Aina uskollinen vaimo valui petokseen

Voi mennä pahastikin metsään.

Olet ensin hankkinut miehesi terapeutiksi ja isähahmoksi ja puolisoksi. On vastannut sinun psykologisiin tarpeisiin.

Nyt sitten olet löytänyt uuden kiehtovamman isähahmon, ison ja vanhemman miehen, jolta itseluottamusta löytyy ja kuulet sanoja, joita haluat kuulla. Olet haaveolento. Ei keskusteluja ja sopimista kumpi vie roskat tai lapset hoitoon ja riittävätkö rahat lainan lyennysten jälkeen johonkin kivaan.

Valitettavasti täytyy todeta, että miehellä on todella naisenkaatotekniikka kohdillaan. Arvostaa syvästi vaimoaan, ei halua rikkoa perhettään. Sinulta ei halua pillua vaan jotain metafyysis-mystistä suurta rakkautta.

Jotenkin tuo särähtää korvaan. "Hän, iso ja minua vanhempi mies, vapisee kun koskee minua. Hänestä olen haavekuva, jotain ihmeellista jota hän ei olisi halunnut elämäänsä, ei ymmärrä itseään eikä tunteitaan ollenkaan."

Saako mies seksiä kotona? Puutteessa? Lue ap ne kaikki ketjut, missä satujen prinssin asenne muuttuu, kun on päässyt pöksyihin. Jos haksahdat, niin ei PALJAALLA. Noilla naisenkaatamiskyvyillä et varmasti ole ainut poka ja kaiken muun lisäksi kirsikkana kakussa olisi sp-tauti miehellesi.

Kuten tuolla sanottiin, elämä on valintoja.

Olen itse vastaavassa tilanteessa. Tämä mies on minulle täydellinen: henkisesti ymmärrämme toisiamme täydellisesti. En ole kokenut vastaavaa yhteyttä koskaan aikaisemmin. Fyysisesti hän on... jumalainen.



Hän on se oikea. Tiedän, tunnen sen, koko sydämelläni, ilman pienintäkään epävarmuutta.



Voi jospa maailma kääntyisi päälaelleen ja hänet saisin omakseni.

Mietin tässä mikä ajoi teidät niihin ensimmäisiin parisuhteisiin,oliko se samalaista humaltumista jota nyt koette.Oletteko unohtaneet kuinka kaikki alkoi sillä joku kai teidät yhteen ajoi.Voisikko olla että jos syöksyisitte tähän uuteen suhteeseen niin kun siitä tulisi sitten tavallaan julkinen niin siitä häviäisi se kielletty kiihko jota nyt tunnette toisianne kohtaan.

Kaikki suhteet arkipäiväistyy eli sitten kun olisitte uudessa suhteessa paneskelleet sen sata kertaa kaikissa mahdollisissa asennoissa ja kun sitten olisit pessyt niitä siippanne paskaisia kalsareita huomataksenne että ihana puolisonne olisi surffaillut porno sivuilla hakemassa virikkeita latistuneeseen pari suhteeseen.Mitä sitten.Jos teillä ei ole mitään ihme ongelmia siippanne kanssa niin teinä panostaisin olemassa olevaan pari suhteeseen.Siis kylpylä lomaa sukka nauha liivejä ,dildoja,ihan mitä vaan, mielikuvitus on vain rajana.Niin ja minähän en moralisoi.Jokainenhan sitä itse tietää sydämmessään mikä on itselle parasta.

m 56

Suosittelen ennemmin suhdetta kuin katkeruutta siitä, ettei elämältä saanut hluamaansa.

Olen aina ollut sitä mieltä, että kannoissaan ehdottomimmat ihmiset lankeavat lopulta raskaimmin. Elämä opettaa lopulta kaikkia, että on olemassa muutakin kuin mustaa ja valkoista.



Mutta tsemppiä sinulle, rakkaus on kaunista, silloinkin kun siinä on kuvaamiasi kinkkisiä tekijöitä.

Olet muuttunut parisuhteesi aikana erilaiseksi. Saanut elämänkokemusta, tarpeet on muuttuneet. Onko teillä pitkä suhde takana? Osaatko sanoa, miksei nykyinen miehesi ole koskaan saanut ihokarvojasi pystyyn positiivisesssa mielessä?

Taidat tehdä tästä uudesta miehestä isomman jutun kuin se oikeasti onkaan. Näet hänestä ja teidän "mahdottomasta" tulevaisuudestanne vain ne ruusuisimmat asiat. Et näe lapsen kanssa valvomisia yms. puhumattakaan uusioperheen ongelmista. Parisuhdeongelmia tulee kaikissa liitoissa. Myös niissä "sen oikean" kanssa.

Ensimmäiset vuodet ovat usein mahtavia. Mistä voit tietää, että olet samanlaisessa euforiassa 10 vuoden päästä? Uskotko tosissasi, että alkuhuuma ei sumenna tulevaisuudenkuvaasi?

Ja ei, et ole paha nainen. Olet vain altis tällaiselle. Kukapa ei olisi, jos joutuisi tuollaiseen tilanteeseen. Se että olet ihastunut työkaveriisi, kertoo että sinulta puuttuu jotakin.

Etkö saa huomiota mieheltäsi? Kenties olet kuullut sanonnan "aikansa kutakin". Onkohan sinulla epärealistiset odotukset pitkästä parisuhteesta?

M32

Se, mikä tuntuu pahalta, on se, etten ole tiennyt tällaista olevankaan. Että mies voi vaikuttaa naiseen näin. Kun hän on lähellä, minun ihokarvatkin nousee pystyyn. Minä vaikutan häneen samoin. Tiedän, olen paha nainen, itsekin olin ennen ensimmäisenä moralisoimassa.

kolme vuotta olen salaa rakastanut toista..

En ole mennyt sänkyyn, en vaihtele viestejä, yritän olla kelpo aviovaimo. Joku sanoi minulle että kyllä se ihastus menee ohi. Nyt on kulunut kolme vuotta ja odotan todella sitä päivää jolloin minulla ei valahda pikkarit märäksi pelkästään siitä että KUULEN hänen äänensä tai näen hänen nimensä kirjoitettuna johonkin.



Tiedän, olen tärähtänyt. En vaan voi itselleni mitään. Ainoastaan teoilleni voin ja niistä olen pidättäytynyt. Ja elän vaan tämän tunteen kanssa. varmaan hautaan saakka.

Uskomattoman ihana lukea vastauksianne - olin varma että pesee täyslaidallinen ja kai olisin sen ansainnutkin.



Joku teistä kysyi, osaanko vastata miksi kävi näin. Oliko oma suhteeni omaan mieheeni alussa tällasita. Surumielin joudun vastaamaan, ettei ole. On ollut vaikea myöntää itselleni, että vaikka rakastankin miestäni syvästi, tai että ainakin ennen rakastin, se on ollut turvallista rakkautta, sellaista jota kovasti odotin ja toivoin silloin nuorena tyttönä, kun elämä riepoi miten sattui. Minun perheelle tapahtui kaikenlaista pahaa ja meni muutama vuosi kun luulin etten saa koskaan olla turvassa. Sitten tuli mieheni ja hänen vanhempansa minun elämääni ja toivat kaivatun turvasataman, johon ankkuroitua.

Suhteemme on hyvä. Ei väkivaltaa. Ei alkoholismia. Kunnioitamme ja rakastamme toisiamme.

Mutta totta, minä olen muuttunut. Olen ihan erilainen kuin joskus aiemmin. Olen kypsempi, syvempi, ulkoisesti varsin erilainen myös. Ehkä kauniimpi, ennen kaikkea hoikempi, lihaksikkaampi. Mies ei ole ehkä samassa tahdissa pysynyt.

Tuntuu, että elämäni on ollut sellaista kuin olen halunnutkin.

Sitten tuli tämä mies joka katseellaan heittää minut seinään aina kun vilkaiseekin minuun. Hän taas sanoo, että hänen on vaikea katsoa minua, ettei hän pysty oikein edes hengittämään, saati liikkumaan. Hän, iso ja minua vanhempi mies, vapisee kun koskee minua. Hänestä olen haavekuva, jotain ihmeellista jota hän ei olisi halunnut elämäänsä, ei ymmärrä itseään eikä tunteitaan ollenkaan. Tiedän, tai uskon vakaasti, ettei hänkään halua vaimostaan erota. Hän puhuu perheestään kauniisti ja arvostaa vaimoaan. Niin haluankin hänen tekevän.

En usko että hän on "se" elämäni mies. Osoite on väärä. Luulen, että vielä rakastelen hänen kanssaan. Sen haluan tietää. Sen, miltä hän aivan lopulta tuntuu.

Isompi kysymys on se, onko tämä minulle niin tärkeää, tämä tällainen tunne että haluan lähteä sitä etsimään? En tiennyt silloin parikymppisenä, että miehen kuuluu vaikuttaa naiseen näin. Että tältä se tuntuu, se oikea miehen ja naisen välinen tunne.

Joku kirjoitti, että kyllä se arkikin tulisi. Se on ihan totta. Olen sitäkin miettinyt. Se on iso ja tärkeä kommentti.

En saata käsittää tätä enkä itseääni. Luulin tietäväni jo "kaiken". Luulin olevani onnellinen. Jotain minussa kai kuitenkin nukkui, kun näin pääsi käymään. Ja käy. Koko ajan. Tuo mies on mielessä joka päivä. Emme juuri soittele, sillä se tekee molemmille kipeää. Ei kai ole sanottavaa. Enää. Ollaan puhuttu lähes kaikki halki. Nyt vain uinumme ja odotamme, mitä seuraavaksi. Sen tiedämme, että jos kahden kesken jäisimme, mitä siitä seuraisi. Antaudun kyllä hänelle. Tarvitsen vain oman rauhan sille, vuorokauden tai jotain.

Kommentit ovat tervetulleita, sillä tilanne ahdistaa edelleen. Ja tavallaan taas ei. Ehkä ikä on tuonut varmuuden siitä, että asioilla on tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.

ap

Sen verran vielä, että en haaveile yhteisestä elämästäni hänen kanssaan. Asumme eri puolilla Suomea, eikä mitkään uusperhekuviot ole mahdollisia. En edes halua hänen jättävän perhettään. Hän itse ei myöskään halua tehdä niin. Tämä on ollut alusta asti selvää. Jotenkin mietin hänen perhettään enemmän kuin omaani, ja hän tekee samaa minulle. Outoa. Jos tilanne olisi mikä tahansa muu, ottaisin hänet itselleni heti. Me vaan ei tavattu tarpeeksi aikaisin. Näin tämä on nyt mennyt. En tiedä, pitikö näin käydäkin. Miksi hän on elämässäni ja mielessäni nyt? Mitä hän tuli kertomaan? Mitä vaille olen jäänyt? Mitä sydämeni yrittää sanoa?

En tosiaan siis haihattele mitään uusperhekuvioita. Olen iso tyttö. Tämä mies kuuluu perheensä luokse. Minä otan häntä vain vähän kerrallaan ja silloin tällöin, ja uskon, että ajan kanssa TÄMÄ leikki loppuu. Se vain todennäköisesti päättyy siihen että rakastelen häntä. Sitä kohti kaikki kulkee.

Isompi kysymys siis on se, mitä sitten. Mihin suuntaan minä sitten menen?

ap

muistat vaan millainen loppu on ahneella. ainahan on säännön vahvistavia poikkeuksia, joten on melkoinen yrittäjän riski pohtia sattuisiko se onni itselle vai meneekö kaikki rikki. Harva mies kun päästää suhteesta "virkavapaalle", tiedä vaikka löytää itselleenkin soveliaamman puolison. Rakkaus on vain kemiaa, arki jotain syvempää.

olet avaamassa omaa maailmaasi. Olet sisäisesti nyt sinut itsesi kanssa. Menneisyys ja elämä on kasvattanut sinut tähän pisteeseen jossa sinulla nyt on mahdollisuus kokea enemmän kun olet ihmisenä vahvempi.



Jokaisen ihmisen kautta voimme oppia itsestämme. Sen sijaan että loisit tähän mieheen seksuaalisen suhteen voisit keskittyä ystävyyteenne. Kuulostaa kornilta mutta siitä tuo kaikki on lähtöisin. Olet kohdannut ihmisen joka avaa sinussa jotakin.



Sinun pitäisi nyt keskittyä syventämään suhdettasi aviomieheesi, itseesi ja muihin tärkeisiin ihmissuhteisiin. Haet tiedostamattasi elämääsi syvempää ja aikuisempaa asennetta. Jotakin missä elämästä nauttii taas hiukkasen enemmän kuin nuorena.



Aloita uusi harrastus, jokin jota olet aina halunnut tehdä. Ota aikaa itsellesi ja nauti siitä että olet onnellinen, terve ja tyytyväinen omaan naiseuteesi!

Nro 11, oikeassa olet. Tuntuu että monin paikoin seisoin aika tärkeässä kohtaa elämässäni. Aika vahvana, naisena isolla N:llä. Miehet ovat kiinnittäneet minuun huomiota vuosien myötä kiihtyvällä tahdilla, ja se on tuntunut hämmentävältä, joskin imartelevalta. Kai monille ikäisilleni naisille käy niin, kun varmuutta olla sellainen joksi on syntynyt, on suurempi.

Laitoit kyllä miettimään, 11. Minun ja tuon miehen välillä on tapahtunut jo kaikenlaista sopimatonta, mutta jos jättäisi sen pahimman tekemättä, auttaisiko se omia ajatuksia selvemmiksi? Menisikö jotain vähemmän rikki? Olen ollut uskollinen suhteissani - tähän asti - enkä voi tietää etukäteen, mikä on tunne sisälläni sen jälkeen kun olen päästänyt vieraan miehen niin lähelle itseäni kuin nainen vaan voi. Ehkä säryn siitä sittenkin?

Jo pelkkä kirjoittaminen auttaa ja panee miettimään asioita. Kiitos siitä teille. Olette ihania, kun ei tullut hirveätä moraalisaarnaa mitä olin valmistautunut kuulemaan.

Näen tuota miestä ensi viikolla taas. En aio olla epäystävällinen mutta täytyy yrittää olla erillään. Ehkä se olisi viisainta. Ehkä täytyy keskittyä hänen sijaan omaan mieheen. Jos en ole onnellinen, minun täytyy miettiä asiat hänen kanssaan eikä pyöritellä tuota toista mielessäni.

Uusista harrastuksista: olen aloittanut uuden harrastuksen äskettäin. Sille oli tilaus ja olen siitä iloinen. Lapset tuovat minulle suurta iloa ja rakastan heitä. Työni on haastavaa, joskin melko rankkaa. Lähes kaikki, melkein kaikki, on siis elämässäni paremmin kuin hyvin.

ap

Olin itse prikulleen samanlaisessa tilanteessa vuosi sitten. Olimme molemmat varattuja ja ajauduimme lopulta sänkyyn.



Muistan sen miltä tuntui jo pelkästään katsoa häntä. Se saa vieläkin minut sekaisin.



Suhteemme kesti puolisen vuotta, näimme sinä aikana kymmenen kertaa. Kymmenen kertaa joita en koskaan, en ikinä, unohda. Ne olivat jotain jota en ole ennen (enkä toistaiseksi vielä sen jälkeenkään) kokenut. Ihania hetkiä.



Juttu päättyi niin että minä erosin, hän ei. Puhuimme yhdessä elämämme vaikeimman puhelun siitä että nyt juttumme loppuu. Hän sanoi minua rakastavansa mutta ei vain pystynyt lähteä suhteestaan. Uskon häntä. Itse rakastan häntä edelleen.



Olen ajatellut asian niin että hänen ansiostaan uskalsin irrottautua huonosta liitostani. En voi sanoa että liittoni olisi ollut kunnossa jos pystyin tuntemaan niin vahvasti jotakin toista ihmistä kohtaan.



Sain mitä tilasin. Ja olen kaikesta huolimatta onnellinen.



JOku aiemmin sanoi tuolla että tämä uusi mies "aukaisee" sinussa jotain, että olet matkalla jonnekin. Hyvin sanottu, ne tunteet ovat itsessä vaikka ne kohdistuvatkin johonkin toiseen.



Tee mitä teet mutta elä sydämelläsi.



Onnea matkaan.

Vaimoni oli lähes samanlaisessa tilanteessa.

Minä tosin vihelsin pelin poikki heti kun sain tietää, minkälaisessa reissussa sitä oltiinkaan.

Vaimo ehti silti kokea sellaista, mitä ei ole ikinä minun kanssa kokenut. Hänkin meni "selventämään ajatuksiaan", kun oli saanut itsetuntoa ja itseluottamusta hieman elämäänsä.

Mitä tuollainen "ajatusten selvittäminen" sitten loppujen lopuksi on? Onko se vain sen selvittämistä, onko ruoho vihreämpää muualla vai mitä? Olisi kiva tietää.

-Petetty mies

mutta jos jättäisi sen pahimman tekemättä, auttaisiko se omia ajatuksia selvemmiksi? Menisikö jotain vähemmän rikki?

Lähde tökkimään miehesi elämämästä.

Lähde tökkimään miehesi elämämästä.

Kyllä tuon täytyy näkyä ulospäin ja mies on todennäköisesti vaistonnut jotain. Ettei vaan tämäkin suhde päättyisi iltasanomien lööppiin.

Kato mitä ketjua vaan täällä, niin samalla tavalla ne aviomiehet käy kuksimassa ihan ketä sattuu. Sillä perspektiivillä on siis turha syyllistyä.



Itse olen uskollinen mutta se voi johtua pelkästään siitä, että olen hemmetin laiska, enkä jaksa juosta uusia seksikumppaneita etsimässä. Voi se johtua siitäkin, että oma mies pitää mut tyytyväisenä.

Muista, että paluuta ei ole ja on paljon mahdollista, että tulet ikuisesti katumaan uskottumuuttasi.



Tunteet ovat ailahtelevaisia ja tuollaiset erittäin vahvat, seksuaalisväritteiset tunteet harvoin kestävät ajan kulkua ja arjen rutiineja. Jos suhteesi todella on hyvä miehesi kanssa ja lapsillasi on turva ja hyvä olo vanhempiensa avioliitossa, mieti tarkkaan ennen kuin riskeeraat sen.



Uskon, että me kaikki ihmiset pystymme pettämään jos olosuhteet ovat oikeat. Mutta ylivoimaisesti suurin osa katuu sitä (ellei oma suhde ole ollut tuhoon tuomittu ja on etsitty ulospääsyä). Joku ehdotti kaveriasteella oloa tämän miehen kanssa, mutta minä ehdottaisin täydellistä eroa. Ei se alkoholistikaan pääse viinasta eroon, jos silloin tällöin tissuttelee.



Mieti tarkasti mitä haluat. Oletko valmis riskeeraamaan avioliittosi ja mahdollisesti kummankin perhe-elämän? Vielä voit perääntyä.

Itsellä melkein sama tilanne kuin sulla. Tosin oman mieheni kanssa koin vastaavaa huumaa kuin tämän toisen ihastuksen kanssa. Nyt aikaa on kulunut kaksi vuotta siitä kuin ekan kerran näin tämän ihastukseni. Joka päivä hän on mielessäni. Mutta tunteet kyllä rauhoittuvat ja yritämme olla ystäviä.



Tuttu ja turvallinen oma aviomies on tavallaan rakkaampi nyt kun olen päässyt sinuiksi tunteideni kanssa. Nautin tapaamisista toisen miehen kanssa (vain työasioissa) ja pitkistä puheluista. Joskus jopa unohdan hetkeksi tämän toisen miehen. Ehkä vuoden päästä en enää niin ajattele häntä. Perhe ja lapset sekä rakastava aviomies vie voiton, kun ottaa järjen käyttöön.

Kiitos edelleen kaikille vastanneille. Ajatukseni ovat paljon tuossa miehessä edelleen, mutta ne ovat kääntymässä vahvemmin myös itseeni. Tämän täytyy kertoa jostakin minussa tapahtuvasta, enhän tunne tuota toista kovin hyvin. Olemme puhuneet puhelimessa hengästyttäviä puheluja, ja ne ovat mitä suurimmassa määrin värittyneet tihkuvasta kaipuusta toisen syliin. Arjen höpinöitä ei juuri ole ollut. Nyt tuntuu, ettei meillä edes ole oikein sanottavaa toisillemme. Kumpikin vain odottaa. Pelottaa nähdä häntä ensi viikolla, kun jännite välillämme on kasvanut niin suureksi että pelkään etten kohta hallitse sitä enää.

Ajattelin viettää hänen vierellään niin vähän aikaa kuin mahdollista. Tosin luulen vaikutuksen olevan hänen puoleltaan entistä kiihottavampi, kun se saattaa näyttää siltä että "leikin vaikeasti tavoiteltavaa" - kun pyrkimys olisi yrittää olla niin ettei mitään tapahtuisi. Enää. Minä todella yritän.

Minulla ja miehelläni on pitkä yhteinen historia ja olemme olleet onnellisia. Tiettyjä asioita on ollut kipeä oivaltaa ja myöntää, ne ovat ajatuksia joita hänestä ajattelen, enkä pysty niistä teillekään puhumaan. En tiedä miten niiden ajatusten kanssa selviä, en pysty myöntämään niitä kenellekään.

Tätä vierasta miestä minä katson ylöspäin, hän on elämää nähnyt ja vastuunsa kantanut, perheestään huolta pitävä perheenisä joka on ollut hyvin hämmentynyt välillämme tapahtuneista asioista. Hän on todella miellyttävä ihminen enkä toisaalta haluaisi lutkan mainetta hänen silmissään, jos hänelle lopullisesti antautuisin. Tätäkin olen miettinyt. Että voi ihmettä, mitä sitten, mitä SEN jälkeen?

Surullinen olen vähän siitä, että aikanaan en saanut kokea tällaista oman mieheni kanssa. Miksi aloin suhteeseen hänen kanssaan? Oliko turvallisuudenkaipuuni niin suuri? Olinko niin yksinäinen? Pelkäsinkö, ettei elämä kannattelekaan?

Rakastan tämän vieraan miehen fyysistä ja henkistä voimaa joka hänestä huokuu. En aisti sellaista miehessäni. Ehkä sekin viehättää hänessä.

No, minä kohtaan hänet ensi viikolla ja sittenhän sen näkee, miten käy. Saatan tulla vaikka tänne kertomaan. Kiitos kaikille kommentteja antaneille, ne todella auttavat ja pistävät miettimään!

ap