Lue keskustelun säännöt.
Parisuhteesta, ollako yhdessä?
21.12.2009 |
Hei
En halua nyt mitään lokaa niskaan, mutta onko muita tällaisessa tilanteessa, että mikään ei parisuhteessa ole ns. huonosti, mutta tuntuu vain että ei ole oikeanlainen kumppani. TAi että tuntuu jopa, että onko sitä ikinä ollut mieheen rakastunut.
Ahdistaa. Ehkä se, että on vaikea tuntea romanttisia tunteita miestä kohtaan. Siksi tuntuu välillä sellaiselta näyttelemiseltä, kun ei kuintenkaan voi sanoa, että kuule en oikeastaan sillä tavalla tykkää susta. Jotenkin tuntuu lähinnä vain kaverilta. Mutta toisaalta haluan odotella ja toivoa niitä romanttisempia tunteita, että jos ne jostain esiin taas putkahtaisivat.
Onko muut tällaisia ristiriitaisia parisuhteissaan?
Mutta lasten takia en vain halua erota.
Meillä ei erityisemmin riidella tai huudeta lasten kuullen. Mutta itseltä vain tuntuu puuttuvan jotakin.
Neuvokaa mua, miten psyykata kuitenkin jatkamaan parisuhteessa, joka ei tunnu "kodilta". Miten pitäisi ajatella? Entä milloin sitten pitäisi itsensä (ja lasten) takia erota?
Tuntuu surulliselta.
Kommentit (6)
Usko pois - ei se vaihtamalla parane.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se vaihtamalla parane! No tottakai voi parantua. Ihankuin kaikki miehet olisivat samanlaisia. Tiedoksi: eivät ole.
mun mielestä useimmille tulee noita vaiheita. Ei se rakkaus itsestään kukoista, vaan sitä pitää vaalia. Tuossa pitää miettiä sitä avioliittolupausta, että tahdotko rakastaa. sitähän siinä luvataan.
Ja sitten jos teillä on pienet lapset,niin en lähtisi eroamaan. Useinhan neuvotaan, että kovin heppoisin perustein ei kannata alle 2-vuotiaiden kanssa erota. sitä vaan voi olla niin väsynyt, että mikään ei tunnu miltään.
romanttisia tunteita häntä kohtaan? Ihastuitko häneen aikoinaan? Mitkä olivat motiivisi suhteen aloittamiselle, ja olivatko ne tosiaan motiiveita, joiden varassa suhde pysyy pystyssä: puitteet, joissa voit olla parisuhteessa tyytyväinen?
Kyseessä voi olla vaihe. Arkeen kadotettu tunne, jota voi ruokkia ja houkutella esiin. Lattea kausi parisuhteessa.
Mutta toisaalta, tunnen ihmisiä, jotka ovat menneet yksiin miehen kanssa vain ollakseen jonkun, ihan kenen tahansa, kanssa. Perustaakseen perheen. Jos ei ole koskaan mieheen vetoa tuntenutkaan tai ollut ihastunut, ei sellaisia tunteita varmaan voi viritellä ja houkutella esiin myöhemminkään. Ja jos taas parisuhteessaan kuitenkin kaipaa niitä tunteita, eikä parisuhteen hengenpitimiksi riitäkään se pelkkä yhteinen talo ja yhteiset lapset, niin sitten on tehnyt jo alunalkaen vakavan virheen.
Itse olen sellainen romantikko, etten olisi voinut kuvitella yhteiselämää ja liittoa saati sitten perhettä miehen kanssa, johon en olisi ollut rakastunut ja ihastunut. Toki nekin tunteet vuosien varrella muuttuvat, mutta ainakin siinä on romanttinen, kahdenkeskinen tunne, joka kannattelee arjessa. Emme ole yhdessä vain ollaksemme jonkun vanhempia ja jakaaksemme kodin, olemme yhdessä nimenomaan ollaksemme toistemme kanssa. Ollaksemme jonkun vanhempia nimenomaan yhdessä ja jakaaksemme kodin nimenomaan toistemme kanssa.
Omasta suppeasta lähipiiristäni voin myös sanoa, että ne naiset, jotka biokellon tikittäessä ovat vakiintuneet ensimmäisen sopivan ukon kanssa, ilman sen kummempaa romantiikkaa, ovatkin nyt lasten jo vähän kasvettua joko eronneet tai aika onnettomia liitossaan. Että kai siinä jotain romanttista tunnetta tosiaan vaaditaan, jotta parisuhde voi muutenkin hyvin.
jossain odottamassa. Minä en kärvistelisi kun kerran ahdistaa ja tuntuu surulliseltakin. Miksi kiduttaisit itseäsi?
Voimaa!
harvoin tapahtuu mitään.
Pitää itse akiivisesti yrittää virittää sitä tunnelmaa, oli se sitten yhteinen viikonloppu ilman lapsia, tai kynttiläillallinen tai joku muu yhteinen irtiotto.
voit myös miettiä mihin ihastuit miehessäsi, ja onko se vielä tallella, koita virittäytyä siihen tunnelmaan mikä sinulla oli silloin kun ihastuit/rakastuit mieheesi.
Mulla oli ihan sama fiilis pari vuotta sitten. Mikään ei tuntunut miltään, aloin viettämään aikaani muualla kuin kotona. Olin tosi huono tyttöystävä... Ajattelin ettei tästä tule mitään. Sitten huomasin että ajaudun aina suhteissani samaan pisteeseen. Kun alkuhuuma katoaa, alan etsiä sitä muualta. Päätin panostaa suhteeseen, ihan ajatuksen tasolla, miettiä mihin ihastuin, ja miksi pidänkään miehestäni. Olemme tämän jälkeen menneet naimisiin, ja saaneet lapsen. :)