Mitä kertoo äidistä se, että lähtee illaksi omiin

Vähän olen kateellinen tuollaiselle äidille. Itselläni ei ollut ketään joka olisi auttanut, en päässyt koskaan mihinkään.

ihan ok ja järkevääkin ottaa äidin omaakin aikaa. Mutta jos on ihan jokailtaista, en oikein ymmärrä. Jotain tosiaan pielessä kiintymyssuhteessa.

ole sairaalloisen takertunut lapseensa. Äiti, joka on myös ihminen, eikä vain äiti. Äiti, jolla on elämää myös myöhemmin kun lapset eivät ole enää pieniä.

Mulle on aivan vieras käsite "oma aika". Omaa aikaa on se, että pääsen saunaan sillä aikaa kun mies on vauvan kanssa, tai käyn joskus kiertämässä korttelin ympäri. Riittää vallan hyvin! Halusin äidiksi, halusin lapsen osaksi elämääni ja hän on nyt osa elämääni ja minun tarpeeni saavat odottaa. Jos olisin edelleen kovin minäkeskeinen, niin olisi saanut jäädä lapset tekemättä. En ymmärrä kakkosen kaltaisia ihmisiä.

ole sairaalloisen takertunut lapseensa. Äiti, joka on myös ihminen, eikä vain äiti. Äiti, jolla on elämää myös myöhemmin kun lapset eivät ole enää pieniä.

Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi! Voisin vielä lisätä että äiti joka ymmärtää myös omat tarpeensa eikä elä vain lasten kautta.

mm. treenaamassa, kavereiden kanssa ulkona syömässä ja työpaikan ym järkkäämissä tapahtumissa, elokuvissa ja vaikka mitä. En mä ymmärrä miksei siitä vauvasta voi olla välillä erossakin, meillä lapsella on myös isä, joka on tärkeä lapselle.

Ensimmäisinä kuukausina ei meilläkään olisi onnistunut imetyksen vuoksi, mutta yksi lapsi oli niin tyytyväinen, että kävin kaksi kertaa viikossa 1,5 tuntia harrastamassa, kun vauva oli 3 kk:n ikäinen, syötin ennen lähtöäni ja isä oli vauvan kanssa tuon ajan.

Muiden kanssa olen odotellut sinne 4-6 kk:n ikään, kun on ollut mahdollista antaa jotain muuta kuin rintaa. Isä on silloinkin hoitanut vauvaa (ja muita lapsia). Ja väitän kyllä, että kiintymyssuhteet on olleet kunnossa :). Ihan lastentahtisesti olen imettänyt sen 4-6 kk ja muutenkin n. vuoden, perhepedissä nukuttu ekat vuodet ja niin poispäin :).

Kyllä minusta, kun vauva on n. 3 kk, pitääkin ainakin kerran viikossa olla joku oma juttu äidillä. Muuten sekoaa.

Sitä se kertoo äidistä. Kaikki naiset eivät halua olla kiinni vauvassa 24/7. Välillä on hyvä kaivata rakastansa sitten jaksaa yöt ja päivät itkua ja iloa.



Itse rakastan vauvaani ylitse kaiken, mutta käyn välillä mieheni kanssa viettämässä iltaa keilaten tai vain syömässä. Vauvamme jää isovanhemmilleen hoitoon, eli parempaa hoitoa meidän jälkeemme ei edes ole. Kun ilta on nautittu toistemme seurasta on ihana palata kullan luokse.



En näe tai koe tässä mitään väärää. Se että sinusta tuntuu ettei tämmöisillä minunkaltaisillani äidellä ole kunnon kiintymystä vauvaansa, on sinun asiasi. Minun mielestäni terveellä itsetunnolla varustetut äidit kykenevät eroamaan illaksi vauvoistansa. Kyllä se äiti on aina ykkönen, eikä hoitotäti tai isoäiti vie äidin paikkaa vaikka mikä olisi.



Sympioosi on hyvä olla, mutta ei itseään kannata sen takia kadottaa. Äidit ovat edelleen niitä samoja naisia kuin ennen äitiyttä, heillä on omat mielihalut, tarpeet ja kiinnostukset. Omituista ajatella että en saisi olla enää minä, kun minulla on vauva. Äitiys on ihanaa, mutta itsestään pitää pitää huolta ja mieli virkeänä :)

Mulle on aivan vieras käsite "oma aika". Omaa aikaa on se, että pääsen saunaan sillä aikaa kun mies on vauvan kanssa, tai käyn joskus kiertämässä korttelin ympäri. Riittää vallan hyvin! Halusin äidiksi, halusin lapsen osaksi elämääni ja hän on nyt osa elämääni ja minun tarpeeni saavat odottaa. Jos olisin edelleen kovin minäkeskeinen, niin olisi saanut jäädä lapset tekemättä. En ymmärrä kakkosen kaltaisia ihmisiä.

Ei sun tarvitsekaan ymmärtää. Lapset on kivoja muttei niitäkään määrättömästi jaksa. Minä tarvitsen omaa aikaa, muuten musta tulee ärtynyt ja kiukkuinen jos en saa olla yhtään rauhassa.

entä jos lapsia on kaksi?

Mieheni siskolla on kaksoset ja hän saa apua joka päivä. Ihan syntymästä tähän päivään ollut joka päivä joku auttamassa kaksosten kanssa, että saavat välillä nukkua ja käydä miehensä kanssa kaupoissa ja missä milloinkin.

Itse en tässä näe mitään pahaa.

Myös itse mieheni kanssa menemme monesti auttamaan, koska tiedämme, että heillä menee 5kk lapsien kanssa aika eivätkä saa sitä omaa aikaa tarpeeksi.



Meille myös on tulossa vauva ja niin hekin kuin muu suku on luvannut auttaa ja otan mielelläni avun vastaan ja saan mieheni kanssa kaksin viettää aikaa välillä.

ap

niin mikäs siinä sitten.

Selvennetään nyt, että viittasin aikaan, kun vauva on 1-3kkap

ja viittasin siihen kaksosilla että heitä on hoidettu ihan SYNTYMÄSTÄ asti joka päivä joku muukin kuin oma vanhempi :)

Ei se minusta tee kenestäkän huonoa äitiä, jos haluaa ottaa omaa aikaa esim. hyvien ystävien seurassa. Tärkeintä on, että lapsella on hoitaja/isä kotona hoitamassa.

Onko sinusta sellainen isä huono ja sitoutumaton lapseensa, joka käy illalla ulkona, kun vauva on pieni. Et myöskään määritellyt vauvan ikää, joten sekin vaikuttaa jonkin verran.

Fiksu äiti joka ei ole sairaalloisen takertunut lapseensa. Äiti, joka on myös ihminen, eikä vain äiti. Äiti, jolla on elämää myös myöhemmin kun lapset eivät ole enää pieniä.

olen myös samaa mieltä, että kyllä äidillä saa olla omaa elämää. Mutta samalla ihmettelen sitä, että onko äidin ja vauvan suhteessa sitä symbioosia ollenkaan, joka tekee vauvan luota lähtemisen niin vaikeaksi. Minä itse muistan, että tämä symbioosi oli käsittämättömän voimakas. Se raastoi minua kotiin niin nopeasti kuin vain pystyin.

mikä on vain hyvä asia

Se nyt mulle ainakin tulee mieleen.

Ihan turha tehdä muiden kiintymyksistä arvailuja, kun niistä ei mitään voi tuon perusteella tietää.



Jos äidillä on mahdollisuus mennä illaksi jonnekin 1-3 kuukauden ikäisen vauvan luota, oletan ainoastaan, että

- hänellä on luotettava hoitaja lapselleen (kullanarvoinen asia!)

- hänellä on vauva, jonka ruokkiminen onnistuu muutenkin kuin imettämällä (kätevää!)

- hänellä on omaa elämää ja omia kiinnostuksen kohteita jäljellä myös vauvan syntymän jälkeen (erinomainen asia!)



Mitään muuta tuosta ei voi antamasi kuvauksen perusteella päätellä.



ja sitä paitsi: eikö se riitä että ap itse pysyttelee kotosalla - mitä ne muiden menemiset sun elämään vaikuttaa?

ihan ok ja järkevääkin ottaa äidin omaakin aikaa. Mutta jos on ihan jokailtaista, en oikein ymmärrä. Jotain tosiaan pielessä kiintymyssuhteessa.

Eli kyllä se jostain kertoo, jos JOKA ILTA on päästävä pois vauvan luota. Kerta-pari viikkoon taas äidin kannalta hyvä.

Me ollaan niin kovin erilaisia tavassamme reagoida hormonien meissä aiheuttamiin vaikutuksiin. Siskoni ei aikanaan malttanut antaa vauvan edes nukkua rauhassa vaan kävi koko ajan nuuhkimassa ja tuijottelemassa vauvaansa. Ei hänellä ole silti mitään oikeutta väittää, että se on ainoa oikea tapa tuntea kiintymystä.

Joku ei antaisi miehensäkään käydä koskaan missään, koska "Tulee niin ikävä." Toiselle taas erossa olo on helpompaa.

Tällä voi olla tekemistä omien lapsuuskokemustemmekin kanssa, ja niillehän emme voi enää yhtään mitään.

Itse ajattelen, että elämä on helpompaa kun ei ole niin takertuva luonne.

olen myös samaa mieltä, että kyllä äidillä saa olla omaa elämää. Mutta samalla ihmettelen sitä, että onko äidin ja vauvan suhteessa sitä symbioosia ollenkaan, joka tekee vauvan luota lähtemisen niin vaikeaksi. Minä itse muistan, että tämä symbioosi oli käsittämättömän voimakas. Se raastoi minua kotiin niin nopeasti kuin vain pystyin.