Pikagallup: mille synnytyskipu tuntuu?

Uudestaan ja uudestaan. Lähtisi hitaasti ryömittämällä ajamaan alavartalon yli ja kipu huipentuisi siihen, kun rekka on koko painollaan alavartalon päällä ja samalla polttaa liekinheittimellä keski- ja alavartaloa. Sitten rekka peruuttaisi hitaasti pois ja lähtisi ajamaan yli taas kahden minuutin kuluttua. Se kipu on niin kovaa supistusvaiheessa, että siinä todella tiedä miten siitä selviää.

Supistuskivut olivat kuin järkyttävät kuukautiskivut lisättynä alavatsan kivuliaat paineen tunteet. Paine tuntui kohdistuvan lantioluihin ja oli jotenkin aivan mielettömän vaikeaa kohdistaa. Epiduraali auttoi jonkin verran, mutta lopussa yritin vielä "estää" tätä painetta jännittämällä itseni ja lopulta sain jonkin lihaksia rentouttavan piikinkin, että synnytys etenisi.

Ponnistuskipu tuntui pahimpana emättimessä ja tuntui, että repeän varmaan aivan palasiksi ja ettei lapsi ikinä tule sieltä ulos.

Taisin revetäkin suht pahasti, kun tikkejä tuli niin paljon, ettei määrää edes minulle kerrottu..



Paranin kuitenkin ihan hyvin ja toinen lapsi syntyy toukokuussa. Toivottavasti tämä synnytys olisi hieman helpompi.

Mulle jäi kipulääkkeettömästä synnytyksestä semmonen kammo etten ole viiden vuoden aikana toipunut, en pysty muistelemaan synnytystä enkä harkita toista lasta. Repeämien ompeleminen ilman toimivaa puudutusta oli ehkä pahinta. En ole harrastanut seksiä kertaakaan synnytyksen jälkeen (5v) koska pelkään raskautta ja kipua ja suhde päättyi yhteisymmärryksessä eroon vuoden päästä lapsen syntymästä. Mutta lapsi on ihana, en voi katua hänen saamista.

kauhean kivuliaana. Toki se sattui, joo, mutta se oli enemmän sellasta, että seuraavaa, aivan kuten kuukautiskipuja mutta kovempia, odotti tulevan, koska se vie lähemmäs määränpäätä.

Itse lapsen ulostuloa kuvailisin paskantamisena peräpukamien ollessa pahimmillaan. Se on vaan se kipu pakko kestää, että tulee hyvä olo.

kehon sisällä joku repisi lihaksia ja venyttäisi ne ihan pinkeiksi. Sietämätöntä kipua, joka ei anna levätä.

Alavatsalta se kipu alkoi. Jotenkin siihen kipuun täytyi keskittyä niin sataprosenttisesti, ettei sitä jälkikäteen muista. Tai ei _kipuun_ tarvinnut keskittyä, vaan sen läpi elämiseen. Ja supistusten välit meni tehokkaasti levätessä.

Avautumisen lopussa niihin saattaa liittyä vielä sellainen tunne, kun kärvennettäisiin alakroppaa polttoraudalla.



Ponnistaminen tuntuu siltä, kun vesimeloni tunkisi väkisin ulos persuuksista. Tai siltä, kun kaksi vahvaa miestä repisi alapäätä väkisin auki.



Kipua kestää paremmin, jos pystyy henkisesti asettumaan sen yläpuolelle. Silloin kipuun pystyy suhtautumaan tyyliin "siinähän supistaa". Tiedän, ettei se ole aina helppoa, mutta kannattaa kokeilla! :)

Mulla kaksi luomusynnytystä ja kipuja voisi kuvailla jotenkin näin:



Avautumisvaiheen kipu on sitä kuukautiskipua potenssiin 5-10. Munanjohtimia revitään ja pahimmillaan kaikki lihakset rintojen alta polviin ovat kuin tulessa (poltot tosiaan hyvä sana). Ihan kuin joku vetäisi käsin lihaksia äärimmilleen kunnes ne paukkuu.



Ponnistusvaiheen kipu on "hyvää kipua" jos näin voi sanoa. Sisuskalut työntää itse vauvaa ulos ja itse voi omilla ponnistuksillaan auttaa siinä. Senkun menee aallon mukana. Ilman repeämistä ja epparin leikkaamista olisin voinut kuvailla kipua jopa miellyttäväksi jollain tasolla. Luonnollisesti se, kun iho repeää, ei tunnu millään tasolla mukavalta ja epparin leikkaamista kamalampaa kipua en ole ikinä tuntenut!



Kuka tahansa opiskelijoista voi kokeilla sitä leikkaamalla parin sentin matkalta vaikka reittään auki saksilla. Eikä sitten käytetä puudutteita, ei ehdi! Autenttista, aah! =)

Ja siihen pelkää kuolevansa supistusvaiheessa, ja lopulta, kun voimat on lopussa, sitä pelkää, että ei kuolekaan ponnistusvaiheessa, vaan jää riekaleina henkiin kitumaan.

Kipu lähtee alaselästä ja kiertyy vanteen lailla etupuolelle pallean tienoille salvaten hengityksen. Ristiselän/häntäluun tienoilla on kipeä kohta, jonka painaminen helpottaa kipua. Kipu tulee ja menee. Intensiteetti ja kesto kasvavat loppua kohden. Saattaa tulla "mustia pätkiä", joissa on aivan eri maailmassa.



Ponnistaminen: helpotus ja kivutonta, muttei kuitenkaan tunnotonta



Ompeleminen: KAMALAA, samoin kuin mahan painelu

ponnistusvaihe taas ei koske ollenkaan. Kaikkein pahinta on tikkien ompelukipu, koska siihen ei auta mikään.

Silloin ei voi keskittyä kun hengittämään. Jos mies olis silloin yrittänyt kysyä jotain olisin kivun jälkeen mojauttanut.



Menkka kivut 100 kertaisina.

ja siksi en ymmärräkään monien kokemaa helpotusta KUUMASTA/lämpimästä suihkusta. Omalla kohdalla kuuma vesi toi huonon olon ja oksentamisen. kylmä olis voinut toimia paremmin.



Jonkun sanat raatelusta voisin myös allekirjoitta tuon polton lisäksi.

Ponnistusvaiheen kipu on "hyvää kipua" jos näin voi sanoa. Sisuskalut työntää itse vauvaa ulos ja itse voi omilla ponnistuksillaan auttaa siinä. Senkun menee aallon mukana. Ilman repeämistä ja epparin leikkaamista olisin voinut kuvailla kipua jopa miellyttäväksi jollain tasolla. Luonnollisesti se, kun iho repeää, ei tunnu millään tasolla mukavalta ja epparin leikkaamista kamalampaa kipua en ole ikinä tuntenut!

Etenkin siinä vaiheessa, kun vauva alkaa työntyä synnytyskanavaan. Luulin toisessa synnytyksessä halkeavani silloin kahtia enkä voinut muuta kuin huutaa. Sitten kun pää alkaa tulla näkyviin, venyminen on pinnallisempaa ja helpompaa kestää.

Epparin leikkaamista en ole tuossa venymisvaiheessa huomannut ollenkaan.

Pahimmillaan ennen ponnistamisvaiheen alkua sattui niin kovaa, että luulin suunnilleen kuoleman tulevan ja tunsin vaipuvani johonkin pimeyteen.



Ponnistusvaiheessa tilanne helpotti sen vuoksi, että tiesi homman olevan ohi jossain vaiheessa, ja kipu oli "tuottoisaa" kun vauva alkoi tulla ulos. Eli helpotus oli lähinnä henkistä.

Ensin synnytyskipu oli menkkakivun tyylistä, todella paljon kovempaa tietenkin. Mutta jollain lailla siedettävää, koska supistuksien välissä oli pieni tauko. Mut sit synnytystä nopeutettiin, ja se kipu oli hirveää ja painajaismaista. Sen jälkeen kipu tuntui samalta kuin kramppaava pohjelihas potenssiin sata, eli se vain jatkui ja jatkui, eivätkä supistukset koskaan lauenneet, kun seuraava supistus jo tuli. Mä myös menin jonkinlaiseen kipushokkiin, en kyennyt kuulemaan mitään enkä reagoimaan ympäristöön, ja jotenkin lakkasin vaan olemasta. Mua ei enää ollut, oli vaan se hirvittävä kipu. Mä olin jo aika väsynyt, koska lääkitys ei auttanut avautumisessa ollenkaan, ja ekat 30 tuntia meni ilman kivunlievitystä. Sitten kun sain kivunlievitystä, niin koko hommahan oli ihan iisi ja ponnistusvaihe oli suorastaan antoisa ja hieno kokemus.

tuntui siltä kuin olisi puukolla viilletty mahaa auki. Taisi olla hermosärkyä.



Toisella kerralla tuntui samalta kuin kuukautiskivut ... potenssiin tuhat.

t:kuudesti synnyttänyt ja muutaman maratonin juossut