Tekeekö joku oikeasti ITSE JOULULAATIKOT? Ihan kokonaisista juureksista asti?
Kommentit (56)
Keittämiseen se aika menee, ja paistamiseen.
Ja maku on ihan paras.
Miten niin viikon? Nehän voi tehdä jo syksyllä, kun juuressato on tuoreimmillaan.
Pakastan raakana ja paistan aattona. Paitsi porkkanalaatikon, jonka teen vasta aattoaamuna joulupuuron tähteistä.
Ostan 3 kg pussin lanttuja ja 3 kg pussin porkkanoita. Ei ole kasvimaata.
Paremmat laatikot saan kun teen ne itse.
Hävettäisi käyttää valmisruokia juhlapöydässä.
keittiömestari
Ja minä olen keittiössä kädetön, savuhälytin soi useammin kuin herätyskello.
Itse tehdyt laatikot eivät ole mikään suoriutumisen mitta.
Porkkanatkin voi keittää kokonaisina kuorineen ja soseuttaa kypsinä, mutta raakojen lanttujen pilkkominen on työläin vaihe. Mutta itse teen silti.
Tulee kaikista parhaimmat laatikot siten.
Teen joulun laatikkoruoat jo lokakuussa.
Silloin saa parhaimmat maut mm lantusta ja porkkanasta.
Myöhemmin lanttu on aika kuivaa ja puisevaa.
perunalaatikon teen yleensä itse, mutta muut laatikot (porkkana, lanttu) ostan valmiina pienen rasian kumpaakin.
Tosin tänä vuonna jää niin porkkana- että bataattilaatikkokin välistä, kun ei niitä kukaan syö.
Imellytetyn perunalaatikon teen pakkaseen huomenna, samoin lanttulaatikon. Punajuurivuoan, joka nyt korvaa porkkanalaatikon ja bataattilaatikon, teen vasta viimeisenä viikonloppuna ja paistan kinkun paiston jälkeen.
Missäköhän tynnyrissä ap on kasvanut kun tällaista asiaa ihmettelee? :D
Teen peruna- ja porkkanalaatikot. Lanttulaatikon olemme vaihtaneet Valamon lanttuihin jo vuosia sitten.
kukaan tee näistä soseista, joita on juuri laatikoiden tekoa varten myynnissä ennen joulua kaupoissa?? Kaikkiko te todellakin jaksatte ostaa juurekset, kuoria, pilkkoa, keittää ja soseuttaa ne..? :O
Äiti on joka joulu muistini mukaan valmistanut itse lanttulaatikon. Perunalaatikkokin tehtiin ennen itse, mutta nykyään meillä on vaihtarit naapureiden kanssa - naapurin emäntä tekee ison satsin pravuuriaan, imellettyä perunalaatikkoa, ja minun äitini tekee vastaavasti lanttulaatikkoa molempien talojen väelle. Porkkanalaatikkoa meillä ei jostain syystä oikein kukaan arvosta, se saatetaan ostaa valmiina.
Olen itse muistaakseni yhtenä vuonna tehnyt lanttulaatikon äidin puolesta. Ei jäänyt traumoja. Aion jatkaa perinnettä, kun äidistä ei enää ole laatikoiden tekijäksi. Lanttulaatikko on parasta, sitä menee meidän porukalla runsaasti. :)
kukaan tee näistä soseista, joita on juuri laatikoiden tekoa varten myynnissä ennen joulua kaupoissa?? Kaikkiko te todellakin jaksatte ostaa juurekset, kuoria, pilkkoa, keittää ja soseuttaa ne..? :O
Ne soseet on varmaan käteviä, mutta kun on kaksi kättä ja veitsi, niin eipä tuossa ole paljon vaivaa.
kukaan tee näistä soseista, joita on juuri laatikoiden tekoa varten myynnissä ennen joulua kaupoissa?? Kaikkiko te todellakin jaksatte ostaa juurekset, kuoria, pilkkoa, keittää ja soseuttaa ne..? :O
se tekeminen on just mukavaa ja virittää joulun tunnelmaan... Muuten en todellakaan ole mikään ns. keittiöihme, mutta jo vuosia olen nuo lantut ja porkkanat keittänyt ja soseuttanut - taustalla joululaulut ja vieressä kuppi glögiä... :) Eikä siinä oikeasti loppupeleissä niin iso homma ole.
Eihän ne kaupan eineslaatikot ole mistään kotoisin.
Itse tehdään porkkanalaatikko sekä bataattilaatikko. Lanttulaatikko on ainoa ostettu, kun sitä ei kuitenkaan mene juuri ollenkaan.
Laatikoiden lisäksi tehdään myös mm. joululeivät itse. Ei oikeastaan eineksiä löydy joulupöydästä tuon lanttulaatikon lisäksi. Kokkaaminen on mukavaa puuhaa. :)