Kaverin tölväisyt eilisellä vierailulla:
Meillä muutama uusi huonekalu. Kaveri: "Ei niiden tuon kummoisempia tarvitse ollakaan"
Olemme puoli vuotta sitten muuttaneet. Kaveri totesi, että hyvä ettette ole ottaneet mitään paineita sisustamisesta.
Joulukuusesta kyseli, onko meillä aina niin vähän koristeita vai onko koristelu vielä kesken.
Jotkut ihmiset kyllä päästävät kaikenlaisia sammakoita suustaan. En näistä kommenteista itseeni ottanut, mutta lähinnä olin huvittuneen ärsyyntynyt hänen tahdittomuudestaan.
Kommentit (18)
Nyt alan ymmärtää yhtä kaveria. Se joko tölvii rumasti tai sitten ei sano mitään. Asun uudessa talossa ja hän ei ole koskaan sanonut yhtään mitään. Myöskään muiden kavereiden koteja tms ei koskaan kommentoi. Itse kyllä loukkaantuu jos häntä ei kehuta omista valinnoistaan huoh!
t: pohjalais-uusmaalainen
vaan tulee tänne valittamaan?!
Toisilla on tapoja, toisilla ei.
Se on aina ollut ja varmaan tulee olemaan, tietyllä tavalla siihen on jo tottunut.
Kun me muutettiin tähän taloon, tehtiin remontti. Kaveri tuli käymään sen kaiken kaaoksen keskellä. Kommentoi näin esim. "en olis kyllä ostanut, ei käy yhtään teitä kateeks, miks tossa on tollanen ikkuna? ihan tyhmä, kai te vaihdatte keittiön kaapiston? Hirveet lattiat"
Joo ja tosiaan kaikki pistettiin uusiksi, niin myös se keittiö. Kaveri kun näki sitten sen uuden keittiön niin siitäkin kertoi mielipiteensä, "en olis kyllä tollasta tasoa valinnut, en tykkää yhtään"
Pääasia on tietty se että me tykätään, joten jätin omaan arvoonsa sen letkautukset. Silti ihmettelen sitä että ei voi mitään kivaa nähdä tai kommentoida yhtään mitään mukavaa, kyseinen ihminen kertoo pyytämättä vain ne negatiiviset asiat.Sama oli kun ostin uuden auton. Kaveri tietysti kommentoi sen nähdessään että "mersu on ihan paska"
Huvittavaa on se että kaveri itse asuu kaupungin vuokrakämpässä jossa on ankeet lattiat, valkoinen kulahtanut puulistoilla oleva keittiön kaapisto jne.
Ajokortti hänellä ei ole ollenkaan, eikä sen johdosta edes autoa, mutta sen tiesi kertoa että "mersu on ihan paska" :D
Niin ja kun olin tytön jälkeen synnyttänyt pojan, ensinmäinen kommentti oli "voi vitsi, nyt sun tyttö ei saanut kaveria, onnea nyt kuitenkin"
Joo, ei sitä viitsi ottaa kauheen vakavasti, on mitä on.
Joku kyseli, vähättelinkö kotiani. En vähätellyt.
Joku toinen ihmetteli, miksi se sisustus nyt on niin tärkeää. Asun ensimmäistä kertaa omassa asunnossa ja nyt myös ensimmäistä kertaa sisustus on minulle tärkeää. Hankintojen kanssa en kiirehdi, sillä haluan valita kaluston tarkkaan harkiten ja kulujaklin pitää tasata pidemmälle aikavälille. Myös nämä kaverini mainitsemat "ei kummoiset" tasot ovat löytöjä, joita etsin pitkään.
Ja joku vielä kysyi, miksi vetää herneen nenään kommenteista. En todellakaan ole loukkaantunut. Minulle on yksi hailee, mitä kaverini tai kukaan muukaan kodistani ajattelee. Huvittavaahan tämä lähinnä on. Meillä oli melkoisen hauskaa asian kustannuksella, kun kerroin tapahtumista miehelleni.
Pointti tässä onkin se, että on olemassa tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, miten eri tilanteissa toimitaan. Joillakin vain ei tunnu olevan lainkaan hoksottimia sen suhteen, mitä on sopivaa sanoa ja millaisin sanoin.
mulla yksi sukulaisnainen samanlainen, aikuinen yli 5-kymppinen ja aivan juntti. aloittaa 'ei millaan pahalla, mutta...'
Ai kauhee mikä tyyppi, tunnen myötähäpeää :/
Meillä muutama uusi huonekalu. Kaveri: "Ei niiden tuon kummoisempia tarvitse ollakaan"
Olemme puoli vuotta sitten muuttaneet. Kaveri totesi, että hyvä ettette ole ottaneet mitään paineita sisustamisesta.
Sanoitko itse kaverillesi ensin että "meillä nyt vaan on tämmöistä" tai "ostettiin nyt kun halvalla saatiin" tai muuten suomalaiskansalliseen tyyliin vähättelit itse asioitasi?
harkitse ketä kutsut kotiisi ap-
kutsu vain sellaisia ihmnisiä, jotka tuovat auringon ja hyvän mielen tullessa
tuollasia tyyppejä tuntuu riittävän. Mekin ollaan juuri kuun alussa muutettu, remppa on vähän kesken ja sisustaminen siis myös, vaikka kovasti ollaan koetettu saada jouluksi valmista. Eteisessä ei ole vielä siihen tulevia kaappeja, vaan väliaikainen naulakko. Yksi ystävä tässä tokaisi sisään tullessaan, että "aikamoisen ruman naulakon olette tähän eteiseen ottaneet", "tuliko tää kaupassa mukana?".
Niin, no kirpparilta sen siihen ostinkin ja tarkoitus on myydä se kirpparilla edelleen heti, kun eteisen säilytys on kunnossa.
Sanoitko itse kaverillesi ensin että "meillä nyt vaan on tämmöistä" tai "ostettiin nyt kun halvalla saatiin" tai muuten suomalaiskansalliseen tyyliin vähättelit itse asioitasi?
No, nää nyt on vaan tämmösiä, jäännöskappaleita ja vähän sekundaa...
No, tää kuusi nyt on vaan tämmönen, koriste siellä sun täällä...
Jos EI ole mennyt näin, ap saakin hieman loukkaantua.
En muuten ihmettelisi jos olisikin. =D
Itse voin savolaisena sanoa että aika usein tulee sanottua vähän samalla tyylillä asioita ja monesti ei-savolaiset ottavat itseensä näistä kun luulevat että tarkoitetaan pahaa.
Pakko kysyä.
Miksi se sisutaminen nyt on niin tärkeää?
Jos sinusta tuntuu että kaveri ei arvosta sinun tyyliäsi niin älä kutsu häntä teille. Yksinkertaista.
Itse olen törmännyt yhteen tällaiseen tapaukseen (mieheni kaverin vaimo) enkä halua näiden ihmisten kanssa olla tekemissä enempää kuin on aivan välttämätöntä.
Se on aina ollut ja varmaan tulee olemaan, tietyllä tavalla siihen on jo tottunut.
Kun me muutettiin tähän taloon, tehtiin remontti. Kaveri tuli käymään sen kaiken kaaoksen keskellä. Kommentoi näin esim. "en olis kyllä ostanut, ei käy yhtään teitä kateeks, miks tossa on tollanen ikkuna? ihan tyhmä, kai te vaihdatte keittiön kaapiston? Hirveet lattiat"
Joo ja tosiaan kaikki pistettiin uusiksi, niin myös se keittiö. Kaveri kun näki sitten sen uuden keittiön niin siitäkin kertoi mielipiteensä, "en olis kyllä tollasta tasoa valinnut, en tykkää yhtään"
Pääasia on tietty se että me tykätään, joten jätin omaan arvoonsa sen letkautukset. Silti ihmettelen sitä että ei voi mitään kivaa nähdä tai kommentoida yhtään mitään mukavaa, kyseinen ihminen kertoo pyytämättä vain ne negatiiviset asiat.
Sama oli kun ostin uuden auton. Kaveri tietysti kommentoi sen nähdessään että "mersu on ihan paska"
Huvittavaa on se että kaveri itse asuu kaupungin vuokrakämpässä jossa on ankeet lattiat, valkoinen kulahtanut puulistoilla oleva keittiön kaapisto jne.
Ajokortti hänellä ei ole ollenkaan, eikä sen johdosta edes autoa, mutta sen tiesi kertoa että "mersu on ihan paska" :D
Niin ja kun olin tytön jälkeen synnyttänyt pojan, ensinmäinen kommentti oli "voi vitsi, nyt sun tyttö ei saanut kaveria, onnea nyt kuitenkin"
Joo, ei sitä viitsi ottaa kauheen vakavasti, on mitä on.
täällä vetää herneet melkein takaraivoon saakka, jos joku vähän kommentoi (omaa) sisustusta. On moni kommentoinut meilläkin, että on liian kolkkoa ja yksinkertaista, kun pidän funkiksesta ja siitä, että turhat tavarat ovat pääsääntöisesti piilossa (lasioven takana nyt vähintään).
Ei mua haittaa, jos joku arvostelee. Näillä ihmisillä on aivan eri maku, jotka ovat arvostelleet kotiani. Monilla on mun mielestä liian "sekavaa" tai "kirjavaa" omaan makuuni nähden, mutta enpä sitä heille sano, kun se on osa heidän kotejensa tyylejä. Ja monilla "tyylin" tai suorastaan tyylittömyyden sanelee se, ettei ole riittävästi tilaa (vaikkapa säilytykseen). SIksi sitä turhaa tavaraa ajelehtii häiritsemässä.
En muuten ihmettelisi jos olisikin. =D Itse voin savolaisena sanoa että aika usein tulee sanottua vähän samalla tyylillä asioita ja monesti ei-savolaiset ottavat itseensä näistä kun luulevat että tarkoitetaan pahaa. Pakko kysyä. Miksi se sisutaminen nyt on niin tärkeää? Jos sinusta tuntuu että kaveri ei arvosta sinun tyyliäsi niin älä kutsu häntä teille. Yksinkertaista.
on hyväksyttävää jos on savolainen?
vaan tulee tänne valittamaan?!