Kuinka saada 4-vuotias innostumaan muutosta

kanssa asiasta isoa juttua. Muutto vain tehdään ja thats it.

tai joku muu porkkana helpottaa muuttoa

Porkkanana on koetettu käyttää et isi rakentaa kesällä leikkimökin pihalle. Mut siihen kesään on tietysti aikaa, joten se ei tunnut lapsesta kovin konkreettiselta. Täytyy kai miettiä jotain muuta... Ollaan kyllä yeitetty ettei tehdä asiasta kovin suureta numeroa, mut kun tässä nyt jatkuvasti pakkaillaan jne., niin asia pyörii koko ajan lapsen mielessä.

Miksi lapsen pitäisi oikein innostua muutosta? SE on vähän turhan paljon vaadittu 4-vuotiaalta. Nämä ovat asioita, joita ei kysellä lapsilta, vaan kerrotaan, että muutetaan. No, teidän osalta on myöhäistä toimia näin, joten olisi kiva, jos on joku hyvä "porkkana" eli esim. uudessa kodissa saa oman koiran.

Kaipasi niin vanhaa kotia. Emmekä edes muuttaneet kauas ja hoitopaikkakin säilyi samana. Sitten helpotti ja poika sopeutui ja on nyt tosi kiintynyt uuteen kotiin. Se oli vain suru, joka oli käytävä läpi.

En nyt lähtis kauheasti "myymään" uutta kotia lapselle, kyllä hän keksii ne hyvät puolet uudesta itsekin. Annatte vain tilaa tunteille vanhaa kotia kohtaan.

että haluavatko muuttaa. Olivat mukana kun käytiin katselemassa taloja ja alussa 4-vuotia oli melko kiinnostunut ja kyseli paljon. Kun sitten tajusi mistä oli kyse, alkoi kääntyä muutoa vastaan. Ehkä tuo sanavalinta oli huono, ei lapsen nyt varsinaisesti tarvitse innostua muutosta, mutta haluaisin auttaa häntä hyväksymään asian. Tuntuu vain ikävältä nähdä lapsen surevan... Mutta ei kai tässä muuta voi kun antaa lapselle aikaa käsitellä asiaa ja surra rauhassa.

Ap

Me ollaan muutettu pari krt eikä ole ollut lapsille mikään ongelma. Heidän kotinsa on siellä, missä meidänkin koti on. Omat tavarat ja perhe tekee kodista kodin.



Mä en yrittäisi markkinoida muuttoa mitenkään, ilmoittaisin vain, että näin on, ja me muutetaan sinne kaikki yhdessä, kavereita löytyy sieltäkin.

Näytöissä käytiin miehen kans kahdestaan silloin kun mahdollista, eli lapsenhoitaja järjestyi tai näyttö viikolla kun lapset tarhassa. Mutta koska näytöt usein sunnuntaisin, oli helpointa mennä näyttöön koko perheen voimin. Pari kuukautta asunto etsittiin ennen kuin löytyi juuri sopiva, joten asia vaan luonnollisesti pyöri esillä...

ja tärkeä juttu lapselle oli se, että jo vikaa kuormaa haettaessa osa aikuisista jäi laittamaan lapsen uuden huoneen valmiiksi. Sitten kun oltiin kaikki tavarat tuotu, oli lapsella heti oma tila eikä tarvinnut laatikoiden seassa leikkiä.

ennen kuin 4-vuotias hyväksyi uuden paikan. Ei mitenkään hirveästi protestoinut, mutta silloin tällöin sanoi sydäntä särkevästi, että voidaanko me äiti muuttaa takaisin vanhaan kotiin ja hänellä on ikävä x:ää (naapurin lapsi vanhassa paikassa) tms. Tänä syksynä lapsi alkoi yhtä-äkkiä sanoa, että onpa kiva kun asutaan täällä ja tämä on tosi hyvä paikka.



Tähän varmaan vaikutti se, että kesän aikana oli saanut kavereita uudesta paikasta ja ylipäätään ehtinyt sopeutua ajatukseen. Yllättävän pitkään siinä meni, mutta toisaalta lapsi on hitaasti lämpeävä kaikessa muussakin.



Muuttokokemus oli sen verran ikävä lapsille, että tässä varmasti asutaan pitkään... :/

Toiset on "paikkauskollisempia". Paljon myös vaikuttaa se, vaihtuuko muutossa päiväkoti.

Me ollaan muutettu pari krt eikä ole ollut lapsille mikään ongelma. Heidän kotinsa on siellä, missä meidänkin koti on. Omat tavarat ja perhe tekee kodista kodin.

Mä en yrittäisi markkinoida muuttoa mitenkään, ilmoittaisin vain, että näin on, ja me muutetaan sinne kaikki yhdessä, kavereita löytyy sieltäkin.

Vaikka muutto on meidän vanhempien päätös, niin kyllä musta tuntuu tosi kurjalle lapasen puolesta. Ja haluan tehdä parhaani jotta lapsi sopeutuisi nopeasti. Voi olla että olen näissä asioissa liian herkkä ja eläydyn liikaa lapsen tunteisiin...

Ap

Mullakin meinaa sydän pakahtua, kun lapsi suree. Ollaan molemmat syvästi tuntevia ihmisiä. :)



Itse olen ainakin lähtenyt sille linjalle, että kunnioitan lapsen surua. Jos hän on surullinen, hän saa sitä olla. Olen äitinä siinä tukena ja turvana niin paljon kuin tarvitaan.

Mullakin meinaa sydän pakahtua, kun lapsi suree. Ollaan molemmat syvästi tuntevia ihmisiä. :)

Itse olen ainakin lähtenyt sille linjalle, että kunnioitan lapsen surua. Jos hän on surullinen, hän saa sitä olla. Olen äitinä siinä tukena ja turvana niin paljon kuin tarvitaan.

Meillä nämä kaksi vanhinta, jotka ovat muuttaneet pariin kertaan, ovat todellakin kuin yö ja päivä. Mutta silti muutot eivät ole olleet mikään juttu. Varmaan nyt isompana olisi isompi asia.

Molemmilla vaihtui näiden kahden muuton myötä eskari ja koulupaikka eli toinen meni vieraaseen kouluun ja toinen vieraaseen eskariin. Ja vaikka nuorempi on todella arka, sopeutui yllättävänkin kivasti uuteen eskariin.

Olen edelleen sitä mieltä, että kotiolosuhteet ovat pienelle tärkeämmät kuin kaverit ja asuinpaikka.

Toiset on "paikkauskollisempia". Paljon myös vaikuttaa se, vaihtuuko muutossa päiväkoti.

Me ollaan muutettu pari krt eikä ole ollut lapsille mikään ongelma. Heidän kotinsa on siellä, missä meidänkin koti on. Omat tavarat ja perhe tekee kodista kodin. Mä en yrittäisi markkinoida muuttoa mitenkään, ilmoittaisin vain, että näin on, ja me muutetaan sinne kaikki yhdessä, kavereita löytyy sieltäkin.

ihmisluonteiden koko kirjon? Sitäkö tarkoitat? :D

Meillä nämä kaksi vanhinta, jotka ovat muuttaneet pariin kertaan, ovat todellakin kuin yö ja päivä. Mutta silti muutot eivät ole olleet mikään juttu. Varmaan nyt isompana olisi isompi asia.

Molemmilla vaihtui näiden kahden muuton myötä eskari ja koulupaikka eli toinen meni vieraaseen kouluun ja toinen vieraaseen eskariin. Ja vaikka nuorempi on todella arka, sopeutui yllättävänkin kivasti uuteen eskariin.

Olen edelleen sitä mieltä, että kotiolosuhteet ovat pienelle tärkeämmät kuin kaverit ja asuinpaikka.

Toiset on "paikkauskollisempia". Paljon myös vaikuttaa se, vaihtuuko muutossa päiväkoti.

Me ollaan muutettu pari krt eikä ole ollut lapsille mikään ongelma. Heidän kotinsa on siellä, missä meidänkin koti on. Omat tavarat ja perhe tekee kodista kodin. Mä en yrittäisi markkinoida muuttoa mitenkään, ilmoittaisin vain, että näin on, ja me muutetaan sinne kaikki yhdessä, kavereita löytyy sieltäkin.

mutta kyllä monelle lapselle vanha asunto, ympäristö ja hoitopaikka ovat isoja asioita.

Sanoin vain, että mun mielestä pienelle lapselle tärkeintä on kuitenkin kotiolosuhteet.

Itsekin olen joutunut muuttamaan pienenä ja ei se mikään trauma ollut, vaikka iso muutos toki olikin.

ihmisluonteiden koko kirjon? Sitäkö tarkoitat? :D

Meillä nämä kaksi vanhinta, jotka ovat muuttaneet pariin kertaan, ovat todellakin kuin yö ja päivä. Mutta silti muutot eivät ole olleet mikään juttu. Varmaan nyt isompana olisi isompi asia. Molemmilla vaihtui näiden kahden muuton myötä eskari ja koulupaikka eli toinen meni vieraaseen kouluun ja toinen vieraaseen eskariin. Ja vaikka nuorempi on todella arka, sopeutui yllättävänkin kivasti uuteen eskariin. Olen edelleen sitä mieltä, että kotiolosuhteet ovat pienelle tärkeämmät kuin kaverit ja asuinpaikka.

Toiset on "paikkauskollisempia". Paljon myös vaikuttaa se, vaihtuuko muutossa päiväkoti.

Me ollaan muutettu pari krt eikä ole ollut lapsille mikään ongelma. Heidän kotinsa on siellä, missä meidänkin koti on. Omat tavarat ja perhe tekee kodista kodin. Mä en yrittäisi markkinoida muuttoa mitenkään, ilmoittaisin vain, että näin on, ja me muutetaan sinne kaikki yhdessä, kavereita löytyy sieltäkin.

Teillä on vain pieni herkkä ja tunteellinen tyttö, joka kaipaa ehkä hieman enemmän aikaa suhtautua asiaan kuin joku rämäpäisempi lapsi. Ehkä parempi vain puhua, että ymmärrätte häntä ja hänen tunteitaan, mutta sitten muistutatte taas positiivisista asioista. Itse olen äärimmäisen herkkä ja tunteellinen ja muutin elämäni ensimmäisen kerran vasta parikymppisenä. Muistan kuitenkin lapsena itkeneeni mm. autojen vaihtoa uuteen, kun olin niin kiintynyt vanhaan. :)