Jakakaa viisaiden vanhempienne tai isovanhempien letkautuksia/neuvoja?
Meillä isä sanoi että nopein saa eniten syötävää ja voimistuu.
Voima on älyä tärkeämpää, sillä voimakas peto voittaa älykkään pedon ja täten kruunautuu (tapettuaan älykkään) älykkäimmäksi alueellaan.
Isä oli vanttera mies mutta yksinkertainen perusduunari.
Kommentit (81)
"Kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ammentaa" voisi sanoa tuolle ap:n isälle.
että täytyy olla todella häiriintynyt jos pelkää synnytystä, koska sehän ei ole yhtään mitään. Tämän mun isäni tiesi siitä että hänen vaimonsahan on synnyttänyt kaksi lasta, hän tosin itse ei yhtään.
Ja siis mä en ollut pelkosektiota hakemassa vaan ylipäänsä pelkäsin tuntematonta ja pelkäsin suurta kipua.
viisain vaikenee tai viisain väistää.
Eli riita tai kinatilanteissa fiksumpi antaa periksi.
Noinhan se elämässä menee voima voittaa älyn. On oltava voimakas jäädäkseen eloon. Siksihän ihmiset sotiikin.
Mietin pitkään ettei tuossa ap:n isän jutussa ole järkeä, mutta olihan siinä. Se on realismia!
jossa hän voi kulkea kun pitää kokoajan vältellä voimakkaita? Miksi pitäisi elää peljäten?
t:ap
viisain vaikenee tai viisain väistää.
Eli riita tai kinatilanteissa fiksumpi antaa periksi.
että tosirakkauden tunnistaa siitä ettei näe alleen.
Kun toiselle kumarrat niin toiselle pyllistät. Eli kaikkia et voi miellyttää.
Rouva alikensartti neuvoi laittamaan vessapaperia pyttyyn ennen kakkimista ettei molskahda. Paperin laittaminen pönttöön myös saattaa ehkäistä pytyn kakkaraidat. Aika yksinkertainen jippo ei vain ollut koskaan tullut mieleen.
Jos pelkää korkeita paikkoja on nuohoojan työ parass tai lentäjän.
Se ken on voittanut pelkonsa on voittamaton.
"ota niin ruma mies, ettei muille kelpaa. sitä ei tartte vahtia, kun ei se kumminkaan vieraisiin pääse."
Jos pelkää korkeita paikkoja on nuohoojan työ parass tai lentäjän.
Se ken on voittanut pelkonsa on voittamaton.
sanoi mummoni ja paheksui naisia, jotka eivät antaneet miesten syödä ensin, vaan ottivat ruokaa muiden mukana. Hänen perheessään miehet söivät ensin, naiset sitten jos jotain jäi. Eipä ihme että pysyivät niin hoikkina. Ja että minä en meinaa pysyä hoikkana. :)
Mut isäni neuvo on ollut hyvä; sanottu sana on ammuttu nuoli, ja sitä ei saa takaisin. Kannattaa siis miettiä mitä sanoo. Ja täähän on niin totta, useimmat asiat ratkeaa aivan muulla tavoin kuin puhumalla tunnemyrskyssä kaiken mitä sylki suuhun tuo.
liudan sukunimiä jotka osallistuivat hänen sukunsa murhaan sisällissodan aikana. Nämä sukunimet kulkevat suullisena perimänä jälkeläisille. Välttelemme yhteistyötä tietyn sukunimen omaavien kanssa.
liudan sukunimiä jotka osallistuivat hänen sukunsa murhaan sisällissodan aikana. Nämä sukunimet kulkevat suullisena perimänä jälkeläisille. Välttelemme yhteistyötä tietyn sukunimen omaavien kanssa.
ettei kukaan meistä ole etuoikeutettu. Vaan se on vavemman etuoikeus.
mutta ehkapa kannattaisi antaa kyseisen listan olla.
Taitaa olla niin ettei niilla lastenlastenlapsilla jne ole yhtaan mitaan tekemista sen murhan kanssa. Ja jos kaikki nyt samalla tavalla ajattelis niin...
Asiat pitaa toki muistaa, ettei samaa tapahdu uudelleen , mutta taa on aika surullista...
Elekee hötkyilkö, valamiissa mualimassa.
Tapasin eräässä seminaarissa Venetsiassa viisaan vanhemman kroatialaisen professorinaisen. Hän sanoi:
"If you marry a man younger than you, you'll slave. If you marry a man elder than you, you'll be a princess!"
Isäni sanoi: Maistuu se karkki hyvälle kaverinkin suussa. Tarkoitti tällä sitä että ei saisi olla itsekäs vaan ottaa muut huomioon ja jakaa hyvyyttä muillekin.
Hyvää se viinakin on. (dementoituneelta raivoraittiilta isoäidiltä)
Koskaan ei saa aloittaa riitaa, mutta takaisin saa antaa (isältä)
Älä tuijota mikroaaltouunia äläkä jätä pesukonetta päälle, kun lähdet kotoa. (äidiltä)
Vieraana isännän talossa hiljaa kuunnellen ja nyökkäillen. Isäntänä vieraalle jutustellen ja kestiten.