Suuret lahjaröykkiöt kuuluvat jouluun!
Outoa lukea, kun monet antaa lapsilleen van n. 5 lahjaa jouluna.
Meillä yleensä kukin saa n. 30 pakettia, aikuisetkin. Vaatteita harvemmin, ei ainakaan mitään sukkahousuja tai kalsareita. Vähän erikoisempi villapusero, pyjama tai joulusukat kyllä löytää tiensä pakettiin.
Meillä kaikkia lahjoja arvostetaan. Ja vain osa avataan aattona, osa säästetään avattavaksi joulupäivänä ja tapanina. Ne avataan yksitellen niin, että kutakin lahjaa voidaan rauhassa ihastella ja kaikki muutkin näkevät, mitä paketissa oli. Näin joulun jännitys säilyy pidempään. Yksi paketti säästetään jokaiselle vielä loppiaiseksi.
Jo silloin kun olin lapsi, meillä oli tapana, että kukin avasi vuorotellen yhden oman pakettinsa ja muutkin seurasivat jännittyneinä, mitä paketista paljastuu. Lahjoja ei ole koskaan saanut vaan repiä sarjassa ulos kääreistä ja heittää syrjään vaan kaikkea on rauhassa ihasteltu ja kokeiltu. Ja paketteja ei koskaan avattu, kun pukki oli vielä paikalla.
En ymmärrä, kun nykyään lapset vaan repii paperit kiireesti pois lahjojen päältä. Se ei opeta arvostamaan sitä mitä saa.
Kommentit (59)
lapsuudenkodissa saatu aina n.20-30 lahjaa/lapsi (2 lasta) ja kaikista osasin olla iloinen, jopa niistä pehmeistä paketeista! Aina ne lahjat sitten aaton jälkeen tuli kerättyä yhteen paikkaan omaan huoneeseen ja siinä niitä sai vielä pitkään ihastella. Ah, sellasia jouluja haluan lapselleni (ja toivottavasti tulevillekin) antaa, jos siihen vain on mahdollisuus::)
Eli ne, jotka ovat tottuneet lapsena saamaan ison kasan lahjoja, kokevat sen olevan joulussa tärkeintä ja haluavat samaa omille lapsilleen. Ekologisuudesta voidaan sitten hurskastella kestovaipoilla ja muilla.
Ne, joiden perheissä on arvostettu vähän, mutta laadukasta, haluaa jatkaa samaa omille lapsilleen.
Lapsen voi opettaa olemaan tyytyväinen muutamaan pakettiin. 30 paketilla ei opeteta lasta arvostamaan lahjaa tai ylipäänsä mitään muutakaan. Siinä olen samaa mieltä ap:n kanssa, että lahjoja ei revitä papereista sekunnissa ja sitten homma on ohi. Mutta siis, meidän lapset saavat jouluna n. 5 pakettia kukin.
Eli ne, jotka ovat tottuneet lapsena saamaan ison kasan lahjoja, kokevat sen olevan joulussa tärkeintä ja haluavat samaa omille lapsilleen. Ekologisuudesta voidaan sitten hurskastella kestovaipoilla ja muilla.
Ne, joiden perheissä on arvostettu vähän, mutta laadukasta, haluaa jatkaa samaa omille lapsilleen.
Meillä saatiin aina paljon lahjoja. Osa lahjoista oli toki hyödyllisiä lakanat/pyyhe-tyyliin. Isompana olin jopa pettynyt, jos sain alle 30 lahjaa!
Omaa lastani en aio tuollaiseen lahjapaljouteen opettaa. Saa max 10 lahjaa, joista osa noita hyödyllisiä. Panostan mieluummin laatuun, kuin määrään. Enkä myöskään halua opettaa lasta siihen, että saa toivelistaltaan kaiken (kuten minä yleensä sain).
Tuskin pelkän joulun syytä, mutta olen aikamoinen materialisti aikuisena ja kovasti koitan tuosta opetella eroon...
Ei ne lahjat todellakaan pelkästään tee joulua. Ihan tylsää olis ollut vaan saada kasa lahjoja, ei mitään muuta. Joulu muodostuu kaikesta siitä tunnelmasta, ruuasta, koristeista, kuusesta, perheen yhdessäolosta mutta myös niistä lahjoista.
Eikä se myöskään pidä täysin paikkaansa että jos on paljon saanut niin antaa sitten lapsilleenkin röykkiöittäin. Meillä lapset sai paljon lahjoja koska vanhemmat eivät olleet omassa lapsuudessaan niitä saaneet.
29
Vaikka saisi 150 pakettia. Kunhan tavara vaan ei ole sellaista kertakäyttömuovia, josta on käyttäjälleen iloa muutamaksi minuutiksi ja sen jälkeen menee roskiin.
Minä en puolestani ymmärrä sun 30 lahjaasi. Miksi niistä täällä kirjoittelet. On näet niitäkin vanhempia jotka eivät pysty hankkimaan lapsilleen "edes" niitä viittä lahjaa!
Minulla on alkuperäiselle useampi kysymys:
Perustelepa sitä, että miksi jouluun kuuluu lahjavuoret ja miksi niitä lahjoja pitää olla 30?
Oma näkemykseni on, että ei ole olemassa mitään määrää mitä joululahjoja pitää olla. Mielestäni on ihan huikeaa, jos saa 1 mieluisen lahjan + vaikka suklaata.
Minä olen sietä mieltä, että jos kaikki ostaisivat 30 lahjaa ja ne ovat vielä uusina kaupasta ostettuja, niin maapallo saastuu. Ja kyse ei ole minun tapauksessa edes rahasta. Olisi meillä varaa ostaa 30 lahjaa per lapsi, mutta miksi ostaisin? Olisiko lapsi onnellisempi, jos saisi joka joulu 30 lahjaa? Miten joku voi edes ylipäätään keksiä 30 laadukasta lahjaa, jos ne eivät voi olla vaatteitakaan?
Itse suosin järkevien lahjojen kohtuullista ostamista. Esim. omalle isommalle pojalle ostin säbämailan + pallot + tablettitietokoneen e-kirjojen lukua varten + lupauksen ostaa haluamansa e-kirjan sekä t-paidan ja karkkia. Niin ja kirpputorilta vielä yhden tietokirjan.
Pienemmälle pojalle ostin 2 legopakettia, one piecen ja yhden auton, pehmoelukan sekä karkkia.
Mitä näille lapsille olisi vielä pitänyt ostaa?
Tuliko alkuperäisellä laitettua myös hyväntekeväisyyteen rahaa?
varakkaan rouvan tyylikkäästi punatusta suusta kuulemani viisaus: Hän mielellän osallistuisi varattomien joulukeräyksiin ym, mutta vain niihin, joihin voi viedä vanhoja tavaroita (jotka varmaan heidän perheessään ovat kuin uusia, koska tavaraa on), koska hänessä juuri tässä asiassa herää se ekologinen puoli, että miksi ostaa uutta. Eli miksi siis ostaa köyhälle uutta kun niille käy yhtä hyvin heidän vanhatkin ja he taas ostavat lapsilleen kymmeniä joululahjoja ja muutoinkin pitävät kuluttamisesta. Oli kyllä mauttominta sievistelyä, mitä vähän aikaan olen joulupadan äärellä kuullut.
Vähemmän lahjoja= Kalliit lahjat
Vaatelahjat on surkeita, kun ne pitäisi kuulua arkeen.
Meillä arkeen kuuluu urheiluvälineet, leffat, kirjat ja vaatteet.
Annetaan lahjaksi elektroniikkaa, kalliimpia leluja( isoja legopaketteja) ja pelejä.
AP:lle, materialismia ja järjetöntä tarpeettoman tavaran haalimista. Sitähän tämä maailma todellakin tarvitsee. Mihin on kadonnut oikea hyvä Joulumieli, ajatuksella hankitut/tehdyt lahjat?
kun ne odottaa saavan vaatteita muutenkin.
Vain sillä on merkitystä mitä siellä paketissa on.
Lapsi jutellut juuri kaverin kanssa puhelimessa, niin kyllä ne konsolit, pelit ja isot legopaketit on jotain.
Ketään lapseni kaveria ei kiinnosta ne joulusukat, pyjamat.
Ei voi ostaa 30 lahjaa, jos yksi lahja maksaa n. 100 euroa.
Se tekisi 3000 euroa.
Outoa lukea, kun monet antaa lapsilleen van n. 5 lahjaa jouluna.
Meillä yleensä kukin saa n. 30 pakettia, aikuisetkin. Vaatteita harvemmin, ei ainakaan mitään sukkahousuja tai kalsareita. Vähän erikoisempi villapusero, pyjama tai joulusukat kyllä löytää tiensä pakettiin.
Meillä kaikkia lahjoja arvostetaan. Ja vain osa avataan aattona, osa säästetään avattavaksi joulupäivänä ja tapanina. Ne avataan yksitellen niin, että kutakin lahjaa voidaan rauhassa ihastella ja kaikki muutkin näkevät, mitä paketissa oli. Näin joulun jännitys säilyy pidempään. Yksi paketti säästetään jokaiselle vielä loppiaiseksi.
Jo silloin kun olin lapsi, meillä oli tapana, että kukin avasi vuorotellen yhden oman pakettinsa ja muutkin seurasivat jännittyneinä, mitä paketista paljastuu. Lahjoja ei ole koskaan saanut vaan repiä sarjassa ulos kääreistä ja heittää syrjään vaan kaikkea on rauhassa ihasteltu ja kokeiltu. Ja paketteja ei koskaan avattu, kun pukki oli vielä paikalla.
En ymmärrä, kun nykyään lapset vaan repii paperit kiireesti pois lahjojen päältä. Se ei opeta arvostamaan sitä mitä saa.
Ihan jo siksi että suurin osa aikuisista on töissä, ja he voivat ostaa mitä haluavat.
Meillä ei lapset saa kuin muutaman lahjan, maksimissaan 7 kpl. Emme juhli joulua kristilliseen tapaan, emmekä myöskään siksi että kaikille pitäisi olla jotain 30 pakettia. Mikä järki siinä edes on? Ei niin mikään.
Anteeksi nyt vain, mutta tuollainen lahjamäärä ei ole mielestäni muuta kuin materialismiin opettamista.
Kyllä meillä lapset osaavat niitä lahjojaan arvostaa, vaikkei niitä olekaan kymmeniä.
Ja sitten kun lahjaröykkiöstä löytyy lahja joka ei kelpaa lapsellesi tai jotain lahjaa on kaksi kappaletta,lahjoita ne joulupuu keräykseen.
provohan tuo ap todennäköisesti on.
Vaikka noin ajattelevia ihmisiä silti varmaan löytyykin.
En itse todellakaan haluaisi saada 30 lahjaa. En keksi nimittäin niin monta oikeasti tarpeellista tavaraa, tai edes tavaraa, jonka haluaisin (vaikkei niin tarpeellinen olisikaan). Saati lapselle! Meillä on jo nyt ihan liikaa leluja ja mitään krääsää en todellakaan halua nurkkiin pyörimään.
Meidän 3-vuotias olisi varmasti ollut innoissaan jo kahdesta mieluisasta lahjasta, eihän hän etukäteen tiennyt, että lahjoja tulisi enemmänkin. Lopulta sai 9 lahjaa, joista yksi oli tosi halpa (karkkia), kahdessa oli vaatteita, ja yhdessä piirustus- ja askartelutarvikkeita (jotka olivat sopivasti loppu). Lahjoista kolme oli ostettu kirpputorilta. Periaatteessa näistäkin olisi ihan hyvin voinut jättää muutaman lahjan pois.
Itse en aikuisena edes pidä lahjoja tärkeinä, siis itselleni. Mutta ihan kiva, jos saan jotain hyvää suklaata, villasukat ja vaikka 1-2 kirjaa. Tuntuisi ihan hullulta, jos me mieheni kanssa kiertelisimme kauppoja etsiäksemme toisillemme monta kymmentä joululahjaa :D Meillä on muutakin tekemistä. Ja mieluummin ostamme rahoillamme jotain muuta, vaikka jonkun kivan matkan koko perheelle, kuin täysin yhdentekeviä mukeja ja koriste-esineitä vaan saadaksemme lahjaröykkiön kuusen alle.
En ole koskaan saanut montaa lahjaa. En lapsenakaan viittä enempää. Enkä aikuisena ole enää saanut kuin lahjan anopilta ja joskus miehen joltakin sukulaiselta. En odota mitään eikä silmäni kiilu. Eikä asialla ole oikeastaan merkitystä.
On hyvä muistaa, että Vapahtajamme Jeesus Kristus on kaikista kallein aarre ja lahja.
pakettejakin.
Olin monta vuotta joulut (sinkkuna) töissä ja vapaat joulut vapaaehtoistöissä. Yhtään pakettia ei tullut ja silti joulut tuntuivat jouluilta.
Millaisia aikuisia kasvaa näistä "tavararöykkiö on joulun tärkein sanoma"-lapsista.
Onko nämä juuri niitä lapsia, jotka tammikuussa ilkkuu ja pilkkaa niitä, joiden perheillä ei ole ollut varaa ostaa juuri sitä kalleinta versiota nokiasta ja kahdeksaa braziä.
Joskus mietin sitäkin, että kiittääkä meidän lapsemme meitä kun olemme hukuttaneet maailman tavaraan ja he ja heidän lapsensa joutuvat kärsimään siitä.