Aina uskollinen vaimo valui petokseen

Sinun osuutesi kuulosta lähes täysin minun tunteiltani. Tosin en usko että tunteideni kohde kokee samoin, en ole koskaan yrittänytkään selvittää asiaa.



Minulla vain pisti korvaan asia jota hoet. Ettet halua elämää tämän miehen kanssa, mennä vain "loppuun" eli harrastaa seksiä hänen kanssaan. Kai tajuat että kiinni jäädessäsi tuhoat nykyisen liittosi ja mies omansa? Oletkohan edes oikeasti niin syvästi rakastunut kuin koet?



Jos ette halua liittojenne päättyvän, älkää menkö sänkyyn.

Ihmisen kohtalo riippuu mielestäni täysin oman itsensä hallitsemisesta. Se on sallittua, että ihmisen mieleen tulee jos jonkinlaisia ajatuksia mutta sen ajatuksen prosessointi on se pointti, joka ratkaisee.

Naiset hakee suhteesta yleensä päälimmäisenä henkistä hyväksyntää ja mies fyysistä kontakitia, jotka sitten johtaa seksiin. Nainen saa kiksit siitä, että sitä joka päivä kertoo rakastavansa. Miehelle tämä tuntuu usein hyvin turhauttavalle, kun asiasa ei ole tapahtunut muutosta :-D

Molempien tulisi huomioida toisen tarpeet, siinä on tasapainottelua.

En ole puhunut rakastumisesta. Kumpikaan meistä ei ole sellaista sanonut. Me olemme aikuisia ihmisiä ja ymmärrämme että monessa suhteessa tilanne on epäaito ja teennäinen. Ei tämä rakkautta ole, syvää ihastumista ja hillitöntä fyysistä vetovoimaa. Ne tunteet ovat mitä suurimmassa määrin totta.

Rakastuminen - varmasti rakastuisin häneen jos tilanne olisi toinen ja saisin viettää päiväni hänen kanssaan eikä noille tunteille estettä olisi. Mutta se on ihan liian voimakas sana tässä käytettäväksi.

Olen kääntymässä sen puoleen, etten makaakaan hänen kanssaan. Tosin kaikkea,kaikkea muuta on tapahtunut, ja se on tuntunut ihanalta... voi luoja... se on kuin sähkö kun hän koskee minuun. Hänkin vain hokee että luoja miten ihana sä olet...

Aloitteentekijä alunperin oli muuten mies. Hän uskaltautui sanomaan sen, miten paljon olen mielessä ja hän joutuu ponnistelemaan ettei käys "käsiksi" minuun kesken työpäivän. Se oli rohkea tunnustus enkä voinut muuta kuin vastata hänelle tuntevani samoin. Siitä se lähti.

Toisaalta minulla on aika rauhallinen mieli tämän kaiken kanssa. Olen aikuinen nainen enkä kovin helposti vietävissä, näköjään tässäkään. Täytyy vaan saada ajatuksia selväksi itsensä kanssa, hän ei voi siinä asiassa auttaa.

ap

Duunissa näkyy keikkupepun ja erään perheenisän (pelimies muuten) välinen jännite. Se tuntuu sähkönä ilman läpi, melkein kun vaan ripustaisi katiskan kattoon ja kytkisi siihen lampun niin hyvin toimisi. Ja kuuluu puheissa!



Salarakasihmisten kannattaa myös pohtia, että mitähän se oma kulta tuumailee, jos kovin usein unissaa naureskelee ja huokailee toisen miehen nimeä...

kaikkea muuta paitsi yhdyntää. Vasta yhdyntä on pettämistä, suihinotto, sormetus yms. ei ole.

Olen kääntymässä sen puoleen, etten makaakaan hänen kanssaan. Tosin kaikkea,kaikkea muuta on tapahtunut, ja se on tuntunut ihanalta... voi luoja... se on kuin sähkö kun hän koskee minuun.

mielenkiintoinen moraalikäsitys :)

kaikkea muuta paitsi yhdyntää. Vasta yhdyntä on pettämistä, suihinotto, sormetus yms. ei ole.

Ei se yhdyntä pettämistä tee. Mun mieheni lähtisi äkkiä oven suuntaan, jos olisi käynyt jotakin toista naista sormeilemassa. Lähtisi jo pelkästään siitäkin tiedosta, että sen suuntaista on annettu ymmärtää, vaikka mitään ei fyysisesti olisi tapahtunutkaan. Kyllä se vaan olisi pettämistä.

monta, monta ihanaa kertaa! Muuten olet kärvistellyt tuskissasi turhaan ja tulet loppuelämäsi miettimään miltä rakastelu olisi tuntunut. Elämäsi on Sinua varten, ei kieltäymyksellä ja kärsimyksellä ole mitään jalompaa päämäärää. Se on kristittyjen uusmoralistien keksimää.

Rakasta ja nauti, mutta varaudu myös seuraamuksiin. Harva pääsee ilman niitä.

Seksiä emme harrastaneet,mutta muuten välilämme oli todellista sähköä. Minun moraalini ei antanut mennä pidemmälle.



Minkä ikäisiä olette muuten?

Olemme molemmat varattuja ja tavanneet muutaman kerran työpaikan juhlissa. Edellisissä hieman pohjustimme tätä "suhdettamme" ja nyt pikkujouluissa se oli jo ihan selvää menoa.



Kumpikaan meistä ei halua erota tai edes muuttaa omaa arkeaan, mutta jotenkin emme pääse irti toisistamme. En ole koskaan ennen edes harkinnut pettämistä, olen pitänyt sitä ihan järjettömänä ainakin omassa tilanteessa (onnellisesti naimisissa) olevalle.



Emme ole (vielä) ajautuneet seksiin, mutta aika raskasta hyväilyä ja koskettelua on ollut. Soittelemme toisillemme ja suunnitelemme katselevamme päivä kerrallaan miten homma etenee (eli siis oletamme molemmat sen etenevän).



Olen miettinyt omia motiivejani enkä ole niistä ihan varma. Fyysisyys on yksi juttu, minut on hurmannut tämän miehen maskuliinisuus, se että hän vie tilannetta eteenpäin. Mies ei kuitenkaan ole mikään pelimies eli sikäli olemme molemmat aika vihreitä.



Olin yllättynyt kun jälkeen päin en ollutkaan tyytyväinen, että emme olleet menneet pitemmälle (siis harrastaneet varsinaista seksiä). Se tavallaan kadutti. Olin ollut ihan varma, että seuraavana päivänä olen tosi tyytyväinen kun "mitään ei tapahtunutkaan". Olisi saanut tapatua ja luulen, että teemme tähän asiaan korjausliikeen jossain vaiheessa.



Nyt olen ihan tyytyväinen aikalisästä, emme näe vähään aikaan. Mutta tiedän, että tähän vielä palataan ja haluan siihen palata.



Perheestäni en halua/aijo luopua (eikä siis halua hänkään, hänellä ei ole lapsia, mutta vaimo kuitenkin). Mutta jotenkin haluan katsoa tämän kortin, tietää mitä meille käy ja kokea sen.



Tämä on ihan outoa, ei ollenkaan minun tyylistäni. Mutta jotenkin kuitenkin tuntuu, että vaikka on outoa, niin on myös väistämätöntä.



Toki tiedän, että tässä on riskinsä, mutta kuitenkaan en halua elää niin, että joskus vuosien päästä miettisin, että mitenköhän siinä olisi käynyt.



Mutta kuitenkaan en ole sitä mieltä, että tämä on pelkästään fyysistä. Kyllä tunteet on vahvasti mukana, vaikkei koko elämä.

Kuin vaimoni kirjoittamaa. Narautin hänet 2 viikkoa pettämisen jälkeen, kun oli katsonut "kortin" ja aikonut "katsella rauhassa mitä hommasta tulee".

Riskit olivat todella suuret. Ja ovat sitä yhä, puoli vuotta tapahtuman jälkeen. Suhteessa on välillä uskomattoman tuskallista ja vaikeaa olla. Edelleen on viikon kestäviä vitutuskohtauksia ja se on todella rasittavaa molemmille. Jos miehessäsi ei ole varsinaista vikaa, älä tee sitä. Älä katso korttia. Suhteenne on todella heikoilla jäädessäsi kiinni, jos mies ei koe olevansa syrjähypystäsi millään tasolla vastuussa.

Minä koin olevani ja silti välillä on niin V*TUN vaikeaa.

-Petetty mies

Perheestäni en halua/aijo luopua (eikä siis halua hänkään, hänellä ei ole lapsia, mutta vaimo kuitenkin). Mutta jotenkin haluan katsoa tämän kortin, tietää mitä meille käy ja kokea sen.

Tämä on ihan outoa, ei ollenkaan minun tyylistäni. Mutta jotenkin kuitenkin tuntuu, että vaikka on outoa, niin on myös väistämätöntä.

Toki tiedän, että tässä on riskinsä, mutta kuitenkaan en halua elää niin, että joskus vuosien päästä miettisin, että mitenköhän siinä olisi käynyt.

Olen pettänyt vaimoani kerran samanlaisessa tilanteessa. En anna sitä koskaan anteeksi itselleni. Jotain ainutkertaista tuhoutui.



Sähköinen vetovoima jne. on tietenkin hienoa, muttei ikuista. Ongelmanasi ei ole mahdollinen suhde uuden miehen kanssa, vaan itsesi kanssa. Jos hyppäät uuteen suhteeseen, lisätaakaksi saat lapset ja ex-miehen, eikä suhde itsesi kanssa ole vieläkään ok. Selvitä se ensin. Mitä teet sitten, kun viiden vuoden kuluttua tunnet sähköä uuteen vieraaseen mieheen jossakin tilanteessa?



Minä päätin jäädä perheeni ja vaimoni pariin ja koetamme parantaa suhdettamme vähitellen. Sähköisiä mahdollisuuksi minulle tarjoutuu viikoittain, ja jos niistä jokaiseen tarttuisin, olisin nainut vuoden aikana kymmeniä naisia...



Järki ja tunteet...