Kuinka saada 4-vuotias innostumaan muutosta

Oletko muistanut kertoa mitä muuttaminen tarkoittaa. Siis että kaikki tevarat pakataan mukaan ja viedään sinne uuteen kotiin. Lapset helposti kuvittelee, että esim. lelut jää vanhaan kotiin.



Kerro lapselle, että voitte kyllä käydä myöhemmin tapaamassa kavereita vanhan kodin lähellä. Onnistuu kyllä ihan varmasti, vaikkei kavereiden vanhemmat olisikaan vielä tuttuja.



Kerro, että siellä uudessa kodissa lapsi sitten saa uusia kavereita ja kerro hyvä ihminen jo nyt, että menee uuteen päiväkotiin! On meinaan aika shokki lapselle jos tulee lyhyellä varoitusajalla.



Me muutettiin keväällä 4-v kanssa. Ennen muuttoa ei ollut ongelmia, meillä ei tosin mitenkään hössötetty muutosta, kerrottiin vaan lapselle muutamaankin otteeseen, että kohta tulee muuttomiehet pakkaamaan meidän tavarat ja vie ne uuteen kotiin ja me mennään sinne sitten omalla autolla tavaroiden perässä.



Uudessa kodissa aluksi kaikki oli ok (jäin äitiyslomalle samaan aikaan), mutta ajan kanssa lapsi alkoi ikävöidä vanhaa kotia ja vanhoja kavereita ja ihmisiä jotka puhuu suomea (muutettiin ulkomaille). Nyt kun uudet kaverit on kuvioissa ja kieltäkin lapsi auttavasti hallitsee on tilanne alkanut helpottaa. Mutta monet itkut on niin tyttö kun äitikin ehtinyt itkeä kun toinen niin kovin vanhaa kotia on ikävöinyt.



Ja toki ollaan vanhan kodin liepeillä vierailtu. Ollaan käyty vanhassa päiväkodissa ja tavattu päiväkotikavereita myös päiväkodin ulkopuolella, vaikka ei tosiaa naulakko-moita enempää koskaan ennen muuttoa tullut päiväkotikavereiden vanhempien kanssa juteltua. Kyllä ne kaveritkin jäivät meidän neitiä kaipailemaan.

Itse muutimme sinä keväänä kun täytin 7 ja seuraavana syksynä menin kouluun. Paljon muutoksia kerralla, vaikka tarhakaverit tulivatkin samalle luokalle, ei siis muutettu kauas, niin kauas kuitenkin, etten enää vanhaa kotia nähnyt kun joskus ohiajomatkalla.



Ei se helppoa ollut, uusi koti tuntui vieraalta vaikka olin itse saanut valita tapetit huoneeseeni, minua inhotti ajatella että vanhassa huoneessani asui nyt joku muu, meidän kodissa (siinä vanhassa siis) oli jotain vieraita ihmisiä ja ikävä sinne säilyi vuosia. Minä vain olen sellainen ihminen joka kiintyy paikkoihin ja esineisiin, vanhempani muuttivat tästä "uudesta" kodista pienempään kun olin jo vuosia asunut muualla, ja sekin oli haikeaa ja itkin selvittäessäni omia tavaroitani. Samoin poikaystävän kanssa muutto yhteen oli toisaalta hirvittävän kivaa, mutta toisaalta hyvin vaikeaa kun jouduin luopumaan opiskelukämpästäni jonka tunsin olevan osa minua. Poikaystäväni ei tajunnut tätä ollenkaan, hän oli lapsena muuttanut usein eikä ollut kiintynyt tavaroihin tai paikkoihin.