Ahdistus-paniikki päällä, otin jo lääkettä

taidetaan potentiaalisia pehmeän huoneen asukkeja. Jotkun on herkkiä ja heikkoja. Ei kukaan meille pahaa halua. Me ei vaan osata elää tätä elämää. Liian vaikeaa.

Jos on pakko löytää se tahto jotenkin mitä itse haluaa ja ranttaliksi ei voi pistää koska lapsia jotka kärsii. Meneekö tämä ohi vai paheneeko vai vaatiiko ratkaisuja? En halua olla vietävissä...perkele!

ei ap vaan 12

Luinpa tässä Eevasta tai jostain aika mielenkiintoisen artikkelin kiltteydestä, liiallisesta sellaisesta. Sen yksi ehkä tärkein pointti oli se, että jos haluat saada arvostusta muilta, arvosta ensin itseäsi. Jos olet liian nössö sanomaan ei ja olet vietävissä, kanssaihmisesi eivät sinua kovin pitkälle arvosta. Kun opit sanomaan ei ja kertomaan oman mielipiteesi rehellisesti, alkavat muut arvostaa sinua ihan eri tavalla.



Ei siinä tarvitse alkaa teiniksi, että muuttaa ajattelutapaansa, asennoitumista ja käytöstään tämän suuntaiseksi. Alkaa vain systemaattisesti elää tavalla, jonka tuntee hyväksi. Mutta ensin täytyy tietenkin ymmärtää, missä mättää ja mitä haluaa muuttaa...



Eräs ei-ahdistunut mutta lähipiirissä tätä myötäelänyt.

Vielä ei vaan tarpeeksi kuuluva ja isossa porukassa olen hiljaa. Mutta tämä päättämättömyys ja ratkaisemattomuus omista asioista mättää. Mitä haluaa elämältä.Olen aina ollut virran vietävissä. Tuntuu että välillä on ihan ok olo ja jospa se tästä ja sitten taas ahdistaa kaikki ja kaikki huonosti ja mitään ei osaa jne. ja mies on vaan ihan ok eikä ole sellainen kuin haluaisin ja ruoka meni pilalle ja jne.

Ja olen purkanut näitä asioita myös lähipiirille ja terapeutille ja kaikki kohta varmaan ihan täynnä minua.



siis vastaaja 12

Haluaisi, että kaikki on "täydellistä" ja kun ei ole, niin kohdistuu negatiivisesti omaan itseensä? Minä en osaa, minä en pysty jne.



On varmasti helpommin sanottu kuin tehty mutta joskus tekisi hyvää laittaa oma elämä hieman laajempaan perspektiiviin. Miettiä minkälaista olisi jos olisin vakavasti sairas, tai lapseni olisi kuolemaisillaan? Tai olisin syntynyt maahan, jossa elämäni kulminoituisi siihen, että saan tipan puhdasta vettä. Tämän jälkeen ehkä oivaltaa, että elämäni on suht mallillaan ja kaikki perusasiat ovat kunnossa. Tyytymättömyys johtuu todennäköisesti suhteellisen pienistä asioista, joihin voin lisäksi aika pitkälti itse vaikuttaa...Sitten pitää vain alkaa muuttaa pikku hiljaa asioita, joihin on eniten tyytymätön ja pitää koko ajan mielessä, että kenenkään elämä ei ole täydellistä ja vastoinkäymiset kuuluvat elämään.



21

On niin just eikä melkein samoja ajatuksia mullakin. Hittolainen, en ole ennen ollut tällainen, mutta nykyään päätösten teko on ylivoimaista. Elämässäni on jotain sellaista, mikä on pielessä, mikä ahdistaa, mutta mitä??



Tätä on lisäksi jatkunut jo niin kauan, etten enää uskalla tehdä muutoksia. Sitä on aivan heitteillä, muiden vietävissä. Ei niin minkäänlaista oman elämän hallintaa. On vaan järjetön toisten ihmisten miellyttämisen pakko. Tuntemattomien ihmistenkin hyväksyntä on muka niin hel*etin tärkeetä.



Mikä hitto tämän tilanteen korjaisi?

Olettepa mielenkiintoisia pohdiskelleet. TOSI tutulta kuullostaa. Mä itse olen luonteeltani herkkä ja tunnollinen, joissain asioissa perfektionisti. Ns. kiltti tyttö olen myös, miellyttämisen halu on minussa syvälle juurtuneena. Entinen koulukiusattu myös.



Miten tästä mallista oppii irti? Sen kun tajuaisi.



ap

Itse olen myös entinen koulukiusattu ja ns. tunnollinen ja varsinkin olen miesten vietävissä ja myös uusien tuttavuuksien miellyttämisen halu suuri. Äitini on voimakas persoona joka sanoo tahtonsa eikä miellytä, itse taas koen että olen aina hakenut äitini hyväksyntää. Isäni on taas miellyttäjä luonteeltaan ja vietävissä. Miten tästä eroon ja joku tosiaan pielessä elämässä mutta mikä? Itsestä tuntuu että mies ei ole sellainen kuin pitäisi, mutta nyt kun sekin on muuttunut tai sanoo että haluaa muuttua. Onko kuitenkaan sitten sellainen mistä pidän? Ja rakastanko häntä. Koulukiusaaminen laittoi syvät arvet vaikka minulla se oli enempi nälvimistä ja mustamaalausta ja katellisuutta tytöiltä ja pojilta sitä että halusi saada reaktion jota en sitten antanut.

http://www.booky.fi/book.php?book_id=9789519523811



Ja kai se täytyy vain oivaltaa ja sisäistää, että vain SINÄ itse voit tehdä elämästäsi näköisesi. Kukaan ei tee sitä puolestasi. Ja oletko kuolinvuoteellasi tyytyväinen, että elit naapurin Maijan näköistä elämää mutta et omaasi?



Minulla on paljon tuttavia, jotka ovat menestyvässä työssä, heillä on koti kuin sisustuslehdestä jne. Itse olen myös hyvän koulutuksen hankkinut mutta jättäydyin ns. uraputkesta suosiolla pois jo heti työurani alkumetreillä. En vain ole sitä tyyppiä. Meinasin kuolla stressiin jo pelkästä ajatuksesta. Mutta silti parhain ystäväni on tällainen uraohjus. Ja juttelemme paljonkin hänen töistään mutta en minä siitä ahdistu. Kun taas käyn tuttavieni kauniissa kodissa, jossa on aina jotain uutta ja viehättävää, niin en minä siitä ahdistu vaikka oma kotini on aivan tavallinen. Voisin minäkin sitä koko ajan sisustaa mutta en halua. Viihdyn suhteellisen muuttumattomassa kodissani ja olen onnellinen keittiössäni, jossa jääkaapin ovet ovat täynnä lasteni piirrustuksia. Tällainen ei tulisi kuuloonkaan ystäväni sisustuslehden kodissa.



Nämä edellä mainitsemani asiat ovat pieniä mutta juuri sen tyyppisiä, joista moni ahdistuu, kun haluaisi niin kovasti samaa kuin jollakin muulla. Miksi? Onko se sitä huonoa itsetuntoa? Ei uskalleta elää oman näköistä elämää vaan mennään virran mukana ja tavalla, joka on sillä hetkellä "muotia".



21

surkea itsetunto. Mut en tiedä, oliko se huono itsetunto ennen näitä ahdistuksia vai ahdistukset ennen huonoa itsetuntoa..



Nuorenpana kuvittelin, että elämä on sitten sellaita ja sellaista. Kun se ei sitten sitä ollutkaan, alkoi ahdistaa. Sitten vertaan itseäni kaikkiin nuoruuden ystäviin ja koen, että kaikki muut ovat menestyneet paremmin, vaikkei niin välttämättä ollenkaan ole.



Huono itsetunto yhdistettynä kovaan kilpailuviettiin ei siis ole hyvä yhdistelmä. Mutta mikä sitten estää tavoittelemasta niitä asioita, joita kokee tarvitsevansa?



-24

Juuri tätähän kaikkialla sanotaan, että ennen kuin voi sitä tai tätä, on arvostettava itseään. Jos ihmiselle on varhaislapsuuden vuorovaikutuksessa muodostunut heikko itsetunto, se ei poistu siten että päättää tästä lähtien arvostaa itseään. Kuka osaa sanoa tähän asiaan jotain vähän avuliaampaa kuin että PITÄÄ arvostaa itseään?



Luin joskus jotain Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa jossa oli peräti jotain ohjeita tästä asiasta, mutta muistaakseni nekään eivät tuntuneet hirveän vakuuttavilta. Mikä on aika masentavaa.

kokeile myös taputtelua, auttoi mulla paniikkiin

http://yle.fi/akuutti/arkisto2008/251108_e.htm

http://tyyli.fi.msn.com/hyvaolo/article.aspx?cp-documentid=16416090



en löydä tähän nyt sitä ohjetta, mutta googlella varmaan löytyy

Itsensä arvostaminen lähtee siitä, että ei suostu enää tekemään asioita ainoastaan muiden mieliksi, opettelee sanomaan "ei" ja muutenkin sanoo OMAN mielipiteensä eikä vain mukaile toisten ajatuksia. Kun tätä opettelee, huomaa pikku hiljaa, että kanssaihmisetkin alkaa "kunnioittaa" enemmän, kun ei ole vain toisten vietävissä.



21

http://www.iltalehti.fi/terveys/200805077609049_tr.shtml

Jos ahdistus johtuu siitä? Itseäni vaivaa päättämättömyys ja tuntuu että muut ovat löytäneet elämänsä miehen ja elävät sitä onnellista elämää ja itse vain ajelehdin vaikka onkin mies ja lapset.



12