Meille tulee tänävuonna todellinen arkijoulu :o(
Teen pitkiä päiviä - tai siis normipituisia, mutta työmatkan takia päivät ovat yli kymmentuntisia ja mies on vapaalla. Olen tänävuonna päättänyt olla tekemättä mitää isompaa ekstraa, koska meillä on "ekstraaja" kotona vapaalla. Ja mitä tämä käytännössä on meidän joululle tarkoittanut:
* Miehen ystävät/ystäväperheet eivät ole saaneet meiltä joulukortteja. Omille ystävilleni/ystäväperheilleni lähetin. Tosin olen tehnyt tätä jo useamman vuoden, eikä miehen ystävien puolelta enää montaa korttia tule.
* Ostin sypressin joulupuuksi, kuten aiempinakin vuosina. Ostamani yksilö oli surkea ja kuoli viikon päästä. Pyysin miestä ostamaan uuden. Ei ole ostanut, joten jäämme ilman joulupuuta.
* Lopetin kaupassakäymisen. Olen syönyt töissä, lapsi mäkkärillä ja mies milloin missäkin. Ruokaa olen sen verran tuonut kotiin, että aamupala ja iltapala löytyy lapselle.
* Jäämme ilman jouluruokia, ellen minä hae niitä kaupasta. Kaikki valmisruokaa, mitään en tee itse alusta pitäen. Jos en mene kauppaan, mies tulee käymään äidillään syömässä ja voi ehkä viedä sinne lapsenkin syömään. Siinä tapauksessa minä näen nälkää. Sen lisäksi, että mies käy äidillään syömässä, ostaa hän loput ruuat kebab-paikoista.
* Mies ei ole ostanut kenellekään yhtään lahjaa, ei edes lapselle. Kun tilaamani joulupukki tulee, saavat todennäköisesti kaikki muut paketteja, paitsi minä.
Näin meillä. Mies ei ota mistään mitään vastuuta. Paitsi itsestään. En jaksa enää yrittää yhteisen "joulun" eteen yhtään mitään. Joulupukki tuleekin sitten paskaiseen kotiimme, jossa ei joulun läsnäoloa näy millään lailla.
Kiitos.
Kommentit (22)
on yh. Hän ostaa itse itselleen joululahjat ja nauttii täysin siumauksin joulusta.
Minä saan saunaan terva tuoksua, vihdan ja jouluikkunan, sekä karkki laatikon.
Näitä lahjoja toivosin itselleni ja olen tyytyväinen niistä.
kunhan sanon että mullakin oli mies joka oli kuin yksi lapsi lisää. katsoin että olen mielummin lasten kanssa yksin ja hyvä päätös ollut. nyt 3,5v sinkkuna ja nyt vasta kaipaan kumppania