Argh... Koulu ja tiedotus
Olen jurputtanut tästä aiemminkin, mutta taas sapettaa. Nyt koulussa on avoimet ovet. Tällä viikolla. Tieto koteihin tuli kaksi päivää aikaisemmin.
Kuka työssäkäyvä perheenäiti tai -isä repeää joulunalusviikolla keskellä päivää koululle avoimien ovien päivään tuollaisella varoitusajalla?
Työpaikoilla on täysi höyry, koska työt pitää tehdä ennen joulua, kotona on jouluvalmistelut ja koko joulukuu muutenkin täynnä juhlaa ja kissanristiäistä! Ja lomapäivät menee visusti siihen, että ekaluokkalaisella on joku seuranaan koko pitkän joululoman.
Eikö tuotakin olisi voinut a) järjestää jo aikoja sitten, esimerkiksi lokakuussa tai edes b) tiedottaa edes viikkoa aiemmin.
Kommentit (27)
että lapselle syyksi poissaoloomme oli selitetty se, että me olemme liian kiireisiä tullaksemme. Just.
Ap
Mahtaako tällaiseen voida saada parannusta ja jos, niin miten?
Ap
TAAS se sama työtön kotiäiti yrittää saada sut tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä että SINULLA On työpaikka.
Ei ne tytöttömät tajua sitä, että ihan oikeasti on olemassa sellaisia työpaikkoja, joissa on oikeasti niin kiire ja paljon palavereita ettei siltä pysty kesken päivää lähtemään minnekään lyhyellä varoitusajalla.
Mielestäni koulu toimi väärin ja valitettavsti sellaisia opettajia/kouluja on jotka ilmoittavat aina kaiken myöhässä.
TAAS se sama työtön kotiäiti yrittää saada sut tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä että SINULLA On työpaikka. Ei ne tytöttömät tajua sitä, että ihan oikeasti on olemassa sellaisia työpaikkoja, joissa on oikeasti niin kiire ja paljon palavereita ettei siltä pysty kesken päivää lähtemään minnekään lyhyellä varoitusajalla. Mielestäni koulu toimi väärin ja valitettavsti sellaisia opettajia/kouluja on jotka ilmoittavat aina kaiken myöhässä.
On kuule ihan oikeasti olemassa ihmisiä, jotka eivät tajua olenkaan, että esim. minulla on niin paljon palavereita, että en voi tuosta noin vain lähteä jonnekin kesken päivää
että kaikki muutkaan eivät pääse, koska tieto tuli niin myöhään.
Nyt kävi sitten ilmi, että ei se tieto kaikille tullut myöhään. Vain meille, joilla lapsi sairasti (opettajalta tarttunutta) sikainfluenssaa.
Ja siis tosiaan sen sijaan, että lapselle olisi pahoiteltu, että hänen vanhemmilleen ei kerrottu, asia oli selitetty niin päin, että vika olisi jotenkin meissä! Että me emme välittäisi lapsesta tarpeeksi.
En ymmärrä ylipäätään sitä, että tuokin pitää pitää juuri joulun alla. Eikö sen aika olisi paljon aiemmin syksyllä. Mitä järkeä tunkea juuri siihen juhlakauteen tuokin.
Ap
sille omalle lapselles? Ei kannata jostain avoimista ovista vetää stressiä, jos teillä kerta muutenkin kiirettä. Toisekseen, eihän se aikasempi tiedotus tossa asiassa olis mitään auttanu, jos sulla kerta paljon työrästejä?
Sanot vaan sille lapselles, että olis kiva ollu tulla teidän avoimeen päivään, mutta kun oli noi sairastelut jne., niin harmi, että tällä kertaa ei päästä.
Sun lapsi ei siitä traumatisoidu loppuiäks. Ja kouluun voi mun mielestä mennä sitä opetusta seuraamaan ihan millon vaan. Että jos sulle ap tulee tunne, että haluaisit mennä, niin sanot vaan opelle, että tulisin se ja se pvä kattelemaan sitä teidän menoa, kun en päässyt avoimiin oviin osallistumaan.
Tää just on nykyihmisten ongelma, että yritetään kaikessa olla täydellisiä - oh my God, en pääsee lapseni lauluesitykseen, nyyh, nyyh ja voi, voi. Aina ei kaikkeen ehdi, eikä se oo niin vakavaa.
Tsemppiä ap viimesiin työpäivään ja rentouttavaa lomaa!
En saa vaihtoja ja säätöjä tehtyä enää viime tipassa joulunalusviikolla, mutta esim. kaksi viikkoa aiemmin olisi vielä onnistunut.
Ja kaiken lisäksi se ei ollut edes mikään pelkkä opetuksen seuraamistilanne, vaan siellä oli kuulemma myös luokan oma joulujuhla. Tämäkin selvisi vasta viime tipassa. Muut toivat karkkia ja herkkuja, kaikki muut vanhemmat ja pikkusisarukset olivat siellä jne. Opettajien lahjat annettiin jne. No, meiltä ei kyllä heru mitään lahjaa.
Ap
mutta siellä oli tarjottu herkkuja ja karkkeja, joita lapset toivat, muiden pikkusisarukset olivat olleet mukana, opettajille jaettiin lahjat ja muutenkin oli ollut enempi joulujuhla.
Kun tätäkään ei kerrottu selkeästi, vaan vasta itkuiselta lapselta kuulin.
ap
me ollaan niin kauhean kiireisiä. Ja korvaamattomia joka taholle ja ainakin työpaikalla.
Minulla on kaksi lasta, minulla ja miehellä työ. Molemmilla lapsilla on astma ja koko viime kuu oltiin sikainfluenssassa. On jostain syystä nyt päässyt kertymään ihan työrästejä jo siitäkin syystä.
Joudun venyttämään työnanatajan pinnaa lasten sairastelujen takia. En ihan ymmärrä miksi sitä pitäisi venyttää vielä senkin takia, että koulu ei osaa hommiaan.
Ap
tai sitten on ja ajateltu että vähiten on vanhemmista riesaa joulukiireiden aikaan.
Ne voivat siellä vaikka oppia vastaisuuden varalle jotakin.
t. Ope
ystävällistä ja rakentavaa palautetta, mutta selvästikään se ei johda yhtikäs mihinkään.
Ap
että on olemassa työpaikkoja ja työpaikkoja. En koe olevani korvaamaton, mutta lääkäriaikojen peruminen viimetipassa aiheuttaisi monelle ihmiselle mielipahaa. Olen oman erikoisalani ainoa tällä paikkakunnalla.
En ole ap ja voin vain olla tyytväinen, että lasteni koulussa tiedotus toimii.
Kurja tilanne ap:lla!
Ei tarvitse olla korvaamaton, että poisjäänti töistä aiheuttaisi kuitenkin muille kovasti haittaa. Eri asia jos lapsi esim sairas. Avoimien ovien päivä nyt ei vaan ole sellainen minkä takia useimmista työpaikoista voi jäädä pois parin päivän varoitusajalla.
Ap:lle. olisivatko toivoneetkin, etät tulee mahdollisimman vähän ihmisiä paikalle..
sitten käytännössä vaatisi, ap? Käyntiä koululla? Tutustumista ympäristöön, jossa lapsesi on? Odotetaanko vanhempien järjestävän jotain tuossa tapahtumassa? Siivousapua? Mitä?
niin kamalan kiireisiä ja jurputtavat aina milloin mistäkin, yleensä koulun tai päiväkodin toiminnasta. Putkessa?
Ei meillä ole mitään saumaa ehtiä sinne edes tunniksi näin lyhyellä varoajalla. Minulla on kalenteri täynnä dediksiä, miehellä asiakastapaamisia.
En voi lykätä omia töitäni, eikä mies alkaa soitella asiakkaille, että sori, pitääkin mennä lapsen koululle. Ei tuollaista voi vain selittää kaikilla työpaikoilla poissaolon syyksi yks kaks!
Ihan tarpeeksi joutuu lapsiperheessä kuulemaan kuittailua jo ihan sairaan lapsen hoitamisestakin.
Eskarissa avoimet ovet oli lokakuussa. Ja muissa kouluissa täällä niistä ilmoitetaan jo elokuussa koulun nettisivuilla.
Ap
Sieltä tulee säntillinen viikkotiedote kellolleen aina edellisellä viikolla. Ja kaikista isommista jutuista tieto aina kuukautta aikaisemmin.
Koulun eskari toimi myös moitteetta. Tämä koulu on yhtä takkua tiedonkulun kannalta. Jo koulun alkamispäivästä tuli kolmea eri tietoa, ja koulun alkamisen kellonajan joutui tarkistamaan edellisenä päivänä kansliasta.
Ap
paitsi niiden kahden onnettoman, jotka potivat sikainfluenssaa marraskuussa. Meidän lapsi ja eräs luokkatoveri.
Syystä että juhlista oli kuulemma jaettu paperitiedote marraskuussa, mutta jos oli poissa, se jäi saamatta. Kukaan ei ole viitsinyt jakaa tietoa myöhemmin, vaan nämä kaksi lasta on jätetty tylysti kokonaan ilman.
Myöhemmin koteihin jaettiin kyllä kirje, jonka otsikkona oli "loppuvuoden muistettavat tilaisuudet", mutta tästä opettaja oli sitten kuulemma _unohtanut_ ko. tilaisuuden pois. Minä olen luottanut tähän kirjeeseen, kun en muutakaan ole saanut.
Alan olla niiiiin kypsä tähän.