Mikä on PELOTTAVINTA, mitä sinulle on koskaan sattunut?

pudonnut keinusta, lyönyt päänsä ja ambulanssi on soitettu.



Onneksi selvisimme säikähdyksellä.

oli teholla hengityskoneessa.

eksäni istui hajareisin rintakehäni päälle ja yritti kuristaa minut.

toisen kerran kun toinen ex viilteli minut verille.

ulkona talvipakkasella ja itkimme, emme uskaltaneet mennä kotiin kun isä oli uhannut tappaa äidin. Äiti komensi meidät ulos.

En muista kuinka kauan siellä kävelimme, mutta lopulta uskaltauduimme kotiin. Muistan sen pelon kun avasimme oven, eikä sieltä kuulunut mitään.

Isä oli sammunut, äiti oli hengissä.

Olimme autolla liikeellä ystäväni kanssa,edessä ystäväni muutaman kuukauden ikäinen poika kaukalossa.Maaliskuu ja hemmetin liukas keli.Vastaan tuli rekka-auto ja rekan puolella oli mummo potkurilla, jota rekka alkoi väistämään noh se rekka lähti sivuluisuun perävaunu meitä kohti.Katsoin vain ihan jähmettyneenä kun perävaunu tulee kohti ja sanoin vain "me kuollaan nyt".rekka kuski viitooi meitä pysähtymään.Kuin taikaiskusta rekkamies sai kun saikin käännettyä rekan perävaunu omalle puolelleen ja selvisimme säikähdyksellä.Ystäväni purskahti itkuun itse, olin ihan turta en edes itkenyt.Rekkamies jatkoi matkaansa niinkuin mummokin,joka ei kyllä hoksannut koko aikana yhtään mitään

ex oli hakannut vuorokauden, en jaksanut enää ja vedin ranteeni auki. Toivoin vain,että vauva selviäisi. En enää tavallaan pelännyt, olin jo päässyt sen pelon yli, olin jo "kuollut". Sitä taisin pelätä,että jäisin eloon... Ex ehti väliin, en viiltänyt tarpeeksi syvältä..Lapsi syntyi pari viikkoa myöhemmin kun ex hakkasi ja potki mahaan..

Otan osaa. Itseni tai lasteni puolesta en ole vielä kskaan joutunut noin pelkäämään.



Pahimmin pelkäsin varmaan silloin, kun jättämäni poikaystävä soitti 200 km:n päästä, kertoi olevansa pellolla ase mukanaan ja vihjaili, ettei hänen elämällään ole enää mitään arvoa, kun olin jättänyt hänet. Ilmeisesti oli kuitenkin vain halunnut pelotella mua, mutta pelotti kyllä hirveästi.

Yllättävän paljon muuten noita miesten haukkaamisia jne! Itsekin niitä kyllä kokenut isäpuolen ja eksäni kautta. Silti ne jostain syystä ei ole pelottavampia..



Vaan se on, kun oma mieli alkoi seota noin vuosi sitten. Pelkäsin ihan sairaasti kaikkea, sitä että me kaikki kuollaan jne. Yöllä kuuntelin kaupungin ääniä, tähyilin taivaalle. Itkin ja pelkäsin.

Nyt olen päässyt siitä yli, pahimmasta siis. Olen kylläkin herkkä siinä mielessä edelleen, joskus kauheat ajatukset saa minut taas valtaansa..

ei ole ollut pelottavinta.



Ensimmäisenä näet mieleeni todella pelottavana kokemuksena on tullut Linnanmäen Pilvenpyörä, kun olin lapsi, ja viime kesänä yksi toinen härveli samassa huvipuistossa. Olin aivan kauhuissani ja pelkäsin kuolevani.



Lapsena vähän pelkäsin yksin kotona, kun tuli sähkökatko, oli ihan pimeää ja vanhemmat olivat ylitöissä. Olin yksin omakotitalossa silloin. Mutta ei se kuitenkaan tullut mieleeni pelottavimpana asiana.



Myös lievän psykoosin olen kokenut aikuisena. Pelkäsin silloin, että osa työtovereistani oli salaliitossa minua vastaan ja että yksi heistä aikoi tosissaan raiskata ja viillellä mut kuoliaaksi. Uskoin, että minua seurattiin kotiinkin. Se oli todella pelottavaa, mutta vain omaa kuvitelmaa.

naapurien mökillä. Kaikki aikuiset olivat umpikännissä ja yksi naapuriperheen tuttava alkoi raivoamaan ja uhkailemaan toisia. Piilouduin penkin taaksen ja pelkäsin kuollakseni. Olin ehkä 5 v., enkä tiennyt, missä vanhempi sisarukseni oli.

kadut oli tyhjiä, meitä oli 2 n. 8v tyttöä. mentiin rappukäytävään turvaan, se seurasi sinnekin. juostiin ylös ja soitettiin kaikkia mahdollisia ovikelloja kunnes joku täti avasi.

en edes muista miten tilanne päättyi. siis miten tulin kotiin tms.

namusedistä oli varoiteltu. tää tapahtui 70-luvulla

Toisen kerran pelotti aika lailla kun lomamatkalla jouduimmekin sodan keskelle. Pommit ujelsivat ja kesti viikon ennen kuin meidä tevakuoitiin. Lapset silloin 1,5v ja 5,5v.

Toinen kerta oli kun sedän mies päätti vähän kouluttaa vaimoaan miekoilla ja haulikolla kerrostaloasunnossa sisällä.

sitten kun päästiin perille niin se pelko helpotti kun näki kaikki ne hoitajat, lääkärin ja laitteet ja tajusi että hyvissä käsissä täällä ollaan.



Kerran pelotti kun lenkkipolulla sain hiipparin mukaani, olin yksin metsän keskellä. Sain käveltyä muutaman sata metriä lähemmäksi muita ihmisiä ja juttelin rauhallisesti hiipparin kanssa. Se kävi käsiksi vasta sitten kun muita oli näkyvissä, pääsin karkuun ilman apua.

Vieläkin tilanne puistatta ja mietityttää että mitä siinä olisi voinut käydä jos ei pari vuotta vanhempi isoveli olisi huutanut ja jos ei siskoni kanssa oltaisi heti löydetty poikaa. Onneksi nähtiin pojan valkoinen tukka joka häämötti sameassa vedessä ja saatiin lapsi hengissä ylös.



Silloin on myös pelottanut kun aseella osoitettiin suoraan ohimoon ja kun töissä nuori hyökkäsi päälle ja yritti potkia vatsaani ollessani viimeisilläni raskaana.

Piti kuitenkin mennä kokeilemaan pulssia ym. Sinänsä tyhmää, eihän kuollut tai tajuton ihmeinen mitään tee. Se oli kuitenkin ensimmäinen kerta, ja jotenkin pelottavaa.