Onko lapset nykyään isoja vai vaatekoot pienentyneet?
Meidän 5lk on 160m pitkä, kenkä nro 39 ja vaatekoko 164-170cm...yläasteella varmaan jo xxl
Kommentit (18)
Ja lisäksi ainakin tyttöjen vaatteet leikataan niukemmiksi kuin minun lapsuudessani, jolloin 8-vuotiaan koko voi näyttää aivan nuken vaatteelta.
Kai se poikanne kasvu siitä jossain vaiheessa tasoittuukin.
Mulla 5-vuotias poika, joka jo nyt yli 120 cm pitkä, kengän koko 35. viidennellä luokalla on ihan varmasti isompi kenkä kuin 39... Ja poika ei ole lihava lainkaan, ei millään mittarilla, ainoastaan pitkä. Lapset taitavat kasvaa koko ajan vanhempiaan pidemmiksi.
ainakin pikkulapsilla. Omalle hoikalle ja pitkälle tarhaikäiselle tyttärelle on välillä vaikea löytää vaatteita kun housut ja hameet ei pysy päällä leveän vyötärön takia ja paidatkin lepattaa tuulessa leveyden takia. Etenkin suomalaiset ja ruotsalaiset merkit tuppaa olemaan isoja (paitsi H&M, jolla eniten kiristettäviä syötäröitä vaatteissa), Zara ym. menee päälle oikein hyvin.
Ja lisäksi ainakin tyttöjen vaatteet leikataan niukemmiksi kuin minun lapsuudessani, jolloin 8-vuotiaan koko voi näyttää aivan nuken vaatteelta.
Kai se poikanne kasvu siitä jossain vaiheessa tasoittuukin.
Pikkuhousutkin on kokoa 90 vaikka tyttö 110 cm.
ne säädettävät vyötäröt on hieno keksintö, vyö olisi turhan hankala päiväkoti-ikäisellä.
i]ainakin pikkulapsilla. Omalle hoikalle ja pitkälle tarhaikäiselle tyttärelle on välillä vaikea löytää vaatteita kun housut ja hameet ei pysy päällä leveän vyötärön takia ja paidatkin lepattaa tuulessa leveyden takia. Etenkin suomalaiset ja ruotsalaiset merkit tuppaa olemaan isoja (paitsi H&M, jolla eniten kiristettäviä syötäröitä vaatteissa), Zara ym. menee päälle oikein hyvin.
Ja lisäksi ainakin tyttöjen vaatteet leikataan niukemmiksi kuin minun lapsuudessani, jolloin 8-vuotiaan koko voi näyttää aivan nuken vaatteelta. Kai se poikanne kasvu siitä jossain vaiheessa tasoittuukin.
Kuukautiseni alkoivat 10-vuotiaana ja sen jälkeenhän pituuskasvu jatkuu max. 2 vvuoden ajan. Väittäisin, että 6-luokkalaisena olin jo tämän 170cm pitkä ja kengännumero sama 39 kuin nyt. Paino on tullut ja mennytkin runsaasti sen jälkeen :-)
Eihän tyttöjen murrosikä oikeasti kestä kovin kauaa ja moni yläasteikäinen on jo ihan "aikuinen" kropaltaan.
Meidän 5lk on 160m pitkä, kenkä nro 39 ja vaatekoko 164-170cm...yläasteella varmaan jo xxl
joissa lukee, että ovat 4-5-vuotiaalle tarkoitettuja. Eikä ole mitenkään lihava, pitkä ehkä, muttei nyt mikään jättiläinen siinäkään suhteessa. En ihan ymmärrä näitä mitoituksia. Tietysti eri merkkien koot vaihtelevat paljonkin.
6-vuotias, pitkäraajaiselle ja hoikalle pojalle on mahdotonta löytää sopivia housuja. Kaikki poikien housut on niin leveitä.
3-vuotiaalle ei niin pitkäraajaiselle ja taaperonpyöreälle tytölle on lähes mahdotonta löytää sopivia farkkuja, koska ne ovat niin kapeita pillifarkkuja.
ja ovat aina olleet hoikkia ja aika lyhyitä verrattuna ikäisiinsä. Silti he käyttävät ihan niitä vaatteita, joita heidän kuuluukin ikäisekseen käyttää eli nyt 8-v poika käyttää kokoa 128 cm.
Mua taasen ihmetyttää että useimmat lasteni kaverit ovat paljon isokokoisempia ja monet 8-v:t käyttävät jo 140 cm vaatteita.
Eli mä luulen kyllä että nykylapset ovat sekä pidempiä että LIHAVAMPIA kuin vielä 20 vuotta sitten. Lievätkö syynä limpparit ja karkki?
Mutta on tuleva 2-metrinen, joten kasvaa vielä monta vuotta kohisten...
Poikien murrosikähän on tuplat pitempi kuin tyttöjen. Pojilla se alkaa joskus 11-13-vuotiaana ja voi loppu vasta 17-vuotiaana. Tyttöjen murrosikä alkaa 9-11-vuotiaana ja loppuu yleensä 12-14-vuotiaana.
Mutta on tuleva 2-metrinen, joten kasvaa vielä monta vuotta kohisten...
Lapset kasvaa nykyään nopeammin kuin ennen, melkein kaikki tuntemani pienet pojat huitelee yläkäyrillä pituuskasvussa (mietityttää vaan, että missähän ne lyhyemmät pojat on kun ei niitä oikein missään näe).
Neuvolan th sanoi, että hänen kokemuksensa mukaan lapset on tosiaan koko ajan suurikokoisempia, eikä siis lihavampia, vaan suurempia, harteikkaampia, suurijalkaisempia ym. Ja näkeehän tän meissä aikuisissakin; yhdessä sukupolvessa naisten kengän koko, keskipituus ja rintojen koko on kasvanut selvästi. Nykyään on ihan normaalia, että naisen kengän koko on 39 tai 40, kun äitini sukupolvella se oli järjestelmällsiesti numeron pienempi.Enkä mä ainakaan mahdu mun äitien vanhoihin vaatteisiin, ei nimittäin lantio ja rinnat anna myöten, vaikka vyötäröltä meniskin kiinni.
Monet tytötkin kasvaa vielä lukioiässä.
esim. mulla tissit alkoi kasvaa 12-vuotiaana, kuukautiset 15-vuotiaana ja viimeiset pituussntit 17-18-vuotiaana.
Poikien murrosikähän on tuplat pitempi kuin tyttöjen. Pojilla se alkaa joskus 11-13-vuotiaana ja voi loppu vasta 17-vuotiaana. Tyttöjen murrosikä alkaa 9-11-vuotiaana ja loppuu yleensä 12-14-vuotiaana.
Mutta on tuleva 2-metrinen, joten kasvaa vielä monta vuotta kohisten...
isänsä on kasvanut vielä intissäkin, joten monta kasvun vuotta on edessä
Tosin tuntuu olevan myös paljon sitä että lapset kehittyvät aikaisemmin.
Nykyään on paljon tyttöjä joilla rintojen kasvu alkaa jo 8v:na ja kuukautiset 10v:na.
Pojilla myös tuntuu että kasvavat aikaisemmin. Tuskin kukaan enää nykyään kasvaa armeijassa, vaikka ennen näitäkin oli.
Eli en sanoisi että vanhempien ja lasten kasvutapa olisi välttämättä kovinkaan yksi yhteen.
Vaatekoista poikien vaatteet ovat todella löysät ja laihalle pojalle on mahdoton löytää housuja. Tytöillä sitten on päinvastoin, eli ovat todella niukkoja ja kapeita. Riittää kun laittaa saman koon tyttöjen ja poikien vaatteet päällekkäin ja katsoo kokoeron, on mieletön.
Se mikä vaatekoko sopii kenellekin, niin siihen vaikuttaa kyllä pituuden lisäksi leveys. Esim. meidän 4luokkalainen on vähän alle 140cm pitkä (ehkä 137cm) ja käyttää vielä suvereenisti 130cm housuja, paidat saa sitten olla jo sen 140cm. Eli vaatekoot kyllä pitävät paikkansa pituuden kanssa ja pikemminkin vaatekoot ovat yläkanttiin kuin alakanttiin.
Meidän lasten kavereissa on myös niitä pieniä lapsia. Meidän lapset ovat nollakäyrillä ja joidenkin kavereiden rinnalla todella pieniä. Luultavasti meidän perheestä myös ainakin yksi lapsi tulee olemaan ainakin pienempi kuin vanhempansa. Ei lapsista näytä aina tulevan vanhempiansa isompia.
meillä 7v. tyttö, 125cm, painaa 30kg, kengän koko 32, ei ole lihava tai punkero, ja käyttää 152-164cm vaatteita!!!! Leikkö sitten ongelmana ihan vartalon muoto sinänsä.. Tuntuu vaan oudolta ostaa ekaluokkalaiselle teinien vaatteita. Enkä viitsi edes alottaa niistä vaatteista yleisesti..mun mielestä järkyttäviä. Eikö nykyajan teinit pukeudu muuhun kuin mustaan tai harmaaseen?? No joo, EN siis aloita ;)
Meidän 5lk on 160m pitkä, kenkä nro 39 ja vaatekoko 164-170cm...yläasteella varmaan jo xxl
minä ainakin olin lähes nykyisen kokoinen päästyäni ala-asteelta eli pituutta n.170cm ja painoa reilu 60kg ja jalka kokoa 42! Minulla on yhä käytössä 12v lahjaksi saamani hokkarit, jotka ovat naiselliseti kokoa 43... =o)
Kyllä kai vähän punkerommallekin 125-senttiselle pitäisi riittää suunnilleen 134-senttiset vaatteet?
Meillä 6v poika, 123 cm ja 23 kg, käyttää vaatteissa kokoja 116-128. 134 cm on vielä auttamattomasti liian iso.
meillä 7v. tyttö, 125cm, painaa 30kg, kengän koko 32, ei ole lihava tai punkero, ja käyttää 152-164cm vaatteita!!!! Leikkö sitten ongelmana ihan vartalon muoto sinänsä.. Tuntuu vaan oudolta ostaa ekaluokkalaiselle teinien vaatteita. Enkä viitsi edes alottaa niistä vaatteista yleisesti..mun mielestä järkyttäviä. Eikö nykyajan teinit pukeudu muuhun kuin mustaan tai harmaaseen?? No joo, EN siis aloita ;)
Hoikille lapsille on todella vaikeaa löytää housuja, jotka pysyisivät jalassa.