Apua 4-v kakkaongelmaan?
Lapsi kakkaa (anteeksi rahvaanomainen nimitys=)) muutekin harvoin. Kakkaamista pitkittää loputtomiin ja kakkaa tulee aina pikkuisen housuihin. Vaikka laitankin lapsen useasti pötölle tekemään kakkaa, niin lapsi ei saa sitä millään tehtyä.
Meillä oli reilu puoli vuotta sitten kunnon vatsatauti ja sen jälkeen ongelma helpottui, kun lapsen suolisto tyhjeni kokonaan.
Ruokavaliolla olen yrittänyt, mutta ei mitään apua. Maitohappobakteereja olen antanut, mutta ei niistäkään apua. Apteekin tuotteita levolac ja sellaisia tippoja olen antanut, mutta ei auta.
MIkä lapsen mahassa/suolistosa voisi olla vikana, kun ei toimi kunnolla. Ihan kuin lapselta puuttuisi kokonaan ns. kakkahädän tunne.
Kakka tulee noin kerran viikossa kunnolla. Kun tulee niin "pökäleen" koko on järjetön siis paksuudeltaan. Lasta varmaan sattuu, mutta millä ihmeellä sen sitten saisi pienemäksi.
Osaako kukaan auttaa. Onko lääkärissä käynnistä mitään apua? Siisn mitä siellä voitaisiin muuta tehdä kuin suositella juuri noita apteekin tuotteita? Voisihan sitä tehdä ns. suolituhjennyksen, mutta se ei varmaankaan auta suolistoa toimimaan itse vaan voiko suoli siitä passivoitua vielä lisää.
Kaikki pohdinnat ja neuvot ovat tervetulleita. Varmasti minulla on nyt jotain jäänyt huomaamatta.
Auttakaa kiitos. Lapsi itsekin kärsii tästä kovasti ja on aina nolona, kun kakkaa on tullut housuun.
Kommentit (32)
pojan kanssa. Se äityis oikein pahaksi sairastamamme kihomatotartnnan jälkeen, kun pepussa oli haavaumat ja lapsi pidätteli eikä halunnut käydä kakalla. Jatkuvasti oli kakkatuhrua housussa, ja kerran viikossa tuli jättimäiset pötköt, ruokaa söi huonosti.
Lääkäri Treen Koskiklinikalla otti ummetuksen todella vakavasti, sanoi että pitää saada kuntoon. Totesi haavaumat pepussa, otatti labrassa kokeet joista ilmeni että oli pöpö niissä haavaumissa (ei siis parantunut sen takia itsekseen) saimme antibioottirespetin, jolla se hoitui.
Saimme myös noita movicoleja, vaan niitä en käyttänyt, vaan lääkärin muita antamia neuvoja:
- joka päivä kakalle ruokailun jälkeen, vaikka ei olisi hätä. 10 minuuttia tai jotain semmoista. lehti tai lelu käteen. Sisarukset pois oven takaa häiritsemästä.
- plajon nestettä, ja kuituja, luumua, luumusosetta, vihanneksia, kuitulisää
Huomasin, että pojalla helposti tuli se kerääntynyt kakka housuun, kun teki jotain mukavaa, siis rentoutui. Koska meillä yleensä elektroniikkapelien pelamista rajoitettu paljon, annoin sen pelin sinne vessaan, että poika istusi siinä ja rentoutuisi.
Itse pidin kirjaa pojan kakkaamisesta mielessäni. jos eiollut joka toinen päivä käynyt isolla hädällä, oli tiedossa tuhrimista jos en saanut maaniteltua kunnolla pöntölle. Nyt ongelma on kokonaan poistunut, enkä laske enää pojan kakkailukertoja...
Tsemppiä, tämä on hankala tilanne, ja siihen kakkaamiseen liittyy myös alitajuntaisia seikkoja.
rahi, siten että siinä pöntöllä myös pystyy istumaan ilman että reuna kalvaa reisiä.
Vielä mainitsen,että en halunnut jatkaa noita movicol tms. lääkkeitä, koska ne eivät tuntuneet tehoavan moneen päivään. joku niistä lisää sitä ulostemassan määrää (ja pehmentää)mutta kun sitä kakkaa ei tullut ulos, ajattelin että se vaan pahentaa tilannetta. Sen takia ryhdyin tosissani luomaan tuollaista mukavaa, rentoa vessahetkeä...
olisko ollut niin, että aluksi oli jopa aamuin illoin...
Osittain ongelmaa oli tullut siitä, että pojan piti aina päikyssä istua hetki potalla että kakka tulee. Tädit sanoivat, että joskus käy niin että muut kaverit huutavat että tule jo pois....hieman vanhempana siellä päikyssä ei ollut minkäänlaista lukkoa tai salpaa ovessa, vaistoan että poika ei halunnut kakata enää päikyssä ja siitä se pidättely lähti, ja meni sitten kihomatjone jälkeen aivan mahdottomaksi.
Tämä keskimmäinen kaverimme on herkkä poika, myös esim kavereiden tullessa ei halua esiintyä kalsareissa (!) Olen varma, ettei hän halua tulla yllätetyksi pöntölläkään.... mutta odellakin, tämä ongelma on meillä nyt todella takana.
Itselläni on sama vaiva, ja olen käynyt läpi lähes kaikki ummetuslääkkeet ja ajattelin vielä kokeilla Movicolia.
Tein pientä nettiharavointia, ja huomasin että Movicolia saa nykyään ilman reseptiä. No, en kyllä tullut katsoneeksi saako Movicol junioria. Lisää tietoja löytyy mainoksen mukaan osoitteesta www.movicol.fi Ehkä siellä kerrotaan.
Olen kyllä kokeillut ilman viljojakin, koska sitäkin jossain vaiheessa epäilin.
Mutta tuo oli hyvin tuttua, että sitä tuhrimista tapahtuu juuri silloin kun rentoutuu ja leikkii.
Voisin toki tuotakin kokeilla. Kakkapäiväkirja on hyvin mielessäni. Mutta ongelma on juuri tuo, ettei siellä käydä säännöllisesti ja poika ei malta istua/pelkää istua pöntöllä.
pojan kanssa. Se äityis oikein pahaksi sairastamamme kihomatotartnnan jälkeen, kun pepussa oli haavaumat ja lapsi pidätteli eikä halunnut käydä kakalla. Jatkuvasti oli kakkatuhrua housussa, ja kerran viikossa tuli jättimäiset pötköt, ruokaa söi huonosti. Lääkäri Treen Koskiklinikalla otti ummetuksen todella vakavasti, sanoi että pitää saada kuntoon. Totesi haavaumat pepussa, otatti labrassa kokeet joista ilmeni että oli pöpö niissä haavaumissa (ei siis parantunut sen takia itsekseen) saimme antibioottirespetin, jolla se hoitui. Saimme myös noita movicoleja, vaan niitä en käyttänyt, vaan lääkärin muita antamia neuvoja: - joka päivä kakalle ruokailun jälkeen, vaikka ei olisi hätä. 10 minuuttia tai jotain semmoista. lehti tai lelu käteen. Sisarukset pois oven takaa häiritsemästä. - plajon nestettä, ja kuituja, luumua, luumusosetta, vihanneksia, kuitulisää Huomasin, että pojalla helposti tuli se kerääntynyt kakka housuun, kun teki jotain mukavaa, siis rentoutui. Koska meillä yleensä elektroniikkapelien pelamista rajoitettu paljon, annoin sen pelin sinne vessaan, että poika istusi siinä ja rentoutuisi. Itse pidin kirjaa pojan kakkaamisesta mielessäni. jos eiollut joka toinen päivä käynyt isolla hädällä, oli tiedossa tuhrimista jos en saanut maaniteltua kunnolla pöntölle. Nyt ongelma on kokonaan poistunut, enkä laske enää pojan kakkailukertoja... Tsemppiä, tämä on hankala tilanne, ja siihen kakkaamiseen liittyy myös alitajuntaisia seikkoja.
rahi, siten että siinä pöntöllä myös pystyy istumaan ilman että reuna kalvaa reisiä.
Vielä mainitsen,että en halunnut jatkaa noita movicol tms. lääkkeitä, koska ne eivät tuntuneet tehoavan moneen päivään. joku niistä lisää sitä ulostemassan määrää (ja pehmentää)mutta kun sitä kakkaa ei tullut ulos, ajattelin että se vaan pahentaa tilannetta. Sen takia ryhdyin tosissani luomaan tuollaista mukavaa, rentoa vessahetkeä...
olisko ollut niin, että aluksi oli jopa aamuin illoin...Osittain ongelmaa oli tullut siitä, että pojan piti aina päikyssä istua hetki potalla että kakka tulee. Tädit sanoivat, että joskus käy niin että muut kaverit huutavat että tule jo pois....hieman vanhempana siellä päikyssä ei ollut minkäänlaista lukkoa tai salpaa ovessa, vaistoan että poika ei halunnut kakata enää päikyssä ja siitä se pidättely lähti, ja meni sitten kihomatjone jälkeen aivan mahdottomaksi.
Tämä keskimmäinen kaverimme on herkkä poika, myös esim kavereiden tullessa ei halua esiintyä kalsareissa (!) Olen varma, ettei hän halua tulla yllätetyksi pöntölläkään.... mutta odellakin, tämä ongelma on meillä nyt todella takana.
eika sita tosiaan kannata pelata, ei aiheuta esim. tottumista tms. On oikeasti ainoa laake, mika tehoaa VAIKEAAN ummetukseen kun kaikki yllamainitut kotikonstit on jo testattu. Toisaalta tietysti monen lapsen ummetus ei ole vaikeaa, joten he eivat sita tietenkaan tarvitse.
ennen pitkäaikaista lääkehoitoa. Vauvojen luumusosetta tai luumuhilloa, porkkanaraastetta, kuitujen kanssa paljon vettä, herkut pois jne. Sen jälkeen selvittämään onko elimellistä tai psyykkistä syytä taustalla.
http://www.drspock.com/article/0,1510,5875,00.html
artikkeli tuhrimisesta. Siina on pari hyvaa pointtia, yksi on se, etta tuhrimisen alkusyy on todella harvoin psykologinen, yleensa on kyse fyysisesta vaivasta, joka jatkuessaan muuttuu lisaksi psykologiseksi. Eli fyysinen puoli pitaa hoitaa ennen kaikkea. Toinen juttu on, etta hyvien vessatapojen ja ruokavalion LISAKSI yleensa pitkaan jatkunutta ummetusta hoidetaan ainakin aluksi tyhjentamalla laakkeilla suoli, mita ei kuitenkaan tulisi tehda ilman laakarin valvontaa.
voit kysyä lääkäriltä reseptiä Movicol Junioriin. Auttoi meillä 2-vuotiaan pahaan ummetukseen. Jotkut lääkärit on sitä mieltä, että mileluummin reseptillä Movicolia, kuin litratolkulla Levolaccia. Movicolkin kai ihan luonnollinen aine, eikä aiheuta tottumista. Jotkut on käyttäneet sitä vuosia, meillä riitti pari viikkoa.
voit kysyä lääkäriltä reseptiä Movicol Junioriin. Auttoi meillä 2-vuotiaan pahaan ummetukseen. Jotkut lääkärit on sitä mieltä, että mileluummin reseptillä Movicolia, kuin litratolkulla Levolaccia. Movicolkin kai ihan luonnollinen aine, eikä aiheuta tottumista. Jotkut on käyttäneet sitä vuosia, meillä riitti pari viikkoa.
on viela sekin ongelma, etta monille lapsille se puolestaan aiheuttaa vatsakipuja, ilmavaivoja tms. Movicolin sivuvaikutukset puolestaan ovat olemattomat, sen ongelma on lahinna hinta.
On hyvin tärkeää nähdä lääkärin säännöllisesti koko raskauden. Lääkäri voi kertoa, jos vauva on perä ja auttaa suunnittelemaan, mitä tehdä. Jotkut lääkärit aikovat toimittaa Baby keisarinleikkauksella jakso. Toiset voivat antaa niiden potilaiden harjoitukset tehdä kotona, että voi auttaa muuttamaan vauvan pää edellä kantaa.
http://www.medicisite.com/terveys/
Lapsi stressaantuu hössöttämisestä. Se kakkaaminen ja syöminen ei saisi olla suorituksellinen asia vaan luonnollinen toiminto.
Ei tekisi varmaan pahaa muiden konstien ohella kokeilla jättää viljoja viikoksi pois. Viljat aiheuttavat monelle oireita, joita ei millään aluksi osata yhdistää niihin, ihottumaa, monenmuotoisia vatsantoimintaongelmia, väsymystä ja sen sellaista.