Ihanaa, kun voin sanoa että lapset ovat mun, ei meidän!

oli parempi ettei isää näkynyt eron jälkeen. Hän ei saanut tapamisoikeutta enkä anoppiinkaan pitänyt yhteyttä, oli oikea kiusankappale. Pääsinpä molemmista.



Lasten isä ei pystynyt huolehtimaan aviossa olllessamme perheeestään eikä eron jälkeen olisi lapsia voinut ottaa epäsosiaalisen elämänsä takia. Lisäksi teki sellaisia tekoja etten itsekään halunut edes kuulla koko "äijästä" ja lapsille kerroin joskus yöhemmin asioista. He olivat vain 1v ja 2v kun erosin.



Myös uuden avioliiton takia oli mielestäni hyvä ettei ex-isä ollut kuvioissa, sillä arkemme ei "häiriintynyt" lasten isän tullessa hakemaan ja tuomaan jne. Saimme elää ehjää onnellista elämää ilman muistutusta siitä kuinka lapset aikoinaan kärsivät huonosta isästä. Uusi mies piti lapsista kuin omistaan ja on tasapuolinen yhteisten lasten kanssa sekä on hyvä aviomies.

Ja jakaa kaiken tämän ihanan mitä lapsiimme liittyy rakkaan mieheni kanssa joka on aivan ihana isä lapsillemme.

Ihanaa myöskin se että ne huonommat hetket ja päivät saa jakaa toisen, tasaveroisen, aikuisen ja vanhemman kanssa.

Ihanaa sekin kuinka lapseni saavat tuta isänsä rakkauden heitä kohtaan.

Meidän ihanat rakkaat suloiset lapset!