Lue keskustelun säännöt.
Kiusaaminen ryhmäilmiönä - miten ymmärrät tän tekstin?
10.12.2009 |
Kirjassa "Hullu työtä tekee" Juhani Seppänen käsittelee koulukiusaamista ryhmän kannalta, ja toteaa, että nimenomaan passiivinen ryhmän tuki ylläpitää kiusaamista. Hän sanoo, ettei koulukiusaamisen kitkeminen ole perusteltua, koska se opettaa lasta (siis sitä ei-kiusattua, passiivista kiusaamisen mahdollistajaa) toimimaan oman etunsa nimissä ryhmän jäsenenä. Kiusaaminen lisää ryhmän yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistaa ryhmää yksilöön nähden. Ilman jaettua huonoa omaatuntoa, jota kiusaamisen seuraaminen ja mahdollistaminen aiheuttaa, ei ryhmän koheesio lisääntyisi yhtä tehokkaasti. Kiusaaminen edistää yhdenmukaista käyttäytymistä ja karsii poikkeavuuksia, eikä sitä sen vuoksi pitäisi yrittää kitkeä.
Mitä mieltä olet tuosta tekstistä? Mä huomasin olevani asioista eri mieltä. Olen ollut siis sekä kiusattu, kiusaaja että mahdollistaja, enkä koe, että kiusaaminen ois mitenkään lisännyt ryhmän yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden tunnetta. En myöskään kokenut, että ne kerrat kun kiusasin, oisivat olleet ryhmän hyväksymiä, päin vastoin lopetin kiusaamisen nopeasti koska tajusin nolaavani itseni uudessa ryhmässä. Niissä tapauksissa kun olen todistanut kiusaamista, se aiheutti pelkoa ja ahdistusta sekä voimattomuuden tunnetta lähes kaikille sitä todistaneille. Mä en myöskään ole koskaan pitänyt tiukkaa ryhmäkuria ja "poikkeavuuden karsimista" minään arvona - varsinkin kun ne kiusatut erittäin harvoin uhkaavat yhtään ketään.
Mut toisaalta, ehkä multa on jäänyt jotain ihan olennaista ymmärtämättä? Joten miten sinä luet tuon tekstin ja ymmärrät sen omien kokemuksien valossa? Koitko, että todistamasi kiusaamistilanteet ovat olleet ryhmän ja yhteisön kannalta hyödyllisiä, muutenkin kuin siinä mielessä, että kiusaaminen toi hupia ja vaihtelua päiviin?
Kommentit (13)
myös "yhteen hiileen puhaltaminen", heikkojen tukeminen ja auttaminen..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
näitä käyttäytymiskoodeja ja ryhmän koheesiota voidaan luota ja ylläpitää muillakin keinoilla, jotka ovat loppujen lopuksi kiusaamista parempia. Jos niitä käytetään, ryhmän ei tarvitse ajautua kiusaamiseen. Jos päädytään siihen, että joudutaan puuttumaan kiusaamiseen, on jo menty pahasti pieleen, kun alun alkaen olisi pitänyt käyttää ihan muita keinoja. Ei siis pidä päätyä sellaiseen tilanteeseen, että kiusaamiseen tarvitsee puuttua.
En tunne kirjoittajaa, mutta tulee vahan Nietzsche mieleen tms. Mika lienee kirjoittajan tausta/koulutus jne? Eli siis kiusattavan pitaisi "uhrautua" ryhman koheesion takia vai mita? Eiko muka ole olemassa ryhmia, joissa ei ketaan kiusata ja jotka toimivat silti (tai juuri siksi) erityisen jouhevasti? Ainakin itse muistan kuuluneeni sellaisiin(kin) ryhmiin.
Kirjoittaja on siis työterveyslääkäri ja kirjailija. Siksi minusta noi ajatukset on vähän arveluttavia - vaikka hän myöhemmin painottaa, ettei työpaikkakiusaamista pidä vähätellä, niin vähän käy kyllä sääliksi sitä asiakasta, joka tulee hänen vastaanotolleen kiusaamisen vuoksi. Hän itse kertoo kuuluneensa passiiviseen seuraajajoukkoon, eikä tulleensa kiusatuksi. Selvästi hänen on vaikea ymmärtää kiusatun näkökulmaa.
ja jonka mielestä siksi kaikki jotka juo pisarankin on juoppoja?
Toi on ilmeisesti vaan referaatti hänen tekstistään ja voi olla väärintulkittu, vaikea sanoa kun ei ole lukenut kirjaa.
Tollaisenaan se ei ole minusta järkevää tekstiä...
Mitä virkaa on sellaisella ryhmän koheesiolla tai jaetulla huonolla omallatunnolla joka ei kitke julmuutta muita kohtaan? Mitä ei-toivottuja poikkeavuuksia se kiusaaminen hänen mielestään kitkee? Ilmeisesti tarkoittaa sitä että kiusattu on poikkeava ja sen vuoksi häntä kiusataan ja oma vika, mitäs olet rillipää, läski, kömpelö, ujo, köyhä, muuten vaan ärsyttävä yms. yms.? Ihan sairasta ajattelua jos joku nyt näin ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta, en ole samaa mieltä Seppäsen kanssa ollenkaan. Siitä kyllä, että kiusaaminen on ryhmäilmiö: kiusaamista ei tapahdu kahden ihmisen välillä, koska kiusaaja ei saa silloin siitä mitään hyötyä. Riita voi olla kahden ihmisen välinen ja sairas mieli voi tietysti poiketa kaikista "säännöistä".
Mielestäni kiusaamista ei tarpeeksi mielletä ryhmädynamiikan ongelmaksi, vaan usein puhutaan vain kiusaajasta ja kiusatusta. Vain ryhmä mahdollistaa kiusaamisen ja toisaalta ryhmä voi sen lopettaa. Ryhmäroolit ovat hyvin vahvat ja koko ryhmään vaikuttamatta roolia on vaikea muuttaa.
Tuota Seppäsen ajatusta kiusaamisen ryhmää vahvistavasta (käsitinkö oikein) voimasta en ole samaa mieltä. Kiusaaminen sitoo kyllä ryhmää yhteen, mutta usein syynä on pelko. Suurin osa ryhmän jäsenistä kärsii kiusaamisesta vaikka ei siihen puutukaan.
Toi teksti, jonka tuohon referoin, on jokseenkin lyhyt (sivut 150-15) ja tiivistin tuohon kahden viimeisen kappaleen yhteenvetona esitetyt ajatukset. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asiaa on tutkinut Christina Salmivalli Turun yliopistosta. Hänen saamiensa tulosten mukaan tosiaan kiusaajan ja kiusatun lisäksi on olemassa puolustajia, sivustakatsojia ja kannustajia. Eli ideana on, että kiusaustapahtumaan voi osallistua muutenkin kuin olemalla kiusaaja tai kiusattu. Käsittääkseni kiusaamista on saatu vähennettyä ohjelmalla, jossa puututaan erityisesti noiden sivustakatsojien käytökseen. Sitä en tiedä, onko tämä Seppänen tulkinnut Salmivallin tuloksia jotenkin väärin,
tutkimuksistaan kirjan "Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä"
t. edellinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhan ketjun joka herätti ajatuksia. Kiusaaminen on ryhmäilmiö, MUTTA en usko että on realistista odottaa etttä sivustaseuraajat puuttuisivat kiusaamiseen.
Kyseessä on täysin luonnollinen ilmiö: jos saat suurkaupungissa sairaskohtauksen, ihmiset ovat haluttomia "sekaantumaan asiaan" koska ajattelevat että vastuu kuuluisi jollekin toiselle -kun paikalla on tarpeeksi paljon ihmisiä, vastuu ikäänkuin hajaantuu. Olen itsekin toiminut noin, vaikka pyrin kyllä kehittymään tässä suhteessa.
Minä näkisin ratkaisuna enemmänkin sen että ihmisiltä uskallettaisiin vaatia korrektia käytöstä ja kiusaajille ei annettaisi mahdollisuutta väistää vastuuta omasta käytöksestään. Se että ihminen oppii ymmärtämään tämän vastuun, edellyttää sitä että huonosta käytöksestä on negatiivisia seurauksia. (Työpaikoilla mahdollisuuksien mukaan esim. lomautus, siirto toiseen työryhmään, tms.)
Eikö lapsiakin kasvateta tällaisella menetelmällä, kun ne käyttäytyvät huonosti? Kummallista kyllä, vaikuttaa siltä että aikuisiakin ihmisiä joudutaan välillä kasvattamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ajateltais sillain, että kaikilla on vastuu. Eli kiusaajan vastuu on yhtä suuri kuin sen joka katselee sivusta. Eli koska hän on mahdollistaja, niin hän on yhtä syyllinen kuin itse kiusaaja, koska hän ei puutu. Paras rangaistus olisi se, että kiusaaja palkittaisiin ja mahdollistajia, eli koko muuta ryhmää rangaistaisiin. Tämä että syyllinen palkitaan ja vierestäkatsojia rangaistaisiin opettaisi hyvin äkkiä ryhmäkuriin, jossa puututtaisiin heti kiusaamiseen.
Mä en kestä koko ukkelia. Omahyväinen besserwisser.