeellisyyttä. Ei siihen välttämättä mitään nuorten suurta porukkaa tarvita. Usein noi nuorisoporukan kesken tehdyt matkat ei ole niinkään ihmisen sisintä kasvattavia.
ystävien kanssa kuin lasten kanssa. Yksin matkustelu, asuminen ulkomailla ym edistää itsenäistymistä ja antaa elämänkokemusta. Ystävyyssuhteita tarvitsee jokainen jokaisessa elämäntilanteessa. Lasten kanssa voi matkustella sitten myöhemmin, mutta se on ihan eri asia.
Minusta luonnolisin ikä saada lapsi on juurikin parikymppisenä! Parikymppisenä rakennetaan elämää, perhettä, lapsia, ammattia, uraa jne. Eri asia on sitten teini-ikä, mutta ap ei puhunut teini-iästä vaan parikymppisistä nuorista aikuisista? Minusta on ihan vääristynyttä, että 2-kymppinen olisi jotenkin liian nuori vanhemmaksi. Kyllä normaali ihminen on ihan jo aikuinen siinä vaiheessa. Ja ken lapset kokee rasitteeksi, olkoot kokonaan tekemättä heitä.
Just lukiosta tai amiksesta päässyt? Ja eikä olisi parempi jakaa asioita ettei lapsi kärsi uran rakentamisesta? Mitä kolmi-nelikymppinen tekee jos kaikki tehdään parikymppisenä?
rakentamisesta siinä kolmen kympin tietämillä? Kyllähän parikymppinen aloittelee työnteon yms. Eikös se ole jo jonkinlaista uran tekemistä?
työstä johon opiskellaan vähän pidempään kuin 20-vuotiaaksi. Lukion päälle 5-6 vuotta opintoja ja työntekoa siinä välillä, sitten valmistuminen ja työpaikka. Silloin kolmikymppinen tai vähän päälle on jo vakiinnuttanut paikkansa työelämässä tai valmistunut ja saanut hyvin työkokemusta ja voi keskittyä lapseen. Jos lapsen saa kesken opintojen, niin siinä sitten taiteilet opintojen ja vauvan välillä ja ynnäät samalla pennejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että sinun mallisi on se ainoa oikea, jonka pitäisi käydä ihan jokaiselle. Mietipä miksi maailmassa muutenkin on niin paljon erilaisia tapoja elää, ihan omiin valintoihin pohjautuen.
Itse koin juuri minulle sopivaksi saada lapset nuorena. Minulla on aina ollut suuri halu saada lapsia ja ennen lapsia kaikenmaailman riennot tuntui aikalailla tyhjänpäiväisiltä elämän täytteiltä ja odotin hirveästi että voisin perustaa perheen. Kun parisuhde oli vakiintunut ja mies oli vakikuisessa työssä, päätimme antaa esikoisen tulla. Tämä oli ihanaa, upeaa aikaa ja olin itse 20v ja mies oli 23v. Minulla oli AMK kesken, pidin 2 välivuotta (iltaisin kävin pari kurssia sen jälkeen kun lapsi oli 1,5v) ja tuon jälkeen pikkuhiljaa jatkoin ja valmistumiseni jälkeen sain vakityön ja toinen lapsi siinä sitten syntyi. Meitä ei raha ole vetänyt puoleensa, päin vastoin, arvostamme kierrätystä jne. Hyvin tultiin toimeen, ihan miehen palkalla ja minun pienillä tuilla, jotka oliviat minimiäitiysraha ja kotihoidontuki ilman kuntalisiä sekä myöhemmin ihan perus-opintotuki. Nyt tosin tienaamme ihan kivasti jo... säästöön jää paljon koska emme ole tuhlaavaa sorttia.
Minusta luonnolisin ikä saada lapsi on juurikin parikymppisenä! Parikymppisenä rakennetaan elämää, perhettä, lapsia, ammattia, uraa jne. Eri asia on sitten teini-ikä, mutta ap ei puhunut teini-iästä vaan parikymppisistä nuorista aikuisista? Minusta on ihan vääristynyttä, että 2-kymppinen olisi jotenkin liian nuori vanhemmaksi. Kyllä normaali ihminen on ihan jo aikuinen siinä vaiheessa. Ja ken lapset kokee rasitteeksi, olkoot kokonaan tekemättä heitä.
Just lukiosta tai amiksesta päässyt? Ja eikä olisi parempi jakaa asioita ettei lapsi kärsi uran rakentamisesta? Mitä kolmi-nelikymppinen tekee jos kaikki tehdään parikymppisenä?
rakentamisesta siinä kolmen kympin tietämillä? Kyllähän parikymppinen aloittelee työnteon yms. Eikös se ole jo jonkinlaista uran tekemistä?
työstä johon opiskellaan vähän pidempään kuin 20-vuotiaaksi. Lukion päälle 5-6 vuotta opintoja ja työntekoa siinä välillä, sitten valmistuminen ja työpaikka. Silloin kolmikymppinen tai vähän päälle on jo vakiinnuttanut paikkansa työelämässä tai valmistunut ja saanut hyvin työkokemusta ja voi keskittyä lapseen. Jos lapsen saa kesken opintojen, niin siinä sitten taiteilet opintojen ja vauvan välillä ja ynnäät samalla pennejä.
Et sinä voi minua tuntematta käydä väittämään, että minun nuoruuteni meni hukkaan koska sain esikoiseni jo parikymppisenä! Minusta se aika oli elämäni ihaninta aikaa. Valitsin sen omasta tahdostani paljon mieluummin kuin nuo kaverireissut yms. Sain kokea suurta rakkautta perheeni taholta, elää ihanaa aikaa ja paljon merkityksellisempää kuin mitä bilereissut kavereiden kanssa olisi olleet.
kokea maailmaa ja kypsyä? Myös opiskelu sujuu äitinäkin. Lapsen kanssa yhdessäkin voi ihmetellä maailman suuruutta ja ihmeellisyyttä. Ei siihen välttämättä mitään nuorten suurta porukkaa tarvita. Usein noi nuorisoporukan kesken tehdyt matkat ei ole niinkään ihmisen sisintä kasvattavia.
ystävien kanssa kuin lasten kanssa. Yksin matkustelu, asuminen ulkomailla ym edistää itsenäistymistä ja antaa elämänkokemusta. Ystävyyssuhteita tarvitsee jokainen jokaisessa elämäntilanteessa. Lasten kanssa voi matkustella sitten myöhemmin, mutta se on ihan eri asia.
reissut olisivat olleet kun et ole kokenut niitä? Ja tässähän ei puhuta pussikaljareissuista ostarille. Kavereiden bilereissut voi jossain piireissä olla aika ankeita, mutta puolustan matkoja ulkomaille, uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista, opiskelemista ulkomailla yms. Ja sen jälkeen ihanaa aikaa vauvan kanssa. En kirjoittanut sinusta vaan omista ajatuksistani, ystävä pieni. Miksi olet niin herkkänä jos olet varma valintasi erinoamisuudesta? Kukaan ei kirjoittanut että elämäsi meni hukkaan, mutta mielestäni olisi ollut ankeaa tulla äidiksi parikymppisenä. Miksi tyytyä puolikkaaseen jos voi saada sekä huolettoman ihanan nuoruuden että ihanan merkityksellisen äitiyden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että sinun mallisi on se ainoa oikea, jonka pitäisi käydä ihan jokaiselle. Mietipä miksi maailmassa muutenkin on niin paljon erilaisia tapoja elää, ihan omiin valintoihin pohjautuen. Itse koin juuri minulle sopivaksi saada lapset nuorena. Minulla on aina ollut suuri halu saada lapsia ja ennen lapsia kaikenmaailman riennot tuntui aikalailla tyhjänpäiväisiltä elämän täytteiltä ja odotin hirveästi että voisin perustaa perheen. Kun parisuhde oli vakiintunut ja mies oli vakikuisessa työssä, päätimme antaa esikoisen tulla. Tämä oli ihanaa, upeaa aikaa ja olin itse 20v ja mies oli 23v. Minulla oli AMK kesken, pidin 2 välivuotta (iltaisin kävin pari kurssia sen jälkeen kun lapsi oli 1,5v) ja tuon jälkeen pikkuhiljaa jatkoin ja valmistumiseni jälkeen sain vakityön ja toinen lapsi siinä sitten syntyi. Meitä ei raha ole vetänyt puoleensa, päin vastoin, arvostamme kierrätystä jne. Hyvin tultiin toimeen, ihan miehen palkalla ja minun pienillä tuilla, jotka oliviat minimiäitiysraha ja kotihoidontuki ilman kuntalisiä sekä myöhemmin ihan perus-opintotuki. Nyt tosin tienaamme ihan kivasti jo... säästöön jää paljon koska emme ole tuhlaavaa sorttia.
Minusta luonnolisin ikä saada lapsi on juurikin parikymppisenä! Parikymppisenä rakennetaan elämää, perhettä, lapsia, ammattia, uraa jne. Eri asia on sitten teini-ikä, mutta ap ei puhunut teini-iästä vaan parikymppisistä nuorista aikuisista? Minusta on ihan vääristynyttä, että 2-kymppinen olisi jotenkin liian nuori vanhemmaksi. Kyllä normaali ihminen on ihan jo aikuinen siinä vaiheessa. Ja ken lapset kokee rasitteeksi, olkoot kokonaan tekemättä heitä.
Just lukiosta tai amiksesta päässyt? Ja eikä olisi parempi jakaa asioita ettei lapsi kärsi uran rakentamisesta? Mitä kolmi-nelikymppinen tekee jos kaikki tehdään parikymppisenä?
rakentamisesta siinä kolmen kympin tietämillä? Kyllähän parikymppinen aloittelee työnteon yms. Eikös se ole jo jonkinlaista uran tekemistä?
työstä johon opiskellaan vähän pidempään kuin 20-vuotiaaksi. Lukion päälle 5-6 vuotta opintoja ja työntekoa siinä välillä, sitten valmistuminen ja työpaikka. Silloin kolmikymppinen tai vähän päälle on jo vakiinnuttanut paikkansa työelämässä tai valmistunut ja saanut hyvin työkokemusta ja voi keskittyä lapseen. Jos lapsen saa kesken opintojen, niin siinä sitten taiteilet opintojen ja vauvan välillä ja ynnäät samalla pennejä.
ainoa oikea ja sen tulisi käydä kaikille?
Et voi muuta inttää, kun et ole kokeillut edes. Meillä mieskin on myöhemmin opiskellut lisää ja on nyt DI. Itse suunittelen sitä uutta ylempää AMK-tutkintoa tässä jossain vaiheessa. Meillä yleensä on toinen käynyt töissä ja toinen ollut kotona lasten kanssa tai opiskellut. Hyvin on pärjätty rahallisesti ja aikaa on jäänyt todella hyvin perheelle. Örvellykset, kännäämiset yms. ei ole koskaan kiinnostaneet joten aikaa ei näihin turhanpäiväisyyksiin ole mennyt lainkaan. Meillä ei lapset esim. ole vieläkään olleet kertaakaan yökylässä, en ole raaskinut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se, että on kaksikymppisenä saanut lapsen ja kaikki edellä mainitut kokemukset jäävät kokematta on valinta, johon tämä ihminen voi olla tyytyväinen. Mutta hän ei myöskään koskaan saa tietää mistä jäi paitsi. Minäkin sain koko paketin, ensin ihanan nuoruuden ulkomailla opiskellen ja eläen, maailmaa nähden ja ihmisiin tutustuen. Sitten sen pienen nyytin käsivarsilleni. Sain siis molemmat, ei täytynyt valita.
Et sinä voi minua tuntematta käydä väittämään, että minun nuoruuteni meni hukkaan koska sain esikoiseni jo parikymppisenä! Minusta se aika oli elämäni ihaninta aikaa. Valitsin sen omasta tahdostani paljon mieluummin kuin nuo kaverireissut yms. Sain kokea suurta rakkautta perheeni taholta, elää ihanaa aikaa ja paljon merkityksellisempää kuin mitä bilereissut kavereiden kanssa olisi olleet.
kokea maailmaa ja kypsyä? Myös opiskelu sujuu äitinäkin. Lapsen kanssa yhdessäkin voi ihmetellä maailman suuruutta ja ihmeellisyyttä. Ei siihen välttämättä mitään nuorten suurta porukkaa tarvita. Usein noi nuorisoporukan kesken tehdyt matkat ei ole niinkään ihmisen sisintä kasvattavia.
ystävien kanssa kuin lasten kanssa. Yksin matkustelu, asuminen ulkomailla ym edistää itsenäistymistä ja antaa elämänkokemusta. Ystävyyssuhteita tarvitsee jokainen jokaisessa elämäntilanteessa. Lasten kanssa voi matkustella sitten myöhemmin, mutta se on ihan eri asia.
reissut olisivat olleet kun et ole kokenut niitä? Ja tässähän ei puhuta pussikaljareissuista ostarille. Kavereiden bilereissut voi jossain piireissä olla aika ankeita, mutta puolustan matkoja ulkomaille, uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista, opiskelemista ulkomailla yms. Ja sen jälkeen ihanaa aikaa vauvan kanssa. En kirjoittanut sinusta vaan omista ajatuksistani, ystävä pieni. Miksi olet niin herkkänä jos olet varma valintasi erinoamisuudesta? Kukaan ei kirjoittanut että elämäsi meni hukkaan, mutta mielestäni olisi ollut ankeaa tulla äidiksi parikymppisenä. Miksi tyytyä puolikkaaseen jos voi saada sekä huolettoman ihanan nuoruuden että ihanan merkityksellisen äitiyden?
ja tukisin kyllä lastani täysin.
Kuitenkin itse toivon, että lapseni saisi elää nuo nuoren aikuisuutensa vuodet opiskellen, matkustellen ja eläen yhtä ihanaa ja vapaata elämää kun minä aikoinaan elin. Haluisin myös hänen näkevän maailmaa ja asuvan eri maissa, hulluttelevan öisillä Seinen silloilla, bilettävän member only clubeilla Lontoossa, ajavan autolla itärannikolta aina Californiaan asti, tutustuvan ihmisiin, solmivan elämänkestäviä ystävyyssuhteita Varadero beachilla, hurmaavan miehiä minne ikinä meneekin.
Mutta hänen on saatava tehdä juuri sitä mikä tekee hänet onnelliseksi.
kirjoituksissasi pois. Joten tuli aika tyly kuva siitä että sinusta nuorena äidiksi tuleminen ei ylipäätään ole hyvä juttu.
Mutta hyvä, jos puhut vain omasta puolestasi :) Meitä kun on niin moneksi. Itsestäni taas olisi tuntunut että elämä olisi mennyt ihan hukkaan 30v saakka jos vasta silloin olisin lapsia saanut ;)
t. se joka on sujuvasti yhdistänyt opiskelun, uran rakentamisen ja perheen - ja nauttinut todella paljon
Et sinä voi minua tuntematta käydä väittämään, että minun nuoruuteni meni hukkaan koska sain esikoiseni jo parikymppisenä! Minusta se aika oli elämäni ihaninta aikaa. Valitsin sen omasta tahdostani paljon mieluummin kuin nuo kaverireissut yms. Sain kokea suurta rakkautta perheeni taholta, elää ihanaa aikaa ja paljon merkityksellisempää kuin mitä bilereissut kavereiden kanssa olisi olleet.
kokea maailmaa ja kypsyä? Myös opiskelu sujuu äitinäkin. Lapsen kanssa yhdessäkin voi ihmetellä maailman suuruutta ja ihmeellisyyttä. Ei siihen välttämättä mitään nuorten suurta porukkaa tarvita. Usein noi nuorisoporukan kesken tehdyt matkat ei ole niinkään ihmisen sisintä kasvattavia.
ystävien kanssa kuin lasten kanssa. Yksin matkustelu, asuminen ulkomailla ym edistää itsenäistymistä ja antaa elämänkokemusta. Ystävyyssuhteita tarvitsee jokainen jokaisessa elämäntilanteessa. Lasten kanssa voi matkustella sitten myöhemmin, mutta se on ihan eri asia.
reissut olisivat olleet kun et ole kokenut niitä? Ja tässähän ei puhuta pussikaljareissuista ostarille. Kavereiden bilereissut voi jossain piireissä olla aika ankeita, mutta puolustan matkoja ulkomaille, uusiin ihmisiin ja kulttuureihin tutustumista, opiskelemista ulkomailla yms. Ja sen jälkeen ihanaa aikaa vauvan kanssa. En kirjoittanut sinusta vaan omista ajatuksistani, ystävä pieni. Miksi olet niin herkkänä jos olet varma valintasi erinoamisuudesta? Kukaan ei kirjoittanut että elämäsi meni hukkaan, mutta mielestäni olisi ollut ankeaa tulla äidiksi parikymppisenä. Miksi tyytyä puolikkaaseen jos voi saada sekä huolettoman ihanan nuoruuden että ihanan merkityksellisen äitiyden?
Et sinä voi minua tuntematta käydä väittämään, että minun nuoruuteni meni hukkaan koska sain esikoiseni jo parikymppisenä! Minusta se aika oli elämäni ihaninta aikaa. Valitsin sen omasta tahdostani paljon mieluummin kuin nuo kaverireissut yms. Sain kokea suurta rakkautta perheeni taholta, elää ihanaa aikaa ja paljon merkityksellisempää kuin mitä bilereissut kavereiden kanssa olisi olleet.
kokea maailmaa ja kypsyä? Myös opiskelu sujuu äitinäkin. Lapsen kanssa yhdessäkin voi ihmetellä maailman suuruutta ja ihmeellisyyttä. Ei siihen välttämättä mitään nuorten suurta porukkaa tarvita. Usein noi nuorisoporukan kesken tehdyt matkat ei ole niinkään ihmisen sisintä kasvattavia.
ystävien kanssa kuin lasten kanssa. Yksin matkustelu, asuminen ulkomailla ym edistää itsenäistymistä ja antaa elämänkokemusta. Ystävyyssuhteita tarvitsee jokainen jokaisessa elämäntilanteessa. Lasten kanssa voi matkustella sitten myöhemmin, mutta se on ihan eri asia.
huolimatta jo nyt olla epävarma päätöksestään kun lukee vastausta kuin piru Raamattua.
alta 60v mummoksi, joten ihan kiva!
Alemman sos luokan leimaa ei sillä otsaansa saa, jos ei ole sieltä syntyjään. Outo ajatus.
Itse sain esikoiseni 20v ja toisen 21v.
Heti alusta asti olen saanut "pahaa silmää" näiltä ylemmän luokan iäkkäämmiltä vanhemmilta. Synnytysvalmennuksessa olin ainut ikäiseni ja muut osallistujat olisivat voineet olla vanhempiani.
En koe menettäneeni mitään tai jättäneeni elämättä ja kokematta, koska olen halunnut lapset nuorena. En saa baareista tms. minkäänlaista sisältöä elämääni, lapset ovat minun elämäni ja siitä olen erittäin onnellinen.
Lapsiani on myös kehuttu oikein hyvin kasvatetuiksi ja kohteliaiksi, joten ei voi väittää ettei nuori vanhempi voisi osata hoitaa ja kasvattaa lapsiaan kunnolla.
Meillä ei ole tätä ongelmaa mitä "ylemmän luokan" perheissä, että lapset saisivat kaiken haluamansa, kun on rahaa millä mällätä. Omat lapseni osaavat olla erittäin kiitollisia kaikesta saamastaan. Ja kaikista onnellisimmiksi tulevat yhdessä tekemisestä ja kokemisesta, eivät tavarasta.
Tämän kaiken lisäksi olen elättänyt lapseni itse, en "sossun rahoilla", jopa opiskellut toisen ammatin itselleni lasten aikana.
Omien lasteni isovanhemmat olivat 44-vuotiaita ja erittäin onnellisia ja ylpeitä lapsenlapsistaan, jo odotusajasta asti.
Itse olen 18-vuotias lh-opiskelija, syyskuun aikaan sain tietää olevani raskaana miehelle jonka kanssa asun yhdessä ja olemme olleet lähes 2 vuotta yhdessä. Lyhyt aika kyllä, mutta ei kaduta. Kaksi kertaa olen baarissa käynyt täytettyäni 18v elokuussa ja molemmilla kerroilla kuskina. Polttamisen olen lopettanut heti tiedon saatuani. Mieheni on onneksi työelämässä, ikäeroa meillä on reilusti. Rahaa meillä ei silti ole ylimäärästä ja yhteiskuntahan maksaa periaatteessa joka tapauksessa äitiyslomani, oli se sitten nyt tai sitten opiskeluiden päätyttyä. Mitä väliä sillä on jos tuntee itsensä valmiiksi? Tämän raskauden myötä itse olen ainakin aikustunut paljon, pakko jaksaa vaikkei aina jaksaisikaan, tieto tästä ihmeestä on parasta mitä on. Odotan innolla jo näkeväni tulokkaan, la toukokuussa. Ja toivon että lapsenikin hankkisi lapsensa heti kun kokee olevansa siihen valmis henkisellä tasolla. Tietenkään en teinejä kannusta äitiyteen, mutta aikuinen on aina aikuinen. Ja periaatteessa lain mukaan yli 16-vuotias saa harrastaa seksiä, joten minkä ihmeen takia yli 16-vuotias ei saisi hankkiutua raskaaksi jos kokee itensä valmiiksi? Itse en olisi kyllä 16-vuotiaana ollut valmis, mutta jos joku on niin se on hänen asiansa.
Jos haluan lähteä jonnekkin synnytyksen jälkeen, olen vapaa menemään niin paljon kuin haluan,mieheni on täysin sitoutunut tähän lapseen. Enkä usko että kykenen niin vain jättämään lastani mihinkään, edes miehelleni :) Ehkä joskus oppii sitten irtautumaan ja saa käydä viihteelläkin, mutta nyt ei ole kiire. Ehtii sitä myöhemminkin. Niin kauan kuin lapseni ei siitä joudu millään tavoin kärsimään, se on mielestäni hyväksyttyä.
Vaikka tämä onkin "vahinkolapsi", se ei kaduta tippaakaan ja innolla odotan kaikkea äitiyteen liittyvää, jopa niitä unettomia öitä! Ainakin joku tarvitsee minua oikeasti ja rakastaa ehdoitta. Olen aina ihaillut äitiyttä, pian saan itsekin sen kokea, onneksi! :)
Minusta mitään ei saisi ikinä yleistää, kaikki on aikanaan valmiita ja jos ei ole, parempi jättää lapsenteko jollekkin muulle. Paitsi, lapsia ei tehdä, niitä saadaan :)
Älkää ihmiset tuomitko ulkonäön perusteella,jos ette tilanteista mitään tiedä!
Kuten joku jo sanoi täällä, tiedän itsekin muutamia 3- ja 4-kymppisiä, jotka ei todellakaan edes olisi kypsiä vanhemmiksi vaikka lapsia olisivatkin tehneet. Murehtikaa heidän kaltaistensa lastensaantia mieluummin. Kyllä me nuoretkin osaamme jos haluamme! :)