Miehen ex pilaa joulumme
Siis olemme asuneet miehen kanssa yhdessä 4 vuotta ja miehen lapsi on viettänyt joulut vuorotellen isällään ja äidillään.
Nyt odotan esikoista ja haluaisin rauhoittua joulun viettoon, koska laskettuun aikaan ei ole montaa viikkoa, haluaa miehen exä, että lapsi tulee meille joulunviettoon. Olimme sopineet jo lokakuussa, että lapsi on äidillään 2 joulua peräkkäin raskauteni takia, mutta nyt tulikin tenkkapoo. Lapsi haluaa kuulemma isänsä luo. Ihmeellisestipä nyt haluaa meille kun olen raskaana.
Miten selvittäisin lapselle, että hän ei voi tulla meille tänä jouluna, vaikka olisi vuoro, koska en jaksa viettää nyt mitään lapsijoulua, koska olen raskaana.
Kommentit (117)
Miten joulua muka pitää "järjestää"? Ruokaa tehdään arkenakin. Lahjan voi hankkia lapsen isä.
Miten puolison lasta "ei jaksa"? Miten voi ajatella ettei jaksa perheen lasta? Vai eikö puolison lapsi kuuluu uuteen(kin) perheeseen?
Ap ei ole ihan viimeisillään raskaana. Toki raskaus väsyttää ja voi olla vaikka mitä vaivoja, mutta senkö takia ei jakseta jo olemassa olevaa lasta? Mulla on la tammikuun puolivälissä ja kotona kaksi alle 3,5-vuotiasta. Jos mua väsyttää nyt, jouluna, uunnavuonna tai milloin vain, heitän pitkäkseni. Onko siis kyse siitä että ap ei jaksa puolison lasta, koska tämä ei ole omaa lihaa ja verta? eikö ap voi huilata jos väsyttää?
Minä en tykkää yhtään tommoisesta asenteesta että puolison lapsi on joku vieras joka ei saa tulla isänsä luo koska isän puolisoa väsyttää.
43 lisää: kyse on 27 ja 29 -vuotiaista. En ymmärrä, miksi me ei saataisi jo elää omaehtoista elämää.
Isäni uusi puoliso ei kestä meitä edellisen liiton lapsia. Emme koskaan ole olleet tervetulleita heidän yhteiseen kotiinsa; en edes tarkalleen tiedä, missä isäni asuu. Tapaamme aina minun luonani tai jossain muualla.
Perheemme entisessä lomapaikassa en käynyt seitsemään vuoteen, koska sen yhden kerran kun veljeni kanssa (16- ja 14- vuotiaina) siellä vierailimme, meitä kohdeltiin käsittämättömän rumasti. Nykyään isä toivoo meitä sinne kovasti ja kyselee monta kertaa vuodessa, milloin tulemme mökille ja voisimmeko käydä useammin, olla pidempään jne. On kuitenkin vaikea olla siellä - paikka, joka ennen oli itselle kuin koti, onkin nyt isän _puolison_ koti, jossa mitään ei saa tehdä ilman lupaa. Miettikää - kun silloin 16-vuotiaana menin ensi kertaa sinne käymään uuden puolison aikana, MINUN HUONEESTANI oli tehty puolison lasten vierashuone!
Isäni puolison lapset (minun ja veljeni kanssa saman ikäiset) ovat nämä vuodet olleet paikassa kotonaan ja tuoneet sinne myös omat lapsensa. Minä en ole heitä edes tavannut. Ja minulle isäni joutui eräänäkin kesänä sanomaan hyvin pahoillaan sanomaan edellisenä päivänä, ettemme voikaan mieheni kanssa tulla odotetulle vierailulle, sillä puolisolle ei nyt sovikaan. Se oli ainoa mahdollinen viikonloppu koko kesänä, kauan etukäteen sovittu - kesäpaikkaan on 600 kilometriä eikä meillä ole omaa autoa, joten käymättä jäi sitten sinä kesänä.
Tämä puoliso nyt ei keitä edes niitä kahveja. Kertaakaan hän ei ole meille mitään tarjonnut. Käymme menomatkalla kaupassa ja hankimme kaiken vierailun aikana tarvitsemamme, isä maksaa perillä. Laitamme itse ruoat, "äitipuoli" ei tule samaan pöytään.
Kuulostaako sydämelliseltä ja aikuiselta ihmiseltä? Me lähdimme aikanaan veljeni kanssa (myös äitinki kehoituksesta)suht avoimin mielin tutustumaan tähän uuteen ihmiseen, mutta hän ei kyennyt edes alkeellisella tavalla käyttäytymään. Ja miettikää, miltä meistä on tuntunut, kun puoliso pitää tämän erään vastaajan tavoin oikeutenaan kohdella meitä vieraina paikassa, jossa olemme viettäneet lapsuutemme kesiä? Meille tutut esineet ovatkin nyt osa HÄNEN "kotiaan"/kesäpaikkaansa. Yleensä hän ei suostu olemaan poissa sitä yhtä viikonloppua vuodessa, kun vierailemme, eihän meitä voi jättää HÄNEN kotiinsa ja vieläpä yksin isämme kanssa.
Tällä haluan sanoa, erityisesti sinulle oman kotisi rajoja varjelevalle vastaajalle: aikuisetkin lapset ovat miehesi läheisimpiä perheenjäseniä, joiden pitäisi olla tervetulleita isänsä kotiin AINA. Ainakaan minä en odota saavani kahvitarjoiluja ja "sivistynyttä aikuista keskustelua" vierailuiltani isän luona, vaan menen sinne viettämään aikaa perheeni kanssa ilman suuria paineita suorittamisesta. Tai siis, menisin, ellei isän puoliso katsoisi oikeudekseen rajoittaa mahdollisuuksiani siihen.
se sinä olet. Miehesi lapsen pitäisi olla sinunkin lapsi, teidän uusioperheen jäsen. Jos itse olisin äitipuoli, huolehtisin, että lapsi tuntisi olonsa aina tervetulleeksi ja perheenjäseneksi. Jos olisin miehesi, en kauaa katselisi tuollaista kylmää naista.
Miten isäsi suhtautuu? Uusi vaimo on ilmeisesti melkoinen despootti parisuhteessakin.
on mukavempaa viettää joulua kun mukana on lapsi? Ennen yhteisiä lapsia vietimme joulua miehen pojan kanssa ja yhdessä leivottiin ja koristeltiin kotia ja kuunneeltiin kuuluuko jostain tontun ääniä. Nyt lapsia on yhteensä jo kolme ja miehen poika saa itse päättää onko joulun meillä vai äidillänsä: kumpikin käy.
olen itse äitipuoli ja ymmärrän tässä jutussa sekä ap:ta että kiukkuisten kommenttien kirjoittajia. Eka ajatukseni oli, että onpa ap lapsellinen: miestä valitessaan on valinnut myös tämän lapsen ja sillä selvä. Lapsen koti on myös isänsä luona, eikä kenenkään tarvitse erikseen ruikuttaa, että pääsisikö kotiinsa.
Toisaalta ymmärrän ap:ta. Äitipuoli on perheessä usein koiran asemassa. Hommia saa tehdä ja hypätä toisten mielen mukaan ihan miten paljon vaan, vaatimuksia riittää aina. Ja kiitospuheissa muistetaan vain biologisia vanhempia. Äitipuolien kannattaa tehdä rajansa selviksi. Mielestäni tärkeintä on, että ei terrorisoi miehen ja lapsen suhdetta. Toisekseen tärkeää on, että perheen kaikkia lapsia kohdellaan tasapuolisesti, rakasti kaikkia sitten yhtä lailla tai ei. Mutta jos lapselle on tässä tapauksessa tärkeää järjestää jotenkin erikoinen "lapsijoulu", se olkoon isän tehtävänä.
Eniten kuitenkin mietin, miksi lapsi ei yhtäkkiä voikaan olla äidillään. Onko syy järkevä vai onko lapsella tunne, ettei hän ole tervetullut kumpaankaan paikkaan.
Olin itse aloittelevana äitipuolena tosi niuho, mutta elämä ja omat lapset ovat höllentäneet pipoa. Joskin periaatteetkin ovat hyvästä nykyisinä hällä väliä -aikoina, ja ehkä mies ja lapsensakin ovat minulta jotain oppineet, en tiedä. Joka tapauksessa ap:n on hyvä ajatella, että ei se omakaan muksu aina niin IHANA ole; kyllä sekin osaa laittaa jouluhaaveet mullinmallin! Kaikkea ei voi lasten kanssa suunnitella tasan tarkkaan etukäteen.
että haluat viettää joulun "oman" perheen kanssa mutta sun olis pitäny miettiä ennen ku alat perhettä perustaan et miehel on jo ennestään lapsi.. ja lapsethan menee aina etusijalle..
. Lapsi haluaa kuulemma isänsä luo. Ihmeellisestipä nyt haluaa meille kun olen raskaana.
Miten selvittäisin lapselle, että hän ei voi tulla meille tänä jouluna, vaikka olisi vuoro, koska en jaksa viettää nyt mitään lapsijoulua, koska olen raskaana.
Eihän tää voi olla totta. Tai jos on, ole hiljaa äläkä pilaa meidän kaikkien uusien vaimojen (tai äitipuolten, miksi kukakin haluaa kutsua) mainetta.
Terv. Raskaana oleva isän vaimo joka viettää mielellään joulun miehen lasten kanssa :)
Hänelle on oikeasti tärkeää se, että saa viettää joulun isän luona, koska on sen vuoro. Ei lapsi edes kouluikäinen oikein ymmärrä, että jos isän vaimo odottaa vauvaa, niin systeemi muuttuu. Ehdotus: Asuuko miehen vanhemmat jossain lähellä tai omasi? Menkää heille jouluksi, niin sinun ei tarvitse niin osallistua lapsen kanssa touhuamiseen ja sen hoitamiseen tai voitko yrittää kompromissiä? Lapsi on teillä vain joulupyhät eli aaton ja joulupäivän. Ei luulisi olevan liikaa vaadittu.
Niin ja pitää olla suunnitelma valmiina, jos syynnytys käynnistyy, kun lapsi on teillä. Pääseekö äiti hakemaan lapsen pois?
Kun kumpaankaan kotiin ei haluta häntä jouluna.
meinaat kieltää lapselta joulun isänsä luona koska sinä aikuinen et jaksa?
jos et kerran jaksa miehesi lasta niin olisi kannattanut ottaa lapseton mies..
ja jos on sopimukset tehty niin ei sille mitään voi, sopimuksia on noudatettava.
jos kerran toisen puolison lapsi on vieras???
MITEN HELKUTISSA TE VOITTE SANOA TOISEN OMAA LASTA VIERAAKSI????'
SIIS AIVAN USKOMATONTA TÄMÄ AJATTELU TÄÄLLÄ.
IHMETTELEN JOS LAPSELLA EI OLE ISÄNSÄ KOTI MYÖS OMA KOTI. KYLLÄ SE EDELLISESTÄ LIITOSTA LAPSI ON MIEHEN LAPSI YHTÄPALJON KUIN YHTEINEN LAPSIKI.
MINÄ OLEN YH JA JOS MULLE TULISI TOINEN LASPI TOISEN MIEHEN KANSSA NIIN KYLLÄ NE KUMMATKIN ON MINUN LAPSIA YHTÄPALJON.
"antaa" yli-käistenkin lasteni ja jopa äitinikin tulla meille, aina kun vaan olisivat tulossa. ;o)
ja en jaksaisi enää tosiaan laittaa lapselle mitään joulua.
Minun mielestä tässä on ihan exän tekemää kiusaa ja on syöttänyt lapselle, että tulisi meille jouluksi.
t.ap
Käännä mieluummin toinenki poski ja pyydät ens vuonnaki lapsen teille. Kyllä sä yhden joulun kestät, ethän sä ole lähelläkään synnytystä!!!!!
lapsi haluaa teille, koska on mustasukkainen syntyvästä lapsesta ja haluaa varmistaa asemansa isänsä suhteen.
sen lapsen kylään, ja sanot: kuule kun mulle ja sun isälles syntyy nyt tällanen meidän ikioma rakkauden hedelmäpommi, niin sä nyt valitettavasti et oo just nyt ykkösprioriteetti. Et mä en oikein jaksais sua tänä jouluna, onhan se ikävä homma et sun mutsiskaan ei sua jaksa, mut voisitsä vaik käydä tos naapuritalos, yks skitsofreenikko Perttu tykkää tosi paljon lapsista (no, kuolleista mut anyway), kysy jos sä voisit mennä sinne joulux? Okei? Joo, alas ny mennä.
provo. Outoa että esikoistaan odottava tietää jo lokakuussa olevansa joulukuussa niin väsynyt, ettei jaksa lapsijoulua. Varsinkin kun laskettuun aikaan on kuukausia aikaa.
Selkeästi tässä tehdään jo alustusta jaolle, että '' meille tulee nyt oma perhe, etkä sinä kuulu siihen''. Sääliksi käy lasta, jonka sydäntä tässä särjetään.
hän on parisuhteessa apn kanssa ja tietää tämän tilanteen. Samoin hän on se jonka takia lapsi on tulossa teille. Samoin sopinut eksän kanssa lokakuussa asiasta. Mies päättää haluaako ottaa lasta nyt vai myöhemmin. Hankala sitä on eksän tuoda lasta sinne jos isä ei ota nyt.