Nalkuttavalle vaimolleni

t.mahdollinen vaimosi

- hän ei rakastanut minua vaan hänellä oli tapana jättää minut pulaan. Se taisi olla noidankehä. Mutta tuntui todella pahalta. 'Nalkutus' oli yritys saada hänet tajuamaan tietoisesti mitä oli tekemässä. Tavoitteeni ja toiveeni oli saada parisuhde jollain keinolla paremmalle uralle. Käytin myös muita keinoja esim. siivoamista, seksiä, hyvänä pitämistä jne.



- olin loukkaantunut miehelleni



- nalkutus on tieteellisesti todettu tehokkaaksi keinoksi saada toivotun suuntaista muutosta aikaan parisuhteessa

Lapset riippuu mussa kaiken päivää ja toivoisin että helpottaisit taakkaani kun tulet kotiin vaikka itsekin olet väsynyt. Ahdistaa ja väsyttää kun aamusta iltaan tappelen lasten kanssa, valvon yöt vauvan kanssa.

Olisi kiva, jos säkin ottaisin oma-aloitteisesti vastuuta yhteisistä asioistamme etkä jättäisi kaikkea mun vastuulle. Se turhauttaa todellakin.



Tiedän, että nalkuttaminen ei auta, mutta kun kaunis puhekaan ei auta kuin hetkeksi, niin aina väsyneenä ja turhautuneena alkaa nalkutus.



Et sinä mitenkään surkea mies ole, kohtelet mua pääsääntöisesti hyvin, mutta kyllä säkin voisit peiliin katsoa. Kimpaannut aika herkästi ja vähättelet mun tietämystäni. Tiedän ettet tee sitä tarkoituksella, mutta silti se turhauttaa.



En tiedä rakastanko sua, mutta haluiaisin ainakin elää sun kanssa, jos vain saatasi tää homma toimimaan.



t:nalkuttava vaimosi

kun lapset nukkuvat, meillä on ihanaa ja tunnen rakastavani sinua.



Mutta valvotun yön jälkeen uusi päivä uhmaikäisen ja taaperon kanssa vetää minut kuiviin. En jaksa huolehtia yksin kodista, lapsista, ostoslistoista, laskujen maksusta, ruuanlaitosta.



Tunnen, että annan ja annan, saamatta itse mitään takaisin. Lohdutan, halailen, syötän, hoidan ja hoivaan. Haluan, että minua kohdeltaisiinhetki päivässä samoin, pyytämättä.

mutta itse et saa aikaiseksi juurikaan mitään. Jätät asiat aina puolitiehen.

Olen alkanut pelkäämään niitä "tarmokohtauksia" jolloin aloitat tekemään jotain, mutta varmasti se jokin jää kesken ja jäljet siivoamatta.

Oikeasti välillä kyseenalaistan myös sinun älykkyytesi ja en aina jaksa sinua rakastaakkaan.

Kerro sinä minulle, miten voisin olla nalkuttamatta, ja että saisin sinusta tasavertaisen vastuunkantajan ja osallistujan

et ole todennäköisesti omani, mutta vastaan, mikä minun miehessäni saa tuntemaan itseni voimattomaksi ja nalkuttamaan. Joku näistä asioista saattaa koskettaa kenties teidänkin parisuhdettanne?



- Minusta tuntuu, että sinä et kuuntele minua. Jos pyydän sinua tekemään jonkin asian, usein "unohdat" sen, koska et ole edes kuullut pyyntöäni.

- Usein, kun olen sanomassa jotain (siis olen jo aloittanut lauseen) sinä aloitat puhumaan jostain muusta asiasta. Päälle.



Nämä kaksi ensimmäistä asiaa johtuvat siitä, että sinä elät jossain omassa maaimassasi, josta tulet välillä moikkaamaan minua. Suurimman osan ajasta olet kuitenkin siellä, tavoittamattomissa, ja minä jään tänne yksin puhumaan omia asioitani kuuroille korville. Tämä loukkaa minua todella paljon, koska monet ystäväni arvostavat juuri keskustelutaitojani, ja olen aina pitänyt itseäni hyvänä keskustelijana ja kuuntelijana. Lisäksi olen kiinnostunut monenlaisista asioista, joista mielelläni keskustelisin.



-Sinä et ole kykenevä puhumaan suhteemme ongelmista. Jos minä haluan keskustella jostain asiasta, sinä olet hiljaa ja alat itkemään. En haluaisi pitää mitään monologeja ja ristikuulusteluja, mutta minun on pakko, koska sinä et vastaa minulle.



-Sinä et kehu minua, etkä kerro arvostavasi niitä asioita, joita minä teen. Koska en saa koskaan palautetta (paitsi väkisin vääntämällä), minulle tulee sellainen olo, että olen toistaitoinen, tyhmä, lahjaton idiootti, jonka tekemisillä tai tekemättä jättämisillä ei ole mitään merkitystä miltään kannalta.



Näistä syistä nalkutan sinulle. Olen turhautunut, koska sinä et ole läsnä tässä maailmassa minun kanssani, vaan minä joudun olemaan enimmäkseen yksin. Mikä paradoksi! Olen parisuhteessa...yksin? Haluaisin puhua sinulle ystävällisesti, mutta minunkin (aika hyvällä) kärsivällisyydella on rajansa, ja se on tullut vastaan jo aikoja sitten. Nalkuttamisesta tulee minulle itsellenikin paha olo, mutta joskus tämä astia vaan tulvii yli.



En kuitenkaan usko, että olet oma mieheni, koska en usko, että hän olisi kiinnostunut kysymään, miksi nalkutan. Siihen hänellä on ollut tilaisuuksia silloin, kun olemme "keskustelleet" parisuhteestamme.