Jakakaa viisaiden vanhempienne tai isovanhempien letkautuksia/neuvoja?
Meillä isä sanoi että nopein saa eniten syötävää ja voimistuu.
Voima on älyä tärkeämpää, sillä voimakas peto voittaa älykkään pedon ja täten kruunautuu (tapettuaan älykkään) älykkäimmäksi alueellaan.
Isä oli vanttera mies mutta yksinkertainen perusduunari.
Kommentit (81)
älykkyys vähenisi ja voima lisääntyisi. Menisi vähän niin kuin toisin päin - nykyihmisen paluu luolamieheksi.
Noinhan se elämässä menee voima voittaa älyn. On oltava voimakas jäädäkseen eloon. Siksihän ihmiset sotiikin.
Mietin pitkään ettei tuossa ap:n isän jutussa ole järkeä, mutta olihan siinä. Se on realismia!
sanoo isäni ja ostaa itselleen vaatteita n. kerran viidessä vuodessa. Mutta sitten aina vaan laatua, kun "laatu kestää".
isäni sanoi, että jos nainen on itseään
kanssa niin se johtuu siitä että miehellä on hyvä muna
tekemisistä ja haluista eivätkä ole niistä vastuussa.
liudan sukunimiä jotka osallistuivat hänen sukunsa murhaan sisällissodan aikana. Nämä sukunimet kulkevat suullisena perimänä jälkeläisille. Välttelemme yhteistyötä tietyn sukunimen omaavien kanssa.
itse muistan isäni aina hokeneen "älä hosu, housus puttoo":D ja kun varoin etteivät ruuat koskeneet toisiinsa lautasella isä vain totesi, että mahassa ne menevät kumminkin sekaisin...
sanoi äitini jos lähdin suoraan pöydästä kiireellä juoksentelemaan. Painotti siis rauhassa ruokailua ja ettei heti sen jälkeen lähdetä hötkyilemään.
Ap:n isä on viisas mies. Turha sitä on väheksyä. Totta joka sana.
Kuulostaa leijonapaitaisen isäntäpipoisen juntin nyrkinheilutus puheilta. Kun ei osaa muuten kohdata konflikteja.
Vanhempani neuvoivat juoksemaan karkuun jos tulee ongelmia.
Voima jyllää(sodat) ja älykkäät kansankiihottajat salamurhataan. Sitten joku kruunautuu fakiiriksi shafiirin paikalle.
älykkyys vähenisi ja voima lisääntyisi. Menisi vähän niin kuin toisin päin - nykyihmisen paluu luolamieheksi.
Noinhan se elämässä menee voima voittaa älyn. On oltava voimakas jäädäkseen eloon. Siksihän ihmiset sotiikin.
Mietin pitkään ettei tuossa ap:n isän jutussa ole järkeä, mutta olihan siinä. Se on realismia!
että miehillä on suurta sekin, kun paskalla käyvät.
että pitäisi antaa kaikille vapaaehtoisesti ni ei tuu ainakaan raiskatuks :D
Että koko elämä on painettu Raamattuun. Sillä tiellä ollaan. Amen
mutta sanoi aina hyvin "älä anna yön laskeutua vihasi ylle". Tarkoitti sillä, että asiat pitää puhua halki mahdollisimman nopeasti.
Hyva neuvo ja aitikin on ihan fiksu :-)
Jos kakka on musta tai punainen pitkään niin munuaiset kärsii. Jos kakka on keltainen niin haimaa ja maksa kärsii. Kakan tulee olla pehmeää ja terveen ruskeaa.
- laiska töitään laskee
- suo siellä, vetelä täällä
- mies tulee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta
- älä usko nauravaa naista - äläkä itkevää miestä
- ei kukko käskien laula
- ei haukkuva koira pure
- ei susi sutta syö
- ei korppi korppia noki
(eikä poliisi poliisia)
- ahkeralla äidillä laiskat lapset
- kyllä Luoja hulluista huolen pittää, varokoot viisaammat
- totuuden puhujalle ei löydy yösijaa...
- rakkaudesta se hevonenkin potkii
- rakkautta ei voi salata
liudan sukunimiä jotka osallistuivat hänen sukunsa murhaan sisällissodan aikana. Nämä sukunimet kulkevat suullisena perimänä jälkeläisille. Välttelemme yhteistyötä tietyn sukunimen omaavien kanssa.
"Kyllä vakka kantensa valitsee ja kansi kantimensa"
"Ensin ne sinne hinkuu ja siellä ne sitten vinkuu" :)
On helpompi synnyttää pienipäisiä vauvoja.
Isäni sanoi usein: älä anna kateuden siemenen vaikuttaa (tarkoitti sillä kateuden pilaavan ihmissuhteet).
Itse käytän tätä: ei työ tekemällä lopu.